Marat (taistelulaiva)

Marat (1921–1943)
Petropavlovsk (1914–1921, 1943–1952)
Marat Puolassa vuonna 1934.
Marat Puolassa vuonna 1934.
Aluksen vaiheet
Rakentaja Itämeren telakka, Pietari
Kölinlasku 3. kesäkuuta 1909
Laskettu vesille 27. elokuuta 1911
Palveluskäyttöön 4. marraskuuta 1914
Poistui palveluskäytöstä 23. syyskuuta 1941
Loppuvaihe romutettiin vuonna 1952
Tekniset tiedot
Uppouma 26 170 t
Pituus 184,8 m
Leveys 26,9 m
Syväys 9,3 m
Koneteho 61 100 hv
Nopeus 23,4 solmua
Miehistöä 1 286
Aseistus
Aseistus 12 × 305 mm
16 × 120 mm
6 × 76,2 mm
14 × 37 mm
10 × 12,7 mm
89 × 7,62 mm konekivääriä
4 × 450 mm torpedoputkea

Marat oli Venäjän keisarikunnan ja myöhemmin Neuvostoliiton laivaston Gangut-luokan taistelulaiva. Alus perustui Italian kuninkaallisen laivaston Dante Alighieriin, mutta sen panssarointi oli kevyempi ja se oli nopeampi. Alus nimettiin 1921 uudelleen ranskalaisen vallankumousjohtajan Jean-Paul Marat’n mukaan.[1] Aluksen nimeksi palautettiin 1943 sen alkuperäisen nimi Petropavlovsk.

Valmistus

Pääartikkeli: Gangut-luokka

Alus tilattiin Pietarista Itämeren telakalta, missä köli laskettiin 3. kesäkuuta 1909. Alus laskettiin vesille 27. elokuuta 1911 ja otettiin palvelukseen 4. marraskuuta 1914.[2]

Palvelus

Alus oli ensin sijoitettuna Helsinkiin, mistä se siirrettiin 1918 Kronstadtiin. Aluksen miehistö osallistui Kronstadtin kapinaan.

Petropavlovskin anarkistimatruuseja Helsingissä ennen Suomen sisällissotaa. Lipussa lukee Smert buržujam! (suom. Kuolema porvaristolle!).

Venäjän sisällissodan aikana Augustus Agarin johtamat Britannian kuninkaallisen laivaston moottoritorpedoveneet upottivat aluksen elokuussa 1919 Koivistolta, Suomen hallussa olleelta Karjalankannakselta. Hylky kuitenkin nostettiin ja korjattiin.

Suomessa Itämeren laivaston taistelulaivat vaikuttivat osaltaan vuoden 1927 laivastolain säätämiseen sekä panssarilaivojen Ilmarinen ja Väinämöinen hankkimiseen 1930-luvulla rannikkotykistöön perustuvan rannikkopuolustuksen tueksi.

Vuonna 1931 alus siirrettiin modernisoitavaksi Itämeren telakalle, missä aluksen kattilat muutettiin öljyä polttaviksi ja etumasto rakennettiin uudelleen tulenjohtolaitteille sopivaksi. Lisäksi etummainen savuhormi taitettiin taaksepäin ja merenkulkuominaisuuksia parannettiin etukannen korottamisella. Tykkien 12 tuuman putket vaihdettiin ja lisättiin ilmatorjuntaa kuudella tykkitornien katoille asennetuilla 45 millimetrin K-21 -tykillä ja kahdella Maxim-konekiväärillä. Alukselle sijoitettiin 3. tornin katolle myös KOR-1 lentovene.[3]

Toisessa maailmansodassa Marat oli edelleen Itämerellä. Talvisodassa se tulitti suomalaisia rannikkopattereita 19. joulukuuta 1939, mutta Mannerheim-linjaan kuuluva Saarenpään linnake ampui sitä osuen todennäköisesti sen peräosaan.[4]

Vuonna 1940 aluksen ilmatorjuntaa vahvennettiin asentamalla kuusi yksiputkista 3 tuuman 34-K ja kaksi kaksiputkista kolmen tuuman 81-K-tykkiä. Lisäksi asennettiin kuusi yksiputkista 37 millimetrin 70-K-tykkiä kahden 4,7 tuuman tykin tilalle. Konekiväärien määrä nostettiin 26 kappaleeseen.[3]

Saksan ilmavoimien Junkers Ju 87 -syöksypommittajat pommittivat 23. syyskuuta 1941 aluksen hylyksi ja täysosuman tekee toisen maailmansodan menestynein soiliaslentäjä Hans-Ulrich Rudel tuhannen kilon pommilla[5]. Marat kuitenkin jatkoi toimintaa kelluvana patterina. Petropavlovsk korjattiin 1950, minkä jälkeen se oli koululaivana nimellä Volhov, kunnes se romutettiin vuonna 1952.

Lähteet

  • Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X
  • Whitley, M. J.: Battleships of World War Two – An International Encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Brantberg, Robert: Tiedustelueversti Reino Hallamaa - Voiton avaimet, s. 36. Revontuli, 2014. ISBN 978-952-6665-15-3
  2. ↑ Whitley 1998 s. 217
  3. ↑ a b Whitley 1998 s. 220-221
  4. ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s.54
  5. ↑ Hans-Ulrich Rudel: Stuka-lentäjä, s. 39-42. Koala-Kustannus, 2000.

Aiheesta muualla