PROFILPELAJAR.COM

Kongō / 金剛
	; Kongō vuonna 1944.
Aluksen vaiheet
Rakentaja	Vickers-Armstrong, Barrow-in-Furness
Kölinlasku	17. tammikuuta 1911
Laskettu vesille	18. toukokuuta 1912
Palveluskäyttöön	16. elokuuta 1913
Poistui palveluskäytöstä	upposi sukellusveneen torpedoimana 21. marraskuuta 1944
Tekniset tiedot
Uppouma	26 650 t (standardi); 32 715 t (kuormattu)
Pituus	214,58 m (kokonaispituus) ; 211,84 m (vesiraja)
Leveys	28,04 m
Syväys	8,38 m
Koneteho	36 Yarrow-höyrykattilaa, Brown Curtis -turbiinimoottori: 64 000 hv
Nopeus	27,5 solmua
Miehistöä	1 221
Panssarointi	230 mm (päätykkitornit); 200 mm (panssarivyö); 38–70 mm (panssarikansi)
Aseistus
Aseistus	8 × 36 cm/L45 type 41 kaksoistorneissa; 16 × 15 cm/L50 type 41 yksiputkisina P Mk II -asennuksina; 16 × 3″ tykkiä; 8 × 533 mm torpedoputkea
	Infobox OK

Kongō (jap. 金剛) oli keisarillisen Japanin laivaston vuonna 1913 valmistunut Kongō-luokan taisteluristeilijä ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Se upposi 21. marraskuuta 1944 Yhdysvaltain laivaston sukellusvene USS Sealionin laukaistua kaksi torpedoa, mikä teki siitä Tyynenmeren sodan ainoan taistelulaivan, joka upposi sukellusveneen torpedoimana.

Valmistus

Pääartikkeli: Kongō-luokka (taisteluristeilijä)

Alus tilattiin 1911 Vickers-Armstrongilta Barrow-in-Furnessista, missä köli laskettiin 17. tammikuuta 1911. Se laskettiin vesille 18. toukokuuta 1912. Panssariristeilijä Yakumon entinen päällikkö Nakano Noe (myöh. vara-amiraali) nimitettiin 1. joulukuuta varustamispäälliköksi. Alus valmistui 16. elokuuta 1913 ensimmäisenä päällikkönään Nakano.^[1]

Alus lähti 28. elokuuta Portsmouthista Singaporeen, jonne se saapui 20. lokakuuta. Alus jatkoi matkaansa Yokosukaan, jonne se saapui 5. marraskuuta. Alus sijoitettiin ensin reserviin. Nagato luovutti 1. joulukuuta aluksen päällikkyyden taistelulaiva Settsun entiselle päällikölle Yamanaka Shibakischille (myöh. vara-amiraali). Alus siirrettiin 12. tammikuuta 1914 Kuren telakalle, missä tarkastettiin sen aseiden tähtäinlaitteet. Alus palasi telakalta 27. tammikuuta.^[2]

Palvelus

Kongō lähti 12. helmikuuta 1914 Koniyasta ja se saapui 18. helmikuuta Chinhaeen (nykyinen Jinhae-gu) Etelä-Koreaan. Ensimmäinen maailmansota alkoi Saksan keisarikunnan julistettua 3. elokuuta 1914 sodan Ranskalle aloittaen hyökkäyksen Belgiaan. Britannia julisti vielä samana päivänä sodan Saksalle ja Itävallalle. Japanin pääministeri, kreivi Ōkuma Shigenobu luovutti 15. elokuuta uhkavaatimuksen Saksan keisari Vilhelm II:lle Berliinissä. Uhkavaatimuksessa vaadittiin, että Saksan Itä-Aasian laivueen (saks. Ostasiengeschwader) tulee poistua Qingdaosta Kiinan rannikolta tai antautua. Lisäksi Saksan tuli sallia alueella olleiden linnoitteiden purkaminen ja luopua siirtomaistaan Kiinassa ja Tyynenmeren saarilla ja luovuttaa ne Japanille.^[2]

Yokosukasta alus lähti 16. elokuuta ja saapui 19. elokuuta Saseboon. Pari päivää myöhemmin alus lähti paluumatkalle saapuen Yokosukaan 23. elokuuta. Saksan jätettyä vastaamatta uhkavaatimukseen Japani julisti sodan Saksan keisarikunnalle, minkä jälkeen aloitettiin Saksan siirtomaiden haltuunotto Karoliineilla, Palaulla, Mariaaneilla ja Marshallinsaarilla. Sodan alkaessa vara-amiraali Yamaya Taninin Japanin 1. laivaston 1. taistelulaivaviirikkö, johon Yamanaka Shibakichin (myöh. vara-amiraali) komentama Kongō kuului, lähetettiin Midwaylle valvomaan aluetta. Kongō siirrettiin 24. elokuuta 1. laivaston 3. taisteluviirikköön ja se lähti 26. elokuuta Yokosukasta partiomatkalle Tyynelle valtamerelle.^[2]

Vara-amiraali Kato Sadichin komentama Japanin 2. laivasto kuljetti 2. syyskuuta japanilaisjoukkoja sekä niitä tukevia brittijoukkoja piirittämään Saksan Qingdaon laivastotukikohtaa. Japanilaiset nousevat maihin Lungkowissa. Kongō saapui 12. syyskuuta Midwayllä käytyään Yokosukaan. Alus siirrettiin 1. lokakuuta 1. laivaston 1. taistelulaivueeseen. Vara-amiraali Yamayan 1. laivasto valtasi 4. lokakuuta Saksan siirtokunnan Jaluitissa Marshallin saarilla.^[2]

Kongō oli 25. lokakuuta Sasebossa, jossa sen seitsemännet ja kahdeksannet 900 millimetrin valonheittimet korvattiin 1 100 millimetrin valonheittimillä. Aluksen päälliköksi tuli 1. joulukuuta taistelulaiva Tangon (entinen Venäjän keisarikunnan laivaston Poltava) päällikkö Matsuoka Shuzo (myöh. kontra-amiraali). Valonheittimet yksi ja kaksi korvattiin 1 100 millimetrin valonheittimillä 15. heinäkuuta 1915. Vuoden lopulla alus oli reservialuksena Yokosukassa ja sen päälliköksi tuli 13. joulukuuta taistelulaiva Asahilta Arakawa Chugo (myöh. kontra-amiraali) ja 1. joulukuuta 1916 taisteluristeilijä Tsukubalta Yoshioka Hansaku (myöh. vara-amiraali) samalla kun se liitettiin 2. laivaston 3. taistelulaivueeseen.^[2]

Alus oli 9. tammikuuta 1917 osana kokeita, joissa tutkittiin lentokoneiden mahdollisuuksia toimia raskailta pinta-aluksilta. Se lähti 1. huhtikuuta Sasebosta Kiinan rannikolle palaten Saseboon 11. huhtikuuta. Alus oli 1. kesäkuuta Yokosukassa kuivatelakalla, jossa tykistöntulenjohtotorni asennettiin, palaten palvelukseen 6. kesäkuuta. Se oli 19. kesäkuuta Sagamin edustalla kohdistamassa tulenjohdonlaitteita.^[2]

Alus liitettiin 30. marraskuuta 2. laivaston 3. taistelulaivueeseen ja seuraavana päivänä aluksen päällikkyyden vastaanotti kevyen risteilijän Hiradon päällikkö Kanemaru Kiyotsugu (myöh. kontra-amiraali).

Aluksen tykkitornien katoille asennetut kolmituumaiset poistettiin 4. maaliskuuta 1918 ja loput kolmituumaiset korvattiin 80 millimetrin ilmatorjuntatykeillä. 1920-luvun alussa aluksen savuhormeihin asennettiin kaarevat savunhajottimet ja vuosikymmenen lopulla aluksen komentosilta modernisoitiin ja rakennettiin lisää tasanteita niin, että masto lähes peittyi. Washingtonin laivastosopimuksen hyväksymisen jälkeen alus päätettiin modernisoida, koska uusia taistelulaivoja ei saanut valmistaa ja taisteluristeilijät olivat osoittautuneet ensimmäisessä maailmansodassa epäonnistuneeksi ratkaisuksi.^[2]

Alus siirrettiin 20. lokakuuta 1928 Yokosukan laivastontelakalle modernisoitavaksi, jolloin ammusvarastojen ja konehuoneiden suojaa parannettiin lisäämällä 3 600 tonnia panssarointia. Alukseen asennettiin torpedovyöt, mikä kasvatti sen leveyttä 29,04 metriin. Kattilat korvattiin kymmenellä uudella, mutta edelleen osittain hiiltäpolttavilla kattiloilla. Etummainen savuhormi poistettiin tarpeettomana ja neljä torpedoputkea poistettiin torpedovyön tieltä. Pääaseiden korotuskulmaa kasvatettiin 43 asteeseen ja alukselle tehtiin tilat kolmelle Type 90 Model 0 -kellukekoneelle, mutta katapulttia ei asennettu. Alus palasi palvelukseen 20. syyskuuta 1931.^[3]

Kongōlle tehtiin suurempi modernisointi, kun se siirrettiin 1. kesäkuuta 1935 Yokosukan laivastontelakalle. Höyrykattilat korvattiin yhdellätoista öljyä polttavalla Kampon-kattilalla ja turbiinit vaihdettiin uusiin 136 000 hevosvoimaa tuottaviin, mikä kasvatti aluksen nopeuden 30,5 solmua. Aluksen pituus kasvoi 25 jalkaa muutettaessa perän mallia. Komentosilta muutettiin pagodatyyppiseksi. Aluksen pääaseistusta ei muutettu, mutta apuaseiden suojaa parannettiin ja kaksi kuusituumaista sekä loput neljä torpedoputkea poistettiin. Vanhentuneiden kolmen tuuman ilmatorjuntatykkien lisäksi asennettiin neljä kaksiputkista 127 mm/40 type 88 tai 89 -ilmatorjuntatykkiä ja kevyeksi ilmatorjunnaksi asennettiin neljä Vickersin valmistamaa 40 millimetrin (2 naulan QF) tykkiä yksiputkisina asennuksina ja kahdeksan 25 mm/40 type 96 -ilmatorjuntatykkiä. Lentokoneiden katapultti ja kiskot sijoitettiin uudelleen kansirakenteisiin kolmostornin viereen. Lentokoneina oli joko Type 95 Model 11 Nakajima E8N1 tai Type 94 Kawanishi E7K1.^[3]

Toisen modernisoinnin jälkeen panssarikantena oli kolmen tuuman HC-panssari, jonka päällä oli HT-terästä. Kansi jatkui saman paksuisena reunoille asti. Savuhormien juuriin asennettiin kahdeksan tuuman VC-panssarointi. Aluksella oli kolme vesitiivistä panssarilaipiota konehuoneiden väleissä ja kaksoispohja. Uloimpana oli torpedovyö, joka oli 1,6 tuumasta kahteen tuumaan HT-terästä. Alus palasi palvelukseen 8. tammikuuta 1936.^[3]

Toinen maailmansota

Alukselle tehtiin kolmas modernisointi 25. marraskuuta 1940 – 10. huhtikuuta 1941. Marraskuussa alus liitettiin 1. laivaston 3. taistelulaivalaivueeseen, joka oli Sisämerellä Saekinlahdella. Alus kuitenkin siirrettiin lähes välittömästi 7. marraskuuta eteläiseen laivasto-osastoon. Oltuaan viikon Sasebossa alus lähti 29. marraskuuta kohti etelää valmistautuakseen tuleviin operaatioihin Etelä-Kiinan merellä. Alus saapui 2. joulukuuta Makoon Pescadoressaarille, mistä se lähti laivaston mukana 4. joulukuuta ankkuroituen 11. joulukuuta Camranhinlahteen. Matkalla alukselta havaittiin sukellusvene, jonka sanottiin olleen L-luokkaa.^[4]

Alus suojasi maihinnousuosastoa Britannian kuninkaallisen laivaston Force Z:aa vastaan, mutta alusta ei tarvittu brittialusten tuhouduttua ilmahyökkäyksessä. Alus oli ankkurissa Camranhinlahdella suojaten Malesian operaatioita osallistumatta kuitenkaan varsinaisiin sotatoimiin. Alus lähti 8. tammikuuta 1942 kohti Sisämerta. Kuormattuaan materiaalia alus lähti 14. tammikuuta Palaulle. Se viipyi Palaulla ankkurissa 18. helmikuuta saakka, jolloin alus lähti suojaamaan Kendarin maihinnousua. Alus saapui Sulawesiin kolme päivää myöhemmin, mistä se lähti kolmen sisaraluksensa sekä lentotukialusten Akagin, Kagan, Hiryūn ja Sōryūn kanssa Intian valtamerelle tehtävään iskuun 25. helmikuuta tehtävänään iskeä Jaavalta pakeneviin liittoutuneiden osastoihin sekä häiritä liittoutuneiden huoltoreittejä.^[4]

Kongō ja Haruna suojanaan neljän hävittäjän muodostama 17. hävittäjäviirikkö erkanivat 6. maaliskuuta osastosta tulittaakseen 190 mailia Jaavalta etelään sijaitsevaa Joulusaarta seuraavana päivänä^[5]. Alukset saivat osumia kuljetushihnaan sekä öljyvarastoihin. Alus palasi 11. maaliskuuta Staringinlahteen, josta se lähti 26. maaliskuuta osallistukseen Intian valtamerelle tehtävään iskuun operaatio C:hen yhdessä sisaralustensa, viiden lentotukialuksen sekä niitä suojaavien risteilijöiden ja hävittäjien kanssa. Osaston komentajana oli amiraali Nagumo. Alukselta havaittiin 4. huhtikuuta osastoa varjostava Catalina-lentovene (0°40′N, 83°10′E), joka raportoi laivasto-osaston sijainnin ennen tuhoutumista. Seuraavana päivänä havaittiin Albacore-torpedokoneita ja seuraavina päivinä tehtiin useita havaintoja liittoutuneiden koneista. Alus osallistui 9. huhtikuuta yhdeksän RAF:n Bristol Blenheim -pommittajan hyökkäyksen torjuntaan. Hyökkääjistä tuhoutui viisi.^[4]^[6]

Seuraavana päivänä Kongō erkani osastosta aloittaen matkan Saseboon, jossa se siirrettiin 23. huhtikuuta kuivatelakalle. Korjaus- ja huoltotyöt päättyivät 2. toukokuuta, jolloin alus palasi palvelukseen. Alus siirrettiin 15. toukokuuta liikkuvasta osastosta miehitysjoukkoihin ja se lähti 21. toukokuuta Sasebosta Hashira Jimaan, josta alus lähti 29. toukokuuta liittyäkseen Midwayn operaatioon osaksi maihinnousujoukkoja. Alus siirrettiin 9. kesäkuuta Pohjoisen laivaston tukiosastoon. Alus kävi Kawachinlahdella 24. toukokuuta – 8. kesäkuuta kuljettaen materiaalia. Alus irrotettiin tukiosastosta 1. heinäkuuta.^[7]

Alus palasi 11. heinäkuuta miehitysjoukkoihin, joten se palasi Yokosukaan. Se liitettiin 14. heinäkuuta 2. laivaston etujoukkoihin ja alus siirrettiin Sisämerelle. Alus oli valmiusosastossa 10. elokuuta – 8. syyskuuta. Se lähti 6. syyskuuta Kuresta Trukille, jonne se saapui 10. syyskuuta. Seuraavana päivänä alus lähti Guadalcanalin operaatioon. Alus joutui 14. syyskuuta seitsemän raskaan pommikoneen maaliksi, mutta hyökkäys ei aiheuttanut vaurioita. Alus määrättiin palaamaan Trukille 23. syyskuuta.^[8]

Kongō liitettiin 5. lokakuuta iskuosastoon, jonka mukana se lähti 11. lokakuuta merelle. Alus tulitti osaston kanssa Hendersonin lentotukikohtaa Guadalcanalilla 13. ja 14. lokakuuta välisenä yönä. Se ampui kaikkiaan 430 kappaletta 14 ja 33 kappaletta kuuden tuuman kranaatteja. Seuraavana päivänä iskuosasto lakkautettiin, mutta Kongō pysyi merellä joutuen useaan otteeseen itäisten Salomonsaarien alueella liittoutuneiden lentokoneiden maaliksi. Alus otti osaa Santa Cruzin taisteluun, vaikka se olikin täysin ilmataistelu, osana 2. laivaston lähitukiosastoa. Alus palasi Trukiin 30. lokakuuta.^[8]

Alus liitettiin 8. marraskuuta lentotukialusten suojausosastoon. Se lähti seuraavana päivänä Salomonin saarten koillispuoliselle merialueelle, jossa alus liittyi pääosastoon 15. marraskuuta. Alus palasi Trukille 18. marraskuuta. Kongō siirrettiin 24. marraskuuta 3. laivaston taistelulaivaviirikköön viipyen kuitenkin edelleen Trukilla. Se käväisi merellä 31. tammikuuta – 9. helmikuuta 1943 ennen kuin alus sai määräyksen palata Japaniin. Alus lähti 15. helmikuuta Saseboon, jonne se saapui 20. helmikuuta.^[8]

Kongō siirrettiin 27. helmikuuta Sasebossa kuivatelakalle. Sotakokemusten seurauksena aluksen ilmatorjunta-aseistusta parannettiin, jolloin 25 millimetrin tykkien lukumäärä kasvatettiin 34 kappaleeseen.^[3] Alus lähti telakalta 13. maaliskuuta ja se aloitti matkan Sisämerelle koeajoihin 19. maaliskuuta. Se liitettiin liikkuvan laivasto-osaston valmiusosastoon 22. maaliskuuta ennen kuin alus siirrettiin 1. huhtikuuta laivaston pääosastoon. Alus lähti vielä samana päivänä Kuresta Trukille, jonne se saapui 6. huhtikuuta. Alus makasi ankkurissa, kunnes se lähti 17. toukokuuta laivasto-osaston mukana Tokionlahdelle. Osaston muut alukset olivat lippulaiva Musashi, Haruna, Hiyo, Tone, Chikuma sekä viisi hävittäjää, ja Tokionlahdelle oli jo koottu lentotukialukset Zuikaku, Shokaku ja Zuihō, niiden suojana olleet alukset sekä laivasto-osaston huollon vaatimat alukset.^[9] Paluumatkalla alukseen osui seuraavana päivänä torpedo, mutta se ei kärsinyt vaurioita. Alus saapui 22. toukokuuta Yokosukaan viipyen alueella 16. kesäkuuta saakka, jolloin se lähti Trukille.^[8]

Kongō saapui Trukille 21. toukokuuta. Alus liitettiin 15. heinäkuuta liikkuvaan laivasto-osastoon jatkaen kuitenkin ankkurissa Trukilla aina 18. syyskuuta saakka, jolloin se lähti liikkuvan laivasto-osaston kärkiosien mukana Eniwetokille. Saavuttuaan 20. syyskuuta Enewetakille alus makasi ankkurissa, kunnes 3. syyskuuta aloitti paluumatkan Trukille. Alus oli jälleen Enewetakilla 19. lokakuuta valmistautuen iskuun Wakelle, joka toteutettiin ilman välikohtauksia 23. lokakuuta – 6. marraskuuta.^[10]

Alus aloitti 11. joulukuuta matkan Japaniin Saseboon, jonne se saapui 31. joulukuuta. Alus siirrettiin 30. tammikuuta 1944 kuivatelakalle numero neljä huollettavaksi ja modernisoitavaksi. Alukselta siirrettiin maihin toiset kaksi kuusituumaista tykkiä ja vuoden lopulla aluksella oli jo 100 kappaletta 25 millimetrin tykkiä. Samoin alukselle asennettiin tykistön tueksi tutka.^[3] Alus poistui telakalta 14. helmikuuta, minkä jälkeen se oli koeajoissa palaten palvelukseen 27. helmikuuta. Kuukauden lopulla alus lähti Sisämeren länsiosiin, jossa se liittyi 1. liikkuvan laivaston 3. taistelulaivueen lippulaivaksi.^[11]

Kongō lähti 6. maaliskuuta laivaston mukana Lingga Roadsiin, jonne se saapui 15. maaliskuuta. Alus oli kuukauden lopun ankkurissa, ja se lähti 31. maaliskuuta Singaporeen palaten Linggaan 2. huhtikuuta. Alus teki toisen matkan Singaporeen 5.–7. toukokuuta palaten Linggaan, mistä se jatkoi matkaansa Tawa Tawalle 11. toukokuuta.^[11]

Alus kuului toukokuussa jälleen Mariaaneille sijotettuun 2. laivastoon, ja osallistuttuaan kesäkuussa Mariaanien taisteluun, se liitettiin liikkuvan osaston etujoukkoihin. Lokakuussa alus osallistui Leytenlahden taisteluun lähdettyään 22. lokakuuta Bruneista Kuritan keskisen osaston mukana. Kongō selvisi Yhdysvaltain laivaston ilmavoimien iskuista Sibuyaninmerellä 24. lokakuuta ja seuraavana päivänä se kohtasi Samarin taistelussa Yhdysvaltain laivaston saattuetukialusosaston. USS Gambier Bay upposi ja kolme saattuetukialusta vaurioitui. Saattuetukialuksia suojannut hävittäjä USS Hoel hyökkäsi torpedoin, jolloin se joutui Kongōn tykistön maaliksi ja kärsi pahoja vaurioita. Kongō oli myös mahdollisesti alus, joka osui kuudesti toiseen hyökänneeseen hävittäjään USS Johnstoniin.^[11]

Uppoaminen

Marraskuussa 1944 Kongō oli osana Borneolta Japaniin lähtenyttä saattuetta. Saattueen kimppuun hyökkäsi 21. marraskuuta vähän puolenyön jälkeen Yhdysvaltain laivaston sukellusvene USS Sealion, joka upotti ensin hävittäjä Urakazen^[12] ja laukaisi sitten onnistuneesti kaksi torpedoa Kongōon. Aluksen kaksi kattilahuonetta täyttyivät vedellä, mutta se kykeni jatkamaan matkaansa 16 solmun nopeudella^[11], joskin se ajautui erilleen saattueesta. Kello 5:24 Kongōn ammusvarastoissa tapahtui katastrofaalinen räjähdys, joka räjäytti koko aluksen. Miehistöstä menehtyi 1 200 miestä, mukaan lukien vara-amiraali Yoshio Suzuki ja aluksen kapteeni lippueamiraali Toshio Shimazaki, ja selviytyi 247.^[11]^[12] Kyseessä oli ainoa kerta Tyynenmeren sodassa, kun taistelulaiva joutui sukellusveneen upottamaksi.^[12]

Mediassa

Kongō on yksi DMM-yhtiön julkaisemassa Kantai Collection -verkkopelissä ja sen anime- ja mangaversioissa nähtävistä antropomorfisista laivahahmoista. Hahmo on pelissä hyvin miellyttämiseen halukas, ja sen sotahuuto on englanninkielinen ”Burning Love!” (suom. palava rakkaus). Hahmoa ääninäyttelee muiden Kongō-luokan aluksiin perustuvien hahmojen tapaan Nao Tōyama.^[13]^[14]

Lähteet

Gardiner, Robert (toim.): Conway’s All the World’s Fighting Ships 1906–1921. London: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
Hore, Peter: The Ironclads. London: Southwater, 2006. ISBN 1-84476-299-8 (englanniksi)
Whitley, M. J.: Battleships of World War Two – An International Encyclopedia. London: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X (englanniksi)
Morison, Samuel Eliot: The Rising Sun in the Pacific 1931 – April 1942. (History of United States Naval Operations in World War II Volume 3) Annapolis: Naval Institute Press, 2010. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
Morison, Samuel Eliot: Aleutians, Gilberts and Marshalls June 1942 – April 1944. (History of United States Naval Operations in World War II Volume 7) Annapolis: Naval Institute Press, 2011. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
Dull, Paul S.: A Battle History of the Imperial Japanese Navy (1941–1945). Annapolis: Naval Institute Press, 2007. ISBN 978-1-59114-219-5 (englanniksi)
Herder, Brian Lane: The Naval Siege of Japan 1945: War Plan Orange Triumphant. Bloomsbury Publishing, 2020. ISBN 978-1472840363 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Rosenbaum, Roman (toim.): The Representation of Japanese Politics in Manga: The Visual Literacy Of Statecraft. Routledge, 2021. ISBN 978-0-367-43996-5 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

↑ Whitley 1998, s. 179.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g IJN Battleship Kongo: Tabular Record of Movement CombinedFleet.com. Viitattu 9.8.2016. (englanniksi)
↑ ^a ^b ^c ^d ^e Whitley 1998, s. 181.
↑ ^a ^b ^c Whitley 1998, s. 182.
↑ Dull 2007, s. 103.
↑ Morison 2011, s. 382–383.
↑ Whitley 1998, s. 182–183.
↑ ^a ^b ^c ^d Whitley 1998, s. 183.
↑ Morison 2011, s. 44.
↑ Whitley 1998, s. 183–184.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e Whitley 1998, s. 184.
↑ ^a ^b ^c Herder 2020, s. 5–6
↑ Rosenbaum (toim.) 2021, s. 108–110
↑ Kantai Collection's seiyuus show their talents… by basically talking to themselves So Japan. 1.3.2015. Arkistoitu 13.11.2021. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)