Kasadonlahden pohjukassa sijaitsevalla Kudamatsulla on hyvä luonnonsatama, joten se kehittyikin jo ennen Nara-kauttaKoreaan suuntautuneen kaupan satamana. 1700-luvulla sinne sijoittui suolan tuotantoa, ja se oli myös yksi San’yōdō-tien varren postiasemista (shukuba). Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sinne alkoi kehittyä teollisuutta, ja nykyisin se on merkittävä raskaan kemianteollisuuden keskus. Kaupungin rannikkoalueilla toimii muun muassa öljynjalostus-, autonvalmistus-, teräs- ja laivanrakennusteollisuuden laitoksia. Kaupunki on osa Shūnanin teollisuusvyöhykettä. Kaupunkioikeudet Kudamatsulle myönnettiin kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 1939.[3][4]