Zoštšenkon ensimmäinen kertomuskokoelma Rasskazy Nazara Iljitša, gospodina Sinebrjuhova (”Herra Nazar Sinebrjuhovin kertomuksia”) ilmestyi vuonna 1922. Hänen satiiriset kertomuksensa saivat pian valtavan suosion. Niiden kertojasankari on puoliksi sivistynyt pieni ihminen, joka yrittäessään sopeutua uusiin olosuhteisiin törmää erilaisiin absurdeihin epäkohtiin. Kirjailijan alatyylistä puhetapaa ja uutta neuvostosanastoa humoristisesti sekoittava kerrontatekniikka kuuluu Nikolai Gogolista juontuvaan skaz-perinteeseen. Sitä jatkaa myös Zoštšenkon vuonna 1929 julkaisema lukijakirjeiden kokoelma Pisma k pisatelju (”Kirjeitä kirjailijalle”).[4][5][3]
Zoštšenkon satiiri vaimeni 1930-luvulla hänen pyrkiessään sopeutumaan sosialistisen realismin vaatimuksiin. Raskasmielisyydestä kärsineen kirjailijan tuon ajan pääteoksia ovat psykologinen kertomus Vozvraštšonnaja molodost (”Takaisin saatu nuoruus”, 1933) ja murska-arvostelun saanut kertomuskokoelma Golubaja kniga (”Sininen kirja”, 1935). Toisen maailmansodan aikana Zoštšenko kirjoitti Alma-Ataan evakuoituna itsetutkiskeluun perustuvaa teosta Pered voshodom solntsa (”Ennen auringonnousua”), jonka vuonna 1943 ilmestynyt ensimmäinen osa leimattiin neuvostovastaiseksi.[6][7][3][8]
Vuonna 1946 Zoštšenkosta tehtiin Anna Ahmatovan ohella kylmän sodan aiheuttaman kulttuurielämän kurinpalautuksen syntipukki. NKP:nkeskuskomitean päätöksellä pannaan julistettu kirjailija erotettiin Neuvostoliiton kirjailijaliitosta ja vailla työmahdollisuuksia hänen henkinen sairautensa paheni entisestään. Tänä aikana Zoštšenko laati muun muassa Maiju LassilanTulitikkuja lainaamassa -romaanin venäjännöksen. Hänet otettiin takaisin kirjailijaliittoon vuonna 1953 ja ensimmäinen uusi teosvalikoima ilmestyi vuonna 1956.[9][10][8]
