Kun kuningas Eerik III Lam luopui kruunusta vuonna 1146, puhkesi Knuut Maununpojan ja Sven Grathen välille kiista vallasta. Sven Grathe valittiin Sjellannin ja Skånen kuninkaaksi, mutta Jyllannin asukkaat valitsivat kuninkaaksi Knuutin. Tästä käynnistyi kymmenen vuotta kestänyt sisällissota, jonka aikana kumpikin osapuoli haki tukea Saksasta.[1]
Prinssi Knud Lavardin poika Valdemar liittyi vielä kiistaan kolmantena osapuolena, ja vuonna 1152 Knuut Maununpoika, Sven Grathe ja Valdemar jakoivat maan keskenään. Sven pyrki kuitenkin vahvistamaan valtaansa aatelisten ja talonpoikien kustannuksella, mikä teki hänestä epäsuositun. Valdemar päätti tämän jälkeen liittoutua Knuutin kanssa. Liitto sinetöitiin Valdemarin ja Knuutin sisarpuoli Sofian välisellä avioliitolla. Pian tämän jälkeen Knuut ja Valdemar vihittiin kuninkaiksi Viborgissa, ja he asettuivat yhdessä vastustamaan Sveniä, joka joutui pakenemaan Saksaan.[1]
Sven Grathe palasi Tanskaan vasta vuonna 1157. Knuut ja Valdemar olivat valmiita tekemään rauhan ja jakamaan valtakunnan hänen kanssaan. Valdemar saisi Jyllannin, Knuut Funenin, Sjellannin ja ympäröivät saaret, kun taas Sven saisi Skånen maat hallintaansa. Neuvottelujen jälkeen Knuut ja Valdemar kutsuivat Svenin juhliin Roskildeen.[1]
Tämä 9. elokuuta 1157 pidetty juhla tuli sittemmin tunnetuksi Roskilden verikiltana, sillä historioitsija Saxo Grammaticuksen mukaan petollinen Sven yritti murhata kilpailijansa ja nousta yksin kuninkaaksi. Knuut sai surmansa, mutta haavoittunut Valdemar onnistui pakenemaan Jyllantiin. Lokakuussa Valdemar voitti Svenin Grathe Heden taistelussa Viborgin eteläpuolella. Sven surmattiin taistelun jälkeen.[1]
Knuut Maununpoika haudattiin todennäköisesti Roskilden tuomiokirkkoon.[1]
