Nykyisen Landstraßen kaupunginosan alueella on ollut asutusta jo pronssikaudesta lähtien. 800-luvulla ennen ajanlaskun alkua aluetta asuttivat keltit, jotka levittivät alueelle La Tènen kulttuuria. Kelttiläinen asutus on mahdollisesti saattanut säilyä alueella Antiikin Rooman ajoille saakka. Vuonna 1192 englantilainen kuningas Rikhard I Leijonamieli vangittiin Landstraßen alueella epäonnistuneen Kolmannen ristiretken jälkeen. Nykyisen Landstraßen alueen historia kaupunginosana alkaa vuodesta 1850, jolloin Landstraßen kaupunginosa muodostettiin Weißgerberin, Erdbergin ja Landstraßen kunnista.
Vaakuna
Kaupunginosan vaakunassa yhdistyy niiden kolmen kunnan vaakunat, joista kaupunginosa muodostettiin vuonna 1850. Vasemmalla ylhäällä sijaitseva osa symboloi Landstraßen entistä kuntaa, ja siinä esiintyy Pyhä Nikolaus. Oikealla ylhäällä sijaitseva osa symboloi puolestaan Erdbergin entistä kuntaa. Weißgerberin entistä kuntaa symboloi vaakunan alempi osa.