Tämä artikkeli kertoo Ruotsin kaupungista ja taajamasta. Pietarin kaupungin paikalla sijainneesta keskiaikaisesta ruotsalaisesta linnoituksesta kerrotaan artikkelissa Maankruunu.
Landskrona on samannimisen Landskronan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Skånen läänissä ja Skånen historiallisessa maakunnassa Etelä-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 30 499 asukasta.[2]
Landskrona oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki.
Landskronan kaupunki perustettiin Skånen parhaaseen luonnonsatamaan poliittisesti tärkeälle paikalle, josta käsin Eerik Pommerilainen saattoi taistella Hansaliittoa vastaan. Paikalle perustettiin karmeliittaluostari 1410, englantilaiset saivat sen yhteyteen kauppaoikeudet 1412 ja varsinainen kaupunki sai kaupunkioikeudet 1413. Hansaliitto poltti Landskronan 1428.
Tyko Brahe asui Venin saarella nykyisen Landskronan kunnan alueella vuosina 1576–1597. Paikalla on hänelle omistettu museo ja rekonstruoitu observatorio.
Kaupunki teollistui varhain, mutta sen teollisuus on näivettynyt 1900-luvulla. Kaupungissa perustettiin Ruotsin ensimmäinen lentokonetehdas Thulin. Vuonna 1982 telakalta irtisanottiin 1 900 henkeä yhdellä kertaa Ruotsin historian suurimmassa joukkoirtisanomisessa. Landskrona yrittää houkutella asukkaikseen Helsingborgissa ja Malmössä työskenteleviä ihmisiä hyvien liikenneyhteyksien avulla.
Landskronan kaupunkikuvaa arvostetaan niin, että esimerkiksi vuonna 2017 kaupunki oli 20 ehdokkaan joukossa Arkitekturupproret-blogin (suom. arkkitehtuurikapina) yleisöäänestyksessä Ruotsin kauneimmasta kaupungista.[3]
Väestönkehitys
Landskronan taajaman väestönkehitys 1960–2010 |
Vuosi |
|
| Asukkaita |
|
1960 |
|
28 287 |
1965 |
|
29 067 |
1970 |
|
30 110 |
1975 |
|
29 486 |
1980 |
|
27 145 |
1990 |
|
26 595 |
1995 |
|
27 924 |
2000 |
|
27 393 |
2005 |
|
28 670 |
2010 |
|
30 499 |
2015 |
|
32 229 |
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[4] |
Lähteet
Aiheesta muualla