Luhanskin alue (ukr.Луганська область, Luhanska oblast) on Ukrainan itäisin hallinnollinen alue. Sen läpi virtaa Donjoen itäinen sivuhaara Donets.[6] Väestöltään suurelta osin venäjänkielisen alueen asukasluku on noin 2,1 miljoonaa.[1] Sen alueella sijaitsee Venäjän ylläpitämä ja vuonna 2014 perustettu nukkevaltio, niin sanottu Luhanskin kansantasavalta.[7]
Venäjän itäisimpään Ukrainaan – näkyvimmin Luhanskin ja Donetskin alueelle – vuodesta 2014 kohdistamat sotatoimet ja rajoitukset ovat kurjistaneet sekä alueen venäjän- että ukrainankielisen siviiliväestön oloja. Osa Luhanskin alueesta on ollut vuodesta 2014 Venäjän aseellisesti ja taloudellisesti ohjaaman kapinallishallinnon hoidossa. Tämä on vaikeuttanut suuresti ihmisten elämää, estänyt laillisen järjestyksen ylläpitoa ja normaalia kanssakäymistä alueella. Sadat tuhannet ihmiset ovat muuttaneet pois kodeistaan miehitystä tai sotatoimia pakoon.[8] Kapinallishallinnot ovat pakkovärvänneet ukrainalaisia sotatoimiin Ukrainan sisällä. [9] Osana pyrkimystä horjuttaa itäisen Ukrainan alueellista suvereenisuutta, Venäjä on jakanut yli puoli miljoonaa Venäjän passia kahden alueen kapinallisalueilla asuville, ja tarjoaa Ukrainassa asuville venäläisen passin haltioille sotilaskoulutusta Venäjän armeijassa.[10] Tuhansia siviilejä ja kotimaataan puolustaneita sotilaita on tapettu Venäjän toimin ylläpidetyissä sotilaallisissa kahakoissa.[8] Alueen talous on romahtanut vuoden 2013 jälkeen. Ennen Venäjän vuoden 2014 aloittamia sotatoimia Luhanskin alueelta kertyi vajaa neljä prosenttia Ukrainan bruttokansantuotteesta (2013).[11] Vuonna 2019 vapaan Ukrainan valtion kontroissa oleva alueen osa tuotti enää vain prosentin maan BKT:stä.[11]
Neuvostovuosina 1935–1958 ja 1970–1990 alueen nimenä oli Vorošilovgradin alue Luhanskin tuolloisen nimen mukaan. Nimi muistutti Stalinin työtoverista, marsalkka Kliment Vorošilovista (1881–1969).[12]
Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti sotilaallisen miehityksen osassa Ukrainan Luhanskin ja Donetskin alueita. Venäjä ensin väitti maanantaina 21. helmikuuta 2022 tunnustaneensa Ukrainan "kapinallisalueina" vuodesta 2014 toimineet Venäjän ohjauksessa olleet nukkehallinnot "itsenäisiksi" ja "valtioiksi".[13][14][15] Sitten Venäjä jatkoi sotatoimiaan ryhtymällä raskailla sotilasosastoillaan "rauhanturvaamiseen" eli tosiasiallisen miehityksen näillä Ukrainan valtion alueilla,[13][14][16] uhaten samalla Ukrainaa sotilasjoukoillaan myös usealta muulta suunnalta.
Luhanskin aluetta rajaavat pohjoisessa VenäjänBelgorodin ja Voronežin alueet, idässä ja etelässä Venäjän Rostovin alue. Lännessä naapureina ovat Ukrainan Donetskin ja Harkovan alueet. Aluekeskus Luhansk sijaitsee linnuntietä noin 27 kilometrin päässä Venäjän rajasta. Itä-Ukrainan Donetsk sijaitsee aluekeskuksesta 130 kilometrin päässä länsilounaassa ja Harkova 270 kilometriä luoteessa. Pääkaupunki Kiova on 670 kilometrin päässä länsiluoteessa.[6]
Luhanskin alueen kartta. Kartalla on esitetty alueen piirijako ennen vuotta 2020 (himmeät rajat) ja vuodesta 2020 lähtien (tummemmat rajat) sekä suurimpien, yli 30 000 asukkaan kaupunkien sijainti. Lisäksi kartalla on esitetty suurimpien raja-asemien sijainti. Uusien piirien (2020-) hallintokeskukset on vahvennettu.
Luhanskin alueen pinta-ala on 26 684 neliökilometriä.[2]
Tämä on noin 4,4 prosenttia koko Ukrainan pinta-alasta. Alueen pituus pohjois–eteläsuunnassa on noin 190 kilometriä ja leveys itä–länsisuunnassa noin 250 kilometriä.
Ilmasto on mantereinen: kylmähkö vähäluminen talvi ja kuiva, kuuma kesä. Keskimääräinen sademäärä voi olla 459–505 mm. Luhanskin alueen suurin joki on Donets. Maa on pääasiassa viljavaa mustanmullan maata. lähde?
Vastaajien äidinkieli Luhanskin alueella Ukrainan 1. väestönlaskennassa vuonna 2001 (ukrainaksi). Punaisella on kuvattu venäjän kielienemmistön ja sinisellä ukrainan kielienemmistön alueet. Kaupunkialueilla venäjän kieli pääsääntöisesti korostuu, ja maaseudulla on runsaasti ukrainankielisiä alueita. Huom. Kielijakauma on muuttunut jonkin verran vuoden 2001 jälkeen, kun väkiluku on pudonnut 11,4 % vuoden 2013 alkuun mennessä.Venäjällä syntyneiden osuus (%) Ukrainan eri alueiden väestöstä (tilanne vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan).(ukrainaksi)
Ukrainan tilastokeskus arvioi Luhanskin alueen väkiluvuksi vuoden 2021 alussa 2 128 617. Väestöstä 87,1 prosenttia asuu kaupungeissa tai kaupunkimaisissa taajamissa ja 12,9 prosenttia maaseudulla.[1]
Pääosa väestöstä on venäjänkielistä.
Vuoden 2001 väestönlaskennassa väestön etninen tausta jakautui seuraavasti: ukrainalaisia 58,0 %, venäläisiä 39,0 %, valkovenäläisiä 0,8 %. Muihin etnisiin väestöryhmiin kuului kuhunkin enintään 0,3 % alueen väestöstä (uzbekkeja, juutalaisia, bulgaareja, georgialaisia, armenalaisia, saksalaisia, tataareja, puolalaisia ja muita). Aiempaan, Neuvostoliiton viimeiseen väestönlaskentaan (1989) verrattuna ukrainalaisten suhteellinen määrä oli kasvanut ja venäläisten, valkovenäläisten ja juutalaisten määrä laskenut merkittävästi.[17] Tämä selittyy Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisillä tapahtumilla: aiemmin hyvin vilkas muuttoliike Neuvostoliiton tasavaltojen välillä ja maahantulo Ukrainaan heikkeni, maastamuutto oli voimakasta takaisin synnyinmaahan ja luontainen väestönkasvun oli negatiivista (enemmän kuolleita kuin syntyneitä, alhainen syntyvyys suurvallan romahduttua ja maahanmuuttajien ikääntyessä) yhteisvaikutuksella.
Oheinen taulukko kuvaa Luhanskin alueen väestökehitystä virallisten väestönlaskentojen (1959–2001) ja Ukrainan tilastokeskuksen arvioiden (2013 ja 2017) perusteella. Väkiluku oli vuoden 2013 alkuun mennessä vähentynyt 21,2 prosenttia Neuvostoliiton aikaiseen vuoden 1989 väestönlaskentaan verrattuna. Vuonna 2013 Luhanskin alueen väkiluku oli alempi kuin minään väestönlaskentavuonna 1950-luvulta alkaen. Vuoden 2001 väestönlaskentaan verrattuna väkiluku putosi 11,4 prosenttia lisää vuoden 2013 alkuun mennessä.[18][19][20][21][21][22]
Ukrainan tilastokeskus Ukrstatin mukaan Luhanskin alueen osuus Ukrainan bruttokansantuotteesta vuonna 2011 oli 57,2 miljardia Ukrainan hryvniaa (UAH), joka oli vuoden 2011 lopun virallisin vaihtokurssein 5,55 miljardia euroa. Tämä oli 4,4 prosenttia Ukrainan BKT:sta. Jokaista alueen asukasta kohti tämä on vain 25 067 hryvniaa eli noin 2 434 euroa vuodessa. Tämä oli 88 % Ukrainan keskiarvotasosta.[3][4] Venäjän vuodesta 2014 ylläpitämien sotatoimien seurauksena alueen talous on romahtanut keskitason maakunnasta taloudellisesti koko maan pienimmän BKT-osuuden alueeksi; vuonna 2019 Luhanskin alue tuotti enää 1,0 prosenttia Ukrainan BKT:stä.[11] Luhanskin alueeseen kuuluvien, Venäjän sotilaallisesti tukemien kapinallispiirien talouslukuja ei ole luotettavan tilastotiedon puuttuessa edellä voitu huomioida.
Vuonna 2013 keskimääräinen palkkataso alueella oli 3 337 UAH eli 302 euroa.[25][26]
Strategista merkitystä on esimerkiksi Luhanskin alueen kautta Voronežin suunnalta Rostov-na-Donuun kulkevalla pohjois–eteläsuuntaisella maakaasun pääsiirtoputkella sekä osalla alueen raskaasta teollisuudesta. Ukrainan koillisosien Dnepr–Donetsin liuskekaasukentän itäosa osuu myös alueen pohjoisosiin, vaikka tämän suuren kaasuvarannon pääesiintymä onkin alustavasti lännempänä, erityisesti Harkovan ja Pultavan alueilla.
Luhanskin alueen raja-asemat ja hyökkäykset Ukrainan rajavartioston toimipisteisiin
Luhanskin alueella on monta Ukrainan rajavartiolaitoksen ylläpitämää kansainvälistä rajanylityspaikkaa. Näistä enemmistö on maanteiden raja-asemia. Lisäksi alueella on Venäjän rajaliikenteen rautatieasemia ja Luhanskin kansainvälisen lentoaseman rajanylityspaikka.[27] Tämän lisäksi Venäjän rajalla on useita paikallisia, osan päivästä tai tarpeen mukaan aukiolevia raja-asemia.[28] Paikoin raja kulkee asutuksen keskellä, ja rajavalvonta on hyvin haastavaa.
Touko-kesäkuun 2014 taitteessa tapahtui rajaloukkauksia, jossa Venäjän Rostovin alueen puolelta Ukrainaan tunkeutui useita, aseistautuneita sotilashenkilöitä kuljettaneita ajoneuvoja.[29][30][31][32] Lisäksi Venäjä-mieliset, osin Venäjältä tulleet kapinalliset hyökkäsivät kahteen Ukrainan rajavartiolaitoksen kaupungeissa sijaiseviin tukikohtaan (varikko- ja majoitustiloja) Luhanskissa ja Sverdlovskissa. Rajavartiosto päätti vetäytyä siviiliasutusta suojanaan käyttäneitä hyökkääjiä vastaan käytyjen taistelujen jälkeen näistä tukikohdastaan. Ukraina myös sulki kesäkuun 2014 alkupäivinä tilapäisesti ainakin kahdeksan rajanylityspaikkaa yleisen turvallisuuden nimissä. Näistä kuusi oli Luhanskin alueella olevia maantieliikenteen raja-asemia ja yksi rautatieliikenteen raja-asema. Myös Luhanskin kansainvälinen lentoasema oli suljettuna. Suljetuista raja-asemista merkittävimpiin kuuluu eurooppatienE 50 Dolžanskyin raja-asema Venäjän Rostovin alueenNovošahtinskin ja Ukrainan Dovžanskin piirin (Sverdlovskin piirin) rajalla.[33][34][35][36][37]
Venäjä-mieliset separatistit ovat pyrkineet iskemään Ukrainan rajavartioston ylläpitämiä, Venäjän federaation Rostovin alueenDonetskin kaupunkiin rajoittuvia raja-asemia kohtaan. Nämä suljettiin rajaloukkausten ja separatistien hyökkäysaikeiden takia liikenteeltä muutamaa päivää aiemmin. Ukrainan rajavartiosto raportoi yhä 9. kesäkuuta separatistien hyökkäyksistä seudun raja-asemista keskeisintä eli Izvarynen raja-asemaa kohtaan Ukrainan valtatien M04 ja Venäjän valtatien M21 rajalla eli eurooppatiellä E 40. Ukrainan viranomaiset kuitenkin kertoivat torjuneensa hyökkäykset.[38][39] Kranaatinheittimin varustetut separatistit yrittivät vallata taas myös Luhanskin lentoasemaa 9.–10. kesäkuuta 2014 välisenä yönä.[40]
Politiikka
Maaliskuun 2014 alun mielenilmauksia Ukrainan kansallisrunoilija Taras Ševtšenkon patsaan luona Luhanskissa.
Ukrainan presidentinvaalien aikana 26. marraskuuta 2004 Luhanskin alue julistautui itsenäiseksi ja pyysi liittymistä Venäjän federaatioon.lähde?.
Vuonna 2020 Luhanskin alue jaettiin kahdeksaan piiriin. Näiden piirien alueella sijaitsi 37 kaupunkia (Luhanskissa 4 kaupunkipiiriä), 109 kaupunkityyppistä taajamaa ja 780 kylää.[1] Piireistä neljä oli Ukrainan hallinnassa,[41][42] loput Venäjän tukeman kapinallishallinnon piirissä.
Luhanskin alue oli vuoteen 2020 saakka jaettu 18 piiriin ja 14 kaupunkipiiriin tai suoraan alueen alaiseen kaupunkiin (suluissa asukaslukuarvio 2013):[44][22]
Kaupunkipiirit ja aluehallinnon alaiset kaupungit (K, 2020 saakka)
↑ abJe. L. Makarevitš (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Zapadnaja Jevropa. Strany Baltii, Rossija, Belarus, Ukraina, Moldova 1:500 000. Minsk, Valko-Venäjä: Izdatelstvo Jansejan, 2005. ISBN 985-6501-12-1(venäjäksi)
↑Na kordoni z Rosijskoju federatseju (Listaus Ukrainan rajavartiolaitoksen Venäjän rajan raja-asemista) Ukrainan rajavartiolaitos, dpsu.gov.ua. Arkistoitu 29.3.2015. Viitattu 5.6.2014. (ukrainaksi)
_01.JPG)
