Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Uudesta nimestä ei kuitenkaan ole päästy selvyyteen. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Louis Antoine de Bourbon, Angoulêmen herttua (6. elokuuta 1775 Versailles'n linna, Ranskan kuningaskunta – 3. kesäkuuta 1844 Graefenberg-Coronini palatsi, Görz, (Gorizia) Itävallan keisarikunta)^[1] oli Ranskan viimeinen Bourbon-sukuinen kruununprinssi eli dauphin.

Hänen vanhempansa olivat Artois'n kreivi Charles-Philippe, tuleva Kaarle X:n ja Savoijin prinsessa Marie-Thérèse (1756–1805), joka oli Sardinian kuningas Viktor Amadeus III:n ja Espanjan infanta Maria Antonia Fernandan (1729–1785) kolmanneksi vanhin tytär. Hänen äidinpuoleiset isoisovanhempansa olivat Filip V ja Elisabet Farnese.

Hän oli heidän vanhin poikansa. Hänellä oli kolme sisarusta, joista Sophie, Mademoiselle d'Artois (1776–1783) ja Marie Thérèse, Mademoiselle d'Angoulême (1783–1783), kuolivat lapsina. Nuorempi veli Charles Ferdinand, Berryn herttua (1778–1820), avioitui Molempain Sisiliain prinsessa Maria-Carolinen kanssa.

Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen vuodesta 1789 lähtien Louis Antoine de Bourbon asui vuosia maanpaossa isänsä, äitinsä sekä veljensä kanssa äidin syntymämaassa Savoijissa, Torinossa sekä vuosina 1792–1797 Koblenzissa ja Trierissä Saksassa palvellessaan Louis Joseph de Bourbon-Condén johtamassa emigranttiarmeijassa.

Vuonna 1795 hänen setänsä, Provencen kreivi Louis-Stanislas-Xaver, julisti itsensä kuningas Ludvig XVIII:ksi. Myöhemmin samana vuonna 20-vuotias Louis Antoine johti epäonnistunutta kuningasmielistä kansannousua Vendéessä. Vuoden 1797 alussa hän lähti veljensä ja setänsä luo Saksan Braunschweigin herttuakuntaan toivoen pääsevänsä Itävallan armeijaan. Itävallan tappio sodassa Ranskalle pakotti heidät pakenemaan Venäjälle keisari Paavali I:n suojelukseen.

Kun isä Charles-Philippe lähti Savoijista rakastajattarensa kanssa Saksaan vuonna 1791, hän ei ottanut mukaansa puolisoaan, ja pariskunta eli toisistaan erossa loppuelämänsä. Artoisin kreivi kieltäytyi antamasta puolisolleen Marie Thérèselle lupaa oleskella tai vierailla hänen luonaan ja kielsi tätä jopa osallistumasta Louis Antoinen häihin prinsessa Marie-Thérèsen Charlotten kanssa Kuurinmaalla kesällä 1799.^[2]

Vuonna 1799 hän nai setänsä Ludvig XVIII:n järjestämänä serkkunsa Marie-Thérèse Charlotten, joka oli kuningas Ludvig XVI:n ja kuningatar Marie Antoinetten vanhin tytär. Avioliiitosta syntyi vuonna 1813 yksi lapsi, joka ei jäänyt eloon.

Huhtikuussa 1800 Louis Antoine otti Baijerin armeijan ratsuväkirykmentin komennon ja osallistui Hohenlindenin taisteluun ranskalaisia ​​vastaan ​​osoittaen jonkin verran sotilaallisia kykyjä.

Alkuvuodesta 1801 keisari Paavali I teki rauhan Napoleon Bonaparten kanssa, ja maanpaossa oleva Ranskan hovi pakeni Varsovaan, jota silloin hallitsi Preussi. Seuraavan kymmenen vuoden ajan Louis Antoine seurasi ja neuvoi setänsä Ludvig XVIII:ta. He palasivat Venäjälle Aleksanteri I:n tultua keisariksi, mutta vuoden 1807 puolivälissä Napoleonin ja Aleksanterin välinen sopimus pakotti heidät turvautumaan Britannin suojelukseen. Buckinghamshiressä Hartwell Housessa, kuningas Ludvig perusti hovinsa uudelleen, ja Louis Antoine sai 300 punnan kuukausikorvauksen. Hän yritti kahdesti vuosina 1807 ja 1813 palata Venäjälle liittyäkseen taisteluun Napoleonia vastaan, mistä ehdotuksesta keisari Aleksanteri I kieltäytyi.

Louis Antoine asui puolisonsa kanssa setänsä Ludvig XVIII:n taloudessa Kuurinmaalla Jelgavan palatsissa vuosina 1799-1801, vuosina 1801-1804 Łazienkin palatsissa Varsovassa ja vuodesta 1805 Hartwell Housessa Buckinghamshiressä sekä Lontoossa osoitteessa 72 South Audley Street, Mayfair vuosina 1805-1814, kunnes palasi Ranskaan Bourbon-restauraation alkaessa vuonna 1814.^[1]

Napoleonin palatessa vielä kerran valtaan vuonna 1815 Louis Antoine johti rojalistien joukkoja eteläisessä Rhônen laaksossa, mutta ei saanut Napoleonia pysäytettyä. Nuoremman veljen Charles Ferdinandin kuolema murhan uhrina vuonna 1820 jätti perheeseen pysyvät jäljet. Napoleonin kukistumisen jälkeen Louis Antoine palveli sotilaana setäänsä kuningas Ludvig XVIII:ta ja johti vuonna 1823 ranskalaisia joukkoja, jotka auttoivat Bourbon-sukuista Espanjan kuningasta Ferdinand VII:tä kapinan kukistamisessa.^[1] Isänsä hallitessa vuosina 1824–1830 Louis Antoine oli kruununprinssi ja osallistui isänsä kruunajaisiin Reimsin katedraalissa toukokuussa 1825.

Kaarle X:n luopuessa kruunusta heinäkuun vallankumouksen seurauksena 2. elokuuta 1830 Louis Antoinesta tuli teknisesti Ranskan kuningas nimellä Ludvig XIX. Hän kuitenkin luopui vaateistaan kruunuun jo kahdenkymmenen minuutin kuluttua, mikä mainitaan joskus historian lyhimpänä hallitsijakautena.^[3]

Louis Antoine asui lopun ikänsä maanpaossa. Vuonna 1830 hän muutti puolisonsa kanssa Edinburghiin osoitteeseen 21 (nyk. 22) Regent Terrace lähellä isänsä asuttamaa Holyroodin palatsia. Itävallan keisari Frans I tarjosi Prahassa sijaitsevaa Prahan linnaa kuninkaallisille seurueille vuonna 1832, joten Louis Antoine ja Kaarle X muuttivat sinne. Frans I kuoli vuonna 1835, ja hänen seuraajansa Ferdinand I kertoi Ranskan kuninkaalliselle perheelle, että hän tarvitsi palatsin kruunajaisiinsa kesällä 1836. Maanpaossa olleet Ranskan kuninkaat ja heidän seurueensa lähtivät ja saapuivat lopulta Grafenbergin palatsiin Görziin, Itävaltaan 21. lokakuuta 1836.^[4][5]

Kaarle X:n kuoltua vuonna 1836 Ludvig XIX julistautui uudelleen lailliseksi kuninkaaksi, mutta osa Ranskan legitimisteistä asettui kannattamaan kruununtavoittelijaksi hänen veljenpoikaansa Chambordin kreivi Henriä.^[6]

Isä ja poika puolisoineen asuivat molemmat vuodesta 1838 Itävallan Görzissä (nyk. Gorizia Italiassa) Graefenberg-Coronini palatsissa kansleri Klemens von Metternichin suojeluksessa.^[6] Heidät on molemmat haudattu Kostanjevican fransiskaaniluostarin kirkkoon Nova Goriziassa, Sloveniassa.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ludvig XIX Wikimedia Commonsissa