Mikasa on Hokkaidōn vanhinta kivihiilen tuotantoaluetta. Horonain hiilikaivos avattiin jo vuonna 1879, ja sen jälkeen Ikushunbetsujoen laaksoon perustettiin useita muitakin hiilikaivoksia. Alueelle valmistui rautatieyhteys 1882. Mikasayaman kyläkunta perustettiin vuonna 1906 ja Mikasaksi se muutti nimensä saadessaan maaseutukaupungin oikeudet vuonna 1942. Kaupunki Mikasasta tehtiin vuonna 1957. Silloin siellä oli jopa 60 000 asukasta. Kaupungin väkiluku alkoi laskea voimakkaasti, kun hiilikaivoksia suljettiin 1970-luvulta lähtien. Horonain kaivos suljettiin viimeisenä vuonna 1989. Kaivostoiminnan tilalle kaupunkiin on sijoittunut esimerkiksi elektroniikka- ja elintarviketeollisuutta sekä rakennustarvikkeiden tuotantoa. Alueella viljellään myös riisiä, vihanneksia ja meloneja.[1][4]