Meskaliinikaktus eli rusomeskaliinikaktus eli myrkkykaktus[3] (Lophophora williamsii) on kaktuskasveihin (Cactaceae) kuuluva kasvi. Sen nahuatlinkielinen nimi peyotl tarkoittaa kaktusta. Laji tunnetaan monissa kielissä espanjankielisellä nimellään, esp.peyote.
Meskaliinikaktukset ovat pieniä, pyöreitä, säteittäissymmetrisiä kaktuksia. Niiden väri on vihreä. Piikit ovat erikoistuneet pieniksi ja pallomaisiksi tai karvamaisiksi. Kukan väri on valkoinen, kellertävä tai punainen.[4] Kasvi vaatii yli kymmenen vuotta kukkiakseen.
Esiintyminen
Meskaliinikaktuksen luonnollinen esiintymisalue.
Meskaliinikaktus kasvaa kotoperäisenä kuivilla alueilla Yhdysvaltain Texasin lounaisosista keskiseen Meksikoon.[5]
Historiaa
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Meksikon intiaanit tunsivat myrkkykaktukset viimeistään 300 eaa. Heidän parissaan oli seremonioita, joissa myrkkykaktus liitettiin ennustamiseen, parantamiseen ja peleihin. Koska kaktus kasvaa vaikeissa olosuhteissa, sen keräämiseen liittyi pyhiinvaellusta. Meksikossa kaktusseremonioita harjoittavat huichol-, cora-, yaqui- ja tarahumariheimot. Noissa seremonioissa myrkkykaktus liittyy ennustamiseen, parantamiseen ja tiettyihin peleihin. Huicholit keräävät kaktukset sadekauden lopulla syksyllä, ja koska heimo asuu kaukana kaktuksen kasvupaikoista muodostuu metsästyksestä eräänlainen pyhiinvaellustapahtuma. Metsästys sisältää erilaisia rituaaleja, kuten ripittäytymisen seksuaalielämän suhteen sekä rituaalitansseja.
Inkvisitio julisti myrkkykaktuksen käytön laittomaksi vuonna 1620, ja vuonna 1760 inkvisitio rinnasti sen kannibalismin harjoittamiseen.
1800-luvun lopulla myrkkykaktus levittäytyi Yhdysvaltoihin, jossa useat intiaaniheimot alkoivat käyttää sitä pyhänä päihteenä seremonioissaan. Pian yli 50 pohjoisamerikkalaista heimoa käytti myrkkykaktusta. Native American Church perustettiin vuonna 1918 myrkkykaktuksen laillisuuden turvaamiseksi. Myrkkykaktus ja meskaliini kuitenkin julistettiin laittomiksi Yhdysvalloissa vuonna 1968.
Myrkkykaktuksen alkaloideista on noin puolet meskaliinia; muita ovat mm. pellotiini, anhaloniidi ja lofoforniini (jälkimmäinen on myrkyllistä). Aito meskaliinisulfa sulaa 35–36 °C:ssa ja on valkoista, annos 200–600 mg. Raaka meskaliini on ruskeaa, annos 0,7–1,7 g. Itse kaktusta nautitaan tuoreena (50–200 g), keitettynä, tai sitä poltetaan.lähde?
Myrkkykaktus maistuu karvaalta. Intiaanit pitävät "Isä Peyotea" voimallisena lääkkeenä: myrkkykaktuksen onkin todettu toimivan antibioottina useita bakteereita vastaan.[6]
Myrkkykaktus nostaa verenpainetta ja lämpöä, ja aivojen hapenottokyky hidastuu, mistä Aldous Huxleyn mukaan seuraa nautinnollinen antautumisen tunne. Myrkkykaktus tuottaa aistiharhoja ja ajan kulun vääristymiä. Alkoholia kannattaa kaktuksen yhteydessä välttää.
Muun muassa Carlos Castanedan kirjoissa myrkkykaktusten käyttö nähdään tärkeänä osana kirjoissa kuvattua šamanismia.
↑McCleary James A., Sypherd Paul S. ja Walkington David L.: Antibiotic activity of an extract of peyote (Lophophora Williamii (Lemaire) Coulter). Economic Botany, Määritä ajankohta!
