Maserati Quattroporte on Maseratin valmistama neliovinen luksus-sedan. Autosta on valmistettu viisi sukupolvea, jokainen malli oli markkinoilla noin viisi vuotta.
1960-luvun alussa Maseratin maine oli korkealla. Myynnin kasvaessa prinssi Karim Aga Khan tilasi erikoisversio Maserati 5000 WP:n, runkonumero 103 060. Auton muotoili Pietro Frua. Seuraavana vuonna Maserati esitteli ensimmäisen sukupolven Quattroporten (1963). Auton muotoilusta vastasi taas Frua. Vuoden 1963 'Tipo 107' Quattroporte (ital. neliovinen) sai seuraa kahdesta muusta huomionarvoisesta GT-autosta Facel Vegasta ja Lagonda Rapidesta.
Auto oli varustettu 4,1-litraisella (4136 cm3) V8-moottorilla, joka tuotti tehoa 256 hv (SAE) (191 kW) @ 5 600 r/min. Vaihteistona oli 5-vaihteinen ZF:n manuaalivaihteisto tai 3-vaihteinen automaatti. Huippunopeudeksi Maserati ilmoitti 230 km/h.
Vuosien 1963 ja 1966 välillä autoa tehtiin 230 kappaletta. Vuonna 1966 Maserati uudisti Tipo 107:n. Autoon tuli kahdet ajovalot (käytössä jo USA-mallissa) ja vuodesta 1968 moottoriksi tuli 4,7-litrainen, 295 hp (SAE) (220 kW) versio. Toista sarjaa valmistettiin noin 500 kpl. Valmistus loppui vuonna 1969.
Vuonna 1971 Karim Aga Khan tilasi toisen erikoisversion Maserati Indyn, jolle annettiin tyyppikoodi AM 121.
Quattroporte II (1974–1978)
Vuoden 1974Torinon autonäyttelyssä Maserati esitteli Quattroporte II (AM 123) -mallin Citroën SM:n rungolla. Citroen oli nimittäin ostanut italialaisyrityksen hiukan aiemmin. Autossa oli kulmikkaampi Bertonen kori, joka oli siihen aikaan muodissa. Malli on ainoa Maserati Quattroporte, jossa oli hydraulinen jousitus ja etuveto. Autossa oli myös kääntyvät ajovalot. Vuoden 1973 öljykriisi alensi kuitenkin tämäntyyppisten autojen kysyntää ja V6-moottori sekä etuveto eivät houkuttaneet asiakkaita. Näin ollen Quattroporte II:a valmistettiin vain 13 kpl. Autoista kuusi oli esisarjaa ja loput seitsemän tehtiin tilauksesta vuosien 1975 ja 1978 välillä.
Quattroporte III (4porte 1976–1979, Quattroporte 1979–1990)
Quattroporte III:n julkisti Maseratin uusi johtaja Alejandro de Tomaso tuotantoryhmänsä kanssa vuonna 1976. Auto oli takavetoinen suurella V8-moottorilla varustettu malli. Tomasolle oli tärkeää, että juuri esitellylle Mercedes-Benz 450SEL 6.9:lle oli olemassa italialainen kilpailija.
Tuotantomäärät Quattroportella olivat seuraavat:
1 876 kpl Quattroporte III:a vuosien 1979 ja 1988 välillä.
Jäljelle jäävät 55 kpl olivat Royale-malleja, jotka valmistettiin vuosien 1984 ja 1988 välillä. Nämä olivat 80 000 USD:n hintaisia autoja, joita tehtiin vain tilauksesta.
Quattroporte III oli viimeinen italialainen käsin tehty auto erikoismarkkinoille. Kaikki ulkopuoliset liitokset ja saumat oli täytetty, jotta saatiin saumaton ulkonäkö.
Vuonna 1976 Giorgetto Giugiaro esitteli kaksi ItalDesignin näyttelyautoa Maseratin alustalla (Medici I ja Medici II). Vuoden 1976 lopulla Maserati julkisti Quattroporte III (Tipo AM 330) -mallin, jolla oli paljon yhteistä näiden Medici-autojen kanssa. Medici-mallit perustuivat Kyalami coupé-malliin, joka vuorostaan perustui De Tomaso Longchampiin.
Quattroporte III julkaistiin nimellä "4porte". Siinä oli 4,2-litrainen moottori, joka tuotti 251 hv (SAE) (187 kW), myöhemmin 238 hv (SAE) (177 kW). Autoa sai myös 4,9 litran V8-moottorilla (280 bhp @ 5 800 rpm).
Vuonna 1979 Quattroporte sai oikean nimensä takaisin ja sitä valmistettiin 4,2 ja uudella 4,9 litran moottorilla 278 hv (SAE) (207 kW). Jälkimmäisessä oli Borg–Warnerin automaattivaihteisto, joka pian korvattiin Chryslerin Torqueflite-vaihdelaatikolla. Pienemmän moottorin käyttö loppui vuonna 1981.
Vuonna 1986 esiteltiin Maserati Royale -erikoisluksusmalli Quattroporte III:sta. Moottori oli päivitetty 295 hv (SAE) (220 kW) tehoiseksi.
Kaiken kaikkiaan Quattroporte III-mallia tehtiin 2 141 kpl, yksi Italian presidentin käyttöön. Tuotanto päättyi vuonna 1990.
Quattroporte IV (1994–2000)
Quattroporte IV:n muotoili Lamborghini Countachin muotoilija Marcello Gandini. Uusi auto oli pienempi ja ilmanvastukseltaan
parempi (0,31 cd). Autoon asennettiin 2,8-litrainen Biturbo V6, joka tuotti tehoa 280 hv (SAE) (208 kW). Tämä moottori mahdollisti 255 km/h:n huippunopeuden. Italialaisille oli oma mallinsa, jossa oli 2,0 l Biturbo V6, joka tuotti 283 hv (SAE) (211 kW) tehoa.
Vuonna 1995 esiteltiin V8 3,2 l Biturbo, joka kehitti 330 hv (SAE) (246 kW) ja mahdollisti 263 km/h huippunopeuden.
Kun Ferrari otti Maseratin vastuulleen, esiteltiin vuonna 1998 Quattroporte Evoluzione. Tämän parannetun mallin kojetaulusta hävisi Maseratin kuuluisa soikea kello. Tuotanto päättyi vuonna 2000.
Vuonna 2004 Maserati aloitti Pininfarinan muotoileman Quattroporten valmistuksen samalla 4,2 litran moottorilla, joka oli käytössä Maserati Coupéssa ja Maserati Spyderissa.
Tämä artikkeli tai sen osa perustuu Autowikinartikkeliin, ja siitä saattavat puuttua lähdemerkinnät tai lähdemerkinnät tarvitsevat tarkistamista. Voit auttaa Wikipediaa etsimällä sopivat lähteet tai tarkistamalla lähteet.
