Moshe Katsav (hepr. מֹשֶׁה קַצָּב, Mōšeh Qaṣṣāḇ, s. 5. joulukuuta 1945 Yazd, Iran) on entinen Israelin presidentti. Hän toimi virassaan vuosina 2000–2007.
Iranissa syntyneen Moshe Katsavin perhe muutti Teheraniin Katsavin ollessa vielä lapsi. Israeliin perhe muutti vuonna 1951, pian valtion perustamisen jälkeen. Katsav puhuu sujuvasti persiaa. Hänen puolisonsa on Gila Katsav.
Katsav liittyi Likud-puolueeseen, ja hän oli 24-vuotias, kun hänestä vuonna 1969 tuli Kiryat Malachin kunnanjohtaja. Hänet valittiin knessetiin 1977. Katsav palveli Benjamin Netanjahun hallituksen varapääministerinä. Katsav kilpaili tuolloin työväenpuoluetta edustaneen Shimon Peresin kanssa Israelin presidentin virasta ja voitti tämän. 31. heinäkuuta 2000 Katsav nousi Israelin presidentiksi.
8. huhtikuuta 2005 paavi Johannes Paavali II:n hautajaisissa Katsavin vieressä istui Iranin presidentti Mohammad Khatami, joka myös on kotoisin Yazdista. Istumajärjestys oli laadittu sukunimen aakkosjärjestyksen mukaan. Israelin ja Iranin johtajat tapasivat silloin ensimmäistä kertaa vuoden 1979 jälkeen. Myöhemmin Katsav kertoi kätelleensä Khatamia ja keskustelleensa tämän kanssa persiaksi.
Raiskaustuomio
Heinäkuussa 2006 Katsavia syytettiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista. 22. elokuuta poliisi ratsasi hänen talonsa. Katsavia hyväksikäytöstä syyttäviä naisia on ainakin kahdeksan. Myöhemmin syytöksiin on lisätty petokset, laiton salakuuntelu ja esimiesaseman hyväksikäyttö.[1][2][3] Kun paine Katsavin ympärillä kasvoi, joutui hän lopulta eroamaan tehtävästään 29. kesäkuuta 2007. Hänen seuraajakseen presidentiksi valittiin heinäkuussa 2007 Shimon Peres[4]. Joulukuun 2010 lopussa Katsav todettiin syylliseksi kahteen raiskaukseen ja seksuaalisen ahdisteluun.[5] Katsavin tuomio langetettiin kuitenkin vasta maaliskuussa 2011, jolloin oikeus tuomitsi hänet seitsemäksi vuodeksi vankeuteen.[6]
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|