Kuolleenmeren kääröt tai Qumranin tekstit ovat reilun 900 käsikirjoituksen joukko, joka löydettiin vuosina 1947–1956 yhdestätoista Qumranin lähistöllä sijaitsevasta luolasta lähellä Kuolluttamerta.

Suurin osa löydöistä on säilynyt vain katkelmina, käsikirjoituspalasina. Vain kymmenkunta käsikirjoitusta on säilynyt kokonaisena tai lähes kokonaisena. Suurin osa on kirjoitettu nahalle, mutta joukossa on myös joitakin papyruspalasia. Kuparikäärön nimellä tunnettu kirjoitus on kaiverettu kuparilevyille, jotka on sen jälkeen juotettu yhteen.^[1] Tekstit on kirjoitettu hepreaksi (suurin osa), arameaksi ja kreikaksi. Tekstien joukossa on Vanhan testamentin eli juutalaisen Tanakin ja apokryfisten kirjojen käsikirjoituksia, sekä pseudepigrafisia tekstejä ja entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia tekstejä.

Kääröjen kirjoittajista ei ole tietoa. Tekstien perusteella puhutaan usein Qumranin liikkeestä tai Kuolleenmeren kääröjen yhteisöistä, jotka olivat vastuussa tekstien laatimisesta, kopioimisesta ja säilyttämisestä ja jotka todennäköisesti asuivat useammassa kuin yhdessä paikassa. Suurin osa käsikirjoituksista sijoittuu vuosien 200 eaa. ja 100 jaa. välille. Kääröillä on ollut satoja eri kirjoittajia. Qumranin kääröt kertovat kristinuskoa vanhemmasta juudealaisesta ryhmästä ja juutalaisista uskomuksista ja käytännöistä.

Löytöä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä arkeologisista löydöistä.^[2] Tekstit ovat peräisin ajalta ennen Raamatun kaanonien eli ohjeellisten tekstien muodostumista ja osoittavat, että oli useita käsikirjoituksia, jotka poikkesivat toisistaan.^[3] Kuolleenmeren teksteissä on eroja keskenään ja vertailussa masoreettiseen tekstiin ja kreikankieliseen Septuagintaan.

Kuolleenmeren läheltä on löydetty muitakin varhaisia käsikirjoituspalasina (esimerkiksi Wadi Murabba’atista, Nahal Heveristä), joten Kuolleenmeren kääröt -nimitys kattaa tarkkaan ottaen laajemman joukon kirjoituksia, mutta useimmiten nimityksellä tarkoitetaan nimenomaan Qumranin tekstejä.

Radiohiiliajoituksen, tekstianalyysien ja käsiala-analyysien perusteella kirjoitukset on tehty eri aikoina 100-luvun eaa. ja ensimmäisen vuosisadan välisenä aikana.

Luolasta löytynyt Suuri Jesajan käärö (käärö 1Qlsa-a) on radiohiiliajoituksella päivätty vuosien 335–107 eaa. välille^[4] ja paleografisin perustein noin vuoteen 125 eaa. Se on toiseksi suurin Qumranista löydetyistä kääröistä, pituudeltaan 7,34 metriä.^[5] Tätäkin pitempi on Temppelikäärö, 8,146 metriä.^[6]

Antiikin aikaisten käsikirjoitusten jäänteitä on löytynyt myös muualta lähistöltä, muun muassa Masadan linnoituksesta.

Suurin osa kääröistä on kirjoitettu yhdellä kolmesta heprean murteesta: raamatullisella heprealla (eli klassisella heprealla), ”Kuolleenmeren kääröjen heprealla” kuten Kuparikäärö ja Tooran määräyksiä tai ”proto-tannaitisella” heprealla. Osa kääröistä on arameaksi tai koineeksi.

Käärölöydöt voidaan jakaa neljään ryhmään:

1. raamatulliset käsikirjoitukset (noin 25 % kaikista löydöistä, näitä on löytynyt kaikista muista nykyisen Vanhan testamentin kirjoista paitsi Esteristä ja Nehemiasta);
2. Apokryfiset kirjat, pseudepigrafit ja muut juutalaiset uskonnolliset kirjoitukset, joita ei löydy kanonisoidusta heprealaisesta Raamatusta (muun muassa Henokin kirja, Riemuvuosien kirja ja Kahdentoista patriarkan testamentti);
3. yhteisön omat tekstit.^[7] Noin 15 % kääröistä on tunnistamattomia.

Yhteisön omat tekstit voidaan jakaa kuuteen ryhmään: säännöt (muun muassa Yhdyskuntasääntö (1QS/4QSa-j) ja Damaskon kirja (CD)), eksegeettiset eli Vanhan testamentin kirjoja tulkitsevat tekstit, eskatologiset kirjoitukset (muun muassa Seurakuntasääntö (1QSa) ja Sotakäärö eli Valon lapsien sota Pimeyden lapsia vastaan (1QM)), runolliset ja liturgiset tekstit (muun muassa Hymnien kirja eli Hodajot (1QH) ja Sapattiuhrin laulut (4QShirShab)), Halakhaa eli lain tulkintaa käsittelevät tekstit ja puhtautta käsittelevät säädökset (muun muassa Tooran määräyksiä (4QMMT)) sekä Vanhan testamentin parafraasit (muun muassa Genesis-apokryfi (1QapGen)).^[7]

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tunnetun tarinan mukaan, jota on kuitenkin vaikea todentaa, keväällä 1947 kolme paimenta oli paimentamassa vuohia Qumranissa lähellä Kuolluttamerta, kun eräs heistä havaitsi aukon jyrkänteessä ja heitti sinne kiven. Kuului särkyvän astian helähdys. Hän kiipesi ylös ja ryömi luolaan, josta hän löysi joukon saviruukkuja. Ruukuissa oli kirjakääröjä. Löydöt kiersivät aluksi omistajalta toiselle. Myöhemmin löytöjä tehtiin vielä lisää: yhteensä yhdestätoista luolasta löydettiin yli yhdeksänsataa käsikirjoituskatkelmaa.^[8][9][10] Myöhemmin todettiin, että löytöjen joukossa oli myöhemmin tunnetun Raamatun käsikirjoituksia, jotka oli kirjoitettu noin tuhat vuotta aikaisemmin kuin vanhimmat siihen mennessä tunnetut Raamatun käsikirjoituslöydöt.^[11]

Kääröjen julkaisemiseksi työskenteli aluksi pieni tutkijaryhmä, jota arvosteltiin siitä, että se ei luovuttanut tekstejä muiden tutkijain käyttöön. Hebrew Union Collegen professori Ben Zion Wacholder Yhdysvalloista kyllästyi odottamaan käsikirjoitusten julkaisua. Ammattitoverinsa Martin Abeggin avulla hän syötti sanastosta ja niiden esiintymisestä tehdyt tiedot tietokoneeseen, joka oli ohjelmoitu rakentamaan ne takaisin alkuperäisiksi lauseiksi. Syyskuussa 1991 saatiin näin julkisuuteen seitsemäntoista käsikirjoitustekstiä. Pari viikkoa myöhemmin kalifornialaisen Huntington Libraryn kirjastonjohtaja William A. Moffet päätti antaa kirjaston saamat julkaisemattomien Qumranin tekstien mikrofilmit kaikkien tutkijoiden käytettäviksi. Ne oli toimitettu Israelista Kaliforniaan säilöön siltä varalta, että alkuperäiset tekstit tuhoutuisivat sodassa. Toimijoiden mielestä tutkijaryhmällä ei enää neljänkymmenen vuoden kuluttua voinut olla yksinoikeutta kirjakäärölöytöihin.

Marraskuussa 1991 ilmestyi Robert Eisenmanin ja James Robinsonin toimittama ja Biblical Archaelogy Societyn kustantama kaksiosainen kuvateos, joka sisälsi 1787 ennen julkaisematonta käsikirjoitusvalokuvaa. Lahjoittaja, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen, oli ”eettisistä syistä” luovuttanut ne kaikkien käytettäviksi.

Emanuel Tov tuli 1990-luvulla uuden tutkijaryhmän johtajaksi. Kaikki Qumranin tekstikatkelmat on 2000-luvulla julkaistu ja tutkijoiden saatavilla alkukielisinä. Käännöksiä muillekin kielille on ilmestynyt.

Parhaiten säilyneet viisi kääröä julkaistiin internetissä 2011,^[12] julkaisijoina Israelin kansallismuseo ja hakukone Google. Meneillään on hanke The Leon Levi Dead Sea Scrolls Digital Library, jossa kaikki säilyneet tekstikatkelmien valokuvat on tarkoitus julkaista.^[2][13][14] Nykyaikaisella tekniikalla saadaan esille sellaistakin kirjoitusta, joka ei näy ihmissilmin esimerkiksi nahan tummumisen takia.

Qumranin tekstit on käännetty englanniksi ja lukuisille muille kielille. Suomennoshankkeen käynnisti 1990-luvulla professori Raija Sollamo. Suomennoskokoelmia on ilmestynyt vuonna 1991 ja 1997, ja yleistajuinen teos vuonna 2015 sekä akateemiselle yleisölle tarkoitettu laitos vuonna 2017.^[15]

Kuolleenmeren kääröt ovat tärkeitä Tanakin ja sitä kautta kristillisen Vanhan testamentin tutkimukselle. Kääröt osoittavat, että Tanakin tekstikokoelma ei ollut vielä valmis vuoteen 68 jaa. mennessä. Kuolleenmeren kääröissä on paljastunut eroja keskenään ja vertailussa masoreettiseen tekstiin ja kreikankieliseen Septuagintaan.

Vuonna 1947 Kuolleenmeren luolissa tehtyjen tekstilöytöjen jälkeen katolilaispappi, arkeologi Roland de Vaux johti 1940- ja 1950-luvulla luolien sekä viereisten Qumranin raunioiden kaivauksia. Hän julkaisi luolatutkimuksia sarjassa Discoveries in the Judean Desert, lyhyitä raportteja aikauskirjasarjassa Revue Biblique ja kirjoitti suurelle yleisölle teoksen Archaeology and the Dead Sea Scrolls, joka julkaistiin 1973. Ammattiarkeologit astuivat kuvaan vasta 1980- ja 1990-lukujen taitteesta lähtien.

Perinteisesti kirjoittajat on yhdistetty lähistöllä olevan Khirbet Qumranin asukkaisiin. Näitä on pidetty myös muista lähteistä tunnettuina essealaisina^[11]. Essealaisteorian ja varhaisen Qumran-tutkimuksen mukaan asukkaat olivat eronneet omaksi lahkokseen noin 100-luvun eaa. puolivälissä. Syynä tähän olisi ollut kiista ylipapista Jerusalemin temppelissä. Yhteisö olisi elänyt tiukkojen sääntöjen mukaan aina vuoden 68 jaa. juutalaissotaan saakka ja kätkenyt kääröt yhteisön asuinpaikan lähellä sijaitseviin luoliin.^[16] Uudemman tutkimuksen mukaan asutus Qumranissa on alkanut vasta noin 100–50 eaa.^[17] eikä asukkaita voi kiistatta yhdistää varmasti tai pelkästään tekstien kirjoittajiin.^[18]

Arkeologit ovat halunneet selvittää, keitä tai millainen yhteisö kirjoitusten takaa voitaisiin jäljittää. Perinteisesti oli katsottu, että tekstit olivat luostarimaisessa yhteisössä eläneen essealaisiin kuuluneen juutalaislahkon tuottamia. Arkeologien johdolla keskeiseksi tutkimuskohteeksi Kuolleenmeren luolien ja kääröjen rinnalle tulivat nyt Qumranin yhdyskuntarauniot ja hautausmaa löytöineen. Belgialaiset arkeologit Pauline Donceel-Voute ja Robert Donceel poikkesivat jo 1990-luvun alussa muun muassa Roland de de Vauxin edustamasta luostariteoriasta ja esittivät, ettei Qumranin luolilla ja raunioilla ollut erityistä yhteyttä. Rauniot olivat jäännöksiä roomalaisesta maalaishuvilasta.^[19]

Qumranin arkeologia on kiistelty aihe, josta tutkijat eivät ole yksimielisiä. Pääsy aineistoon on myös vaikeuttanut tulkintaa. 2000-luvulla on ilmestynyt erilaisia näkemyksiä edustavia tulkintoja. Yhdysvaltalainen Jodi Magness julkaisi teoksen The Archaeology of Qumran and the Dead Sea Scrolls vuonna 2002. Magness noudattaa perinteistä tulkintalinjaa seuraten pitkälti de Vauxin julkaistuja raportteja, mutta on tehnyt tarkennuksia muun muassa asutuskeskuksen ajoitukseen. Suomalaiset Minna Lönnqvist ja Kenneth Lönnqvist ovat julkaisseet teoksen Archaeology of the Hidden Qumran. The New Paradigm, jossa he perustavat tutkimuksensa paikan päällä tehdyille Qumranin raunioiden uusille mittauksille, luonnontieteellisille menetelmille ja de Vauxin alkuperäisten julkaisemattomien arkeologisten löytöjen tutkimuksille. Lönnqvistien teorian mukaan Qumranin yhteisö koostui todennäköisesti essealaisista, mutta oli juutalaisten riittien ohella omaksunut synkretistisiä hellenistisiä mysteerirituaaleja sekä auringonpalvontaa.

Israelilainen arkeologi Yizhar Hirschfeld puolestaan julkaisi vuonna 2004 teoksen Qumran in Context. Reassessing the Archaeological Evidence. Hirschfeld, joka myös on tutkinut Qumranin raunioita, katsoo Donceelien tapaan, ettei raunioilla ja luolilla ole mitään yhteyksiä, vaan että rauniot edustavat tyypillistä roomalaista linnoitettua maatilaa. Kääröt ovat Hirschfeldin mukaan peräisin Jerusalemin temppelistä, ja ne piilotettiin luoliin juutalaissotien aikana 66–73/74 jaa. Edesmenneen Hirschfeldin teorian kaltaista linjaa noudatetaan nyky-Israelissa, jossa viimeisimmissä kaivauksissa Yizhak Magen ja Yuval Peleg ovat arvioineet alueen rauniot pakolaisten asuttamiksi ja ehdottaneet raunioiden toimineen myös keramiikanvalmistuskeskuksena.^[20]

Jotkut otaksuivat, että löydön tutkimuksen yhteydessä esiintynyt salailu johtui Vatikaanin vaikutuksesta: Vatikaani olisi pelännyt löytöjen sisältävän kristinuskolle epäedullista aineistoa. Paavin ja katolisen kirkon vaikutusvalta voisi näin tulla uhatuksi.^[21][1] Salaliittoteorioita ruokki se, että viisi alkuperäisen tutkijaryhmän kahdeksasta jäsenestä oli katolilaisia ja näistä kolme pappeja. Yhtään juutalaista ei valittu tähän juutalaisia tekstejä tutkivaan työryhmään.^[21] Antti Marjasen ja Ismo Dunderbergin mukaan salaliittoteoriat ja perättömät huhut johtuivat siitä, ettei pieni tutkijaryhmä pystynyt julkaisemaan tutkimustuloksia tarpeeksi nopeasti.^[22]

Koska Kuolleenmeren kääröjen kappaleiden kysyntä on kova etenkin Yhdysvalloissa ja niitä voidaan myydä jopa yli miljoonan dollarin kappalehintaan, liikkeellä on asiantuntijoiden mukaan paljon väärennöksiä.^[23] Esimerkiksi Washingtonin Museum of the Bible -museossa säilytetystä 16:sta käärön kappaleesta viisi osoittautui todennäköisesti moderneiksi väärennöksiksi, joten museo otti ne pois näytteiltä vuonna 2018.^[24]

Suomessa on kansainvälisesti tunnettu tutkimusperinne ainakin 1990- ja 2000-luvuilta lähtien, jolloin on valmistunut useita väitöskirjoja.^[25]

• Apokryfiset kirjat
• Ebioniitit
• Nag Hammadin kirjasto

• Baigent, Michael & Leigh, Richard: Kiista Kuolleenmeren kääröistä. (The Dead Sea Scrolls Deception, 1991.) Suomentanut Natasha Vilokkinen. Helsinki: Bazar, 2006. ISBN 951-9107-78-9
• Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. (2. tarkistettu ja korjattu painos) Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8
• Lönnqvist, Minna ja Lönnqvist, Kenneth: Archaeology of the Hidden Qumran. The New Paradigm. Helsinki: Helsinki University Press, 2002. ISBN 952-91-4958-1 (englanniksi)
• Marjanen, Antti ja Dunderberg, Ismo (toim.): Juudaksen evankeliumi. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32399-3

• Haapa, Esko (toim.): Qumran. Kuolleen meren löydöt 1950-luvun tutkimuksessa. Helsinki: WSOY, 1960.
• Jokiranta, Jutta (toim.): Aarre saviastioissa. Qumranin tekstit avautuvat. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-795-9
• Laine, Tapio: Kuka hän oli? Uusi näkökulma Jeesuksen elämään. Helsinki: Atena, 2000. ISBN 951-796-211-8
• Sollamo, Raija (toim.): Kuolleen meren kirjakääröt. Qumranin tekstit suomeksi. Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-072-8
• Sollamo, Raija (toim.): Qumranin kirjasto. Valikoima teoksia. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-369-7
• Sollamo, Raija & Pajunen, Mika S. (toim.): Kuolleenmeren kadonnut kansa. Qumranin kirjoituksia. Helsinki: Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-374-0

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuolleenmeren kääröt Wikimedia Commonsissa

• Kuolleenmeren kääröt internetissä.
• Orion Center for the Study of the Dead Sea Scrolls. (englanniksi)
• The Dead Sea Scrolls (Arkistoitu – Internet Archive) (FARMS) (englanniksi)
• Library of Congress On-line Exhibit (englanniksi)
• Steinberg, David: Guide with Hyperlinked Background Material to the Exhibit Ancient Treasures and the Dead Sea Scrolls Canadian Museum of Civilization (englanniksi)
• Tabor, James D.: Basic Facts Regarding the Dead Sea Scrolls (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• von Weissenberg, Hanne & Saukkonen, Juhana: Qumranin kirjasto - Fragmenttien palapelistä valoa juutalaisuuden historiaan (Arkistoitu – Internet Archive) Tieteessä tapahtuu 4/2000.