Kuolema Niilillä (engl. Death on the Nile) on John Guillerminin ohjaama brittiläinen rikos- ja jännityselokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1978. Se perustuu Agatha Christien samannimiseen romaaniin vuodelta 1937.[1] Christien romaanin sovitti elokuvaksi Anthony Shaffer.[1][2][3]
Kuolema Niilillä -elokuvan pääosassa on Peter Ustinov kuuluisana belgialaisetsivä Hercule Poirot’na. Elokuvassa Ustinov tekee ensimmäisen Poirot-roolinsa. Kuolema Niilillä -elokuvan jälkeen Ustinov näytteli Poirot’ta viisi kertaa. Elokuvan näyttelijäkaarti on niin sanottu ”all-star”,[2] johon lukeutuu ajan suurimpia nimiä: muun muassa Mia Farrow, Bette Davis, Maggie Smith, Angela Lansbury ja David Niven.[3]
Pukusuunnittelija Anthony Powell sai puvustuksestaan Oscar- ja Bafta-palkinnon.[2][3] Lisäksi Kuolema Niilillä oli ehdolla muun muassa kolmen muun Bafta-palkinnon ja Golden Globen saajaksi.[3]
Juoni
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Vastikään avioitunut amerikkalaisperijätär Linnet Ridgeway Doyle (Lois Chiles) löydetään kuolleena Niilillä seilaavalta luksusristeilijältä S.S. Karnakilta. Murhasta epäiltynä on varsin sekalainen joukko aluksen matkustajia. Mutta aluksella on myös kuuluisa yksityisetsivä Hercule Poirot (Peter Ustinov), jonka pienet harmaat aivosolut joutuvat todelliselle koetukselle hänen kamppaillessaan murhamysteerion kanssa.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Näyttelijät
Peter Ustinov | … | Hercule Poirot, kuuluisa belgialainen etsivä
|
Lois Chiles | … | Linnet Ridgeway Doyle, paljon vihollisia omaava kaunis perijätär
|
Simon MacCorkindale | … | Simon Doyle, Linnetin aviomies
|
Mia Farrow | … | Jacqueline de Bellefort, Linnetin vanha koulukaveri, aikaisemmin ollut kihloissa Simonin kanssa
|
Jane Birkin | … | Louise Bourget, Linnetin palvelustyttö
|
George Kennedy | … | Andrew Pennington, Linnetin kavaltava asianajaja
|
Bette Davis | … | Marie Van Schuyler, rikas kleptomaani
|
Maggie Smith | … | Neiti Bowers, Van Schuylerin seuralainen, jonka perheen tuhosi Ridgewayt
|
Angela Lansbury | … | Salome Otterbourne, eksoottinen kirjailija
|
Olivia Hussey | … | Rosalie Otterbourne, Salomen herkkä ja uskollinen tytär
|
David Niven | … | Eversti Johnny Race, Poirot’n ystävä
|
Jon Finch | … | Herra James Ferguson, kommunisti, joka paheksuu Linnetin varallisuutta
|
Jack Warden | … | Tohtori Bessner, sveitsiläinen tohtori, jonka metodeja Linnet valittaa
|
Celia Imrie | … | Palvelustyttö
|
Harry Andrews | … | Barnstable
|
Sam Wanamaker | … | Rockford
|
I. S. Johar | … | Herra Chaudhry, Karnakin johtaja
|
Saeed Jaffrey | … | Palvelija Karnakilla
|
Tuotanto
Kuolema Niilillä kuvattiin Technicolor-menetelmällä seitsemässä viikossa Egyptissä. Elokuvaa kuvattiin neljä viikkoa höyrylaiva Karnakilla (SS Sudan) ja kolme viikkoa Assuanissa, Abu Simbelissä, Luxorissa, Gizassa ja Kairossa.[1][3] Elokuvan kohtauksia kuvattiin myös Pinewood Studiosilla Buckinghamshiren Iver Heathissa.[3]
Linnet Ridgewayn roolia tarjottiin ensin Cybill Shepherdille, mutta hän kieltäytyi.[3] Rooli annettiin myöhemmin Lois Chilesille.[3]
Kuvaukset jouduttiin joka päivä keskeyttämään keskipäivän aikaan kahdeksi tunniksi korkean lämpötilan takia; lämpötila nousi jopa 54 celsiusasteeseen.[3] Tämän takia meikkaus alkoi jo neljältä aamulla ja kuvaukset kuudelta.[3]
Laivalla kenelläkään ei ollut omaa pukuhuonettaan, ja tämän takia Bette Davis, Maggie Smith ja Angela Lansbury jakoivat kolmestaan yhden huoneen.[3]
Alun perin Albert Finneytä pyydettiin uusimaan roolinsa Poirot’na. Hän kuitenkin kieltäytyi uusimasta roolia, koska hän oli tuntenut olonsa epämukavaksi maskeerauksessaan Idän pikajunan arvoituksen kuvauksissa junan kuumissa tiloissa ja Kuolema Niilillä -elokuvaa kuvatessa hän olisi joutunut kokemaan saman uudestaan vielä korkeammissa lämpötiloissa.[3]
Julkaisu
Kuolema Niilillä sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 29. syyskuuta 1978.[3][4][5] Britanniassa elokuva julkaistiin 6. lokakuuta. Suomessa se sai ensi-iltansa 9. helmikuuta 1979.[3][1] Columbia-EMI-Warner toimi elokuvan jakelijana Isossa-Britanniassa ja Paramount Pictures Yhdysvalloissa.[4][3]
Kuolema Niilillä julkaistiin Yhdysvalloissa DVD:lle ensimmäisen kerran 27. helmikuuta 2001.[2]
Vastaanotto
Kuolema Niilillä on saanut osakseen laajalti positiivista palautetta. Rotten Tomatoes -sivustolla elokuvalla on 80 prosentin ”tuore”-arvosana, joka perustuu kymmeneen arvosteluun.[5] Internet Movie Databasessa elokuvalla on 7,1 tähteä kymmenestä, mikä perustuu yli 12 000 tähteytykseen.[3]
Kuolema Niilillä -elokuvasta odotettiin suosittua yleisömenestystä vuoden 1974 Idän pikajunan arvoitus -elokuvan tapaan. Idän pikajunan arvoitus oli ilmestyessään menestynein brittiläinen elokuva. Kuolema Niilillä ei kuitenkaan tuottanut Yhdysvalloissa kuin 14,5 miljoonaa dollaria[4] (Idän pikajunan arvoitus oli tuottanut 25 miljoonaa), vaikka se oli Idän pikajunan arvoituksen tapaan saanut kiitettävän vastaanoton, sijoittui yhtä lailla eksoottisiin paikkoihin, oli yksityiskohtainen ja näyttelijäkaarti oli täynnä tähtiä.[6]
Palkinnot ja palkintoehdokkuudet
Ustinov Poirot’na
Lähteet
Aiheesta muualla