Berryn herttua lähti vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 isänsä mukana maanpakoon. Vuosina 1792–1797 hän palveli Joseph de Condén johtamassa emigranttiarmeijassa ja matkusti sen mukana Venäjälle, jossa keisari Paavali I antoi hänen komentoonsa ratsuväkirykmentin. Vuosina 1801–1814 Berryn herttua asui Englannissa. Hän palasi Ranskaan Bourbon-restauraation yhteydessä vuonna 1815.[1]Napoleonin palattua Elbalta kuningas Ludvig XVIII nimitti Berryn herttuan armeijan ylipäälliköksi, mutta Napoleonin tukijoiden osoittauduttua vahvemmiksi hän joutui pakenemaan Gentiinsatapäiväisen keisarikunnan ajaksi.[4]
Ollessaan lähdössä kotiin Pariisin oopperasta illalla 13. helmikuuta 1820 Berryn herttua joutui fanaattisen satulasepän Louis-Pierre Louvelin puukottamaksi ja kuoli seuraavana päivänä. Tapaus johti muun muassa pääministeri Élie Decazes’n eroon ja rojalistien asenteiden jyrkentymiseen.[1]
Englannissa asuessaan Berryn herttua sai englantilaisen Amy Brownin kanssa kaksi aviotonta tytärtä, jotka tunnettiin myöhemmin nimillä paronitar Charette ja kreivitär Faucigny-Lucinge.[1]