Mézin on kunta Lounais-Ranskassa Lot-et-Garonnen departementissa Uuden-Akvitanian alueella. Se sijaitsee noin 14 kilometriä Néracin kaupungista lounaaseen.
Historia
Mézin on tunnettu korkinvalmistuksesta, joka alkoi 1700-luvun alussa. Lot-et-Garonnessa oli tuolloin 5 600 hehtaaria korkkitammimetsiä. Vuonna 1906 kaupungissa oli 2 700 asukasta, ja heistä 1 500 työskenteli pienissä tehtaissa, joissa valmistettiin 4-5 miljoonaa korkkia viikossa. Korkkitammet kuitenkin vähenivät, koska ne eivät kestäneet ankaria talvia sen jälkeen kun niistä oli kerätty korkki. Näin kävi erityisesti talvina vuonna 1709 ja 1830. Vuonna 1854 Napoléon III määräsi istutettavaksi rannikkomäntyjä korkkitammimetsien tilalle. Tämän jälkeen kaupungissa valmistettavien korkkien raaka-aine tuotiin Pohjois-Afrikasta ja Portugalista. 1900-luvulla korkin valmistus loppui kaupungissa kokonaan. Vuonna 1983 kaupunkiin perustettiin korkkimuseo, Le musée du liège et du bouchon. Museossa kerrotaan korkinvalmistuksen historiasta, ja siellä on esillä korkinvalmistuksessa käytettyjä koneita.[2] [3]
Tunnettuja kuntalaisia
-
Korkin valmistusta
-
Vuonna 1938 pystytetty Armand Fallièresin patsas, jonka
Vichyn hallitus tuhosi vuonna 1942
Lähteet
Aiheesta muualla