Michael Dean ”Mike” Bossy (22. tammikuuta1957Montreal, Québec, Kanada – 15. huhtikuuta2022[3]) oli kanadalainen jääkiekkoilija. Bossy, lempinimeltään The Boss, pelasi koko NHL-uransa New York Islandersissa ja oli voittamassa seurassa neljää Stanley Cupin mestaruutta 1980-luvun alussa (1980–1983). Pelipaikaltaan Bossy oli oikean laidan hyökkääjä ja yksi kaikkien aikojen tehokkaimpia pelaajia; hän pelasi 10 kauden uran aikana 752 runkosarjan ottelua ja teki 1126 pistettä (1,50 pistettä per ottelu).
Ennen ammattilaisuraansa Bossy pelasi vuodet 1973–1977 National de Lavalissa Québecin junioriliigassa LHJMQ:ssa. Hän pelasi Nationalissa neljä kokonaista kautta, ensimmäiset LHJMQ-ottelunsa hän pelasi kuitenkin jo kaudella 1972–73.
Bossy oli kaikilla täysillä LHJMQ-kausillaan Nationalin paras pistemies ja maalintekijä. Eniten pisteitä hän teki kaudella 1974–75, 149 tehopistettä, 84 maalia ja 65 syöttöpistettä, 67:ssä runkosarjaottelussa. Hän jakoi tuolloin LHJMQ:n maalipörssin kärkisijan Norm Dupontin kanssa, liigan pistepörssissä hän sijoittui neljänneksi. Kaudella 1973–74 Bossy sijoittui 70:llä runkosarjamaalilla LHJMQ:n maalipörssin kymmenenneksi, kaudella 1975–76 hän oli maalipörssin toinen ja pistepörssin neljäs 136:lla tehopisteellä ja 79:llä maalilla ja kaudella 1976–77 hän oli 75:llä maalilla liigan maalipörssin kolmas.
Bossy voitti neljän vuoden aikana kaksi LHJMQ-palkintoa, vuoden tulokkaan palkinnon (Trophée Michel Bergeron) vuonna 1974 ja herrasmiespelaajan palkinnon (Trophée Frank J. Selke) vuonna 1977. Hänet valittiin myös kerran liigan ensimmäiseen tähdistöön, vuonna 1975, ja kerran toiseen tähdistöön, vuonna 1977.
New York Islanders varasi Bossyn NHL:ään numerolla 15 vuoden 1977 varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella. Bossy teki tulokaskaudellaan 1977–78 91 tehopistettä 80:ssä runkosarjaottelussa ja voitti kauden päätteeksi vuoden tulokkaan palkinnon Calder Memorial Trophyn. Hän sijoittui 53:lla maalillaan NHL:n maalipörssin toiseksi Guy Lafleurin jälkeen ja pistepörssin kuudenneksi. Vain Teemu Selänne on tehnyt tulokaskaudellaan enemmän maaleja kuin Bossy (76 maalia kaudella kaudella 1992–93).
Bossy pelasi NHL:ssä yhteensä kymmenen kautta. Hän oli Islandersin paras pistemies kuudella kaudella ja paras maalintekijä kaikilla kymmenellä kaudellaan; viimeisellä kaudellaan, kaudella 1986–87 hän jakoi Islandersin maalipörssin kärkisijan seitsemäntoista ottelua runkosarjassa enemmän pelanneen Pat LaFontainen kanssa. NHL:n maalipörssin hän voitti kahdesti, kaudella 1978–1979, jolla hän teki 69 maalia 80:ssä runkosarjaottelussa, ja kaudella 1980–81, jolla hän teki 68 maalia 79:ssä runkosarjaottelussa. Maalipörssin kymmenen kärkeen Bossy ylsi viimeistä kauttaan lukuun ottamatta joka vuosi, pistepörssin kymmenen kärkeen puolestaan kahdeksana runkosarjakautena.
Bossy oli Bryan Trottierin ja voimahyökkääjä Clark Gilliesin ohella New York Islandersin tärkeimpiä hyökkäyspään pelaajia seuran 1980-luvun alun menestysjoukkueessa. He pelasivat useita kausia samassa ketjussa, joka tunnettiin lempinimillä BTG Line ja Trio Grande. Heidät kaikki on myöhemmin nimetty Hockey Hall of Fameen, Bossy vuonna 1991. Neljä mestaruutta voittaneesta joukkueesta on nimetty Hall of Fameen myös maalivahti Billy Smith ja puolustaja Denis Potvin.
Bossylla on hallussaan NHL-ennätys peräkkäisten yli 50:n runkosarjamaalin kausien määrässä. Hän ylitti rajapyykin yhdeksänä peräkkäisenä kautena. 60:n runkosarjamaalin rajan hän ylitti viitenä kautena ja jakaa näin NHL-ennätyksen Wayne Gretzkyn kanssa. Kaudella 1980–81 hän teki 50 maalia 50 ottelussa ensimmäisenä pelaajana sitten Maurice Richardin, joka teki saman 36 vuotta aiemmin.[4] New York Islandersin seuraennätyksistä on Bossyn hallussa suuri osa. Hän on muun muassa eniten runkosarja- ja pudotuspelimaaleja Islanders-paidassa tehnyt pelaaja, eniten runkosarja- ja pudotuspelipisteitä yhden kauden aikana tehnyt Islanders-pelaaja sekä eniten runkosarjamaaleja yhden kauden aikana tehnyt Islanders-pelaaja.
Uran loppupuolen jatkuvat selkävaivat päättivät Bossyn jääkiekkouran. Viimeiset NHL-ottelunsa hän pelasi keväällä 1987 ja hän lopetti uransa virallisesti syksyllä 1988 31-vuotiaana. Hän pelasi NHL-urallaan yhteensä 752 runkosarjaottelua, joissa hänelle kertyi 1126 tehopistettä, 573 maalia ja 553 syöttöpistettä. Pudotuspeliotteluita hän pelasi 129, joissa hän teki 160 pistettä, 85 maalia ja 75 syöttöpistettä. Bossyn koko NHL-uran keskiarvo on peräti 1,49 pistettä per ottelu ja tämä lukema on NHL:n kautta aikain kolmanneksi paras. Bossya edellä ovat tässä ainoastaan Wayne Gretzky ja Mario Lemieux.
Vuoden tulokkaan palkinnon lisäksi Bossy voitti NHL-urallaan kolme kertaa liigan herrasmiespelaajalle jaettavan Lady Byng Memorial Trophyn (1983, 1984 ja 1986) ja kerran pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon Conn Smythe Trophyn, vuonna 1982. NHL:n ensimmäiseen tähdistökentälliseen hänet valittiin viisi kertaa, mihin on pystynyt vain neljä oikean laidan hyökkääjää. Bossyn saavutuksesta tekee huomattavamman se, että kolme muuta samaan pystynyttä pelasivat paljon pitemmän uran (Gordie Howe – 26 vuotta; Maurice Richard – 18 vuotta; Guy Lafleur – 17 vuotta). NHL:n toiseen tähdistökentälliseen hänet valittiin kolmesti.
Bossy oli koko NHL-uransa ajan pelätty maalintekijä[5] ja hän pelasikin NHL-urallaan vain yhden alle 50 maalin kauden.[6]NHL:ssä hänen maalikeskiarvonsa kautta kohden oli likimain 57 maalia kaudessa, 0,76 maalia ottelua kohden, hänen kymmenen kauden pituisen NHL-uransa uransa aikana.[1]
Bossy edusti Kanadaa kahdesti Kanada Cup -turnauksessa, vuonna 1981, jolloin Kanada sijoittui turnauksessa toiseksi, ja vuonna 1984, jolloin maa voitti turnauksen. Bossy oli vuoden 1981 Canada Cupin paras maalintekijä kahdeksalla maalilla.
Bossy valittiin Hockey Hall of Fameen vuonna 1991 ja Islanders jäädytti hänen pelinumeronsa 22 maaliskuussa 1992. Bossylla diagnosoitiin lokakuussa 2021 keuhkosyöpä,[7] johon hän kuoli 15. huhtikuuta 2022.[3]
