Marvel Cinematic Universe: Neljäs vaihe

Neljäs vaihe
Phase Four
Perustuu Marvel Comicsin sarjakuvahahmoihin
Tuottaja
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä
Ensi-ilta 20212022
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti Yhteensä (7 elokuvaa):
1,601 miljardia $
Tuotto Yhteensä (7 elokuvaa):
5,702 miljardia $
Edeltäjä Kolmas vaihe
Seuraaja Viides vaihe

Neljäs vaihe (engl. Phase Four) on sarja yhdysvaltalaisia Marvel Cinematic Universeen (MCU) sijoittuvia supersankarielokuvia ja -televisiosarjoja, jotka perustuvat Marvel Comicsin sarjakuviin. Neljänteen vaiheeseen kuuluu seitsemän elokuvaa, kahdeksan Disney+-sarjaa ja kaksi Disney+-spesiaalia. Neljäs vaihe alkoi tammikuussa 2021 sarjalla WandaVision, kun taas elokuvista julkaistiin ensimmäisenä Black Widow heinäkuussa 2021. Vaihe päättyi marraskuun 2022 lopulla Disney+-spesiaaliin The Guardians of the Galaxy Holiday Special. Kevin Feige oli mukana kaikkien vaiheen elokuvien tuottajana ja kaikkien sarjojen ja televisiospesiaalien vastaavana tuottajana. Hänen lisäkseen Jonathan Schwartz oli mukana tuottamassa Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsiä, Nate Moore oli mukana tuottamassa Eternalsia ja Black Panther: Wakanda Foreveria, Amy Pascal oli mukana tuottamassa Spider-Man: No Way Homea, ja Brad Winderbaum oli mukana tuottamassa Thor: Love and Thunderia.

Edellisten vaiheiden elokuvien päänäyttelijöistä Tom Holland, Benedict Cumberbatch, Chris Hemsworth palasivat näyttelemään Peter Parkeria / Hämähäkkimiestä, Stephen Strangea / Tohtori Outoa ja Thoria. Lisäksi edellisen vaiheiden elokuvien sivunäyttelijöistä Natasha Romanoffia / Mustaa Leskeä aiemmin näytellyt Scarlett Johansson esiintyi ensimmäistä ja viimeistä kertaa pääroolissa, ja Letitia Wright palasi näyttelemään uudeksi Mustaksi Pantteriksi ryhtyvää Shuria. Elizabeth Olsen, Paul Bettany, Anthony Mackie, Sebastian Stan, Tom Hiddleston, Jeremy Renner ja Chris Pratt palasivat Disney+-sarjoihin ja -spesiaaleihin näyttelemään Wanda Maximoffia / Purppuranoitaa, Visionia, Sam Wilsonia / Haukkaa, Bucky Barnesia / Talvisotilasta, Lokia, Clint Bartonia / Haukansilmää ja Peter Quilliä / Tähtilordia.

Uusina päänäyttelijöinä MCU:hun liittyvät elokuvien puolella Simu Liu ja Gemma Chan, jotka näyttelevät Xu Shang-Chi’tä ja Sersiä. Televisiosarjojen ja televisiospesiaalien puolella uusiksi näyttelijöiksi liittyivät Hailee Steinfeld, Oscar Isaac, Iman Vellani, Tatiana Maslany ja Gael García Bernal, jotka näyttelivät Kate Bishopia, Marc Spectoria / Steven Grantia / Kuuritaria / Herra Knightia, Kamala Khania / Neiti Ihmettä, Jennifer Waltersia / Hulktarta ja Jack Russellia / Ihmissutta yössä. Jeffrey Wright ääninäytteli animaatiosarjan What If...? kertojaa Seuraajaa, ja Vin Diesel palaa ääninäyttelemään Grootia lyhytelokuvasarjaan I Am Groot. Lisäksi, Benedict Wong on esiintynyt sivunäyttelijänä useissa neljännen vaiheen projekteissa.

Neljäs vaihe on myös yhdessä viidennen vaiheen ja kuudennen vaiheen ohella osa Multiversumi-saagaa.

Elokuvat

Elokuva[1][2][3] Ensi-ilta Ohjaaja(t) Käsikirjoittaja(t) Tuottaja(t)
Black Widow Suomi 2021-7-77. heinäkuuta 2021
Yhdysvallat 2021-7-99. heinäkuuta 2021[a]
Cate Shortland[5] Eric Pearson[6] Kevin Feige
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings 2021-9-33. syyskuuta 2021 Destin Daniel Cretton[7] Dave Callaham, Destin Daniel Cretton ja Andrew Lanham[8] Kevin Feige ja Jonathan Schwartz
Eternals Suomi 2021-11-33. marraskuuta 2021
Yhdysvallat 2021-11-55. marraskuuta 2021
Chloé Zhao[9] Chloé Zhao, Patrick Burleigh, Ryan Firpo ja Kaz Firpo[10][11] Kevin Feige ja Nate Moore
Spider-Man: No Way Home Suomi 2021-12-1515. joulukuuta 2021
Yhdysvallat 2021-12-1717. joulukuuta 2021
Jon Watts[12] Chris McKenna ja Erik Sommers[13] Kevin Feige ja Amy Pascal
Doctor Strange in the Multiverse of Madness Suomi 2022-5-44. toukokuuta 2022
Yhdysvallat 2022-5-66. toukokuuta 2022
Sam Raimi[14] Michael Waldron[15] Kevin Feige
Thor: Love and Thunder Suomi 2022-7-66. heinäkuuta 2022
Yhdysvallat 2022-7-88. heinäkuuta 2022
Taika Waititi[16] Taika Waititi ja Jennifer Kaytin Robinson[17] Kevin Feige ja Brad Winderbaum
Black Panther: Wakanda Forever Suomi 2022-11-99. marraskuuta 2022
Yhdysvallat 2022-11-1111. marraskuuta 2022
Ryan Coogler[18] Ryan Coogler ja Joe Robert Cole[19] Kevin Feige ja Nate Moore

Black Widow (2021)

Lainsuojattomaksi päätynyt Natasha Romanoff joutuu kohtaamaan uudelleen menneisyytensä haamut.[20]

Tutkittuaan Mustan Lesken menneisyyttä Age of Ultronissa Kevin Feige ilmaisi haluavansa tutkia sitä lisää hahmon omassa sooloelokuvassa.[21] Tammikuussa 2018 Jac Schaeffer palkattiin tekemään elokuvalle käsikirjoitus.[22] Heinäkuussa Cate Shortland palkattiin ohjaajaksi ja Johanssonin vahvistettiin palaavan Natasha Romanoffin / Mustan Lesken rooliin.[5] Helmikuussa 2019 Ned Benson palkattiin tekemään uusi käsikirjoitus.[23] Schaeffer ja Benson saivat krediitin elokuvan tarinasta, kun taas Eric Pearson kreditoitiin käsikirjoittajaksi.[6] Kuvaukset alkoivat Norjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa toukokuussa 2019 ja päättyivät Maconissa lokakuussa 2019.[24][25][26] Black Widow julkaistiin maailmanlaajuisesti Lontoossa, Los Angelesissa, Melbournessa ja New Yorkissa 29. kesäkuuta 2021,[27][28] ja Pohjois-Amerikassa 9. heinäkuuta 2021.[4] Se julkaistiin 9. heinäkuuta myös katsottavaksi Disney+:aan Premier Access -lisämaksulla.[4]

Elokuva sijoittuu ennen Captain America: Civil Warin (2016) loppukohtausta.[29] William Hurt palasi aiemmista MCU-elokuvista Thaddeus Rossin rooliin.[30] Julia Louis-Dreyfus, joka näytteli Valentina Allegra de Fontainea Disney+-sarjassa The Falcon and the Winter Soldier (2021),[31] palasi kreditoimattomana rooliinsa Black Widow’n lopputekstikohtauksessa, joka johdattaa Florence Pugh’n näyttelemän Yelena Belovan esiintymiseen sarjassa Hawkeye (2021).[32] Lisäksi Jeremy Renner tekee kreditoimattoman äänicameon aiemmista MCU-medioista tutussa roolissaan Clint Bartonina / Haukansilmänä, minkä lisäksi elokuvassa nähdään myös hahmoa esittävä kuva.[33]

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings (2021)

Shang-Chi joutuu kohtaamisiin rikollisjärjestö Kymmenen Renkaan sekä menneisyytensä kanssa.[34]

Joulukuussa 2018 Marvel palkkasi amerikankiinalaisen Dave Callahamin käsikirjoittamaan Shang-Chistä kertovan elokuvan, joka tulisi samalla olemaan Marvelin ensimmäinen aasialaisvetoinen elokuva ja jolle Marvel etsi aasialaista tai amerikanaasialaista ohjaajaa.[35] Maaliskuussa 2019 Destin Daniel Cretton palkattiin elokuvan ohjaajaksi.[7] Vuoden 2019 San Diego Comic-Con Internationalissa elokuvan viralliseksi nimeksi paljastettiin Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings. Lisäksi Simu Liun paljastettiin olevan valittu Shang-Chin näyttelijäksi ja Tony Leung oli valittu näyttelemään Xu Wenwu’ta, todellista Mandariiniä.[36][37] Kuvaukset alkoivat helmikuussa 2020,[38] mutta keskeytyivät väliaikaisesti maaliskuussa koronaviruspandemian vuoksi.[39] Tuotanto jatkui heinäkuun lopussa ja päättyi lokakuussa.[40][41][42] Kuvaukset sijoittuivat Australiaan ja San Franciscoon.[38][42] Huhtikuussa 2021 Crettonin ja Andrew Lanhamin paljastettiin olevan kreditoitu käsikirjoittajiksi Callahamin kanssa.[8] Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings julkaistiin maailmanlaajuisesti Los Angelesissa 16. elokuuta 2021 ja Pohjois-Amerikassa 3. syyskuuta 2021.[43][4]

Elokuva sijoittuu Avengers: Endgamen (2019) tapahtumien jälkeen,[44] hautojenlakaisujuhlan aikaan eli huhtikuun 2024 alkuun.[45] Benedict Wong palasi edellisistä MCU-elokuvista tuttuun rooliinsa Wongina,[46] minkä lisäksi Ben Kingsley palasi Trevor Slatteryn, Mandariinina esiintyneen huijarinäyttelijän, rooliin elokuvasta Iron Man 3 (2013) ja Marvel One-Shot -lyhytelokuvasta All Hail the King (2014).[47] Terroristijärjestö Kymmenen Rengasta on esiintynyt aiemmin, tai siihen on viitattu Iron Man 3:n ja All Hail the Kingin lisäksi myös elokuvissa Iron Man (2008), Iron Man 2 (2010), ja Ant-Man (2015).[48] Tim Roth teki kreditoimattoman paluun Kuvotuksen rooliin elokuvasta The Incredible Hulk (2008).[46][49] Lopputekstien välissä näytetyssä kohtauksessa Brie Larson ja Mark Ruffalo tekevät kreditoimattomat cameoesiintymiset aiemmista MCU-elokuvista tutuissa rooleissaan Carol Danversinä / Kapteeni Ihmeenä ja Bruce Bannerinä.[50]

Eternals (2021)

Pääartikkeli: Eternals (elokuva)

Ikuiset, celestiaalien luoma rotu, on 7 000 vuoden ajan suojellut Maata ilkeiltä deviaaneilta.[51][52][53][54]

Huhtikuussa 2018 Marvel oli tavannut lukuisia käsikirjoittajia luonnostelemaan elokuvaa ikuisten rodusta.[55] Kuukautta myöhemmin Kaz ja Ryan Firpo palkattiin projektin käsikirjoittajiksi.[56] Syyskuun lopussa Marvel palkkasi Chloé Zhaon elokuvan ohjaajaksi,[9] ja hän sai myös käsikirjoituskrediitin yhdessä Patrick Burleigh’n ja Firpojen kanssa.[10][11] Kuvaukset alkoivat heinäkuussa 2019 juuri ennen San Diego Comic-Con Internationalia ja päättyivät helmikuussa 2020, sijoittuen Englantiin ja Kanariansaarille.[53][57] San Diego Comic-Conissa paljastettiin, että Richard Madden, Kumail Nanjiani, Lia McHugh, Brian Tyree Henry, Lauren Ridloff, Don Lee, Salma Hayek ja Angelina Jolie näyttelevät elokuvassa Ikarista, Kingoa, Spritea, Phastosta, Makkaria, Gilgameshiä ja Ajakia ja Thenaa. Kuukausi myöhemmin D23 Expo -messuilla Gemma Chanin ja Barry Keoghanin paljastettiin näyttelevän elokuvassa Sersiä ja Druigia.[58] Eternals julkaistiin maailmanlaajuisesti Los Angelesissa 18. lokakuuta 2021 ja Pohjois-Amerikassa 5. marraskuuta 2021.[59][60]

Elokuva sijoittuu The Falcon and the Winter Soldierin ja Spider-Man: Far From Homen (2019) tapahtumien välille, vuoteen 2024, sekä 6–8 kuukautta Avengers: Endgamen tapahtumien jälkeen.[51][61] Lopputekstien välissä näytetyssä kohtauksessa Harry Styles näytteli Thanoksen veljeä Erosta / Tähtikettua ja Patton Oswalt ääninäytteli Pip-peikkoa, kun taas lopputekstien jälkeen näytetyssä kohtauksessa kuultiin Mahershala Alin näyttelemän Eric Brooksin / Bladen ääni, ennen hahmon esiintymistä omassa elokuvassaan Blade.[62]

Spider-Man: No Way Home (2021)

Pääartikkeli: Spider-Man: No Way Home
Jon Watts, Spider-Man -elokuvien ohjaaja.

Mysterion paljastettua Peter Parkerin olevan Hämähäkkimies, Peter pyytää apua Stephen Strangelta, mutta tulevatkin tuoneeksi Hämähäkkimiestä jahtaavia vihollisia muista universumeista.[63]

Huhtikuussa 2017 ilmoitettiin, että kolmas Spider-Man -elokuva oli suunnitteilla.[64] Holland kertoi, että elokuva sijoittuisi Parkerin neljänteen high school -vuoteen.[65] Heinäkuussa 2019 Kevin Feige kertoi, että tulevat tarinat Peter Parkerista olisivat sellaisia, mitä ei ollut ennen tehty elokuvaksi, johtuen Far From Homen lopputekstien välissä nähdyn kohtauksen juonenkäänteestä.[66] Elokuussa 2019 Deadline Hollywood raportoi, etteivät Disney ja Sony päässeet uuteen sopimukseen Marvel Studiosin ja Feigen osuudesta myöhempien Hämähäkkimies-elokuvien tuottamiseen,[67] mutta syyskuussa Sony Pictures Entertainment ja The Walt Disney Studios paljastivat, että Marvel Studios ja Feige tuottaisivat yhdessä vielä kolmannen elokuvan, Hollandin palatessa rooliinsa.[68] Sony oli jo siihen aikaan palkannut Far From Homen käsikirjoittajat Chris McKennan ja Erik Sommersin työstämään jatko-osaa.[13] Kesäkuussa 2020 Jon Wattsin vahvistettiin palaavan ohjaajaksi.[12] Kuvaukset alkoivat New Yorkissa lokakuussa 2020,[69] ennen kuin siirtyivät Trilith Studiosin tiloihin Atlantaan myöhemmin saman kuukauden aikana.[70][71] Elokuvan virallinen nimi paljastettiin helmikuussa 2021,[72] ja kuvaukset päättyivät maaliskuun lopulla.[73] Pascal kuvailee elokuvaa ”Homecoming-trilogian loppuhuipentumaksi”.[74] Spider-Man: No Way Home julkaistiin maailmanlaajuisesti Fox Village Theatressa, Los Angelesissa, 13. joulukuuta 2021 ja Pohjois-Amerikassa 17. joulukuuta 2021.[72][75]

Elokuvan tapahtumat alkavat heti Spider-Man: Far From Homen tapahtumien jälkeen ja jatkuvat vuoden 2024 lopulle,[76] ja vaikuttavat myös Doctor Strange in the Multiverse of Madnessin (2022) tapahtumiin.[77] Benedict Cumberbatch ja Benedict Wong palasivat aiemmista MCU-elokuvista tuttuihin rooleihinsa Stephen Strangena / Tohtori Outona ja Wongina.[78][79] Se myös muodostaa yhteyden MCU:n sekä aiempien Hämähäkkimies-elokuvasarjojen välille: Tobey Maguire ja Andrew Garfield, Hämähäkkimiehen edelliset näyttelijät Sam Raimin Hämähäkkimies-elokuvatrilogiasta ja Marc Webbin The Amazing Spider-Man -elokuvista, palasivat rooleihinsa,[80] kuten myös Willem Dafoe, Alfred Molina ja Thomas Haden Church, jotka näyttelivät Norman Osbornia / Vihreää Menninkäistä, Otto Octaviusta / Tohtori Mustekalaa ja Flint Markoa / Hiekkamiestä Raimin elokuvissa, sekä Rhys Ifans ja Jamie Foxx, jotka näyttelivät Curt Connorsia / Liskoa ja Max Dillonia / Elektroa Webbin elokuvissa.[81] Charlie Cox palasi Marvel Televisionin Netflix-sarjoista Matt Murdockin rooliin.[82] Sony’s Spider-Man Universessa näyttelevä Tom Hardy teki kreditoimattoman cameoesiintymisen Eddie Brockina / Venomina elokuvan lopputekstien välissä näytetyssä kohtauksessa.[83]

Doctor Strange in the Multiverse of Madness (2022)

Stephen Strange päätyy matkustamaan halki multiversumin suojallakseen America Chavezia, joka osaa avata portaaleja minne tahansa, Wanda Maximoffilta.[84]

Joulukuussa 2018 Scott Derrickson oli viimeistellyt sopimuksensa Doctor Strangen jatko-osan ohjaamisesta. Marvel alkoi etsiä elokuvalle käsikirjoittajaa, suunnitelmanaan aloittaa kuvaukset vuoden 2020 alussa ja Benedict Cumberbatchin palatessa näyttelemään Stephen Strangea.[85] Virallinen nimi paljastettiin vuoden 2019 San Diego Comic-Con Internationalissa, ja samalla paljastettiin, että Elizabeth Olsen näyttelee myös elokuvassa.[86] Tammikuussa 2020 Marvel ja Derrickson ilmoittivat, ettei hän luovien erimielisyyksien vuoksi ohjaisikaan elokuvaa, mutta olisi yhä mukana vastaavana tuottajana.[87] Helmikuussa Sam Raimi osallistui neuvotteluihin ryhtymisestä ja Disney+-sarja Lokin pääkäsikirjoittaja Michael Waldron liittyi elokuvaan käsikirjoittajaksi.[88][15] Raimi vahvisti huhtikuussa 2020 tulleensa valituksi elokuvan uudeksi ohjaajaksi.[14] Kuvaukset alkoivat Lontoon lähellä marraskuun 2020 lopulla.[89][90][91] Kuvaukset keskeytettiin tammikuussa 2021 koronaviruspandemian vuoksi.[92] Tuotanto jatkui maaliskuussa,[93] ja päättyi Somersetissä huhtikuussa 2021.[94] Doctor Strange in the Multiverse of Madness julkaistiin maailmanlaajuisesti Hollywoodissa 2. toukokuuta 2022 ja Pohjois-Amerikassa 6. toukokuuta 2022.[95][96]

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Spider-Man: No Way Homen tapahtumien jälkeen.[97] Elizabeth Olsen palasi edellisistä MCU-elokuvista tuttuun rooliinsa Wanda Maximoffina / Purppuranoitana,[98] elokuvan toimiessa jatkona hänen tarinalleen Disney+-sarjasta WandaVision (2021),[99] Julian Hilliardin ja Jett Klynen palatessa näyttelemään Maximoffin poikia, Billyä ja Tommya.[100] Elokuvassa esiintyy myös vanhoja ja uusia hahmoja vaihtoehtoisesta universumista, jossa nämä muodostavat järjestön nimeltä Illuminati. Illuminatin jäsenistä Charles Xavieria / Professori X:ää näytteli Patrick Stewart (joka näytteli myös erillistä versiota hahmosta X-Men-elokuvasarjassa), Peggy Carteria / Kapteeni Carteria näytteli Hayley Atwell (joka ääninäytteli toista varianttia hahmosta animaatiosarjassa What If...?), Maria Rambeauta / Kapteeni Ihmettä näytteli Lashana Lynch (joka näytteli MCU:n pääaikajanan supervoimatonta versiota Rambeau’sta elokuvassa Captain Marvel), Blackagar Boltagonia / Mustaa Salamaa näytteli Anson Mount (joka näytteli myös erillistä versiota hahmosta Marvelin ABC-televisiosarjassa Inhumans), ja Ihmenelosten johtajaa Reed Richardsia / Herra Fantastista näytteli John Krasinski.[101] Lisäksi lopputekstien välissä näytetyssä kohtauksessa Charlize Theron näytteli Cleaa.[102]

Thor: Love and Thunder (2022)

Pääartikkeli: Thor: Love and Thunder
Taika Waititi, Thor: Ragnarökin ja Thor: Love and Thunderin ohjaaja.

Thorin sisäisen rauhan etsintä keskeytyy, kun hän, Valkyyria, Korg, sekä Mahtavaksi Thoriksi tullut Jane Foster joutuvat taisteluun Gorria, Jumalten teurastajaa vastaan.[103]

Tammikuussa 2018 Chris Hemsworth ilmaisi halunsa jatkaa Thorin näyttelijänä, vaikka sopimuksen Marvel Studiosin kanssa oli tarkoitus päättyä Avengers: Endgamen jälkeen.[104] Heinäkuussa 2019 Ragnarökin Taika Waititi lopulta allekirjoitti sopimuksen neljännen Thor-elokuvan ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta.[16] Vuoden 2019 San Diego Comic-Con Internationalissa paljastettiin elokuvan virallinen nimi Thor: Love and Thunder ja että Natalie Portman palaisi näyttelemään Jane Fosteria, joka saisi elokuvassa Thorin voimat, aivan kuten Russell Dautermanin ja Jason Aaronin sarjakuvassa The Mighty Thor.[105][106] Helmikuussa 2020 Jennifer Kaytin Robinson palkattiin työstämään elokuvan käsikirjoitusta yhdessä Waititin kanssa.[107][17] Kuvaukset alkoivat Australiassa tammikuussa 2021 ja päättyivät kesäkuussa.[108][109] Thor: Love and Thunder julkaistiin maailmanlaajuisesti 23. kesäkuuta 2022,[110] ja Pohjois-Amerikassa 8. heinäkuuta 2022.[96]

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Avengers: Endgamen tapahtumien jälkeen,[103] kahdeksan ja puoli vuotta sen jälkeen, kun Thor ja Foster erosivat.[111] Galaksin Vartijat tekivät esiintymisen elokuvassa,[112] Chris Prattin, Pom Klementieffin, Dave Bautistan, Karen Gillanin, Vin Dieselin ja Bradley Cooperin palatessa Peter Quillin / Tähtilordin,[113] Mantiksen,[114] Draxin, Nebulan,[115] Grootin,[116] ja Rocketin rooleihin.[103] Lisäksi Sean Gunn palasi Kraglin Obfonterin rooliin.[117]

Black Panther: Wakanda Forever (2022)

Ryan Coogler, Black Pantherin ja Black Panther: Wakanda Foreverin ohjaaja sekä Wakandasta kertovan televisiosarjan luoja.

T’Challan kuoleman jälkeen Wakandan johtajien on suojeltava maataan useilta uhilta, myös Talokanin merenalaiselta valtakunnalta.[118]

Lokakuussa 2018 Ryan Coogler oli viimeistellyt sopimuksensa Black Pantherin jatko-osan ohjaamisesta ja käsikirjoittajamisesta.[18] Joe Robert Cole palasi myös toiseksi käsikirjoittajaksi.[19] Feige vahvisti vuoden 2019 San Diego Comic-Con Internationalissa elokuvan olevan kehityksessä.[119] Kuukausi myöhemmin D23 Expo -messuilla elokuvan paljastettiin jatko-osan työnimeksi Black Panther II.[58] Chadwick Boseman, Mustan Pantterin näyttelijä, kuoli elokuussa 2020 paksusuolen syöpään, ja Marvel Studios päätti, ettei valitse hahmolle uutta näyttelijää.[120] Muiden näyttelijöiden paluu vahvistettiin myöhemmin samana vuonna marraskuussa,[89], Letitia Wrightin ollessa elokuvan uusi pääosan esittäjä Shurin roolissa.[89][121] Elokuvan virallinen nimi Black Panther: Wakanda Forever paljastettiin toukokuussa 2021.[3] Kuvaukset alkoivat Pinewood Studiosin tiloissa, Atlantassa, kesäkuussa 2021.[122] Kuvaukset kestivät marraskuuhun 2021 asti,[123] jolloin kuvaukset menivät tauolle.[124] Kuvaukset jatkuivat jälleen tammikuussa 2022.[124][125] Kuvaukset sijoittuivat myös Bostoniin, Worcesteriin sekä Brunswickiin,[126][127][128] kunnes ne päättyivät Puerto Ricossa maaliskuussa 2022.[129] Black Panther: Wakanda Forever julkaistiin maailmanlaajuisesti 26. lokakuuta 2022,[130] ja Pohjois-Amerikassa 11. marraskuuta 2022.[96]

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Spider-Man: No Way Homen tapahtumien jälkeen.[131] Dominique Thorne näytteli Riri Williamsia, ennen esiintymistään Disney+-sarjan Ironheart pääosassa.[132] Lisäksi Julia Louis-Dreyfus palasi aiemmista MCU-medioista näyttelemään Valentina Allegra de Fontainea, joka on nyt CIA:n johtaja.[133]

Televisiosarjat

Kaikki neljännen vaiheen televisiosarjat julkaistiin Disney+:aan.[134]

Sarja Tuotantokausi Jaksot Alkuperäinen julkaisu Pääkäsikirjoittaja Ohjaaja(t)
Alkoi Päättyi
WandaVision 1 9 2021-1-1515. tammikuuta 2021 2021-3-55. maaliskuuta 2021 Jac Schaeffer[135] Matt Shakman[136]
The Falcon and the Winter Soldier 1 6 2021-3-1919. maaliskuuta 2021 2021-4-2323. huhtikuuta 2021 Malcolm Spellman[137] Kari Skogland[138]
Loki 1 6 2021-6-99. kesäkuuta 2021 2021-7-1414. heinäkuuta 2021 Michael Waldron[139] Kate Herron[140]
What If...? 1 9 2021-8-1111. elokuuta 2021 2021-10-66. lokakuuta 2021 A. C. Bradley[141] Bryan Andrews[141]
Hawkeye 1 6 2021-11-2424. marraskuuta 2021 2021-12-2222. joulukuuta 2021 Jonathan Igla[142] Rhys Thomas sekä Bert ja Bertie[143]
Moon Knight 1 6 2022-3-3030. maaliskuuta 2022 2022-5-44. toukokuuta 2022 Jeremy Slater[144] Mohamed Diab, Justin Benson ja Aaron Moorhead[145]
Ms. Marvel 1 6 2022-6-88. kesäkuuta 2022 2022-7-1313. heinäkuuta 2022 Bisha K. Ali[146] Adil ja Bilall, Meera Menon ja Sharmeen Obaid-Chinoy[147]
She-Hulk: Attorney at Law 1 9 2022-8-1818. elokuuta 2022 2022-10-1313. lokakuuta 2022 Jessica Gao[148] Kat Coiro ja Anu Valia[149]

WandaVision (2021)

Pääartikkeli: WandaVision
Jac Schaeffer, Black Widow’n käsikirjoittaja sekä WandaVisionin pääkäsikirjoittaja.

Wanda Maximoff ja Vision asettuvat asumaan naapurustoon nimeltä Westview, joka muistuttaa television tilannekomediasarjojen tapahtumapaikkaa.[99]

Syyskuussa 2018, kun Disney+-minisarjoista raportoitiin, Elizabeth Olsenin odotettiin palaavan yhteen niistä näyttelemään Wanda Maximoffia / Purppuranoitaa.[150] Lokakuun lopussa Paul Bettanyin näyttelemä Vision esiintyy sarjassa tärkeässä roolissa, sarjan tutkiessa Wandan ja Visionin välistä suhdetta.[151] Tammikuussa 2019 Jac Schaeffer palkattiin käsikirjoittamaan sarjan ensimmäinen jakso sekä toimimaan sarjan päkäsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana.[135] Sarjan virallinen nimi paljastettiin huhtikuussa 2019 ja lisäksi vahvistettiin Olsenin ja Bettanyn paluut rooleihinsa.[152][153] Sarjassa myös paljastetaan kuinka Wanda saa Purppuranoidan nimen.[154] Sarjan kuvaukset alkoivat lokakuussa 2019,[155] Matt Shakmanin ohjatessa sarjan kaikki jaksot.[136][156] Kuvaukset keskeytettiin maaliskuussa 2020 koronaviruspandemian vuoksi, kunnes ne jatkuivat Los Angelesissa heinäkuussa 2020 ja päättyivät marraskuussa 2020.[157][158][159] WandaVision koostuu yhdeksästä jaksosta,[156] joista kaksi ensimmäistä julkaistiin 15. tammikuuta 2021 ja loput viikoittain 5. maaliskuuta 2021 asti.[160][161] Sarjan on tarkoitus toimia myös alkuna trilogialle[162], johon kuuluvat myös Agatha All Along, jossa Kathryn Hahn palaa näyttelemään Agatha Harknessia ja joka julkaistaan syyskuussa 2024,[163] osana MCU:n viidettä vaihetta;[164] sekä Vision Quest, jossa Bettany palaa näyttelemään Visionia ja julkaistaan vuonna 2026,[165] osana MCU:n kuudetta vaihetta.[166]

Sarjan tapahtumat sijoittuvat kolme viikkoa Avengers: Endgamen jälkeen ja johdattavat Doctor Strange in the Multiverse of Madnessin (2022), jossa Wanda myös esiintyy, tapahtumiin.[167][99] Teyonah Parris näytteli sarjassa aikuista versiota Monica Rambeausta,[168] joka oli vielä lapsi esiintyessään elokuvassa Captain Marvel (2019), näyttelijänään Akira Akbar.[168] Randall Parkin ja Kat Denningsin paljastettiin palaavan MCU-elokuvista tuttuihin rooleihinsa Jimmy Woona ja Darcy Lewisina.[136] Evan Peters näytteli Ralph Bohneria, miestä, joka on aivopesty luulemaan itseään Pietro Maximoffiksi, jota Aaron Taylor-Johnson näytteli elokuvassa Avengers: Age of Ultron (2015). Peters on aiemmin näytellyt Peter Maximoffia 20th Century Foxin X-Men-elokuvasarjassa.[169][170] Sarjassa tekee ensiesiintymisensä järjestö nimeltä S.W.O.R.D., ensimmäinen MCU:hun lisätty asia, jonka elokuvaoikeudet kuuluivat 20th Century Foxille ennen kuin Disney osti suurimman osan Foxin tuotannosta.[171][172] Sarjassa esiintyy myös kirja Darkhold, joka esiintyi aiemmin Marvel Televisionin sarjoissa S.H.I.E.L.D. Agentit ja Runaways, mutta erinäköisenä.[173][174]

The Falcon and the Winter Soldier (2021)

Sam Wilson ja Bucky Barnes lähtevät suorittamaan maailmanlaajuista tehtävää, jossa heidän on pärjättävä ilman Steve Rogersin apua.[175]

Lokakuun 2018 lopussa Malcolm Spellman palkattiin käsikirjoittamaan minisarjaa, joka keskittyisi Anthony Mackien ja Sebastian Stanin näyttelemiin hahmoihin Sam Wilson / Haukka ja Bucky Barnes / Talvisotilas.[137][176] Sarja julkistettiin virallisesti huhtikuussa 2019 ja lisäksi vahvistettiin Mackien ja Stanin paluut rooleihinsa. Sarjan kuvaukset alkoivat lokakuussa 2019,[177] Kari Skoglandin ohjatessa sarjan kaikki jaksot.[138] Kuvaukset keskeytettiin maaliskuussa 2020 koronaviruspandemian vuoksi.[178] Tuotanto jatkui syyskuussa 2020 ja päättyi lokakuun lopussa.[179][180] Sarjan juoni sijoittuu Avengers: Endgamen tapahtumien jälkeen. The Falcon and the Winter Soldier koostuu kuudesta jaksosta,[138] joista ensimmäinen julkaistiin 19. maaliskuuta 2021 ja loput viikoittain 23. huhtikuuta 2021 asti.[181][182] Sarjan tarina jatkuu elokuvassa Captain America: Brave New World (2024), jossa Sam Wilson on vihdoin ryhtynyt Kapteeni Amerikaksi.[183][184]

Sarjan tapahtumat sijoittuvat kuusi kuukautta Avengers: Endgamen jälkeen.[185] Emily VanCamp, Florence Kasumba, Georges St. Pierre, Daniel Brühl ja Don Cheadle palasivat MCU-elokuvista Sharon Carterin, Ayon, Georges Batrocin, Helmut Zemon ja James ”Rhodey” Rhodesin rooleihin.[136][186][187][188][189] Julia Louis-Dreyfus näytteli sarjassa Valentina Allegra de Fontainea. Louis-Dreyfusin oli alun perin tarkoitus esiintyä ensin elokuvassa Black Widow ennen kuin sen ensi-iltaa siirrettiin pandemian vuoksi.[190]

Loki kausi 1 (2021)

Pääartikkeli: Loki (televisiosarja)

Vaihtoehtoisen menneisyyden variantti Lokista on paennut vuodesta 2012 Tesserakti mukanaan, mutta päätyy samalla Aikavarianssiviraston jahtaamaksi.[36]

Syyskuussa 2018 raporoitiin, että Lokiin keskittyvä minisarja oli kehitteillä.[150] Disneyn senaikainen toimitusjohtaja Bob Iger vahvisti marraskuussa, että sarja tultaisiin toteuttamaan ja että Hiddleston palaisi Lokin rooliin.[191][192] Helmikuussa 2019 Michael Waldronin ilmoitettiin olevan palkattu Lokin pääkäsikirjoittajaksi.[139][152] Sarjan kuvaukset alkoivat tammikuussa 2020,[193] Kate Herronin ohjatessa ensimmäisen tuotantokauden kaikki jaksot.[140] Kuvaukset keskeytettiin maaliskuussa koronaviruspandemian vuoksi, mutta ne jatkuivat jälleen syyskuussa 2020 Pinewood Atlanta Studiosin tiloissa ja päättyivät joulukuussa 2021.[194][195][196] Lokin ensimmäinen tuotantokausi koostuu kuudesta jaksosta,[197] joista ensimmäinen julkaistiin 9. kesäkuuta 2021 ja loput viikoittain 14. heinäkuuta 2021 asti.[198] Sarjan toisen tuotantokausi tullaan julkaisemaan lokakuussa 2023,[199] osana MCU:n viidettä vaihetta.[164]

Sarjan tapahtumat sijoittuvat heti elokuvassa Avengers: Endgame nähtyjen vuoden 2012 vaihtoehtoisten tapahtumien jälkeen, mutta suurin osa sarjan muista tapahtumista sijoittuu ajan ja avaruuden ulkopuolelle, hahmojen matkustaessa myös useille eri aikakausille.[200] Sarjan ensimmäisen tuotantokauden tapahtumat vaikuttavat Doctor Strange in the Multiverse of Madnessin tapahtumiin.[201] Hän kuitenkin sanoi sarjan olevan ”valtavan tärkeä” ja ”luovan perustan” MCU:n tulevaisuudelle.[202][203] Tämä sisältää Jonathan Majorsin esiintymisen Jäljellä olevan roolissa, joka on variantti Kang Valloittajasta, hahmosta, joka esiintyy elokuvassa Ant-Man and the Wasp: Quantumania.[204] Jaimie Alexander teki kreditoimattoman cameoesiintymisen aiemmista MCU-elokuvista tutussa Sifin roolissa.[205] Thorin näyttelijä Chris Hemsworth teki kreditoimattoman esiintymisen Throgin, Thorin sammakkomaisen version, äänenä.[206]

What If...? kausi 1 (2021)

Seuraaja tutkii mitä olisi tapahtuisi, jos Marvel Cinematic Universen asiat olisivat menneet toisin.[153]

Maaliskuussa 2019 raportoitiin, että Disney+:aan oli tekeillä Marvel Comicsin What If...? -sarjakuviin perustuva animaatiosarja.[207] Sarjan juoni ei vaikuttaisi Marvel Cinematic Universeen mitenkään, mutta jokainen jakso tutkisi yhtä sen historian merkittävistä tapahtumista ja useat elokuvista tutut näyttelijät ääninäyttelisivät hahmojaan sarjassa. Sarjan pääosassa on Jeffrey Wright, joka ääninäyttelee sarjan kertojana toimivaa Seuraajaa, monien elokuvista tuttujen näyttelijöiden ääninäytellessä hahmojaan.[36] Repliikkien nauhoitukset alkoivat elokuussa 2019,[208] A. C. Bradleyn toimiessa sarjan pääkäsikirjoittajana ja Bryan Andrewsin ohjatessa sarjan jaksot.[141] Koronaviruksen aikana sarjan tuotantoa jatkettiin etänä, kun taas studiotyö keskeytettiin.[209] What If...?:n ensimmäinen tuotantokausi koostuu yhdeksästä jaksosta,[210] joista ensimmäinen julkaistiin 11. elokuuta 2021 ja loput viikoittain 6. lokakuuta 2021 asti.[211] Sarjalle on myös tekeillä toinen tuotantokausi,[212] joka julkaistaan vuoden 2023 alussa.[213]

What If...?:n tapahtumat sijoittuvat Lokin ensimmäisen tuotantokauden tapahtumien jälkeen, tutkien multiversumiin ilmestyneitä aikajanahaaroja.[214] Monet elokuvien näyttelijöistä palasivat ääninäyttelemään hahmojaan.[215]

Hawkeye (2021)

Pääartikkeli: Hawkeye (minisarja)

Joulun viettoon perheensä kanssa valmistautuva Clint Barton kohtaa Kate Bishopin kanssa Bartonin vanhoja vihollisia ajalta, kun hän oli Ronin.[216]

Huhtikuussa 2019 raportoitiin, että Jeremy Rennerin näyttelemään Clint Bartoniin / Haukansilmään keskittyvä minisarja oli tekeillä. Sarjan juonen on kerrottu keskittyvän Bartonin yritykseen kouluttaa Kate Bishopista uusi Haukansilmä.[217] Sarja julkistettiin virallisesti vuoden 2019 San Diego Comic-Con Internationalissa,[36] Jonathan Iglan toimiessa sarjan pääkäsikirjoittajana.[142] Hailee Steinfeld oli siihen aikaan harkittuna Bishopin näyttelijäksi,[218] ja hänen roolivalintansa vahvistettiin joulukuussa 2020.[219] Kuvaukset alkoivat New Yorkissa joulukuussa 2020,[220] Bertin ja Bertien ohjaatessa puolet sarjat jaksoista ja Rhys Thomasin ohjatessa loput.[143] Sarjaa kuvattiin myös Trilith Studiosin tiloissa Atlantanssa.[221][222] Kuvaukset päättyivät huhtikuussa 2021.[223] Hawkeye koostuu kuudesta jaksosta,[224] joista kaksi ensimmäistä julkaistiin 24. marraskuuta 2021 ja loput viikoittain 22. joulukuuta 2021 asti.[225][226] Sarjalle tehtiin spin-off -sarja Echo, jossa Alaqua Cox palaa Maya Lopezin / Kaiun rooliin[227][228] ja joka julkaistiin tammikuussa 2024,[229] osana MCU:n viidettä vaihetta.[164]

Sarjan tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan vuosi Avengers: Endgamen tapahtumien jälkeen.[230][231] Florence Pugh palasi Yelena Belovan / Mustan Lesken rooliin elokuvasta Black Widow,[219] ja Linda Cardellini palasi Bartonin vaimon Lauran rooliin edellisistä MCU-elokuvista.[232] Lisäksi Vincent D’Onofrio palasi Marvel Televisionin Netflix-sarjasta Daredevil (2015–2018) näyttelemään Wilson Fiskiä / Kingpiniä.[233]

Moon Knight (2022)

Pääartikkeli: Moon Knight (minisarja)

Dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivä Marc Spector päätyy muiden identiteettiensä kanssa tutkimaan egyptiläisjumaliin liittyvää vaarallista mysteeriä.[234]

Vuoden 2019 D23 Expo -messuilla Marvel Studios paljasti Marc Spectoriin / Kuuritariin keskittyvän minisarjan olevan kehityksessä.[136] Marraskuussa 2019 Jeremy Slaterin paljastettiin toimivan sarjan pääkäsikirjoittajana.[144] Lokakuussa 2020 Oscar Isaac osallistui neuvotteluihin pääosan esittämisestä ja hänen roolivalintansa vahvistettiin tammikuussa 2021.[235][145] Kuvaukset alkoivat Budapestissä huhtikuussa 2021,[236] Mohamed Diabin ohjatessa suuren osan sarjan jaksoista, ja Justin Bensonin ja Aaron Moorheadin ohjatessa loput.[145] Kuvaukset sijoittuivat myös Jordaniaan ja Atlantaan sekä päättyivät lokakuussa 2021.[237][238][238][239] Moon Knight koostuu kuudesta jaksosta,[240] joista ensimmäinen julkaistiin 30. maaliskuuta 2022 ja loput viikoittain 4. toukokuuta 2021 asti.[241]

Sarjan tapahtumat sijoittuvat Hawkeyen tapahtumien jälkeen, vuoden 2025 alkuun.[242][243]

Ms. Marvel (2022)

Pääartikkeli: Ms. Marvel (minisarja)

16-vuotias supersankareiden fani Kamala Khan yrittää sopeutua sekä muslimiyhteisöönsä että kouluunsa. Mutta saatuaan itsekin supervoimat, hänen elämästään tulee yhä vaikeampaa.[228]

Vuoden 2019 D23 Expo -messuilla Marvel Studios paljasti Kamala Khaniin / Neiti Ihmeeseen keskittyvän minisarjan olevan kehityksessä, Bisha K. Alin toimiessa sarjan pääkäsikirjoittajana.[136][146] Syyskuussa 2020 Iman Vellani valittiin pääosan esittäjäksi.[244] Kuvaukset alkoivat marraskuussa 2020,[245][89] Trilith Studiosin tiloissa, Atlantassa,[246] Adil El Arbin, Bilall Fallahin, Meera Menonin ja Sharmeen Obaid-Chinoyn ohjatessa sarjan jaksot.[147] Kuvaukset sijoittuivat myös New Jerseyyn ja päättyivät Thaimaassa 2021.[247][248] Ms. Marvel koostuu kuudesta jaksosta,[248] joista ensimmäinen julkaistaan 8. kesäkuuta 2022 ja loput viikoittain 13. heinäkuuta 2021 asti.[249]

Sarjan tapahtumat johdattavat kaksi vuotta Endgamen jälkeen ja johdattavat The Marvelsin (2023), jossa Kamala myös esiintyy, tapahtumiin.[250][251] Elokuvissa Spider-Man: Homecoming (2017) ja Spider-Man: No Way Home esiintynyt Yhdysvaltain vahingonhallintaosasto (DODC) esiintyy myös sarjassa, Arian Moayedin palatessa No Way Homesta näyttelemään agentti P. Clearyä.[252] Larson tekee päätösjakson lopussa cameon Carol Danversinä / Kapteeni Ihmeenä.[253]

She-Hulk: Attorney at Law (2022)

Asianajaja Jennifer Waltersista tulee vihreä ja suurikokoinen supersankari Hulktar, mikä johtaa hänen tulemiseensa superihmisten lakiosaston keulakuvaksi.[254][255]

Vuoden 2019 D23 Expo -messuilla Marvel Studios paljasti Hulktariin keskittyvän minisarjan olevan kehityksessä.[136] Marraskuussa 2019 Jessica Gaon paljastettiin toimivan sarjan pääkäsikirjoittajana.[148] Syyskuussa 2020 Tatiana Maslany valittiin pääosan esittäjäksi.[256][149] Kuvaukset alkoivat Los Angelesissa ja Trilith Studiosin tiloissa, Atlantassa, huhtikuussa 2021,[257][258] Kat Coiron ja Anu Valian ohjatessa sarjan jaksot.[149] Kuvaukset päättyivät elokuussa 2021.[259] She-Hulk: Attorney at Law koostuu yhdeksästä jaksosta,[254] joista ensimmäinen julkaistiin 18. elokuuta 2022 ja loput viikoittain 13. lokakuuta 2022 asti.[260]

Sarjan tapahtumat alkavat jonkin aikaa Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsin tapahtumien jälkeen.[261] Mark Ruffalo, Tim Roth, Benedict Wong ja Charlie Cox palasivat aiemmista MCU-medioista tuttuihin rooleihinsa Bruce Bannerinä / Hulkina, Emil Blonskyna / Kuvotuksena, Wongina, ja Matt Murdockina / Daredevilinä.[254][262]

Televisiospesiaalit

Kaikki neljännen vaiheen televisiospesiaalit julkaistiin Disney+:aan.[134]

Spesiaali Alkuperäinen julkaisu Käsikirjoittaja(t) Ohjaaja(t)
Werewolf by Night 2022-10-77. lokakuuta 2022 Peter Cameron ja Heather Quinn[263] Michael Giacchino[264]
The Guardians of the Galaxy Holiday Special 2022-11-2525. marraskuuta 2022 James Gunn[265]

Werewolf by Night (2022)

Michael Giacchino, Werewolf by Nightin ohjaaja ja joidenkin MCU-elokuvien säveltäjä.

Joukko hirviönmetsästäjiä kokoontuu johtajansa kuoltua Bloodstonen kartanoon kilpailemaan voimakkaasta pyhäinjäännöksestä, mutta kohtaavat siellä vaarallisen hirviön.[266]

Elokuussa 2021 Marvel Studios oli kehittämässä halloween-televisiospesiaalia Disney+:aan. Sen raportoitiin keskittyvän Ihmissuteen yössä.[267] Gael García Bernal valittiin marraskuussa Jack Russellin / Ihmissuden yössä esittäjäksi.[268] Kuvaukset alkoivat Trilith Studiosin tiloissa, Atlantassa, maaliskuussa 2022,[269][270][271] ja päättyivät huhtikuun 2022 lopussa,[272] Peter Cameronin ja Heather Quinnin käsikirjoittaessa spesiaalin,[263] ja Michael Giacchinon ohjatessa sen.[271][264] Spesiaali julkistettiin virallisesti syyskuussa 2022 nimellä Werewolf by Night, ja se julkaistiin 7. lokakuuta 2022.[264]

Spesiaalin tapahtumien tarkkaa sijoittumista MCU:n aikajanaan ei ole määritelty. Giacchinolla on kuitenkin ”tietynlainen ajatus” siitä miten spesiaali sopii siihen, vaikka ei ole keskustellut asiasta Marvel Studiosin kanssa.[273]

The Guardians of the Galaxy Holiday Special (2022)

Galaksin Vartijat päättävät piristämää Peter Quilliä järjestämällä tälle unohtumattoman joulun ja löytämällä hänelle Maasta täydellisen joululahjan.[274]

Joulukuussa 2020 Disneyn Investor Day -tapahtumassa paljastettiin, että James Gunn kehittelee Guardians of the Galaxystä Disney+:aan julkaistavaksi Guardians of the Galaxy -aiheista jouluspesiaalia,[265] elokuvien päänäyttelijöiden palatessa rooleihinsa.[275][276] Spesiaalin kuvaukset alkoivat helmikuussa 2022 ja päättyivät huhtikuussa 2022,[277][278] Guardians of the Galaxy Vol. 3:n (2023) kuvausten aikana.[279] The Guardians of the Galaxy Holiday Special julkaistiin 25. marraskuuta 2022.[280]

Spesiaalin tapahtumat sijoittuvat Thor: Love and Thunderin (2022) ja Guardians of the Galaxy Vol. 3:n välille.[281]

Lyhytelokuvat

I Am Groot kausi 1 (2022)

Pääartikkeli: I Am Groot
Sarja Tuotantokausi Jaksot Alkuperäinen julkaisu Pääkäsikirjoittaja Ohjaaja(t)
Alkoi Päättyi
I Am Groot 1 5 2022-8-1010. elokuuta 2022 Kirsten Lepore[282][228]

Jokainen lyhytelokuva seuraa pikku-Grootiin seikkailuja, kun hän kasvaa ja joutuu ongelmiin epätavallisten olentojen kanssa.[283][228]

Joulukuussa 2020 Disneyn Investor Day -tapahtumassa paljastettiin, että Disney+:aan on tekeillä pikku-Grootiin keskittyvä sarja lyhytanimaatioita.[283][284] Lyhytelokuvien tuotanto alkoi elokuussa 2021,[285] Kirsten Leporen ohjatessa ja käsikirjoittaessa ne,[282] I Am Grootin ensimmäinen tuotantokausi koostui viidestä lyhytelokuvasta, jotka julkaistiin Disney+:aan 10. elokuuta 2022.[286][287] Toisen tuotantokauden lyhytelokuvat tullaan julkaisemaan syyskuussa 2023, osana MCU:n viidettä vaihetta.[288]

I Am Grootin lyhytelokuvista yksi sijoittuu Guardians of the Galaxyn (2014) sekä Guardians of the Galaxy Vol. 2:n väliin ja loput Vol. 2:n lopun ja sen lopputekstikohtauksen väliin.[289][290] Cooper palasi sarjassa ääninäyttelemään Rocketia.[291]

Näyttelijät ja hahmot

Lyhenteiden merkitykset

  • Harmaa laatikko tarkoittaa, että hahmon ei ainakaan toistaiseksi tiedetä esiintyvän elokuvassa.
  • C tarkoittaa kreditoimatonta cameoroolia.
  • V tarkoittaa ääniroolia.
Hahmo Elokuvat Televisio Animaatiot
Bruce Banner
Hulk / Älykäs Hulk
Mark RuffaloC [50] Mark Ruffalo[149] Mark RuffaloGV [292]
James ”Bucky” Barnes
Talvisotilas
  Sebastian Stan[152] Sebastian StanGV [292]
Clint Barton
Haukansilmä
Jeremy RennerCPV [33] Jeremy Renner[217] Jeremy RennerGV[292]
Georges Batroc   Georges St-Pierre[188] Georges St-PierreGV [215]
Yelena Belova
Musta Leski
Florence Pugh[293][219]  
Emil Blonsky
Kuvotus
Tim RothCV [49] Tim Roth[149]  
Sharon Carter
Vallantekijä
  Emily VanCamp[136] Emily VanCampGV [215]
P. Cleary Arian Moayed[252]  
Carol Danvers
Kapteeni Ihme
Brie LarsonC [50][253] Alexandra DanielsGV [294]
Valentina Allegra de Fontaine Julia Louis-Dreyfus[31][133][190]  
Drax Tuhoaja Dave Bautista[115][276] Fred TatascioreGV [295]
Jane Foster Natalie Portman[105]   Natalie PortmanGV [292]
Groot Vin DieselV [116][276]  
Harold ”Happy” Hogan Jon Favreau[79]   Jon FavreauGV [215]
Darcy Lewis Kat Dennings[296][136] Kat DenningsGV [215]
Loki   Tom Hiddleston[152] Tom HiddlestonGV [292]
Mantis Pom Klementieff[114][276]  
Wanda Maximoff
Purppuranoita
Elizabeth Olsen[98][152]  
Matt Murdock
Daredevil
Charlie Cox[82][262]  
Nebula Karen Gillan[115][276] Karen GillanGV [292]
Kraglin Obfonteri Sean Gunn[117][297]   Sean GunnGV [292]
Okoye Danai Gurira[89]   Danai GuriraGV [215]
Christine Palmer Rachel McAdams[77]   Rachel McAdamsGV [215]
Peter Parker
Hämähäkkimies
Tom Holland[68]   Hudson ThamesGV [298]
Peter Quill
Tähtilordi
Chris Pratt[113][276] Brian T. DelaneyGV [295]
Ramonda Angela Bassett[299]   Angela BassettGV[215]
James ”Rhodey” Rhodes
Sotakone
  Don Cheadle[189] Don CheadleGV [215]
Rocket Bradley CooperV [103][276]  
Natasha Romanoff
Musta Leski
Scarlett Johansson[20]   Lake BellGV [294]
Thaddeus Ross William Hurt[30]   Mike McGillGV [294]
Shuri
Musta Pantteri
Letitia Wright[89][121]   Ozioma AkaghaGV [300]
Sif Jaimie Alexander[301] Jaimie AlexanderC [205] Jaimie AlexanderGV [215]
Stephen Strange
Tohtori Outo
Benedict Cumberbatch[78][85]   Benedict CumberbatchGV [215]
Thor Chris Hemsworth[105]   Chris HemsworthGV [292]
Vision   Paul Bettany[152] Paul BettanyGV [215]
Wong Benedict Wong[46][88][254] Benedict WongGV[215]

Vastaanotto

Budjetit ja tuotot

Elokuva Ensi-ilta Suomessa Tuotto Budjetti Viitteet
Yhdysvallat ja Kanada Muu maailma Maailmanlaajuisesti
Black Widow 7. heinäkuuta 2021 $183 651 655 $196 100 000 $379 751 655 $200 miljoonaa [302][303]
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings 3. syyskuuta 2021 $224 543 292 $207 700 000 $432 243 292 $150 miljoonaa [304][305]
Eternals 3. marraskuuta 2021 $164 870 234 $237 194 665 $402 064 899 $200 miljoonaa [306][307]
Spider-Man: No Way Home 15. joulukuuta 2021 $804 793 477 $1 107 440 116 $1 912 233 593 $200 miljoonaa [308][309][310]
Doctor Strange in the Multiverse of Madness 4. toukokuuta 2022 $411 331 607 $544 444 197 $955 775 804 $350,6 miljoonaa [311][312][313]
Thor: Love and Thunder 6. heinäkuuta 2022 $343 256 830 $417 671 251 $760 928 081 $250 miljoonaa [314][315][316]
Black Panther: Wakanda Forever 9. marraskuuta 2022 $453 829 060 $405 379 776 $859 208 836 $250 miljoonaa [317][318][319]
Yhteensä $2 586 276 155 $3 115 930 005 $5 702 206 160 $1,601 miljardia [320][321]

Arvostelut

Elokuvat

Elokuva Rotten Tomatoes Metacritic
Black Widow 79% (460 arvostelua)[322] 67 (57 arvostelua)[323]
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings 92% (344 arvostelua)[324] 71 (52 arvostelua)[325]
Eternals 47% (415 arvostelua)[326] 52 (62 arvostelua)[327]
Spider-Man: No Way Home 93% (429 arvostelua)[328] 71 (60 arvostelua)[329]
Doctor Strange in the Multiverse of Madness 74% (465 arvostelua)[330] 60 (65 arvostelua)[331]
Thor: Love and Thunder 63% (447 arvostelua)[332] 57 (64 arvostelua)[333]
Black Panther: Wakanda Forever 84% (448 arvostelua)[334] 67 (62 arvostelua)[335]

Televisiosarjat

Sarja Tuotantokausi Rotten Tomatoes Metacritic
WandaVision 92% (433 arvostelua)[336] 77 (43 arvostelua)[337]
The Falcon and the Winter Soldier 85% (338 arvostelua)[338] 74 (32 arvostelua)[339]
Loki 1 92% (340 arvostelua)[340] 74 (32 arvostelua)[341]
What If...? 1 89% (123 arvostelua)[342] 69 (16 arvostelua)[343]
Hawkeye 92% (176 arvostelua)[344] 66 (27 arvostelua)[345]
Moon Knight 86% (249 arvostelua)[346] 69 (27 arvostelua)[347]
Ms. Marvel 98% (311 arvostelua)[348] 78 (23 arvostelua)[349]
She-Hulk: Attorney at Law 79% (614 arvostelua)[350] 67 (26 arvostelua)[351]

Televisiospesiaalit

Sarja Rotten Tomatoes Metacritic
Werewolf by Night 90% (113 arvostelua)[352] 69 (17 arvostelua)[353]
The Guardians of the Galaxy Holiday Special 94% (64 arvostelua)[354] 82 (8 arvostelua)[355]

Lyhytelokuvat

Sarja Tuotantokausi Rotten Tomatoes
I Am Groot 1 88% (16 arvostelua)[356]

Muut mediat

Marvel Studios: Legends kausi 1 (2021–2022)

Pääartikkeli: Marvel Studios: Legends

Sarja julkistettiin joulukuussa 2020 ja sen kerrottiin kertovan sankareiden, roistojen tai esineiden merkittävimpiä hetkiä ajalta Marvel Cinematic Universessa ajalta ennen neljännen vaiheen elokuvia tai televisiosarjoja.[357] Marvel Studios: Legends alkoi Disney+:ssa 8. tammikuuta 2021.[357] Neljännen vaiheen jaksot keskittyvät Wanda Maximoffiin, Visioniin,[357] Haukkaan, Talvisotilaaseen, Helmut Zemoon, Sharon Carteriin,[358] Lokiin, Tesseraktiin,[359] Mustaan Leskeen,[360] Peggy Carteriin, Kostajat-hankkeeseen, Ravagereihin,[361] Kymmeneen Renkaaseen,[362] Haukansilmään,[363] Tohtori Outoon, Wongiin, Purppuranoitaan,[364] Thoriin, Jane Fosteriin, Valkyyriaan,[365] Bruce Banneriin,[366] T’Challaan, Shuriin, Dora Milajen jäseniin,[367] Draxiin ja Mantikseen,[368] kerraten näiden merkittävimmät vaiheet näiden esiintymisiä omissa Disney+-sarjoissa ja elokuvissa. Draxiin ja Mantikseen keskittyvät jaksot poistettiin pian julkaisunsa jälkeen, koska ne sisälsivät The Guardians of the Galaxy Holiday Specialiin liityviä juonipaljastuksia,[369] mutta ne palautettiin myöhemmin takaisin.[370] Legendsin toinen tuotantokausi taas keskittyy MCU:n viidenteen vaiheeseen.[371]

Marvel Studios: Assembled (2021–2023)

Helmikuussa 2021 julkistettiin dokumenttisarja Marvel Studios: Assembled. Jokainen sen jaksoista keskittyy yhteen MCU:n elokuvaan tai televisiosarjaan ja kurkistaa näyttelijöiden sekä muun tuotantoryhmän kulissien taakse. Dokumenttisarja alkoi 12. maaliskuuta, kun WandaVisionin kulissien taakse kurkistava spesiaali julkaistiin.[372][373] Myös The Falcon and the Winter Soldier,[374] Lokin ensimmäinen tuotantokausi,[360] Black Widow, What If...?:n ensimmäinen tuotantokausi,[375] Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings,[376] Hawkeye,[377] Eternals,[378] Moon Knight,[379][380] Doctor Strange in the Multiverse of Madness,[381][382] Ms. Marvel,[383] Thor: Love and Thunder,[384] She-Hulk: Attorney at Law,[367] ja Black Panther: Wakanda Forever saivat omat dokumenttispesiaalinsa.[385]

Werewolf by Nightista julkaistiin 4. marraskuuta 2022 itsenäinen dokumenttispesiaali nimeltä Director by Night,[367] jonka markkinoitiin olevan yksi ”Marvel Studios Special Presentations” -spesiaaleista.[386]

Huomioita

  1. Muista MCU-elokuvista poiketen, Black Widow julkaistiin 9. heinäkuuta Disney+:aan Premier Access -lisämaksulla.[4]

Lähteet

  1. Russell, Bradley: Marvel Phase 4: new MCU release dates, cast news, crossovers, and more GamesRadar+. 11.12.2020. Arkistoitu Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
  2. Paige, Rachel: All of the Marvel Studios News Coming out of The Walt Disney Company's 2020 Investor Day Presentation Marvel.com. 11.12.2020. Arkistoitu Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
  3. a b Couch, Aaron: Marvel Unveils 'Black Panther II' Title, First 'Eternals' Footage and More The Hollywood Reporter. 3.5.2021. Arkistoitu Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
  4. a b c d Rubin, Rebecca: ‘Black Widow,’ ‘Cruella’ to Debut on Disney Plus and in Theaters as Disney Shifts Dates for Seven Films Variety. 23.3.2021. Arkistoitu Viitattu 23.3.2021. (englanniksi)
  5. a b Kit, Borys: 'Black Widow' Movie Finds Director in Cate Shortland (Exclusive) The Hollywood Reporter. 12.7.2018. Arkistoitu Viitattu 13.7.2018. (englanniksi)
  6. a b Marvel Entertainment: Marvel Studios' Black Widow | Special Look YouTube. 13.1.2020. Viitattu 21.1.2020.
  7. a b Fleming Jr., Mike: Destin Daniel Cretton Marvel’s Choice To Direct ‘Shang-Chi’ Deadline. 13.3.2019. Arkistoitu Viitattu 13.3.2019. (englanniksi)
  8. a b Chitwood, Adam: Marvel’s First ‘Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings’ Trailer Reveals a New Hero and a Familiar Villain Collider. 19.4.2021. Arkistoitu Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  9. a b Kit, Borys: Marvel Studios' 'The Eternals' Finds Its Director With Chloe Zhao The Hollywood Reporter. 21.9.2018. Arkistoitu Viitattu 22.9.2018. (englanniksi)
  10. a b Anderton, Ethan: Why Does Marvel’s ‘Eternals’ Poster Credit Chloé Zhao With Two Writing Credits? /Film. 24.5.2021. Arkistoitu Viitattu 24.5.2021. (englanniksi)
  11. a b The Eternals Writers Guild of America West. Arkistoitu Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  12. a b Labonte, Rachel: MCU's Spider-Man 3: Marisa Tomei Teases What To Expect Of Aunt May Screen Rant. 10.6.2020. Arkistoitu Viitattu 24.7.2020. (englanniksi)
  13. a b Fleming Jr., Mike: Next Post-‘Spider-Man’ Skirmish For Sony & Disney: A Tug Of War Over ‘Spider-Man’ Helmer Jon Watts? Deadline Hollywood. 23.8.2019. Arkistoitu Viitattu 27.9.2019. (englanniksi)
  14. a b Evangelista, Chris: Sam Raimi Confirms He’s Directing ‘Doctor Strange in the Multiverse of Madness’ /Film. 15.4.2020. Arkistoitu Viitattu 16.4.2020. (englanniksi)
  15. a b Kit, Borys: 'Doctor Strange 2' Lands New Writer With 'Loki' Show Creator (Exclusive) The Hollywood Reporter. 7.2.2020. Viitattu 8.2.2020. (englanniksi)
  16. a b Kit, Borys: Taika Waititi to Direct 'Thor 4' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 16.7.2019. Viitattu 16.7.2019. (englanniksi)
  17. a b Thor: Love and Thunder - WGA Directory Writers Guild of America West. 1.6.2022. Arkistoitu Viitattu 21.6.2022. (englanniksi)
  18. a b Kit, Borys: Ryan Coogler Signs on to Write and Direct 'Black Panther' Sequel (Exclusive) The Hollywood Reporter. 11.10.2018. Arkistoitu Viitattu 12.10.2018. (englanniksi)
  19. a b Meares, Joel: Kevin Feige Previews the MCU's Upcoming Phase 4: Shang-Chi, Eternals, No Way Home, Wakanda Forever, and More Rotten Tomatoes. 12.7.2021. Arkistoitu Viitattu 20.7.2021. (englanniksi)
  20. a b Rome, Emily: 'Black Widow' Writer Jac Schaeffer Isn't Scared to Make the Fanboys Mad Inverse. 31.7.2019. Arkistoitu Viitattu 12.9.2019. (englanniksi)
  21. Couto, Anthony: Feige: Black Widow's Past to be Explored in Avengers 2 and Possible Solo Film IGN. 12.2.2014. Arkistoitu Viitattu 18.4.2016. (englanniksi)
  22. Kroll, Justin: Marvel’s Standalone ‘Black Widow’ Movie Gains Momentum With Jac Schaeffer Writing Variety. 10.1.2018. Arkistoitu Viitattu 11.1.2018. (englanniksi)
  23. Sneider, Jeff: Exclusive: Marvel, Scarlett Johansson Tap Ned Benson to Rewrite ‘Black Widow’ Movie Collider. 15.2.2019. Arkistoitu Viitattu 27.2.2019. (englanniksi)
  24. Aguilar, Matthew: New Black Widow Set Photos Surface as Production Officially Begins ComicBook.com. 29.5.2019. Arkistoitu Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  25. Fiduccia, Christopher: Black Widow Filming Reportedly Delayed Until June Screen Rant. 8.2.2019. Arkistoitu Viitattu 10.10.2019. (englanniksi)
  26. Ridgely, Charlie: Marvel's Black Widow Wraps Production ComicBook.com. 7.10.2019. Viitattu 10.10.2019. (englanniksi)
  27. Marvel fans attend special showing of 'Black Widow' in NYC WABC-TV. 30.6.2021. Arkistoitu Viitattu 1.7.2021. (englanniksi)
  28. Burrows, Mindy: 'Black Widow' screening rolls out the red carpet for London film fans Reuters. 29.6.2021. Arkistoitu Viitattu 1.7.2021. (englanniksi)
  29. Bucksbaum, Sydney: Black Widow cast spills exclusive new details about their Marvel movie Entertainment Weekly. 21.7.2019. Arkistoitu Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
  30. a b Arrant, Chris: William Hurt Joins Black Widow Film Newsrama. 1.10.2019. Arkistoitu Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  31. a b Craig, David: Who is Valentina in Black Widow? Julia Louis Dreyfus villain explained Radio Times. 7.7.2021. Arkistoitu Viitattu 6.8.2021. (englanniksi)
  32. Vary, Adam B. & Aurthur, Kate: 'Black Widow' Star and Director Break Down That Post-Credits Scene (SPOILERS) Variety. 10.7.2021. Arkistoitu Viitattu 6.8.2021. (englanniksi)
  33. a b Gallagher, Simon: Black Widow: All Easter Eggs, MCU Connections & Hidden Details Screen Rant. 9.7.2021. Arkistoitu Viitattu 6.8.2021. (englanniksi)
  34. Paige, Rachel: ‘Shang-Chi and The Legend of The Ten Rings’ Reveals Additional Cast Marvel.com. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  35. Fleming Jr., Mike: ‘Shang-Chi’ Marvel’s First Asian Film Superhero Franchise; Dave Callaham Scripting, Search On For Director Of Asian Descent Deadline. 3.12.2018. Arkistoitu Viitattu 3.12.2018. (englanniksi)
  36. a b c d Couch, Aaron & Kit, Borys: Marvel Unveils Post-'Endgame' Slate with 'Eternals', 'Shang-Chi' and Multiple Sequels The Hollywood Reporter. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 21.7.2019. (englanniksi)
  37. Boone, John: Marvel Debuts New Trailers for 'Loki' and 'Falcon and Winter Soldier,' Announces 'Fantastic Four' Movie Entertainment Tonight. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  38. a b Barnhardt, Adam: Shang-Chi Star Simu Liu Posts Behind-the-Scenes Photo From New Marvel Movie Comicbook.com. 1.3.2020. Arkistoitu Viitattu 2.3.2020. (englanniksi)
  39. Kroll, Justin: Disney Halts Production on Most Live-Action Films Including ‘The Last Duel’ Variety. 13.3.2020. Arkistoitu Viitattu 26.10.2020. (englanniksi)
  40. Laman, Douglas: Shang-Chi: News Chopper Captures Clear Look of MCU Film’s Asian Set Comic Book Resources. 2.8.2020. Arkistoitu Viitattu 26.10.2020. (englanniksi)
  41. Barnhardt, Adam: Shang-Chi Wraps Principal Photography ComicBook.com. 24.10.2020. Arkistoitu Viitattu 26.10.2020. (englanniksi)
  42. a b Kukura, Joe: Video: Marvel Kung Fu Flick 'Shang-Chi' (Starring Awkwafina!) Now Shooting in SF SFist. 19.10.2020. Arkistoitu Viitattu 26.10.2020. (englanniksi)
  43. Watch the 'Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings' Red Carpet Premiere on August 16 Marvel.com. 13.8.2021. Arkistoitu Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  44. Davis, Erik: 'Shang Chi' Director Destin Daniel Cretton Reveals New Details About Marvel's Next Big Historic Action Movie Fandango. 16.8.2021. Arkistoitu Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  45. Bacon, Thomas: Spider-Man: Far From Home Messes Up MCU's Timeline On Disney+ Screen Rant. 26.11.2022. Arkistoitu Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  46. a b c Bonaime, Ross: New ‘Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings’ Trailer Gives a Closer Look at Tony Leung As the Real Mandarin Collider. 24.6.2021. Arkistoitu Viitattu 1.7.2021. (englanniksi)
  47. Boone, John: Sir Ben Kingsley Confirms His MCU Return in 'Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings' Entertainment Tonight. 17.8.2021. Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  48. Lee, Chris: Marvel Phase 4: Everything We Know About the Future of the MCU Vulture. 21.7.2019. Arkistoitu Viitattu 16.10.2019. (englanniksi)
  49. a b Davis, Erik: 'Shang Chi' Director Destin Daniel Cretton Reveals New Details About Marvel's Next Big Historic Action Movie Fandango. 16.8.2021. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  50. a b c Francisco, Eric: 'Shang-Chi' post-credits scene: Director explains that game-changing cameo Inverse. 2.9.2021. Arkistoitu Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  51. a b Coogan, Devan: Hope Springs: Go behind the scenes of Marvel's Eternals Entertainment Weekly. 18.8.2021. Arkistoitu Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  52. Goldberg, Matt: Marvel’s ‘Eternals’ Will Span Over 7,000 Years and Introduce the Deviants Collider. 7.12.2019. Arkistoitu Viitattu 28.12.2019. (englanniksi)
  53. a b Bucksbaum, Sydney: See the exclusive first portrait of Angelina Jolie and the cast of The Eternals Entertainment Weekly. 21.7.2019. Arkistoitu Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
  54. Peters, Megan: Marvel Releases New Eternals Synopsis ComicBook.com. 14.1.2020. Arkistoitu Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  55. Gonzalez, Umberto: Marvel Boss Kevin Feige Confirms ‘Eternals’ Movie in Development (Exclusive) TheWrap. 23.4.2018. Arkistoitu Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
  56. Kit, Borys: Marvel Sets Black List Writers for 'Eternals' Movie (Exclusive) The Hollywood Reporter. 15.5.2018. Arkistoitu Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
  57. Chase, Stephanie: Marvel's The Eternals star Gemma Chan confirms Phase 4 movie has wrapped filming Digital Spy. 4.2.2020. Arkistoitu Viitattu 15.2.2020. (englanniksi)
  58. a b Couch, Aaron: Marvel Confirms Kit Harington for 'Eternals,' Sets 'Black Panther II' Date The Hollywood Reporter. 24.8.2019. Arkistoitu Viitattu 24.8.2019. (englanniksi)
  59. D'Alessandro, Anthony: ‘Eternals’ First-Day Advance Tickets Beating ‘Shang-Chi’ & ‘Black Widow’; AMC Sees Biggest Day 1 Presales Of Year Deadline. 13.10.2021. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  60. Gonzalez, Umberto & Welk, Brian: Disney Pushes 'Black Widow' Back to 2021 TheWrap. 23.9.2020. Arkistoitu Viitattu 23.9.2020. (englanniksi)
  61. Kim, Brendan: Eternals Is At Same Time As Falcon & Winter Soldier In MCU Timeline Screen Rant. 10.11.2021. Arkistoitu Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  62. Vary, Adan: How 'Eternals' Pulled Off Those Wild Post-Credits Scenes: 'I Still Can’t Believe It Happened' Variety. 5.11.2021. Arkistoitu Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  63. Motamayor, Rafael: First 'Spider-Man: No Way Home' Trailer Teases the End of the Spider-Trilogy Collider. 23.8.2021. Arkistoitu Viitattu 24.8.2021. (englanniksi)
  64. Sciretta, Peter: 'Spider-Man: Homecoming' Set Visit: Everything We Learned - Page 3 /Film. 3.4.2017. Arkistoitu Viitattu 19.5.2019. (englanniksi)
  65. Gonzalez, Umberto: Tom Holland (Accidentally) Reveals Spider-Man Solo Movie Is First in a Trilogy TheWrap. 13.6.2017. Arkistoitu Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
  66. Davis, Erik: Marvel's Kevin Feige on the MCU Multiverse, 'Far From Home' Post-Credits Scenes and the Future of Spider-Man Fandango. 7.7.2019. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)
  67. Fleming Jr., Mike: Disney-Sony Standoff Ends Marvel Studios & Kevin Feige’s Involvement In ‘Spider-Man’ Deadline Hollywood. 20.8.2019. Arkistoitu Viitattu 21.8.2019. (englanniksi)
  68. a b Lang, Brent: Sony, Marvel Make Up: Companies Will Produce Third ‘Spider-Man’ Film Variety. 27.9.2019. Arkistoitu Viitattu 27.9.2019. (englanniksi)
  69. Kaye, Jacob: Filming of new Spider-Man movie set to begin in Queens AM New York Metro. 9.10.2020. Arkistoitu Viitattu 14.10.2020. (englanniksi)
  70. Barnhardt, Adam: Spider-Man 3 Star Tom Holland Arrives on Set After Finishing Uncharted Comicbook.com. 25.10.2020. Arkistoitu (englanniksi)
  71. Perine, Aaron: Spider-Man 3: Marvel Studios Likely Bringing Back Major Contributor for Sequel Comicbook.com. 29.10.2020. Arkistoitu (englanniksi)
  72. a b Paige, Rachel: 'Spider-Man: No Way Home' Premieres in December 2021 Marvel.com. 24.2.2021. Arkistoitu Viitattu 24.2.2021. (englanniksi)
  73. Barnhardt, Adam: Spider-Man: No Way Home's Rumored Wrap Gift Could Spoil Andrew Garfield's Return Comicbook.com. 26.3.2021. Arkistoitu Viitattu 27.3.2021. (englanniksi)
  74. Davis, Erik: 'Spider-Man: No Way Home' Producer Amy Pascal Reveals More About the Historic Film And Confirms Tom Holland's Future as Spider-Man Fandango Media. 29.11.2021. Arkistoitu Viitattu 12.12.2021. (englanniksi)
  75. Lawrence, Gregory: Exclusive: 'Spider-Man: No Way Home' Run Time Revealed Collider. 3.12.2021. Arkistoitu Viitattu 12.12.2021. (englanniksi)
  76. Coggan, Devan: Spider-Man: No Way Home trailer reintroduces some familiar faces Entertainment Weekly. 23.8.2021. Arkistoitu Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  77. a b Romano, Nick: Doctor Strange sequel confirms cast, will tie into Spider-Man 3 Entertainment Weekly. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  78. a b Kroll, Justin: Benedict Cumberbatch To Reprise Doctor Strange Role In Next 'Spider-Man' Movie Deadline Hollywood. 8.10.2020. Arkistoitu Viitattu 14.10.2020. (englanniksi)
  79. a b Donnelly, Matt: 'Spider-Man: No Way Home' Trailer Officially Drops, Multiverse Villains Descend on Tom Holland Variety. 23.8.2021. Arkistoitu Viitattu 23.8.2021. (englanniksi)
  80. Debruge, Peter: Spider-Man: No Way Home Review: Tom Holland Cleans Out the Cobwebs of Sprawling Franchise With Multiverse Super-Battle Variety. 13.12.2021. Arkistoitu Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)
  81. Coggan, Devan: New Spider-Man: No Way Home trailer swings headfirst into the multiverse Entertainment Weekly. 16.11.2021. Arkistoitu Viitattu 17.11.2021. (englanniksi)
  82. a b Davis, Brandon: Daredevil Star Charlie Cox Has Wrapped Filming on Spider-Man 3 ComicBook.com. 15.1.2021. Arkistoitu Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)
  83. Scribber, Herb: ‘Spider-Man: No Way Home’ has 2 post-credits scenes. Here’s what they mean Deseret News. 14.12.2021. Arkistoitu Viitattu 14.12.2021. (englanniksi)
  84. Schwerdtfeger, Conner: Doctor Strange 2 Synopsis Confirms Alternate Realities Screen Rant. 29.1.2022. Arkistoitu Viitattu 6.5.2022. (englanniksi)
  85. a b Kit, Borys: Scott Derrickson Returning to Direct 'Doctor Strange' Sequel (Exclusive) The Hollywood Reporter. 11.12.2018. Arkistoitu Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
  86. Eisenberg, Eric: Doctor Strange 2 Will Be More Horror-Centric, Feature A Surprise MCU Hero CinemaBlend. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 21.7.2019. (englanniksi)
  87. Lang, Brent & Donnelly, Matt: 'Doctor Strange 2' Director Scott Derrickson Drops Out (Exclusive) Variety. 9.1.2020. Arkistoitu Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)
  88. a b Vary, Adam B. & Kroll, Justin: Sam Raimi in Talks to Direct ‘Doctor Strange 2’ (Exclusive) Variety. 5.2.2020. Arkistoitu Viitattu 6.2.2020. (englanniksi)
  89. a b c d e f Kit, Borys & Couch, Aaron: Marvel's 'Black Panther' Sequel Shoot to Begin in July (Exclusive) The Hollywood Reporter. 20.11.2020. Arkistoitu Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  90. Babb, Francesca: Elizabeth Olsen's Favorite Places In the World Condé Nast Traveller. 17.11.2020. Arkistoitu Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  91. Davis, Brandon: Elizabeth Olsen Has Started Filming Doctor Strange in the Multiverse of Madness Comicbook.com. 25.11.2020. Arkistoitu Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  92. Romano, Nick: WandaVision channels Bewitched in new Marvel series clip Entertainment Weekly. 6.1.2021. Arkistoitu (englanniksi)
  93. Burlingame, Russ: Doctor Strange 2 Star Benedict Cumberbatch Apologizes for Disappointing WandaVision Fans Comicbook.com. 11.3.2021. Arkistoitu Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  94. Millen, Ross: Marvel filming '£2million scene' for new film at Somerset farm Somerset Live. 17.4.2021. Arkistoitu Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  95. Attend Marvel Studios' Doctor Strange in the Multiverse of Madness Red Carpet Premiere in Hollywood! D23. 27.2.2022. Arkistoitu Viitattu 1.5.2022. (englanniksi)
  96. a b c Rubin, Rebecca: Disney Delays 'Doctor Strange,' 'Thor 4,' 'Black Panther' Sequel and 'Indiana Jones 5' Variety. 18.10.2021. Arkistoitu Viitattu 18.10.2021. (englanniksi)
  97. Davis, Erik: 'Doctor Strange in the Multiverse of Madness' Director Sam Raimi Reveals New Details About His First MCU Film Fandango Media. 6.4.2022. Arkistoitu Viitattu 17.4.2022. (englanniksi)
  98. a b Hood, Cooper: Scarlet Witch Will Star In Doctor Strange 2; Connects To Disney+ Series Screen Rant. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 21.7.2019. (englanniksi)
  99. a b c Coggan, Devan: Honey, I'm Chrome: Marvel prepares to take over TV with WandaVision Entertainment Weekly. 10.11.2020. Arkistoitu Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
  100. White, Brett: Yep, Those Are Wanda's Twins from 'WandaVision' in the New 'Doctor Strange' Teaser Decider. 6.4.2022. Arkistoitu Viitattu 17.4.2022. (englanniksi)
  101. Garbutt, Emily: The Illuminati members in Doctor Strange 2, listed and explained GamesRadar+. 5.5.2022. Arkistoitu Viitattu 6.5.2022. (englanniksi)
  102. West, Amy: That Doctor Strange 2 cameo no one saw coming, explained GamesRadar+. 5.5.2022. Arkistoitu Viitattu 6.5.2022. (englanniksi)
  103. a b c d Chapman, Wilson: 'Thor: Love and Thunder' Teaser Reveals Natalie Portman as the New Thor Variety. 18.4.2022. Arkistoitu Viitattu 19.4.2022. (englanniksi)}
  104. Prudom, Laura: Chris Hemsworth wants to do more Thor movies after Avengers 4 IGN. 6.1.2018. Arkistoitu Viitattu 19.5.2019. (englanniksi)
  105. a b c D'Alessandro, Anthony & Ramos, Dino-Ray: Natalie Portman Is Female Thor In ‘Thor Love And Thunder’ Opening Fall 2021 –Comic-Con Deadline Hollywood. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 21.7.2019. (englanniksi)
  106. Zhou, Naaman: Natalie Portman confirmed as Mighty Thor in Marvel sequel The Guardian. 22.7.2019. Arkistoitu Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  107. Kroll, Justin: 'Thor' Sequel Writing Staff Recruits 'Someone Great's' Jennifer Kaytin Robinson (Exclusive) Variety. 10.2.2020. Viitattu 11.2.2020. (englanniksi)
  108. Hood, Cooper: Thor 4 Set Photos Might Tease Gorr The God Butcher's Origin Screen Rant. 22.1.2021. Arkistoitu Viitattu 23.1.2021. (englanniksi)
  109. Coogan, Devan: Chris Hemsworth and his giant arms tease 'bats--- crazy' Thor: Love and Thunder Entertainment Weekly. 1.6.2021. Arkistoitu Viitattu 2.6.2021. (englanniksi)
  110. Lovett, Jamie: Thor: Love and Thunder Reactions and Reviews Release Date Revealed ComicBook.com. 7.6.2022. Arkistoitu Viitattu 24.6.2022. (englanniksi)
  111. Gonzalez, Umberto & Lincoln, Ross A.: 'Thor: Love and Thunder' Trailer Tells the Heartwarming Love Story of 'Space Viking Thor' (Video) TheWrap. 23.5.2022. Arkistoitu Viitattu 24.6.2022. (englanniksi)
  112. Davis, Brandon: Thor 4 to Feature the Guardians of the Galaxy ComicBook.com. 9.3.2020. Arkistoitu Viitattu 18.4.2020. (englanniksi)
  113. a b Jackson, Angelique: Chris Pratt to Reprise Star-Lord Role in 'Thor: Love and Thunder' Variety. 13.11.2020. Arkistoitu Viitattu 13.11.2020. (englanniksi)
  114. a b McCreesh, Louise: New Guardians of the Galaxy star linked to Thor: Love and Thunder Digital Spy. 22.12.2020. Arkistoitu Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  115. a b c Ma, Wenlei: Matt Damon lands in Sydney for Thor: Love and Thunder role News.com.au. 17.1.2021. Arkistoitu Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  116. a b Davis, Brandon: F9 Star Vin Diesel Teases Groot's "Return To Planet X" in Guardians of the Galaxy Special ComicBook.com. 15.6.2021. Arkistoitu Viitattu 22.6.2021. (englanniksi)
  117. a b Agar, Chris: Thor 4 First Set Photos Reveal Chris Hemsworth's Love & Thunder Costume Screen Rant. 1.2.2021. Arkistoitu Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  118. Adams, Timothy: Comic-Con 2022: Black Panther: Wakanda Forever Synopsis Confirms T'Challa's Death ComicBook.com. 23.7.2022. Arkistoitu Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  119. Agar, Chris: Black Panther 2 Confirmed By Marvel At SDCC Screen Rant. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 17.8.2019. (englanniksi)
  120. Siegel, Tatiana & Kit, Borys: Disney Grapples With How to Proceed on 'Black Panther' Without Chadwick Boseman The Hollywood Reporter. 2.9.2020. Arkistoitu Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  121. a b Oddo, Marco Vito: Who Is The New Black Panther in 'Black Panther: Wakanda Forever'? Collider. 10.11.2022. Arkistoitu Viitattu 11.11.2022. (englanniksi)
  122. Vary, Adam B. & Malkin, Marc: 'Black Panther: Wakanda Forever' Production Starts in Atlanta: 'We're Going to Make Chad Proud' (Exclusive) Variety. 29.6.2021. Arkistoitu Viitattu 30.6.2021. (englanniksi)
  123. Kit, Borys: 'Black Panther: Wakanda Forever' Shutting Down Production as Letitia Wright Recovers From On-Set Injury (Exclusive) The Hollywood Reporter. 5.11.2021. Arkistoitu Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)
  124. a b Kroll, Justin: 'Black Panther: Wakanda Forever' Begins Production Hiatus As Letitia Wright Continues To Recover From Her On Set Injuries Deadline Hollywood. 19.11.2021. Arkistoitu Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)
  125. Couch, Aaron & Kit, Borys: Heat Vision The Hollywood Reporter. 10.12.2021. Arkistoitu Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)
  126. Kroll, Justin: Letitia Wright Hospitalized With Minor Injuries After Stunt Rig Incident On ‘Black Panther: Wakanda Forever’ Shoot Deadline Hollywood. 25.8.2021. Arkistoitu Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)
  127. 'Black Panther 2' to film scenes in Worcester this summer, sources say Spectrum News 1. 24.6.2021. Arkistoitu Viitattu 4.7.2021. (englanniksi)
  128. Sokoni, Opio: Black Panther Sequel Shoots Scenes In Small Georgia Town Seattle Medium. 28.10.2021. Arkistoitu Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)
  129. Perry, Spencer: Marvel's Black Panther: Wakanda Forever Wraps Filming Screen Rant. 24.3.2022. (englanniksi) Arkistoitu Viitattu 25.3.2022.
  130. Watch the 'Black Panther: Wakanda Forever' Red Carpet Premiere Livestream Marvel.com. 20.10.2022. Arkistoitu Viitattu 26.10.2022. (englanniksi)
  131. Eisenberg, Eric: Black Panther: Wakanda Forever Producer Clears Up Where The Sequel Fits Into The MCU Timeline CinemaBlend. 3.11.2022. Arkistoitu Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)
  132. Davis, Brandon: Dominique Thorne's Riri Williams to Debut in Black Panther: Wakanda Forever (Exclusive) Comicbook.com. 19.8.2021. Arkistoitu Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  133. a b Gleiberman, Owen: ‘Black Panther: Wakanda Forever’ Review: Ryan Coogler Builds a Furious Slow-Burn Sequel Around Chadwick Boseman’s Loss Variety. 8.11.2022. Viitattu 11.11.2022. (englanniksi)
  134. a b Bisset, Jennifer: Marvel Cinematic Universe Phase 4: The full list of release dates CNET. 5.5.2021. Arkistoitu Viitattu 12.7.2021. (englanniksi)
  135. a b Kit, Borys: Marvel's 'Vision and Scarlet Witch' Series Lands 'Captain Marvel' Writer (Exclusive) The Hollywood Reporter. 9.1.2019. Arkistoitu Viitattu 10.1.2019. (englanniksi)
  136. a b c d e f g h i Couch, Aaron: Marvel Unveils 3 New Disney+ Shows Including 'She-Hulk' and 'Moon Knight' The Hollywood Reporter. 23.8.2019. Arkistoitu Viitattu 24.8.2019. (englanniksi)
  137. a b Kroll, Justin & Otterson, Joe: Falcon-Winter Soldier Limited Series in the Works With ‘Empire’ Writer (EXCLUSIVE) Variety. 30.10.2018. Arkistoitu Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)
  138. a b c Fleming Jr., Mike: Kari Skogland To Direct 6-Part ‘The Falcon And The Winter Soldier’ Miniseries With Anthony Mackie, Sebastian Stan, Daniel Bruhl & Emily Van Camp Deadline Hollywood. 20.5.2019. Arkistoitu Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  139. a b Kit, Borys: Marvel's 'Loki' Series Lands 'Rick and Morty' Writer (Exclusive) The Hollywood Reporter. 15.2.2019. Arkistoitu Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)
  140. a b Vejvoda, Jim: Loki Will Take Character "to an Entirely New Part of the MCU" IGN. 24.8.2019. Arkistoitu Viitattu 25.8.2019. (englanniksi)
  141. a b c Radulovic, Petrana: Everything we learned at D23’s Disney Plus presentation Polygon. 24.8.2019. Arkistoitu Viitattu 25.8.2019. (englanniksi)
  142. a b Kit, Borys: Marvel's 'Hawkeye' Series Finds Its Writer With 'Mad Men' Scribe (Exclusive) The Hollywood Reporter. 6.9.2019. Arkistoitu Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  143. a b Kit, Borys: Marvel's 'Hawkeye' Disney+ Series Lands 'Troop Zero,' 'Comrade Detective' Directors (Exclusive) The Hollywood Reporter. 17.7.2020. Arkistoitu Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
  144. a b Kit, Borys & Goldberg, Lesley: Marvel's 'Moon Knight' Series Finds Its Head Writer With 'Umbrella Academy' Series Creator (Exclusive) The Hollywood Reporter. 8.11.2019. Arkistoitu Viitattu 9.11.2019. (englanniksi)
  145. a b c Kit, Borys: Marvel's 'Moon Knight': Indie Auteurs Justin Benson and Aaron Moorhead Board as Directors (Exclusive) The Hollywood Reporter. 8.1.2021. Arkistoitu Viitattu 9.1.2021. (englanniksi)
  146. a b Kit, Borys & Goldberg, Lesley: 'Ms. Marvel' Series in the Works for Disney+ (Exclusive) The Hollywood Reporter. 23.8.2019. Arkistoitu Viitattu 24.8.2019. (englanniksi)
  147. a b Couch, Aaron: 'Ms. Marvel' Finds Directors in Pakistani Oscar Winner, 'Bad Boys For Life' Filmmakers (Exclusive) The Hollywood Reporter. 18.9.2020. Arkistoitu Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  148. a b Kit, Borys: Marvel's 'She-Hulk' Finds Its Head Writer With 'Rick and Morty' Scribe (Exclusive) The Hollywood Reporter. 8.11.2019. Arkistoitu Viitattu 9.11.2019. (englanniksi)
  149. a b c d e Paige, Rachel: Tatiana Maslany Stars in new 'She-Hulk' Comedy Series Coming to Disney+ Marvel.com. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 12.12.2020. (englanniksi)
  150. a b Kroll, Justin: Loki, Scarlet Witch, Other Marvel Heroes to Get Own TV Series on Disney Streaming Service (EXCLUSIVE) Variety. 18.9.2018. Arkistoitu Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  151. Sciretta, Peter: Falcon/Winter Soldier TV Series Planned for Disney Streaming Service, Scarlet Witch Show May Co-Star Vision /Film. 30.10.2018. Arkistoitu Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)
  152. a b c d e f Pedersen, Eric: Disney+ Full List Of Programming: Streaming Service’s Series, Movies, Specials & More Deadline Hollywood. 11.4.2019. Arkistoitu Viitattu 13.4.2019. (englanniksi)
  153. a b Dinh, Christine: All of the Marvel Disney+ News Coming Out of The Walt Disney Company's Investor Day Marvl.com. 12.4.2019. Arkistoitu Viitattu 12.4.2019. (englanniksi)
  154. Purslow, Matt: WandaVision: Season 1, Episode 8 Review IGN. 26.2.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  155. Barnhardt, Adam: WandaVision Reportedly Beginning Production in November Comicbook.com. 9.9.2019. Arkistoitu Viitattu 4.11.2019. (englanniksi)
  156. a b Davis, Brandon: Marvel Officially Announces WandaVision Is A Nine-Episode Series ComicBook.com. 4.1.2021. Arkistoitu Viitattu 4.1.2021. (englanniksi)
  157. Dela Paz, Maggie: WandaVision Reportedly Set to Resume Filming in July ComingSoon.net. 4.6.2020. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  158. Weiss, Josh: Wire Buzz: Falcon and Winter Soldier 2021 Debut; Possible Quibi Sell-Off; Crash Bandicoot 4 Trailer SyFy Wire. 21.9.2020. Arkistoitu ”Filming only recently got back underway, whereas WandaVision was able to restart its shoot over the summer.” Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  159. Scholz, Pablo: Entrevista exclusiva: quién es la argentina vicepresidenta de Marvel, la mujer más poderosa de Hollywood Clarín. 13.11.2020. Arkistoitu Viitattu 20.11.2020. (espanjaksi)
  160. Trenholm, Richard & Solsman, Joan E.,: Marvel's WandaVision will stream on Disney Plus starting Jan. 15 CNET. 12.11.2020. Arkistoitu Viitattu 12.11.2020. (englanniksi)
  161. Alexander, Julia: WandaVision will premiere with two episodes on Disney Plus The Verge. 8.1.2021. Arkistoitu Viitattu 5.3.2021. (englanniksi)
  162. Kit, Borys & Couch, Aaron: James Spader Returning as Ultron for Marvel's Vision Series The Hollywood Reporter. 23.8.2024. Arkistoitu Viitattu 14.9.2024. (englanniksi)
  163. Campione, Katie: Marvel Teases Disney+ Release Dates For 'Agatha All Along,' 'Daredevil: Born Again' & 'Ironheart' Deadline Hollywood. 14.5.2024. Arkistoitu Viitattu 15.5.2024. (englanniksi)
  164. a b c Vary, Adam B.: Marvel Studios' Phases 5 and 6: Everything We Learned at Comic-Con About the Multiverse Saga Variety. 23.7.2022. Arkistoitu Viitattu 6.8.2023. (englanniksi)
  165. Vary, Adam B. & Otterson, Joe: Marvel Sets Vision Series for 2026 With Paul Bettany, 'Star Trek: Picard' EP Terry Matalas as Showrunner (Exclusive) variety.com. 22.5.2024. Arkistoitu Viitattu 14.9.2024. (englanniksi)
  166. Sandwell, Ian: What's happening in Marvel Phase 6? All the MCU releases coming up Digital Spy. 29.7.2024. Arkistoitu Viitattu 14.9.2024. (englanniksi)
  167. Mancuso, Vinnie: Here's Exactly When 'WandaVision' Takes Place in the MCU Timeline Collider. 29.1.2021. Arkistoitu Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
  168. a b Patel, Rohan: WANDAVISION Disney+ Series Adds DEAR WHITE PEOPLE Actress Teyonah Parris As An Adult Monica Rambeau ComicCookMovie.com. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 21.7.2019. (englanniksi)
  169. Agard, Chancellor: WandaVision recap: Family ties, for real Entertainment Weekly. 5.2.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  170. Sepinwall, Alan: 'Wandavision' Series Finale Recap: The Lyin', the Witch and the Wardroid Rolling Stone. 5.3.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  171. Pearson, Ben: 'WandaVision' Showrunner on Red Herrings, How the TV Broadcasts Work For Darcy and Jimmy, Episode 4's Hospital Scene, and More [Interview] /Film. 3.2.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  172. Whitem Brett: ‘Falcon and Winter Soldier’ Easter Eggs: 5 Things You May Have Missed in Episode 1 Decider. 19.3.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  173. Bacon, Thomas: WandaVision Just Made Every Marvel TV Show Redundant Screen Rant. 7.3.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  174. Davis, Brandon: WandaVision Head Writer Jac Schaeffer On Changes, Endings, and Vision's Beautiful Words (Exclusive) Comicbook.com. 10.3.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  175. Dinh, Christine: New Big Game Spot Highlights Upcoming Marvel Studios' Disney+ Series Marvel.com. 2.2.2020. Arkistoitu Viitattu 5.2.2020. (englanniksi)
  176. Boucher, Geoff & Hipes, Patrick: Marvel Duo Falcon & Winter Soldier Teaming For Disney Streaming Series Deadline Hollywood. 30.10.2018. Arkistoitu Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)
  177. Davis, Brandon: Sebastian Stan Reveals What To Expect In Falcon And The Winter Soldier Series, Filming Start Date Comicbook.com. 17.5.2019. Arkistoitu Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  178. Fleming Jr., Mike: Disney Halts 'The Falcon And The Winter Soldier' Prague Shoot Over Coronavirus Concerns Deadline Hollywood. 10.3.2020. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  179. Perine, Aaron: The Falcon and the Winter Soldier Reportedly Resumes Filming in Atlanta ComicBook.com. 9.9.2020. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  180. Perine, Aaron: Falcon and the Winter Soldier Reportedly Wraps Filming in Czech Republic ComicBook.com. 23.10.2020. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  181. Romano, Nick: The Falcon and the Winter Soldier continues Cap's legacy with new trailer Entertainment Weekly. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  182. Griffin, David: New on Disney+ in April: Falcon and The Winter Soldier, Tartakovsky's Clone Wars, and More IGN. 17.3.2021. Viitattu 19.3.2021. (englanniksi)
  183. Kit, Borys & Couch, Aaron: 'Captain America 4' in the Works With 'Falcon and the Winter Soldier' Showrunner Malcolm Spellman (Exclusive) The Hollywood Reporter. 23.4.2021. Arkistoitu Viitattu 16.6.2021. (englanniksi)
  184. Fleming Jr., Mike: Anthony Mackie Closes Deal To Star In Disney/Marvel’s ‘Captain America 4’ Film Deadline Hollywood. 18.8.2021. Arkistoitu Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  185. Miller, Liz Shannon: Here's When 'The Falcon and the Winter Soldier' Takes Place in the MCU Timeline — and Why Collider. 16.3.2021. Arkistoitu Viitattu 18.3.2021. (englanniksi)
  186. Ortiz, Andi: 'Falcon and the Winter Soldier': No, That Wasn't Okoye Who Bucky Ran Into TheWrap. 2.4.2021. Arkistoitu Viitattu 14.4.2021. (englanniksi)
  187. Ramos, Dino-Ray: Anthony Mackie And Sebastian Stan Take Hall H For 'The Falcon and the Winter Soldier'; Daniel Bruhl Returns As Baron Zemo – Comic-Con Deadline Hollywood. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 5.2.2020. (englanniksi)
  188. a b Curran, Sarah: Georges St-Pierre And 'The Falcon And The Winter Soldier' Stars Return To Set After Pandemic Delays ET Canada. 14.9.2020. Arkistoitu Viitattu 21.9.2020. (englanniksi)
  189. a b Ridgely, Charlie: The Falcon and the Winter Soldier Includes an Appearance From Don Cheadle's War Machine Comicbook.com. 3.2.2021. Arkistoitu Viitattu 3.2.2021. (englanniksi)
  190. a b Robinson, Joanna: Marvel Has Big Plans for That Surprise Falcon and the Winter Soldier Cameo Vanity Fair. 16.4.2021. Arkistoitu Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)
  191. Chmielewski, Dawn C. & Hipes, Patrick: ‘Rogue One’ Prequel Series In Works For Disney’s Streaming Service, Now Named Disney+ Deadline Hollywood. 8.11.2018. Arkistoitu Viitattu 19.11.2018. (englanniksi)
  192. McClintock, Pamela: Disney Film Chief Alan Horn Talks Fox Merger, 'Star Wars' and Pixar Post-John Lasseter The Hollywood Reporter. 21.2.2019. Arkistoitu Viitattu 4.5.2019. (englanniksi)
  193. Boucher Geoff & Andreeva, Nellie: ‘Loki’: Owen Wilson Joins Marvel Series On Disney+ Deadline Hollywood. 31.1.2020. Arkistoitu Viitattu 1.2.2020. (englanniksi)
  194. Kroll, Justin: Marvel's Disney Plus Shows Pause Production Due to Coronavirus Variety. 14.3.2020. Arkistoitu Viitattu 15.1.2021.
  195. Thompson, Simon: Gugu Mbatha-Raw Talks 'Misbehaviour' And Returning To Work On 'Loki' For Disney+ Forbes. 22.9.2020. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  196. Cavalluzzi, Andrew: Loki Wrap Gift Reaffirms the Show's Marvel Comics Storyline Comic Book Resources. 16.12.2020. Arkistoitu Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  197. Bonomolo, Cameron: Loki to Get Six 1-Hour Episodes Directed by Kate Herron Comicbook.com. 23.8.2019. Arkistoitu Viitattu 24.8.2019. (englanniksi)
  198. Ramos, Dino-Ray: ‘Loki’ Premiere Date Moved Up By Two Days On Disney+ Deadline Hollywood. 5.5.2021. Arkistoitu Viitattu 5.5.2021. (englanniksi)
  199. Vary, Adam B. & Maas, Jennifer: Marvel Sets Premiere Dates for 'Loki' Season 2, 'Echo' on Disney+ Variety. 16.5.2023. Arkistoitu Viitattu 6.8.2023. (englanniksi)
  200. Hunt, James: Where Loki Fits Into The MCU Timeline Screen Rant. 8.6.2021. Arkistoitu Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  201. Kroll, Justin: 'Loki' Exec Producer Michael Waldron Tapped To Write Kevin Feige's 'Star Wars' Movie As Part Of New Deal With Disney Deadline Hollywood. 7.1.2021. Arkistoitu Viitattu 1.2.2021. (englanniksi)
  202. Travis, Ben: Loki Will Have 'More Impact On The MCU Than Any Show So Far,' Says Kevin Feige – Exclusive Image Empire. 7.6.2021. Arkistoitu Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  203. Loki Production Brief Disney Media and Entertainment Distribution. Arkistoitu Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  204. Paige, Rachel: 'Loki': Meet the Man Behind the Curtain, He Who Remains Marvel.com. 14.7.2021. Arkistoitu Viitattu 15.7.2021. (englanniksi)
  205. a b Sepinwall, Alan: 'Loki' Episode 4 Recap: Back to the Office Rolling Stone. 30.6.2021. Arkistoitu Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  206. Nelson, Jeff: Chris Hemsworth's Loki Cameo As Frog Thor Revealed By Director Screen Rant. 10.7.2021. Arkistoitu Viitattu 14.7.2021. (englanniksi)
  207. Sciretta, Peter: Exclusive: Marvel Studios Producing ‘What If’ TV Series For Disney+ /Film. 12.3.2019. Arkistoitu Viitattu 4.5.2019. (englanniksi)
  208. Davids, Brian: Hayley Atwell on 'Blinded by the Light' and Shooting Her 'Avengers' Ending The Hollywood Reporter. 16.8.2019. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  209. Arrant, Chris: Work on Marvel Studios' What If...? Continues During Coronavirus Pandemic Newsarama. 15.4.2020. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  210. Ridgely, Charlie: Marvel's What If...? Trailer Reveals Disney+ Premiere Date ComicBook.com. 8.7.2021. Arkistoitu Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  211. What If...? on Disney Plus The Futon Critic. Arkistoitu Viitattu 11.8.2021. (englanniksi)
  212. Bonomolo, Cameron: Kevin Feige Reveals What If…? Has More Episodes Than Marvel Studios’ Other Disney+ Series Comicbook.com. 19.12.2019. Arkistoitu Viitattu 20.12.2019. (englanniksi)
  213. Moreau, Jordan: 'Marvel Zombies,' 'Spider-Man: Freshman Year,' 'What If?' Season 2 Get First Looks Variety. 22.7.2022. Arkistoitu Viitattu 23.7.2022. (englanniksi)
  214. D'Alessandro, Anthony: ‘What If…?’ Actor Jeffrey Wright On Chadwick Boseman’s Final “Mythic” Turn As T’Challa In MCU Deadline Hollywood. 1.8.2021. Arkistoitu Viitattu 4.8.2021. (englanniksi)
  215. a b c d e f g h i j k l m Campbell, Scott: Here Are All the Marvel Actors Doing Voices in 'What If…?' Collider. 1.8.2021. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  216. Mathai, Jeremy: Hawkeye Trailer: The Least Mighty Avenger Gets His Own Disney+ Series /Film. 13.9.2021. Arkistoitu Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  217. a b Otterson, Joe: Hawkeye Series Starring Jeremy Renner in the Works at Disney+ (EXCLUSIVE) Variety. 10.4.2019. Arkistoitu Viitattu 10.4.2019. (englanniksi)
  218. Otterson, Joe: 'Hawkeye' Series Eyes Hailee Steinfeld for Lead Role (Exclusive) Variety. 9.9.2019. Arkistoitu Viitattu 3.12.2020. (englanniksi)
  219. a b c Otterson, Joe: 'Hawkeye' Series at Disney Plus Adds Six to Cast, Including Vera Farmiga and Tony Dalton (Exclusive) Variety. 3.12.2020. Arkistoitu Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  220. Must-See Celeb Sightings: December 2020 - Hailee Steinfeld and Jeremy Renner Entertainment Tonight. 3.12.2020. Arkistoitu Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  221. Ho, Rodney: Upcoming Georgia productions: Jeremy Renner's Marvel series 'Hawkeye,' Gerard Butler's police drama 'Copshop' The Atlanta Journal-Constitution. 30.9.2020. Arkistoitu Viitattu 24.11.2020. (englanniksi)
  222. Now Filming in Georgia 22.11.2020. Georgia Department of Economic Development. Arkistoitu Viitattu 24.11.2020. (englanniksi)
  223. Lash, Jolie: Jeremy Renner shares banged-up Hawkeye selfie to celebrate wrapping Disney+ series Entertainment Weekly. 21.4.2021. Arkistoitu Viitattu 22.4.2021. (englanniksi)
  224. Hussaini, Syed Fahadullah: Hawkeye Show Episode Count Revealed Screen Rant. 31.6.2021. Arkistoitu Viitattu 7.9.2021. (englanniksi)
  225. Paige, Rachel: ‘Hawkeye’: Start The Holiday Season Early With Two Episodes on November 24 Marvel.com. 14.10.2021. Arkistoitu Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  226. Whitbrook, James: Marvel's Hawkeye Trailer Promises the Best Christmas Ever, If You Like Hawkeye Being Beat Up io9. 14.10.2021. Arkistoitu Viitattu 15.10.2021. (englanniksi)
  227. Moreau, Jordan: 'Hawkeye' Spinoff Series About Echo in Early Development for Disney Plus (Exclusive) Variety. 22.3.2021. Arkistoitu Viitattu 14.7.2021. (englanniksi)
  228. a b c d Hipes, Patrick: Disney+ Day: All The Streamer’s Film & TV News From Premiere Dates To Series Orders Deadline Hollywood. 12.11.2021. Arkistoitu Viitattu 13.11.2021. (englanniksi)
  229. Clark, Laura: 'Echo' Trailer Reveals Major Marvel Firsts: TV-MA Rating, Simultaneous Hulu Debut and Native American and Deaf Lead Variety. 3.11.2023. Arkistoitu Viitattu 4.11.2023. (englanniksi)
  230. Thomas, Rhys: It's 2024. For a period of time, we were going to set it two years out - which would make it 2025 - hence me messing with your minds about the timeline. But it's 1 year out. Twitter. 24.11.2021. Arkistoitu Viitattu 27.11.2021. (englanniksi)
  231. Marnell, Blair: Hawkeye Producer Teases the Show's "Christmas Spirit" SuperHeroType. 31.8.2021. Arkistoitu Viitattu 27.11.2021. (englanniksi)
  232. Ausiello, Michael: Hawkeye: New Trailer for Disney+ Series Teases Linda Cardellini's Return TVLine. 14.10.2021. Arkistoitu Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  233. Polo, Susana: Hawkeye’s surprise cameo has big implications for the MCU’s future Polygon. 16.12.2021. Arkistoitu Viitattu 21.12.2021. (englanniksi)
  234. Tapp, Tom: Full-Length ‘Moon Knight’ Trailer Reveals Superhero Transformation & Marvel Series’ Disney+ Debut Date Deadline Hollywood. 17.1.2022. Arkistoitu Viitattu 18.1.2022. (englanniksi)
  235. Otterson, Joe: Oscar Isaac in Talks to Star in 'Moon Knight' Series at Disney Plus Variety. 26.10.2020. Arkistoitu Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
  236. Burlingame, Russ: Moon Knight Begins Filming, First Set Photos Revealed for Oscar Isaac Disney+ Series Comicbook.com. 30.4.2021. Arkistoitu Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
  237. Barnhardt, Adam: Moon Knight Crew Celebrates Filming Wrap for Disney+ Series in New Video ComicBook.com. 3.10.2021. Arkistoitu Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  238. a b Ritman, Alex: How Egyptian Filmmaker Mohamed Diab Went From Cairo to Marvel (Via Palestine) The Hollywood Reporter. 3.9.2021. Arkistoitu Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  239. Davis, Clayton: Oscar Isaac on ‘The Card Counter,’ Befriending Timothée Chalamet and Not Confining Latino Actors to ‘Very Specific Stories’ Variety. 14.10.2021. Arkistoitu Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  240. Goldberg, Matt: How Long Are Marvel's Disney+ Shows? Kevin Feige Talks 'Loki', 'Falcon and the Winter Soldier', and 'She-Hulk' Collider. 11.1.2021. Arkistoitu Viitattu 12.1.2021. (englanniksi)
  241. Vary, Adam B.: ‘Moon Knight’ Trailer Reveals Oscar Isaac as Marvel’s Newest Superhero Variety. 17.1.2022. Arkistoitu Viitattu 18.1.2022. (englanniksi)
  242. Brail, Nathaniel: Disney+ Reveals Moon Knight Takes Place After The Events of Hawkeye ComicBook.com. 31.3.2022. Arkistoitu Viitattu 13.4.2022. (englanniksi)
  243. Albren, Matt: Moon Knight’s Place In MCU Timeline Confirmed By Disney+ Screen Rant. 31.3.2022. Arkistoitu Viitattu 13.4.2022. (englanniksi)
  244. Kroll, Justin: Newcomer Iman Vellani To Play Title Role In Marvel’s ‘Ms. Marvel’ Series For Disney Plus Deadline Hollywood. 30.9.2020. Arkistoitu Viitattu 30.9.2020. (englanniksi)
  245. Sharma, Dishya: Exclusive: Loki star Tom Hiddleston cycled past Mohan Kapur but Ms Marvel star didn't spot him for This reason Pinkvilla. 16.1.2021. Arkistoitu Viitattu 21.1.2022. (englanniksi)
  246. Perine, Aaron: Spider-Man 3: Marvel Studios Likely Bringing Back Major Contributor for Sequel ComicBook.com. 29.10.2020. Arkistoitu Viitattu 12.11.2020. (englanniksi)
  247. Kuperinsky, Amy: First look at N.J.'s Ms. Marvel, 'The Marvels' movie teaser NJ.com. 4.5.2021. Arkistoitu Viitattu 15.3.2022. (englanniksi)
  248. a b Frater, Patrick: 'Ms. Marvel' Series Completes Production in Thailand Despite Virus Resurgence (Exclusive) Variety. 11.5.2021. Arkistoitu Viitattu 11.5.2021. (englanniksi)
  249. Ryan, Danielle: Ms. Marvel Trailer: Here Comes Kamala Khan /Film. 15.3.2022. Arkistoitu Viitattu 15.3.2022. (englanniksi)
  250. Zogbi, Emily: Disney+ Confirms Ms. Marvel's Place in the MCU's Official Timeline Comic Book Resources. 10.6.2022. Arkistoitu Viitattu 13.7.2022. (englanniksi)
  251. D'Alessandro, Anthony: 'WandaVision': Elizabeth Olsen Character Will Head To 'Doctor Strange 2' Pic; No Season 2 Planned Yet Deadline Hollywood. 24.2.2021. Arkistoitu Viitattu 28.2.2021. (englanniksi)
  252. a b Bonomolo, Cameron: Ms. Marvel TV Spot Confirms Return of Spider-Man: No Way Home Character ComicBook.com. 5.6.2022. Arkistoitu Viitattu 24.6.2022. (englanniksi)
  253. a b Volk, Pete & Polo, Susana: Ms. Marvel closes out with a post-credits scene and a big MCU guest star Polygon. 13.7.2022. Arkistoitu Viitattu 13.7.2022. (englanniksi)
  254. a b c d Parker, Ryan: 'She-Hulk: Attorney at Law' Drops First Disney+ Trailer The Hollywood Reporter. 17.5.2022. Arkistoitu Viitattu 18.5.2022. (englanniksi)
  255. Parker, Ryan: 'She-Hulk: Attorney at Law' Drops First Disney+ Trailer The Hollywood Reporter. 17.5.2022. Arkistoitu Viitattu 18.5.2022. (englanniksi)
  256. Kroll, Justin: 'She-Hulk': Tatiana Maslany Lands Title Role In New Marvel Series Deadline Hollywood. 17.9.2020. Arkistoitu Viitattu 12.1.2021. (englanniksi)
  257. Malhado, Carolina Sobral: Weekend, April 10 – 11 Filming Locations On Location Vacations. 9.4.2021. Arkistoitu Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)
  258. Ho, Rodney: Next Marvel series on Disney+ shooting in Atlanta: "She-Hulk" starring Tatiana Maslany The Atlanta Journal-Constitution. 3.3.2021. Arkistoitu Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)
  259. LaBonte, Rachel: Hulk & She-Hulk Drink At Bruce's Bar On MCU Show Crew Merch Screen Rant. 26.8.2021. Arkistoitu Viitattu 9.11.2021. (englanniksi)
  260. Oddo, Marco Vitto: 'She-Hulk: Attorney at Law' Release Date Shifts to Thursday Collider. 3.8.2022. Arkistoitu Viitattu 5.8.2022. (englanniksi)
  261. Mitovich, Matt Webb: When in the MCU Timeline Is She-Hulk Set? Head Writer Sheds Some Light... TVLine. 15.8.2022. Arkistoitu Viitattu 8.1.2023. (englanniksi)
  262. a b Chapman, Wilson: 'She-Hulk' Comic-Con Trailer Takes Tatiana Maslany to Court With Daredevil, Mark Ruffalo and More Variety. 23.7.2022. Arkistoitu Viitattu 18.8.2022. (englanniksi)
  263. a b Barnhardt, Adam: WandaVision and Moon Knight Writer Confirms They Co-Wrote Marvel's Werewolf by Night ComicBook.com. 12.9.2022. Arkistoitu Viitattu 14.9.2022. (englanniksi)
  264. a b c Andreeva, Nellie: Marvel’s ‘Werewolf by Night’ Halloween Special Starring Gael Garcia Bernal & Laura Donnelly Gets Premiere Date & Trailer Variety. 10.9.2022. Arkistoitu Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
  265. a b Dinh, Christine: James Gunn Returns to Write and Direct 'The Guardians of the Galaxy Holiday Special' Ahead of 'Guardians of the Galaxy 3' Marvel.com. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 12.12.2020. (englanniksi)
  266. Barnhardt, Adam: Marvel Confirms Werewolf by Night Release Date and Rating, Shares New Synopsis ComicBook.com. 10.9.2022. Arkistoitu Viitattu 11.9.2022. (englanniksi)
  267. Gonzalez, Umberto: Marvel is Seeking Latino Lead for Disney+ Halloween Special (Exclusive) TheWrap. 26.8.2021. Arkistoitu Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  268. Gonzalez, Umberto: Gael García Bernal to Star in Marvel's Werewolf-Focused Disney+ Halloween Special (Exclusive) TheWrap. 4.11.2021. Arkistoitu Viitattu 15.3.2022. (englanniksi)
  269. Ho, Rodney: Marvel producing ‘Werewolf by Night’ special for Disney+ in metro Atlanta The Atlanta Journal-Constitution. 4.2.2022. Arkistoitu Viitattu 31.3.2022. (englanniksi)
  270. Now Filming in Georgia Georgia Film Office. Arkistoitu Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
  271. a b Kit, Borys: Composer Michael Giacchino to Direct Marvel's Halloween Special The Hollywood Reporter. 11.3.2022. Arkistoitu Viitattu 15.3.2022. (englanniksi)
  272. Barnhardt, Adam: Marvel's Werewolf By Night Halloween Special May Have Already Wrapped Production ComicBook.com. 23.4.2022. Arkistoitu Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
  273. Boccella, Maggie: When Does 'Werewolf By Night' Take Place in the MCU? Director Michael Giacchino Explains [Exclusive] Collider. 7.10.2022. Arkistoitu Viitattu 8.1.2023. (englanniksi)
  274. Paige, Rachel: Unwrap the 'The Guardians of the Galaxy Holiday Special' Trailer Marvel.com. 25.10.2022. Arkistoitu Viitattu 26.10.2022. (englanniksi)
  275. Vary, Adam B.: How Marvel Studios Is Reassembling for 2021 and Beyond Variety. 23.12.2020. Arkistoitu Viitattu 24.3.2021. (englanniksi)
  276. a b c d e f g Oddo, Marco Vito: Will Poulter Comments on Adam Warlock Casting for 'Guardians of the Galaxy Vol. 3': "I Feel Very Lucky" Collider. 20.10.2021. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  277. Travis, Ben: Zoe Saldana On The 'Bittersweet' Guardians Of The Galaxy Vol 3: 'James Gunn Has Written A Beautiful Story' – Exclusive Empire. 15.2.2022. Arkistoitu Viitattu 16.5.2022. (englanniksi)
  278. Lutz, John: 'Guardians of the Galaxy Holiday Special' Wraps Filming Collider. 1.5.2022. Arkistoitu Viitattu 16.5.2022. (englanniksi)
  279. Reid, Claire: Guardians Of The Galaxy 3 Will Start Filming In November LADbible. 10.6.2021. Arkistoitu Viitattu 16.5.2022. (englanniksi)
  280. Woerner, Meredith: Guardians of the Galaxy Kidnap Kevin Bacon in 'Holiday Special' Trailer, Coming in November Variety. 25.10.2022. Arkistoitu Viitattu 26.10.2022. (englanniksi)
  281. Davis, Brandon: Guardians Of The Galaxy Director Finishes Holiday Special Script Comicbook.com. 22.4.2021. Arkistoitu Viitattu 3.5.2021. (englanniksi)
  282. a b Disney+ Unveils Key Art and Launch Date for Marvel Studios' "I Am Groot" Shorts The Futon Critic. 6.6.2022. Arkistoitu Viitattu 10.8.2022. (englanniksi)
  283. a b Anderton, Ethan: ‘Guardians of the Galaxy’ is Getting a Live-Action Holiday Special in 2022 Before Vol. 3 Arrives in 2023 /Film. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 11.12.2020. (englanniksi)
  284. Peters, Jay & Gartenberg, Chaim & Alexander, Julia: Here are all the new Marvel, Star Wars, and other projects Disney announced at its investor day The Verge. 10.12.2020. Arkistoitu Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
  285. Vary, Adam B.: Marvel Studios Planning 'Multiple' New Animated Series Following Debut of 'What If…?' Variety. 11.8.2021. Arkistoitu Viitattu 18.11.2021. (englanniksi)
  286. Flook, Ray: Moon Knight, Bad Batch S02, No Mandalorian & More Disney+ 2022 Updates Bleeding Cool. 16.12.2021. Arkistoitu Viitattu 5.6.2022. (englanniksi)
  287. Lerner, Jessica: Disney+ Adds I Am Groot to Summer Lineup Adwekk. 6.6.2022. Arkistoitu Viitattu 6.6.2022. (englanniksi)
  288. 'I Am Groot': First Trailer for Season 2 Reveals New Mischief Marvel.com. 6.8.2023. Arkistoitu Viitattu 6.8.2023. (englanniksi)
  289. Davis, Brandon: When I Am Groot Takes Place in MCU Timeline Revealed ComicBook.com. 28.7.2022. Arkistoitu Viitattu 10.8.2022. (englanniksi)
  290. Johnson, Zac: How Marvel Studios Is Branching Out with I Am Groot D23. 2.8.2022. Arkistoitu Viitattu 10.8.2022. (englanniksi)
  291. Chapman, Wilson: 'I Am Groot' Drops Trailer, Renewed For Five Additional Episodes Variety. 22.7.2022. Arkistoitu Viitattu 10.8.2022. (englanniksi)
  292. a b c d e f g h Mancuso, Vinnie: Marvel’s ‘What If?’ Announces Massive Voice Cast of MCU Stars & Jeffrey Wright as The Watcher Collider. 20.7.2019. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  293. Kit, Borys: Florence Pugh in Talks to Join Scarlett Johansson in 'Black Widow' The Hollywood Reporter. 18.3.2019. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  294. a b c Gallagher, Simon: What If…? Episode 3 Cast Guide: Every New & Returning MCU Character Screen Rant. 25.8.2021. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  295. a b Gallagher, Simon: What If…? Episode 2 Cast Guide: Every New & Returning MCU Character Screen Rant. 18.8.2021. Arkistoitu Viitattu 21.8.2021. (englanniksi)
  296. Taylor, Robert Brian: 'Thor: Love and Thunder': All the Easter Eggs You Might Have Missed Collider. 8.7.2022. Arkistoitu Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  297. Tramel, Jimmie: Tulsa-bound actor Sean Gunn knows Marvel-ous details, but can't share yet Tulsa World. 23.9.2018. Arkistoitu Viitattu 31.7.2019. (englanniksi)
  298. Howard, Kirsten: What If…? Episode 5 Review: Magnificent Marvel Zombie Chaos Den of Geek. 8.9.2021. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  299. Kit, Borys & Couch, Aaron: Marvel's 'Black Panther' Sequel Shoot to Begin in July (Exclusive) The Hollywood Reporter. 20.11.2020. Arkistoitu Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  300. Jasper, Gavin: What If…? Episode 6 Review: Killmonger to the Rescue Den of Geek. 15.9.2021. Arkistoitu Viitattu 29.11.2021. (englanniksi)
  301. Kroll, Justin: Sif Returns To The MCU: Jaimie Alexander To Reprise Role In 'Thor: Love And Thunder' Deadline Hollywood. 11.12.2020. Arkistoitu Viitattu 12.12.2020. (englanniksi)
  302. Rubin, Rebecca: 'Black Widow' vs. 'F9': Which Summer Blockbuster Will Blink First? Variety. 12.2.2021. Arkistoitu Viitattu 1.7.2021. (englanniksi)
  303. Black Widow (2021) The Numbers. Viitattu 30.3.2022. (englanniksi)
  304. Shang-Chi Movie Cast, Budget, Actress Name, Box Office BollyTrendz. 20.4.2021. Viitattu 28.9.2021. (englanniksi)
  305. Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings Box Office Mojo. Viitattu 30.3.2022. (englanniksi)
  306. {Coyle, Jake: With quiet humanity, Chloe Zhao's 'Nomadland' makes noise 16.9.2020. Associated Press. Arkistoitu Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  307. Eternals Box Office Mojo. Viitattu 15.2.2022. (englanniksi)
  308. Rubin, Rebecca: Box Office Preview: Spider-Man: No Way Home Eyes Mighty, Massive, Marvelous $150 Million-Plus Debut Variety. 14.12.2021. Arkistoitu Viitattu 20.12.2021. (englanniksi)
  309. Spider-Man: No Way Home Box Office Mojo. Viitattu 27.7.2023. (englanniksi)
  310. Spider-Man: No Way Home The Numbers. Viitattu 20.9.2022. (englanniksi)
  311. Rubin, Rebecca: Box Office: 'Doctor Strange 2' Aims for Massive $175 Million-Plus Opening Weekend Variety. 4.5.2022. Arkistoitu Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  312. Doctor Strange in the Multiverse of Madness Box Office Mojo. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)
  313. Doctor Strange in the Multiverse of Madness The Numbers. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)
  314. Murphy, J. Kim: Box Office: 'Thor: Love and Thunder' Sparking Up 2022's Third-Biggest Domestic Opening Variety. 9.7.2022. Arkistoitu Viitattu 9.10.2022. (englanniksi)
  315. Thor: Love and Thunder Box Office Mojo. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)
  316. Thor: Love and Thunder The Numbers. Viitattu 9.10.2022. (englanniksi)
  317. Streiber, Art: Rebuilding ‘Black Panther’: How the ‘Wakanda Forever’ Family Fought Through Grief and Injury to Create a $250 Million Superhero Tribute Variety. 9.11.2022. Arkistoitu Viitattu 11.11.2022. (englanniksi)
  318. Black Panther: Wakanda Forever Box Office Mojo. Viitattu 23.4.2023. (englanniksi)
  319. Black Panther: Wakanda Forever The Numbers. Viitattu 20.5.2023. (englanniksi)
  320. Franchise Index Box Office Mojo. (englanniksi)
  321. Marvel Cinematic Universe Movies at the Box Office Box Office Mojo. (englanniksi)
  322. Black Widow Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  323. Black Widow Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 27.10.2021. (englanniksi)
  324. Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  325. Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 27.10.2021. (englanniksi)
  326. Eternals Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  327. Eternals Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 24.11.2021. (englanniksi)
  328. Spider-Man: No Way Home Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  329. Spider-Man: No Way Home Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 6.4.2022. (englanniksi)
  330. Doctor Strange in the Multiverse of Madness Rotten Tomatoes. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  331. Doctor Strange in the Multiverse of Madness Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 5.6.2022. (englanniksi)
  332. Thor: Love and Thunder Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  333. Thor: Love and Thunder Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 14.7.2022. (englanniksi)
  334. Black Panther: Wakanda Forever Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  335. Black Panther: Wakanda Forever Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 25.11.2022. (englanniksi)
  336. WandaVision: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  337. WandaVision Metacritic. CBS. Viitattu 3.2.2022. (englanniksi)
  338. The Falcon and the Winter Soldier: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  339. The Falcon and the Winter Soldier Metacritic. CBS. Viitattu 3.2.2022. (englanniksi)
  340. Loki: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  341. Loki - Season 1 Metacritic. CBS. Viitattu 3.2.2022. (englanniksi)
  342. What If...?: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  343. What If...? - Season 1 Metacritic. CBS. Viitattu 21.12.2021. (englanniksi)
  344. Hawkeye: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  345. Hawkeye - Season 1 Metacritic. CBS. Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)
  346. Moon Knight: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  347. Moon Knight Metacritic. CBS. Viitattu 20.4.2022. (englanniksi)
  348. Ms. Marvel: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  349. Ms. Marvel Metacritic. CBS. Viitattu 3.7.2022. (englanniksi)
  350. She-Hulk: Attorney at Law: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 4.8.2024. (englanniksi)
  351. She-Hulk: Attorney at Law Metacritic. CBS. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)
  352. Werewolf by Night Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  353. Werewolf by Night Metacritic. CBS. Viitattu 9.10.2022. (englanniksi)
  354. The Guardians of the Galaxy Holiday Special Rotten Tomatoes. Viitattu 28.12.2024. (englanniksi)
  355. The Guardians of the Galaxy Holiday Special Metacritic. CBS. Viitattu 3.12.2022. (englanniksi)
  356. I Am Groot (2022) Rotten Tomatoes. Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  357. a b c Paige, Rachel: Marvel Studios Announces New Series Debuting Exclusively on Disney+ Marvel.com. 15.12.2020. Arkistoitu Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
  358. Barnhardt, Adam: Marvel Legends: Falcon, Winter Soldier, Baron Zemo, and Sharon Carter to Get Episodes in Disney+ Recap Series Comicbook.com. 16.2.2021. Arkistoitu Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
  359. Dela Paz, Maggie: Disney+ June 2021 Schedule: Movies and TV Titles Revealed ComingSoon.net. 18.5.2021. Arkistoitu Viitattu 1.7.2021. (englanniksi)
  360. a b Ridgely, Charlie: Disney+: Every Movie and TV Show Arriving in July 2021 ComicBook.com. 16.6.2021. Arkistoitu Viitattu 17.2021. (englanniksi)
  361. Ridgely, Charlie: Disney+: Every Movie and TV Show Arriving in August 2021 ComicBook.com. 15.7.2021. Arkistoitu Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  362. Siegal, Jacob: Every new movie and show coming to Disney Plus in September 2021 Yahoo!. 17.8.2021. Arkistoitu Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  363. Bonomolo, Cameron: Marvel Studios: Legends Takes Aim At Hawkeye on Disney+ Day ComicBook.com. 29.10.2021. Arkistoitu Viitattu 8.11.2021. (englanniksi)
  364. Dinh, Christine: Revisit Doctor Strange, Wanda Maximoff and Wong's Legends Ahead of 'Doctor Strange in the Multiverse of Madness' Marvel.com. 29.4.2022. Arkistoitu Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  365. Bonomolo, Cemeron: Thor: Love and Thunder: New Marvel Studios Legends Episodes to Stream on Disney+ ComicBook.com. 30.6.2022. Viitattu 4.7.2022. (englanniksi)
  366. Jolliff, Lucy: Mark Ruffalo's Hulk Gets a Marvel Studios Legends Disney+ Special Comic Book Resources. 4.8.2022. Arkistoitu Viitattu 11.8.2022. (englanniksi)
  367. a b c Johnson, Zach: Everything New You Can Stream on Disney+ in November 2022 D23. 18.10.2022. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  368. Scott, Ryan: Superhero Bits: Clarity On Henry Cavill's Superman Contract, The Power Rangers Tribute To Jason David Frank & More /Film. 23.11.2022. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  369. Anderton, Joe: Guardians of the Galaxy episode removed from Disney+ after it spoils Holiday Special Digital Spy. 24.11.2022. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  370. Sanders, Savannah: Disney+ Removed MCU Episodes After Fan Complaints - They’re Finally Back Up The Direct. 17.1.2023. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  371. Johnson, Zac: Everything New You Can Stream on Disney+ in February 2023 D23. 17.1.2023. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  372. Paige, Rachel: Marvel Studios Announces Assembled, a Behind-the-Scenes Look at the Making of the Marvel Cinematic Universe Marvel.com. 16.2.2021. Arkistoitu Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
  373. Anderton, Ethan: 'Assembled: The Making of WandaVision' Trailer: Go Behind the Scenes of the Marvel Studios Series /Film. 12.3.2021. Arkistoitu Viitattu 6.12.2021. (englanniksi)
  374. Anderton, Ethan: 'Assembled: The Making of The Falcon and the Winter Soldier' Trailer Goes Beyond the Shield /Film. 29.4.2021. Arkistoitu Viitattu 6.12.2021. (englanniksi)
  375. Ridgely, Charlie: Everything Coming to Disney+ in October 2021 ComicBook.com. 22.9.2021. Arkistoitu Viitattu 6.12.2021. (englanniksi)
  376. Spangler, Todd: Disney Plus Priced at $1.99 for First Month as Part of Company-Wide 'Disney Plus Day' Promotions Variety. 8.11.2021. Arkistoitu Viitattu 6.12.2021. (englanniksi)
  377. Ridgely, Charlie: Disney+: Every Movie & TV Show Arriving in January 2022 ComicBook.com. 16.12.2021. Arkistoitu Viitattu 19.1.2022. (englanniksi)
  378. Bonomolo, Cameron: Marvel's Eternals Extras and Commentary Coming to Disney+ ComicBook.com. 14.1.2022. Arkistoitu Viitattu 19.1.2022. (englanniksi)
  379. Olson, Savannah: Here's everything coming to Disney Plus in May 2022 The A.V. Club. 20.4.2022. Arkistoitu Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  380. Brail, Nathaniel: Disney+ Delays Moon Knight Episode of Marvel Studios: Assembled ComicBook.com. 11.5.2022. Arkistoitu Viitattu 4.7.2022. (englanniksi)
  381. Wolinsky, David: New On Disney Plus In July 2022: Marvel Studios Assembled: Doctor Strange 2, Ms. Marvel Finale GameSpot. 21.6.2022. Arkistoitu Viitattu 4.7.2022. (englanniksi)
  382. Disney+: Next On Disney+ | July 2022 YouTube. 1.7.2022. Arkistoitu Viitattu 4.7.2022. (englanniksi)
  383. Ridgely, Charlie: Disney+: Every Movie & TV Show Arriving in August 2022 ComicBook.com. 20.7.2022. Arkistoitu Viitattu 22.7.2022. (englanniksi)
  384. Mitovich, Matt Webb: Thor: Love and Thunder, DWTS Special Among Disney+ Day Premieres TVLine. 22.8.2022. Arkistoitu Viitattu 9.9.2022. (englanniksi)
  385. Theodore-Vachon, Rebecca: Disney+: What's Coming in February 2023 Adweek. 17.1.2023. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  386. Damore, Meagan: 'Marvel Studios' Special Presentation: Director by Night' Is Streaming Now on Disney+ Marvel.com. 4.11.2022. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)

Read other articles:

HunedoaraKota Lambang kebesaranLetak HunedoaraNegara RumaniaProvinsiProvinsi HunedoaraStatusMunicipalityPemerintahan • Wali kotaOvidiu Hada (PNL)Luas • Total97 km2 (37 sq mi)Populasi (2002) • Total79.235 • Kepadatan816/km2 (2,110/sq mi)Zona waktuUTC+2 (EET) • Musim panas (DST)UTC+3 (EEST)Situs webhttp://www.primariahd.ro/ Hunedoara (Jerman: Eisenmarktcode: de is deprecated ; Hongaria: Vajdahunyadcode: hu...

 

Raymond Barre Raymond Barre (Saint-Denis, Réunion, 12 April 1924–Paris, 25 Agustus 2007) adalah seorang ekonom Prancis yang merupakan Perdana Menteri Prancis pada periode 1976-1981. Barre awalnya merupakan profesor ilmu ekonomi di Institut d'Etudes Politiques de Paris (Sciences Po). Dari 1959 hingga 1962, ia adalah direktur staf Jean-Marcel Jeanneney di Kementerian Industri dan Perdagangan. Kemudian pada tahun 1967, Presiden de Gaulle memilihnya menjadi wakil presiden Komisi Eropa. Ia mene...

 

Heterotrof (dari bahasa Yunani: heterone = lainnya; trophe = nutrisi) adalah organisme yang membutuhkan senyawa organik di mana karbon diekstrak untuk pertumbuhannya. Heterotrof dikenal sebagai konsumer atau yaitu makhluk hidup yang tidak dapat membuat makanan sendiri dalam rantai makanan dan hanya memperoleh makanan bergantung pada yang lain. Sebagian besar makhluk heterotrof adalah parasit. Yang termasuk ke dalam heterotrof adalah semua hewan, jamur dan bakteri. Heterotrof merupakan kebali...

AmputasiSgt. Jerrod Fields, seorang atlit dan amputeeInformasi umumSpesialisasiPembedahan Rehabilitasi medis Kedaruratan medis Amputasi atau kutung dapat berarti suatu keadaan ketiadaan sebagian atau seluruh anggota gerak atau menunjukkan atau suatu prosedur bedah.[1][2] Karena itu amputasi dikelompokkan atas dua kelompok yaitu amputasi kongenital dan amputasi bedah. Pada amputasi kongenital ketiadaan anggota gerak disebabakan gangguan oleh pembentukan organ yang dibawa sejak ...

 

Jejarongan Chloris barbata TaksonomiDivisiTracheophytaSubdivisiSpermatophytesKladAngiospermaeKladmonocotsKladcommelinidsOrdoPoalesFamiliPoaceaeSubfamiliChloridoideaeTribusCynodonteaeGenusChlorisSpesiesChloris barbata Sw., 1797 lbsJejarongan (Chloris barbata) adalah tumbuhan golongan Poaceae yang tumbuh berprotensi invasif.[1] Referensi ^ Rumput Jejarongan (Chloris barbata). PictureThis. Diakses tanggal 2022-12-17.  Pengidentifikasi takson Wikidata: Q10945043 Wikispecies: Chloris ...

 

Species of true bug Tanna japonensis Scientific classification Domain: Eukaryota Kingdom: Animalia Phylum: Arthropoda Class: Insecta Order: Hemiptera Suborder: Auchenorrhyncha Family: Cicadidae Genus: Tanna Species: T. japonensis Binomial name Tanna japonensisDistant, 1892 Subspecies T. j. ishigakiana Distant, 1892T. j. japonensis Kato, 1960 Synonyms Pomponia japonensis Distant, 1892 Tanna japonensis, also called the evening cicada or higurashi (Japanese: 日暮, 蜩, 茅蜩, ひぐら�...

Bahasa Miyako 宮古口/ミャークフツ Myākufutsu Pengucapan[mjaːkufutss̩]Dituturkan di  Jepang WilayahKepulauan MiyakoEtnisRyukyuPenutur(68.000 (2000)[1] (hampir semua berusia di atas 20 tahun) per 1989)[1] Rumpun bahasaJaponik RyukyuRyukyu SelatanBahasa Miyako DialekPulau Miyako Ōgami Ikema-Irabu Kode bahasaISO 639-3mviGlottologmiya1259[2]QIDQ36218 Status konservasi Punah EXSingkatan dari Extinct (Punah)Terancam CRSingkatan dari Critically endangere...

 

Radio station in Nashville, Tennessee WSMNashville, TennesseeBroadcast areaMiddle TennesseeFrequency650 kHzBranding650 AM WSMProgrammingFormatCountry music; Americana; bluegrass musicAffiliationsCBS News RadioCompass Media NetworksPremiere NetworksGrand Ole OpryOwnershipOwnerOpry Entertainment Group (Joint venture of Ryman Hospitality Properties, NBCUniversal, and Atairos)(WSM-AM, LLC)HistoryFirst air dateOctober 5, 1925; 98 years ago (1925-10-05)[1]Former frequencie...

 

Momoko AndōBiographieNaissance 1982TokyoNom dans la langue maternelle 安藤桃子Nationalité japonaiseFormation Université de LondresActivités Réalisatrice, scénaristePériode d'activité depuis 2010Père Eiji OkudaMère Kazu Andō (en)Fratrie Sakura AndōAutres informationsSite web blog.honeyee.com/mandoDistinction Prix Mainichi du meilleur scénario (en) (2015)Œuvres principales 0,5 mmmodifier - modifier le code - modifier Wikidata Momoko Andō (安藤 桃子, Andō Momoko?), née e...

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

 

Wafer adalah bahan dasar dari komponen sistem mikro. Wafer biasanya berbentuk lempengan tipis berbentuk lingkaran dengan garis di salah satu sisinya. Pada umumnya wafer terbuat dari kristal silikon.[1] Bentuk wafer silikon Pembuatan dan pemurnian silikon Dari bahan dasar pasir yang mengandung silikon oksida, dibakar menggunakan karbon untuk mengeluarkan oksigen dari silikon. Silikon yang tidak murni ini kemudian dimurnikan dengan proses Siemens atau proses DuPont. Setelah dimurnikan d...

 

この記事は検証可能な参考文献や出典が全く示されていないか、不十分です。出典を追加して記事の信頼性向上にご協力ください。(このテンプレートの使い方)出典検索?: コルク – ニュース · 書籍 · スカラー · CiNii · J-STAGE · NDL · dlib.jp · ジャパンサーチ · TWL(2017年4月) コルクを打ち抜いて作った瓶の栓 コルク(木栓、�...

إل جي برادا 3.0معلومات عامةالنوع هاتف ذكي الصانع إل جي أليكترونيكسأهم التواريختاريخ الإصدار يناير 2012الوظائفالشاشة 480 × 800الكاميرا - الخلفية:8 ميجابكسل- الأمامية:1.3 ميجابكسلالإدخال مقياس تسارع، مسافة، بوصلةالخصائصالمعالج الرئيسي 1 جيجا هرتز ثنائي النواةالذاكرة 1 جيجابايتسع...

 

Metro station in Tokyo, Japan S10Hamacho Station浜町駅Entrance to Hamacho Station, 2017General informationLocation2-59-3 Nihonbashi-hamachō, Chūō-ku, TokyoJapanCoordinates35°41′18″N 139°47′21″E / 35.688264°N 139.789188°E / 35.688264; 139.789188Operated by Toei SubwayLine(s)S Shinjuku LineDistance8.7 km (5.4 mi) from ShinjukuPlatforms1 island platformTracks2Connections Bus stopConstructionStructure typeUndergroundOther informationStation code...

 

Politics of the Faroe Islands Constitution Constitution Act of Succession Freedom of Speech and the Press Taxation The Crown Monarch King Frederik X Privy Council Purveyors to the Royal Court The unity of the Realm  Kingdom of Denmark  Faroe Islands  Denmark  Greenland ExecutiveRegeringen The Government of Denmark High Commissioner (list) Lene Moyell Johansen Landsstýri The Government of the Faroe Islands Premier Aksel V. Johannesen Deputy Premier Høgni Hoydal Johannesen...

Go-SuzakuKaisar JepangBerkuasa15 Mei 1036 – 5 Februari 1045Penobatan4 Agustus 1036PendahuluGo-IchijōPenerusGo-RezeiInformasi pribadiKelahiran14 Desember 1009Heian Kyō (Kyōto)Kematian7 Februari 1045(1045-02-07) (umur 37)Higashi-sanjō Tei (東三条第), Heian Kyō (Kyōto)PemakamanEnjō-ji no misasagi (円乗寺陵) (Kyōto)WangsaYamatoAyahIchijōIbuFujiwara no ShōshiPasangan Fujiwara no Kishi Putri Teishi Fujiwara no Genshi Fujiwara no Seishi Fujiwara no Enshi Anak Kaisar Go-Reize...

 

كهف إسكورالمعلومات عامةالمكان Santiago do Escoural (en) [1] البلد  البرتغال[1] الإحداثيات 38°32′37″N 8°08′15″W / 38.5436°N 8.1375°W / 38.5436; -8.1375 الاكتشاف 1963 تعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات كهف إسكورال (بالبرتغالية: Estação Arqueológica da Herdade da Sala/Gruta do Escoural‏) هو مبنى معروف بفن...

 

Giacomo Fauser riceve la laurea honoris causa dall'Università di Milano (1957) Giacomo Fauser (Novara, 11 gennaio 1892 – Novara, 7 dicembre 1971) è stato un ingegnere e chimico italiano. Indice 1 Biografia 2 Ingegnere, chimico e inventore 2.1 Gli esordi 2.2 Fauser e la Montecatini 3 Brevetti 4 Scritti 5 Onorificenze e riconoscimenti 6 Note 7 Bibliografia 8 Altri progetti 9 Collegamenti esterni Biografia Giacomo Fauser nacque a Novara l'11 gennaio 1892 da Felice (originario del Canton Tici...

概要 自由利用できないファイルの情報true ファイルの概要 黒漆塗桃形大水牛脇立兜の像(手水舎の上)Bronz replica of Helmet with Design of Water Buffalo Horn on Chōzuya 出典 投稿者自身による作品 作成日2022-09-16 作者 「篤志により制作、奉献」[1]、制作・公表年不詳 展示場所福岡市中央区西公園13番1号 (13-1, Nishikōen, Chūō-ku, Fukuoka City, Japan) 著作権・使用制限 一般公衆の見や�...

 

First Census of New France 1666; 358 years ago (1666) 1667 → General informationCountryNew France, Kingdom of FranceWebsitestatcan.gc.caResultsTotal population3,215Most populous ​settlementMontreal (625)Least populous ​settlementLauzon [fr] (13) The 1666 census of New France was the first census conducted in Canada (and also North America) for the Kingdom of France. It was organized by Jean Talon, the first Intendant of...