Lieke Klaver (s. 20. elokuuta 1998) on alankomaalainen pikajuoksija, jonka päämatka on 400 metrin juoksu. Hänen ennätyksensä 400 metrillä on 49,58. Hän on viestijuoksun olympiavoittaja, maailman- ja Euroopan-mesteri.[1]
Ulkoratojen arvokilpailuissa Klaver on saavuttanut Pariisin olympialaisissa 2024 kultaa 4 × 400 metrin sekaviestissä Euroopan-ennätysajalla 3.07,43 ja hopeaa 4 × 400 metrin viestissä Alnkomaiden-ennätysajalla 3.19,50. Hän voitti 4 × 400 metrin viestin maailmanmestaruuden Budapestissa 2023. Hän oli samoissa kilpailuissa 400 metrillä kuudes. Hän saavutti hopeaa sekaviestissä yleisurheilun MM-kilpailuissa Eugenessa 2022. Samojen kisojen 400 metrillä hän juoksi välierissä Alankomaiden ennätyksen 50,18 ja sijoittui loppukilpailussa neljänneksi. Rooman EM-kilpailuissa 2024 hän saavutti kultaa 4 × 400 metrin viestissä sekä pronssia 400 metrillä ja 4 × 400&n4 × 400 metrin bsp;metrin sekaviestissä. Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän voitti kultaa 4 × 400 metrin viestissä sekä sijoittui 200 metrillä viidenneksi ja 400 metrillä kuudenneksi. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän oli sekaviestissä neljäs ja karsiutui 400 metrillä välierissä. IAAF World Relays -kilpailuissa hän sai hopeaa 4 × 400 metrin sekaviestissä 2024.[1]
Sisäradoilla Klaver on saavuttanut Glasgow'n MM-hallikilpailuissa 2024 kultaa 4 × 400 metrin viestissä ja hopeaa 400 metrillä. Lisäksi hän on ottanut naisten pitkässä viestissä Euroopan-mestaruuden Toruńissa 2021 ja Istanbulissa 2023 sekä sijoittunut 400 metrillä toiseksi 2023 ja viidenneksi 2021. Hän on saanut viestissä hopeaa ja ollut 400 metrillä kuudes vuoden 2022 MM-kilpailuissa.[1]
Henkilökohtaiset ennätykset
Ulkoradat
- 100 metriä: 11,33 (28. heinäkuuta 2023)
- 200 metriä: 22,46 (25. kesäkuuta 2023)
- 400 metriä: 49,58 (20. heinäkuuta 2024)
Sisäradat
- 60 metriä: 7,41 (1.helmikuuta 2020)
- 200 metriä: 22,81 NR (3. helmikuuta 2024)
- 400 metriä: 50,10 (18. helmikuuta 2024)
NR= Alankomaiden ennätys
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2024, lähde:[1][2]
Lähteet