Autonkuljettaja Boris Wolkowski ja Minna Craucher.
Minna Craucher (oik. Maria Vilhelmiina Lindell; 23. elokuuta1891 Nokia, Pirkkala – 8. maaliskuuta1932Helsinki) oli suomalainen pikkurikollinen, seurapiirineiti ja poliittinen juonittelija.[1] Craucher piti kirjallista salonkia Helsingissä 1920-luvulla, ja 1930-luvulla hän osallistui lapuanliikkeen toimintaan. Craucherin vaiheet sivusivat muun muassa useita Tulenkantajien kirjailijoita sekä oikeistolaisia poliitikkoja ja upseereita.[2]
Maria Vilhelmiina Lindell, alun perin Aalto, syntyi köyhissä oloissa Pirkkalassa 16-vuotiaan palvelustytön, Olga Aallon, aviottomana tyttärenä. Uuden sukunimen Maria sai isäpuoleltaan Vilho Oskari Lindelliltä. Marian äiti kuoli 29. elokuuta 1906 Marian ollessa vasta 15-vuotias. Jonkin aikaa sukulaisten luona asuttuaan varhain itsenäistynyt Maria muutti Tampereelle.
Tampereelle muutettuaan Maria Lindell katkaisi suhteet sukuunsa. Elämä oli liikkuvaa: työpaikat ja osoitteet vaihtuivat tiheään ja hänen mukaansa lähti usein myös toisille kuuluvaa tavaraa. Hän alkoi joutua yhä tiheämmin tekemisiin poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa. Marian jouduttua ensimmäisen kerran vankilaan maksamattomien sakkojen takia hänen yhteiskunnalliseksi asemakseen kirjattiin ”sakkolainen ja irtolainen”. Sakkotuomioon johtivat ilmitulleet varkaudet hänen viettäessään ”työtöntä ja epäsiveellistä elämää”.
Vuonna 1913 Maria Lindell siirtyi ensimmäisen kerran Helsinkiin. Hänen ensimmäinen lapsensa oli kuollut vuonna 1908 kahden viikon sisällä syntymästään. Toisen lapsensa hän jätti kaupungin huollettavaksi Tampereelle.
Helsingissä Marian ensimmäisiä tukikohtia oli Miina Sillanpään johtama Helsingin Palvelijataryhdistyksen ylläpitämä Palvelijatarkoti. Sen tarkoitus oli toimia työtä hakevien palvelijattarien asuntona ja suojata näin heitä prostituutioon ajautumiselta.
Useista varkauksista syytettynä Maria Lindell joutui toisen kerran vankilaan 24. lokakuuta1914 ja synnytti poikalapsen tuomiota kärsiessään.
Vapauduttuaan vankilasta Maria Lindell pääsi Suomen Vankeusyhdistyksen ylläpitämään naisten suojakotiin, Huopalahdessa sijainneeseen Villa Elsebohon. Hänen elämäkertansa kirjoittaneen Kari Selénin mukaan Lindell käytti suojakotia hyväkseen, vaikka toisaalta toimikin siellä lastenhoitajana.[3] Sama kuvio – vankila, vankeinhoito-organisaation suojakoti ja kapinointi – toistui myöhemminkin: elatustaan hän hankki sekalaisilla työtehtävillä, varkauksilla, prostituutiolla ja hyväuskoisten suosijoiden avustuksilla.
Viimeisen vankilatuomionsa Lindell kärsi varkauksista vuosina 1920–1923. Tämä vankilajakso merkitsi rajakohtaa, jonka jälkeen Maria Lindellistä tuli erinäisten vaiheiden myötä Madame Minna Craucher.
Kuinka ”Minna Craucher” syntyi?
Minna Craucheria voidaan pitää osittain sepitteellisenä hahmona, jonka Maria Lindell loi itselleen vilkkaan mielikuvituksensa ja vetovoimansa avulla unohtaakseen ankean menneisyytensä sekä sen myötä karttuneen kyseenalaisen maineen ja ennen kaikkea tehdäkseen vaikutuksen suosijoihinsa.
Ensimmäisen kerran nimi Craucher tuli julkisesti esiin vuonna 1914, jolloin Lindell kertoi oikeudessa isäkseen työmies Valdemar Craucherin. Samana vuonna Maria Lindell oli jo omaksunut itselleen nimen Minna Craucher. Nimestä on varhaisempikin kehitelmä: edellisenä vuonna hän oli ilmoittanut sosiaaliviranomaisille ”isänsä nimen” muodossa Cahger. Vuonna 1919 isän asema oli puheissa kohonnut insinööriksi ja nimi oli Valdemar Theodor Craucher.
Nimen ja suvun sepittämisen lisäksi Minna Craucher loi itselleen myös koulutusta: kouluvuodet lisääntyivät ajan kuluessa ja vuonna 1918 hän jo käytti arvonsa tunnuksena ylioppilaslakkia.
Vankilasta 1923 päästyään hän sai onnekkaasti palveluspaikan helsinkiläisen insinööri Arne Slöörin perheessä.[1] Tähän työpaikkaan sisältyi palvelusaikaa Saksassa. Siellä ollessaan palvelijatar hankki itselleen auttavan saksan kielen taidon. Madame Minna Craucherin hahmon perusta oli valmis.
Esiintulo
Madame Craucher ilmaantui Helsingin seurapiireihin todennäköisesti alkukeväästä 1925 hotelli Ritzissä. Tarinansa mukaan hän oli saksalainen aatelisnainen, miljonääri ja antelias taiteensuosija. Suomalainen syntyperä selitti suomen kielen taidon.
Lavasteisiin kuului muun muassa käsirahaa vastaan Stockmannilta saatu Willys Knight -avoauto ja kuljettaja, Suomeen emigroitunut venäläinen aatelismies Boris Wolkowski.[4][5]
Craucher tutustui vuonna 1925 itseään 12 vuotta nuorempaan Olavi Paavolaiseen ja oli tämän rakastajatar usean vuoden ajan.[6]
Minna Craucher perusti yhdessä toimittaja Ensio Svanbergin kanssa ”Ajanviete- ja matkalukemiston”, lehden, joka myöhemmin sai nimen Seura ja ilmestyi vuosina 1926–1929. Lehden kirjoittajiin kuuluivat ainakin Kersti Bergroth, Pentti Haanpää, Martti Merenmaa, Elina Vaara, Väinö Nuorteva eli pakinoitsija Olli sekä Mika Waltari. Päätoimittajina olivat Yrjö Rauanheimo, Lauri Viljanen ja Waltari. Minna Craucher toimi lehden ilmoitustilan hankkijana ja markkinoijana[3]. Koska lehti itsessään ei ollut kovin houkutteleva, Craucher turvautui ilmoitussopimusten hankinnassa jopa kiristykseen.[7]
Kirjallisen salongin emäntä
Minna Craucher salongissaan 1920-luvun lopulla.
Madame Craucherin salonki oli Tulenkantajien ja muiden ajankohdan nuorten kirjailijoiden suosittu kokoontumispaikka avokätisen tarjoilunsa ja kiehtovan valtiattarensa takia. Craucherin salongissa vierailleista kirjailijoista ainakin Joel Lehtonen, Martti Merenmaa ja Mika Waltari ovat kuvanneet salonkia ja sen pitäjää.[8] Salonki sijaitsi osoitteessa Freesenkatu 4 A 3. Salongin eli asunnon Madame Craucher osti rakennusmestari K. E. Lundilta 7. marraskuuta 1924. Rakenteeltaan 47 m²:n asunto oli tuolloin uudenaikainen asuntotyyppi dubletti eli kaksio. Sen huomiota herättävin osa oli turkkilainen huone. Värikästä sisustusta pehmensi sopiva valaistus. Materiaalit olivat upeita: itämaisia mattoja aina seinille asti, messinkisiä tupakkapöytiä ja suuri määrä tyynyjä, joilla istuttiin.[9] Asunnon osti 13. maaliskuuta 1929 samassa talossa toimineen A. Niemisen Maalausliike Oy:n omistaja, johtaja Armas Nieminen, hintaan 60 705 mk.lähde?
Freesenkadulta Craucher muutti osoitteeseen Mechelininkatu 23 A 20.[10]
Lapuanliikkeen ”kapteeni” ja petturi
Kun Seura-lehti lakkasi ilmestymästä vuonna 1929, Craucherin toiminnan painopiste siirtyi upseereihin ja oikeistopoliitikkoihin. Selénin mukaan nuoret upseerit olivat – kuten nuoret kirjailijatkin – alttiita Madamen kestitykselle. Craucher itse puolestaan tunsi elämäkerran kirjoittajan mukaan vetoa univormuihin.lähde?
Craucher pääsi mukaan Lapuan liikkeen toimintaan puhumalla itsensä ensin sen Aktivisti-lehden ilmoitushankkijaksi. Tässä hän käytti hyväkseen tekaistuja suosituksia muun muassa Mannerheimilta.[3] Hän oli hankkinut Mannerheimin visiittikortin, jonka hänen epäillään näpistäneen Ester Ståhlbergin visiittikorttien joukosta.[11]
Craucher muun muassa järjesti ja osittain lahjoitti Talonpoikaismarssin osallistujille tarkoitetut käsivarsinauhat. Myöhemmin, kun Craucher oli solminut tiiviit suhteet liikkeen johtomiehiin, kuten Vihtori Kosolaan, ja saavuttanut vaikutusvaltaakin, hänestä alettiin käyttää lempinimeä ”Lapuan kapteeni” tai ”lapuanliikkeen kapteeni”.[3]
Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki määritteli Craucherin roolia lapuanliikkeessä syyskuussa 1930 seuraavasti: ”Olen kuullut, ettei L.L. uskalla ajaa pois Kraucheria syystä, että tämä tietää jo liian paljon.”[12]
Minna Craucherin kuolema
Mechelininkatu 23 Helsingissä, josta Minna Craucherin ruumis vietiin patologiselle laitokselle 11.3.1932.
Craucher joutui epäsuosioon lapuanliikkeessä ja häntä alettiin epäillä kommunistien agentiksi. Tähän vaikutti hänen peitelty taustansa, jonka Etsivä keskuspoliisi paljasti Lapuanliikkeen johdolle. Erityisesti epäsuosiota edisti syvä ristiriita liikkeen pääsihteerin Martti Walleniuksen ja Craucherin välillä.[3]
Craucherin voidaan sanoa osittain toteuttaneen häneen kohdistuneita epäilyjä. Kohteena eivät kuitenkaan olleet kommunistit vaan sosiaalidemokraatit. Hän kertoi tietoja lapuanliikkeen toiminnasta Suomen Sosialidemokraatti -lehteen Kalle Lehmuksen välityksellä. Hän antoi myös ymmärtää, että hänellä oli hallussaan liikkeen salainen organisaatiokaavio.[3]
Poliisin murhatutkimuksessa epäiltynä oli Martti Wallenius.[14][15] Craucherin murhaa on tulkittu osaksi Mäntsälän kapinan jälkiselvittelyitä.[16] Hänet kuitenkin ampui Olavi Runolinna, persoonaltaan epävakaa lapuanliikkeen kannattaja.[11]
Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki kirjoitti tämän kuoleman jälkeen: “Hän oli vain häikäilemätön blufferska ja bonfångerska [bluffaajanainen ja huijari], joka nautti rajusti saadessaan mainetta: jos sielu on kuolematon, nauttii C. nyt taivaallista riemua tästä mainostuksesta.” [3]
Musikaali
Jukka-Pekka Pietiäinen kehuu Espoon teatterin Minna Craucher -musikaalia oivaltavaksi. Craucheria esittävät näytelmässä kukin vuorollaan kuusi näyttelijää. Esittäjän vaihtumista markkeeraa puuhkan siirtyminen seuraavalle. Joitakin asiavirheitä Pietiäinen näytelmästä löytää, kuten sen, ettei Kosola voinut ryypiskellä herännäisseudulla Lapualla, vaan juhlintaa harrastettiin Helsingissä Graucherin salongissa.[11]
Minna Craucheriin liittyviä kaunokirjallisia viittauksia
Minna Craucher – musikaali vallasta ja vallattomuudesta, Espoon teatteri 2024 Käsikirjoitus Aino Pennanen, ohjaus Riikka Oksanen, sävellys Eeva Kontu
Lähteet
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Mikä artikkelin tieto mistäkin teoksesta?
Heikura, Hannes: Kauan sitten tässä asunnossa: Katja leikkii murhapaikalla. Helsingin Sanomat, 13.11.1994. Artikkelin verkkoversio.
Lehmus, Jussi & Lehtinen, Lasse: Salaista sotaa: Mannerheimin demari Kalle Lehmus. Jyväskylä: Docendo, 2021. ISBN 978-952-382-111-8
Blomstedt, Yrjö ym. (toim.): ”Minna Craucher (kirj. Kari Selén)”, Suomen historia 7: Kansankulttuurin murros, nuoren tasavallan taide ja tiede, tasavalta hakee suuntaa, Suomi toisessa maailmansodassa, s. 198-199. Weilin + Göös, 1987. ISBN 951-35-2496-5
Viitteet
↑ abSainio, Venla: ”Craucher, Minna (1891–1932)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 263–265. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6Teoksen verkkoversio.
↑Selén, Kari: ”Minna Craucher.” Suomen historia, osa 7, s. 198–199. Weilin + Göös 1987.
↑Harju, Jari – Savia, Satu (toim.): ”Puhelintyttö numerossa 43021”, Rikospaikka: Helsinki, s. 73. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo, 2007. ISBN 978-952-473-838-5
Seppälä, Sauli: ”Poliittinen kuolema kieltolain aikaan: Kolme ihmiskohtaloa Helsingistä”, Rikospaikka: Helsinki, s. 67–76. (Toimittaneet Jari Harju & Satu Savia) Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo, 2007. ISBN 978-952-473-838-5
