Islamilaisissa maissa vainaja lasketaan hautaan ilman arkkua ja asetellaan hautakuoppaan kaivettuun syvennykseen kylkiasentoon, joka tuetaan laudoilla tai kivillä. Suomen muslimit kantavat vainajan haudalle arkussa, mutta hautaanalasku saattaa tapahtua myös käärinliinoilla.[1]
Jotkin hautajaisrituaalit ovat olleet yleisiä kaikkina aikoina ja monien kulttuurien keskuudessa. Usein vainaja on pesty ja vaatetettu. Hautaan on voitu asettaa myös monenlaisia esineitä, kuten työkaluja, ruokaa tai koruja. Monissa hautajaisissa on lisäksi hautajaissaattue, jossa vainaja viedään haudalle, joskus sukulaistensa olkapäillään kantamana. Saattueeseen voi liittyä musiikkia ja laulua, ja sitä voi joskus olla seuraamassa suuri yleisö. Joitain hautajaisia edeltävät ruumiinvalvojaiset, joiden aikana ruumiille pidetään seuraa kuoleman ja hautauksen välillä. Monella hautajaisrituaalilla pyritään lievittämään omaisten surua. Tällaisia menetelmiä ovat esimerkiksi ääneen valittaminen tai omien vaatteiden repiminen.[2]
Hautajaisiin liittyy usein tietty väri. Länsimaissa se on yleensä musta, mutta armenialaisilla ja syyrialaisilla vaaleansininen, ja hinduilla ja kiinalaisilla valkoinen. Joissakin kulttuureissa hautajaisiin liittyy tietty puulaji tai kukka.[3]
Joissakin kulttuureissa hautajaiset voivat jatkua kauan hautauksen jälkeenkin. Madagaskarilla vainaja kaivetaan ylös ja puetaan uudelleen ensimmäisenä talvena. Joissain kulttuureissa vainajalle järjestetään toinen muistotilaisuus, joskus kuoleman ensimmäisenä vuosipäivänä.[4]
Suomessa
Vuonna 2021 Suomessa kuolleista noin 60 prosenttia tuhkattiin.[5]
Luterilaiset hautajaiset
Luterilaiset hautajaiset
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestyksen mukaan siunaamisen toimittaa aina pappi. Se voidaan toteuttaa kahdella kaavalla: Hautaan siunaaminen tai Hautausmessun kaavaa käyttäen[6]. Lisäksi on erillinen hautaan siunaamista täydentävä kaava: maahan kätkeminen. Sitä voidaan käyttää uurnan laskussa tai tuhkan maahan kätkemisessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen siunaamisen jälkeen.[6]
Hautaan siunaaminen
Hautaan siunaamisen kaava on sanajumalanpalveluksen kaavan kaltainen, joitakin kohtia voidaan jättää pois. Hautaan siunaaminen voi tapahtua kirkossa, siunauskappelissa, kappelissa, haudalla tai vainajan kotona.[6] Toimituksen kulku on seuraava:
Rukous haudalla voidaan rukoilla vaihtoehtoisesti hautaan laskemisen jälkeen.
Hautausmessu
Hautausmessun kaavaa on perusteltu sillä, että se on ehtoollisen viettämisen alkukristillinen tapa ja kertoo siitä, että kuolemalla ei ole lopullista valtaa eikä seurakuntayhteys katoa kuolemassakaan. Kaavassa on useita vaihtoehtoja, jotka painottavat joko pääsiäisuskoa tai requiem-perinnettä. Hautausmessu seuraa Kirkkokäsikirjan messun järjestystä, siten että Hautaan siunaaminen tapahtuu saarnan jälkeen, ennen yhteistä esirukousta.[9] Koska Kirkkokäsikirjan järjestys tarjoaa useita vaihtoehtoja hautausmessun toteuttamiselle, on se suunniteltava hyvin, ja siihen osallistumista helpottaa painettu järjestys.[6]
Ortodoksiset hautajaiset
Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin johtajan, igumenia Marinan (Maria Iltola) hautauspalvelus luostarin kirkossa Heinävedellä 21. kesäkuuta 2012.
Ortodoksit pyritään siunaamaan hautaan mahdollisimman nopeasti, perinteisesti tämä tapahtuu kolmantena päivänä kuolemasta.[10] Tämä onnistuu myös nykymaailmassa, jos kaikki hautajaisjärjestelyt ovat valmiina ja hautauslupa saadaan melkein heti kuoleman jälkeen.
Arkku
Hautauspalvelun liturginen väri on valkoinen, joka on ylösnousemuksen väri. Tämän vuoksi ortodoksikirkko suosittaa, että vainajan vaatteet ja arkku olisivat valkoisia. Ortodoksissa hautajaisissa arkku on avoinna. Vainaja puetaan kauniisiin vaatteisiin ja hänelle laitetaan kaulalle risti, joka ei saa olla kultaa tai hopeaa. Puetun vainajan ylle laskostetaan ohut kateliina ja otsalle laitetaan nauha, jossa lukee Pyhän Kolminaisuuden veisun sanat: ”Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä”. Arkkuun voidaan laittaa ikoni ja kukkia. [10][11]
Toimitus
Vainaja tuodaan kirkkoon vasta hieman (noin 15 minuuttia) ennen toimituksen alkua. Pappi ja kanttori saapuvat vastaanottamaan vainajaa, myös omaiset ovat tässä läsnä. Pääosa toimituksesta koostuu vainajan kuolemattoman sielun puolesta rukoilemisesta. Toimituksen lopussa on hyvästijättö. Siinä kynttilät sammutetaan ja omaiset ja ystävät tulevat vuoron perään arkun ääreen, rukoilevat ja pyytävät mielessään vainajalta anteeksi. Samassa yhteydessä vainajan rinnalla olevaa ikonia suudellaan. Hyvästijätön jälkeen pappi siunaa vainajan ja tämän jälkeen arkku suljetaan.[10][11]
Hautaan laskemisen yhteydessä toimitetaan lyhyt litaniapalvelus. Vainaja haudataan ortodoksisessa perinteessä kasvot itään päin.[11]
Uskonnottomaan saattohetkeen kuuluu Suomessa perinteisesti musiikkia, saattopuhe ja kukkatervehdykset.[12] Uskonnolliset piirteet, kuten ristit, virret ja uskonnollinen puhe ovat luonnollisesti poissa.[13]
↑ abcdPentti Lempiäinen: Pyhät toimitukset., s. 222, 233 ja 234. Kirjapaja oy, 2004.
↑”Hautaan siunaaminen”, Kirkollisten toimitusten kirja Kasuaalitoimitukset, s. 197-229. (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja III) Kirjapaja, 2003. Teoksen verkkoversio.
↑Sinä olet kanssani
Kirkollisten toimitusten opas, s. 90–93. Kirkkohallitus
Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009. Teoksen verkkoversio.
↑”Hautausmessu”, Kirkollisten toimitusten kirja Kasuaalitoimitukse, s. 232-256. (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja III.) Kirjapaja, 2003.
Kiiskinen, Kyösti: Hautauskulttuuri Suomessa: Suomen hautaustoimistojen liiton 50-vuotisjuhlakirja. (Historiallisen katsauksen kirjoittanut Leena Aaltonen) Helsinki: Suomen hautaustoimistojen liitto, 1992. ISBN 952-90-4089-X
Lempiäinen, Pentti & Nickels, Brita (toim.): Viimeiset leposijamme: Hautausmaat ja hautamuistomerkit. Helsinki: SLEY-Kirjat, 1990. ISBN 951-617-907-X
