Konneveden seurakunta

Konneveden seurakunta
Suuntautuminen Luterilaisuus
Kirkkokunta Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Hiippakunta Lapuan hiippakunta
Rovastikunta Jyväskylän rovastikunta
Perustettu 1920
Erotettiin Rautalammin seurakunnasta
Lakkautettu 2022
Liitettiin Laukaan seurakuntaan
Pääkirkko Konneveden kirkko
Aiheesta muualla
Kotisivu

Konneveden seurakunta on entinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimi Konnevedellä. Seurakunta aloitti toimintansa vuoden 1920 alussa erottuaan Konneveden emäpitäjä Rautalammin seurakunnasta. Konneveden seurakunta kuului Jyväskylän rovastikuntaan ja Lapuan hiippakuntaan.[1] Vuoden 2022 alussa Konneveden seurakunta liitettiin Laukaan seurakuntaan, jonka alaisuudessa toimii nykyisin Konneveden alueseurakunta.[2]

Konneveden kirkko

Kirkko

Pääartikkeli: Konneveden kirkko

Konneveden kirkko sijaitsee kaksi kilometriä Konneveden keskustaajamasta Kuopioon päin. Kirkon läheisyydessä sijaitsee myös seurakunnan virasto ja taloustoimisto sekä pappila. Kirkon vihki uudelleen käyttöön 2. adventtina 10. joulukuuta 2006 piispa Wille Riekkinen.

Seurakuntatalo

Seurakunnalla on ollut Konneveden taajamassa vuonna 1970 valmistunut seurakuntatalo, joka on peruskorjattu vuonna 1997. Seurakuntatalossa ovat sijainneet diakonin vastaanottotilat, päiväkerhotilat sekä kokoustilat. Seurakuntatalolla on järjestetty jumalanpalveluksia, hautajaisten muistotilaisuuksia, kuoroharjoituksia, konsertteja ja näyttelyitä. Ryhmätilassa ovat kokoontuneet monet piirit ja kerhot. Seurakuntatalon pääsalissa on diakonissa Helmi Närhen aloitteesta syntynyt, taidegraafikko Outi Markkasen suunnittelema ja taidekutoja Raija Kieman toteuttama tekstiilitaideteos ”Jeesus Getsemanessa”. Seurakuntatalon pihalla on leikkikenttävarustus. Seurakuntatalon läheisyydessä sijaitsee myös kanttorila.

Siunauskappeli ja hautausmaa

Kilometrin verran kirkolta ja kolmisen kilometriä keskustaajamasta Kuopion suuntaan on sijainnut Konneveden seurakunnan hautausmaa ja siunauskappeli, joka on valmistunut vuonna 1957. Siunauskappelin peruskorjaus valmistui vuonna 2002, jolloin kappeli sai myös oman kellonsa.

Kappelissa on vuonna 1990 hankitut 26-äänikertaiset Ahlborn-digitaaliurut. Alttaritaulu on taiteilija Niilo Kallion öljyvärimaalaus Lanstun salmelta, jota pitkin vainajat aikoinaan Konnevedeltä kuljetettiin veneellä Rautalammin hautausmaalle.

Hautausmaalla on 178 sankarivainajan haudat, sankaripatsas ja Karjalaan jääneiden muistomerkki. Uusin hautausmaalaajennuksen käyttöönvihki lääninrovasti Raimo Jalkanen keväällä 2007. Siunauskappelin läheisyydessä on timpuri Raimo Hytösen valmistama muualle siunattujen ja haudattujen kynttilä- ja muistopaikka.

Ahoniemen leirikeskus

Seurakunnalla on ollut Konnevedellä myös leirikeskus. Vuonna 1924 Kellankosken kansakouluksi valmistuneessa rakennuksessa koulutoiminta lakkasi vuonna 1965 ja seurakunta osti koulun Konneveden kunnalta vuonna 1978.

Leirikeskus sijaitsee Liesveden ympäröimässä niemessä noin kymmenen kilometriä kunnan keskustaajamasta. Ahoniemessä on päärakennuksen lisäksi kaksi lisämajoitusrakennusta, kotakirkko ja latorakennus. Ahoniemessä järjestetään muun muassa rippikoulu- ja muita leirejä, tapahtumia ja perhejuhlia.

Vox Elevato -musiikkifestivaali

Konneveden seurakunnassa on järjestetty kesästä 2007 alkaen hengellisen ja muun elämänkatsomuksellisen musiikin festivaali Vox Elevato, joka tavoitti heti ensimmäisellä kerralla 11 päivän aikana 22 tapahtumallaan yli 3 000 kävijää. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii kanttori Alexi Juhanpelto.[3]

Papisto

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Konneveden seurakunnan kirkkoherroina:

Lähteet

Viitteet

Read other articles:

Dot

Artikel ini perlu dikembangkan agar dapat memenuhi kriteria sebagai entri Wikipedia.Bantulah untuk mengembangkan artikel ini. Jika tidak dikembangkan, artikel ini akan dihapus. Sebuah dot Dot atau empeng adalah pengganti puting susu ibu yang biasanya terbuat dari karet, plastik atau silikon dan diberikan kepada bayi untuk disedot dan/atau menenangkan sang bayi ketika diperlukan di saat tertentu. Bayi sedang menggunakan dot Kata 'dot' jika diterjemahkan ke dalam bahasa inggris menjadi pacifier...

 

American actress and singer (1922–1969) Judy GarlandGarland, c. 1944BornFrances Ethel Gumm(1922-06-10)June 10, 1922Grand Rapids, Minnesota, U.S.DiedJune 22, 1969(1969-06-22) (aged 47)Belgravia, London, EnglandResting placeHollywood Forever CemeteryOccupationsActresssingerdancervaudevillianYears active1924–1969WorksFilmographydiscographyPolitical partyDemocraticSpouses David Rose ​ ​(m. 1941; div. 1944)​ Vincente Minnelli R...

 

Provincia di Biellaprovincia Provincia di Biella – VedutaSede amministrativa (ex-ospizio di carità). LocalizzazioneStato Italia Regione Piemonte AmministrazioneCapoluogoBiella PresidenteEmanuele Ramella Pralungo (PD) dal 19-12-2021 Data di istituzione1992 TerritorioCoordinatedel capoluogo46°N 8°E / 46°N 8°E46; 8 (Provincia di Biella)Coordinate: 46°N 8°E / 46°N 8°E46; 8 (Provincia di Biella) Superficie913,28 km² Abitanti168...

Department of Traditional AffairsDepartment overviewFormedDecember 1, 2009; 14 years ago (2009-12-01)Preceding departmentDepartment of Cooperative Governance and Traditional AffairsJurisdictionGovernment of South AfricaHeadquartersPencardia 1, 509 Pretorius Street, Arcadia, Pretoria25°44′49″S 28°12′18″E / 25.747°S 28.205°E / -25.747; 28.205Employees95 (2018/19)Annual budgetR173.4 million (2020/21)Minister responsibleNkosazana Dlamini-Zuma,...

 

Venezuelan baseball player (born 1989) Baseball player Marwin GonzálezGonzález with the Orix Buffaloes in 2023Orix Buffaloes – No. 8Utility playerBorn: (1989-03-14) March 14, 1989 (age 35)Puerto Ordaz, VenezuelaBats: SwitchThrows: RightProfessional debutMLB: April 6, 2012, for the Houston AstrosNPB: March 31, 2023, for the Orix BuffaloesMLB statistics (through 2022 season)Batting average.252Home runs107Runs batted in415NPB statistics (through 2023 season...

 

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

16th century epidemics in New Spain Indigenous victims (likely smallpox), Florentine Codex (compiled 1540–1585) The Cocoliztli Epidemic or the Great Pestilence[1] was an outbreak of a mysterious illness characterized by high fevers and bleeding which caused 5–15 million deaths in New Spain during the 16th century. The Aztec people called it cocoliztli, Nahuatl for pestilence. It ravaged the Mexican highlands in epidemic proportions, resulting in the demographic collapse of some In...

 

Brazilian footballer In this Portuguese name, the first or maternal family name is Tavares and the second or paternal family name is da Silveira. Amarildo Amarildo with Milan in 1965Personal informationFull name Amarildo Tavares da SilveiraDate of birth (1939-07-29) 29 July 1939 (age 84)Place of birth Campos dos Goytacazes, BrazilHeight 1.69 m (5 ft 6+1⁄2 in)Position(s) StrikerYouth career1956–1957 Goytacaz1958 FlamengoSenior career*Years Team Apps (Gls)1958 Fl...

 

American chemist Galen D. StuckyBorn (1936-12-17) December 17, 1936 (age 87)Alma materIowa State University Ph.D. (1962) Scientific careerInstitutionsUniversity of California, Santa Barbara DuPont Central Research and Development Sandia National Laboratory University of Illinois at Urbana-Champaign Massachusetts Institute of TechnologyThesis Molecular Configurations of Some of the Solvated Compounds of the Grignard System ProQuest 288095659  (1962)Doctoral advisorRobert E....

Військово-музичне управління Збройних сил України Тип військове формуванняЗасновано 1992Країна  Україна Емблема управління Військово-музичне управління Збройних сил України — структурний підрозділ Генерального штабу Збройних сил України призначений для планува...

 

For other people named John McConnell, see John McConnell (disambiguation). John P. McConnellGeneral John Paul McConnellBorn(1908-02-07)February 7, 1908Booneville, Arkansas, U.S.DiedNovember 21, 1986(1986-11-21) (aged 78)Bethesda, Maryland, U.S.BuriedUnited States Air Force Academy CemeteryAllegiance United States of AmericaService/branch United States Army Air CorpsUnited States Army Air Forces United States Air ForceYears of service1928–1969Rank GeneralCommands heldChi...

 

American visual effects artist (1955–2024) Tim McGovernMcGovern in 2019Born(1955-06-24)June 24, 1955Chicago, Illinois, U.S.DiedMarch 30, 2024(2024-03-30) (aged 68)OccupationVisual effects artistSpouseReena NeGandhi[1] Tim McGovern (June 24, 1955 – March 30, 2024) was an American visual effects artist. He won a Special Achievement Academy Award in the category Best Visual Effects for the film Total Recall.[2] Life and career McGovern was born in Chicago, Illinois, on J...

French classical liberal theorist, political economist, and member of the French assembly Bastiat redirects here. For the rugby union player, see Jean-Pierre Bastiat. Frédéric BastiatMember of the French National AssemblyIn office1848 – 24 December 1850 Personal detailsBornClaude-Frédéric Bastiat(1801-06-30)30 June 1801Bayonne, FranceDied24 December 1850(1850-12-24) (aged 49)Rome, Papal StatesAcademic careerSchool ortraditionFrench Liberal SchoolInfluencesCobden, Duno...

 

† Большая гавайская древесница Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:За...

 

ConsoleLucio Giunio Bruto, primo console romano StatoRepubblica romana Impero romanoImpero romano d'OccidenteImpero romano d'OrienteRegno di Odoacre Regno Ostrogoto Istituito509 a.C. daLucio Giunio Bruto Riforme27 a.C. Soppresso534 (Roma)541 (Impero bizantino) daGiustiniano SuccessoreImperatore bizantino (dal 541 il consolato venne assunto dall'imperatore stesso) DenominazioneConsul Denominazione viceConsul Suffectus (nel caso il collega fosse morto durante il mandato) Nominato daComizi centu...

Football stadium in Glasgow, Scotland For other uses, see Celtic Park (disambiguation). Celtic ParkParkheadParadiseAerial view of Celtic Park UEFA Celtic ParkLocation in GlasgowLocationThe Celtic WayParkhead, Glasgow, ScotlandCoordinates55°50′59″N 4°12′20″W / 55.84972°N 4.20556°W / 55.84972; -4.20556OwnerCeltic F.C. (1897–present)[1]Capacity60,411[2]Record attendance83,500 v Rangers1 January 1938Field size114 x 74 yards (104.2 x 67.7 metre...

 

2012–13 Arizona Wildcats men's basketballDiamond Head Classic championsNCAA tournament, Sweet SixteenConferencePac-12 ConferenceRankingCoachesNo. 14APNo. 21Record27–8 (12–6 Pac-12)Head coachSean Miller (4th season)Assistant coaches James Whitford Joe Pasternack Emanuel Richardson Home arenaMcKale CenterSeasons← 2011–122013–14 → 2012–13 Pac-12 Conferencemen's basketball standings Conf Overall Team W   L   PCT W   L   PC...

 

Questa voce sull'argomento calciatori colombiani è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Gustavo CuéllarNazionalità Colombia Altezza176 cm Peso76 kg Calcio RuoloCentrocampista Squadra Al-Shabab CarrieraGiovanili 2008-2009 Deportivo Cali Squadre di club1 2009-2014 Deportivo Cali118 (2)2014-2016→  Atlético Junior49 (0)2016-2019 Flamengo77 (0)[1]2019-2023...

Faksimili halaman tanda tangan dan stempel Konvensi Jenewa 1864, yang menetapkan aturan perang yang manusiawi. Dokumen asli dalam satu halaman, 1864 Konvensi Jenewa terdiri dari empat perjanjian, dan tiga protokol tambahan, yang menetapkan standar hukum internasional untuk pengobatan kemanusiaan perang. Istilah tunggal Konvensi Jenewa biasanya merujuk pada perjanjian tahun 1949, negosiasi pasca Perang Dunia Kedua (1939-1945), yang diperbarui dari kemudian untuk tiga perjanjian (1864, 1906, 19...

 

Species of mammal Flat-headed shrew Conservation status Data Deficient  (IUCN 3.1) Scientific classification Domain: Eukaryota Kingdom: Animalia Phylum: Chordata Class: Mammalia Order: Eulipotyphla Family: Soricidae Genus: Crocidura Species: C. planiceps Binomial name Crocidura planicepsHeller, 1910 Flat-headed shrew range The flat-headed shrew (Crocidura planiceps) is a species of mammal in the family Soricidae. It is found in the Democratic Republic of the Congo, Ethiopia, Nigeria...