Ken Follett

Ken Follett Helsingissä Kirjan ja ruusun päivänä toukokuussa 2006.

Ken Follett (s. 5. kesäkuuta 1949 Cardiff, Wales) on brittiläinen jännityskirjailija. Hän on kirjoittanut myös historiallisia romaaneja. Hänen teoksiaan ovat muun muassa toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Neulansilmä ja minisarjaksi vuonna 2010 tehty historiallinen romaani Taivaan pilarit.

Henkilöhistoria

Follettin vanhemmat ovat Martin ja Veenie Follett. Hän asui synnyinpaikassaan Cardiffissa kymmenen ensimmäistä ikävuottaan, kunnes perhe muutti Lontooseen. Ankaran kristityt vanhemmat eivät antaneet pojan katsoa elokuvia tai televisiota. Niinpä Follett kiinnostui jo varhain lukemisesta. Koulunkäynti ei innostanut häntä erityisemmin ennen teini-ikää.

Follett pääsi vuonna 1967 opiskelemaan filosofiaa University College Londoniin. Opiskeluaikana hän osallistui vasemmistolaiseen politiikkaan. Follett meni naimisiin ensimmäisen kerran vuonna 1968.

Valmistuttuaan syksyllä 1970 Follett kävi kolmen kuukauden toimittajakurssin ja pääsi harjoittelijaksi Cardiffiin South Wales Echo -nimiseen sanomalehteen. Vietettyään kolme vuotta Cardiffissa hän palasi Lontooseen Evening Standardiin yleistoimittajaksi. Työ ei tuntunut Follettista tarpeeksi innostavalta, ja hän siirtyi kustannusalalle, ja 1970-luvun lopussa hänestä tuli Everest Books -kustantamon varatoimitusjohtaja.

Follett alkoi myös kirjoittaa fiktiota iltaisin ja viikonloppuisin harrastuksena. Aluksi menestystä kertyi vähitellen, mutta ilmestyessään vuonna 1978 Follettin kolmas romaani Neulansilmä teki hänestä sekä rikkaan että kansainvälisesti kuuluisan. Jokaisesta sen jälkeen ilmestyneestä Follettin romaanista on tullut myyntimenestys, ja useista on tehty elokuvia.

Follett osallistui 1970-luvun lopulla Britannian työväenpuolueen toimintaan. Poliittisen toimintansa aikana hän tutustui puoluevirkailija Barbara Broeriin, josta tuli vuonna 1982 hänen toinen vaimonsa. Barbara Follett valittiin parlamenttiin vuonna 1997 edustamaan Stevenagen kuntaa, ja uudelleen hänet valittiin 2001. Follett itse on yhä huomattava työväenpuolueen tukija ja rahoittaja.

Tuotanto

Follettin kirjallisen uran voi jakaa neljään vaiheeseen, jos hänen paria varhaisinta teostaan ei lasketa mukaan.

Ensimmäiseen ja merkittävään vaiheeseen kuuluu Neulansilmä ja viisi sitä seurannutta kirjaa, joista neljä fiktiivistä ja yksi tosipohjainen. Ne ovat kaikki klassisen vakoilujännärin muunnelmia, joissa yksi tai kaksi rohkeaa ja neuvokasta agenttia joutuu runsaslukuista ja hyvin varustettua vihollista vastaan. Tapahtumapaikat vaihtelevat sekä maantieteellisesti että ajallisesti aina teoksen Mies Pietarista Euroopasta ja ensimmäisestä maailmansodasta nykypäivän Iraniin ja Afganistaniin teoksissa Teheran ja Leijonien laakso.

Toisen kirjailijaksi siirtyneen toimittajan Frederick Forsythin varhaisten teosten tavoin Follettin jännäreissä kuvataan paljon sitä, kuinka asioita tehdään. Esimerkiksi Aavikkoleijonaa pitää koossa tietyntyyppisen salaisen koodin toiminta, ja Neulansilmässä keskeisessä osassa ovat salaiset radiolähettimet. Kaikki kuusi kirjaa – mukaan lukien tosipohjainen Teheran, joka on tarina yrityksestä pelastaa kaksi yhdysvaltalaista Iranista vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen – noudattavat jännärigenren peruskonventioita. Ne käyttävät kuitenkin konventioita epäkonventionaalisella tavalla: esimerkiksi Neulansilmän päähenkilö on saksalainen agentti.

Follettin uran toinen vaihe oli ensimmäisestä tietoinen poikkeaminen: neljän historiallisen romaanin sarja, jonka hän kirjoitti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Ensimmäinen neljästä, Taivaan pilarit, oli mallina kolmelle seuraavalle. Toisin kuin Follettin aikaisemmat jännärit, siinä on paljon henkilöitä, moninkertaisia juonirakennelmia, ajoittaisia väkivallanpurkauksia ja laajaa historiallista taustaa. Enimmäkseen keskiajan Englantiin sijoittuvassa Taivaan pilareissa seurataan katedraalin rakentajia. Follettin sanotaan itse pitävän sitä hienoimpana teoksenaan. Kirjasta on vuonna 2006 julkaistu myös samanniminen lautapeli ja vuonna 2010 kahdeksanosainen television minisarja.

Follett oli kertonut suunnittelevansa Taivaan pilarit -kirjalle jatkoa, ja syksyllä 2007 ilmestyi sitten Maailma vailla loppua, joka sijoittuu samaan paikkaan kuin Taivaan pilarit, mutta edellisen kirjan tapahtumista on kulunut 200 vuotta.[1] Kirjasta on julkaistu myös vuonna 2012 kahdeksanosainen television minisarja.

Tuli ilta ja tuli aamu sijoittuu vuosien 997–1007 väliseen Englantiin. Romaanissa käydään läpi Kings Bridgen kaupungin ja luostarin syntytarina. Pääosissa ovat alueen lääninherra veljineen ja vaimoineen sekä luostarin papistoa ja kylän käsityöläisiä. Kirjassa eletään viikinkiaikojen loppua.

Pimeää meren yllä on Grand Hotel -tyylinen tarina, joka sijoittuu Atlantin ylittävälle lennolle Southamptonista New Yorkiin toisen maailmansodan kynnyksellä. Vaarallinen omaisuus kietoutuu suvun ja liikejuonittelun ympärille suuressa rahamiessuvussa viktoriaanisen ajan Lontoossa, ja Paikka nimeltä Vapaus sijoittuu Britannian Pohjois-Amerikan-siirtokuntiin Amerikan vallankumouksen aikoihin.

Kolmannen tyylinmuutoksen Follett teki 1990-luvun lopussa. jolloin hän kirjoitti pari tiukasti nykyaikaan sijoittuvaa kirjaa. Niissä käytetään huipputeknologiaa juonen apuvälineenä. Eedenin vasara keskittyy tarkastelemaan mahdollisuutta käyttää maanjäristyksiä terroriaseena ja Kolmas kaksonen bioteknologian synkempiä puolia. Nämä kaksi romaania – jotka selvästi pyrkivät ammentamaan samasta fiktionlähteestä kuin Michael Crichton – olivat verrattain epäonnistuneita. Arvostelijat, kuten monet lukijatkin, pitivät hahmoja pinnallisina ja epäuskon voittamiseen käytettyjä ponnisteluja liian suurina.

Follett palasi perinteisten vähemmän teknologisten jännärien pariin vakoilutarinassa Vaarallinen muisti, jossa asetetaan Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain agentit vastakkain Yhdysvaltojen ensimmäisen satelliitin laukaisemisen aikoihin. Toiseen maailmansotaan sijoittuvat seikkailukertomukset Naakat ja Haamulento palauttivat Follettin siihen, mistä hän aloitti: kirjoittamaan rohkeista agenteista, joka operoivat vihollislinjojen takana ja joiden suorittama tehtävä voi muuttaa sodan kulun. Jotkut kriitikot ja lukijat pitivät niitä Follettin tervetulleena paluuna siihen tarinatyyppiin, jonka hän hallitsee parhaiten. Toiset pitivät niitä vanhana tavarana uusissa kuorissa: niiden teemojen ja tilanteiden toistona, joita hän oli käsitellyt kiinnostavammalla tavalla aikaisemmissa teoksissaan.

Follettin suomennetut teokset

  • Neulansilmä. ((Storm Island / Eye of the needle, 1978.) Suomentanut Arto Häilä) Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09267-3
  • Piraatti (WSOY 1980) (Triple)
  • Aavikkoleijona (WSOY 1981) (The Key to Rebecca)
  • Mies Pietarista (WSOY 1982) (The Man from St Petersburg)
  • Teheran (WSOY 1983) (On Wings of Eagles)
  • Leijonien laakso (WSOY 1986) (Lie Down with Lions)
  • Kaikki langat käsissä (WSOY 1988) (Paper Money)
  • Taivaan pilarit. ((The pillars of the earth, 1989.) Suomentanut Anu Niroma.) Porvoo: WSOY, 1990. ISBN 978-951-0-33965-7
  • Pimeää meren yllä (WSOY 1991) (Night Over Water)
  • Vaarallinen omaisuus (WSOY 1993) (A Dangerous Fortune)
  • Paikka nimeltä Vapaus (WSOY 1996) (A Place Called Freedom)
  • Kolmas kaksonen (WSOY 1997) (The Third Twin)
  • Eedenin vasara (WSOY 1999) (The Hammer of Eden)
  • Vaarallinen muisti (WSOY 2001) (Code to Zero)
  • Naakat. ((Jackdaws, 2001.) Suomentanut Heikki Karjalainen) Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27248-5
  • Haamulento (WSOY 2004) (Hornet Flight)
  • Valkeuden vangit (WSOY 2006) (Whiteout)
  • Maailma vailla loppua (WSOY 2008) (World Without End)
  • Kun suuret sortuvat (WSOY 2011) (Fall of Giants)
  • Maailman talvi (WSOY 2013) (Winter of the World)
  • Ikuisuuden ääri (WSOY 2015) (Edge of Eternity)
  • Tulipatsas (WSOY 2017) (A Column of Fire)
  • Tuli ilta ja tuli aamu (WSOY 2020) (The Evening and The Morning)
  • Ei koskaan (WSOY 2021) (Never)
  • Valon aseet (WSOY 2024) (The Armour of Light)

Lähteet

  1. Ken Follett: World without end ken-follett.com. Arkistoitu 21.10.2012. Viitattu 20.6.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Read other articles:

Den här artikeln innehåller inaktuella uppgifter och behöver uppdateras. (2022-02)Motivering: Uppgifterna förutom under internationell rankning är gamla. Dessutom saknar större delen av texten källhänvisningar Hjälp gärna Wikipedia att åtgärda problemet genom att redigera artikeln eller diskutera saken på diskussionssidan. Republiken Kongo var också namnet på nuvarande Demokratiska republiken Kongo (också benämnd Kongo-Kinshasa) mellan 1960 och 1966, se Kongo-Léopoldville. ...

 

Pati Unus逸新Pangeran Sabrang LorSultan Demak ke-2Berkuasa1518–1521PendahuluRaden PatahPenerusTrengganaInformasi pribadiKelahiranRaden Abdul QadirYat Sun1488Jepara, MajapahitKematian1521Melaka, Kesultanan MelakaNama lengkapPangeran Sabrang LorPasanganRatu WulungayuAnak Pangeran Panggung R. Ay. Pager Gunung AgamaIslam Pati Unus alias Yat Sun (Jawa: ꦥꦠꦶꦪꦸꦤꦸꦱ꧀, Hanzi: 逸新[butuh rujukan], Pinyin: Yat Sun)[butuh rujukan] dikenal sebagai Pangeran Sabrang Lor...

 

PutaranBesaranSudutSimboltr, pla or τKonversi 1 tr dalam ...... sama dengan ...    radian   2π rad ≈ 6.28318531... rad   miliradian   2000π mrad ≈ 6283.18531.. mrad   derajat   360°   gradian   400g Rotasi berlawanan arah jarum jam mengelilingi titik pusat dengan rotasi penuh sama dengan satu putaran. Putaran, atau disebut jug...

17th-century English philosopher For other people named Robert Filmer, see Robert Filmer (disambiguation). This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Robert Filmer – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (December 2007) (Learn how and when to remove this template message) Robert FilmerFilmer c....

 

College of University of Oxford Harris Manchester CollegeUniversity of OxfordHarris Manchester College Arlosh QuadArms: Gules two torches inflamed in saltire proper, on a chief argent, between two roses of the field barbed and seeded, an open book also proper.                           LocationMansfield Road (map)Coordinates51°45′21″N 1°15′07″W / 51.755758°N 1.252044°W...

 

Chronologies Données clés 1823 1824 1825  1826  1827 1828 1829Décennies :1790 1800 1810  1820  1830 1840 1850Siècles :XVIIe XVIIIe  XIXe  XXe XXIeMillénaires :-Ier Ier  IIe  IIIe Chronologies géographiques Afrique Afrique du Sud, Algérie, Angola, Bénin, Botswana, Burkina Faso, Burundi, Cameroun, Cap-Vert, République centrafricaine, Comores, République du Congo, République démocratique du Congo, Côte d'Ivoire, Djibouti, Égyp...

Disambiguazione – Se stai cercando altri significati, vedi Gedda (disambigua). GeddalocalitàجدّةJudda Gedda – Veduta LocalizzazioneStato Arabia Saudita ProvinciaLa Mecca AmministrazioneSindacoʿĀdil Faqīh TerritorioCoordinate21°30′00″N 39°10′00.12″E / 21.5°N 39.1667°E21.5; 39.1667 (Gedda)Coordinate: 21°30′00″N 39°10′00.12″E / 21.5°N 39.1667°E21.5; 39.1667 (Gedda) Altitudine0 m s.l.m. Superficie1 320 ...

 

Kota Rome, Georgia Lokasi kota Rome, Georgia yang diapit jalan raya Interstate Rome adalah ibu kota sekaligus kota terbesar di Floyd County, Georgia, Amerika Serikat. Menurut sensus tahun 2000, kota ini berpenduduk 31.980 orang, dan merupakan kota terbesar di Georgia Barat Laut. Kota Rome tidak dilalui jalan raya Interstate, namun kota ini berada di tengah-tengah wilayah segitiga yang terbentuk dari persilangan jalan raya Interstate antara Atlanta, Birmingham, dan Chattanooga. Letaknya yang s...

 

В Википедии есть статьи о других людях с такой фамилией, см. Васьковский. Евгений Владимирович Васьковскийпольск. Eugeniusz Włodzimierz Waśkowski Дата рождения 21 февраля (5 марта) 1866 Место рождения Аккерман, Бессарабская область, Российская империя Дата смерти 29 мая 1942(1942-05-29) (76 лет) Мес...

Sporting event delegationBermuda at the1964 Summer OlympicsIOC codeBERNOCBermuda Olympic AssociationWebsitewww.olympics.bmin TokyoCompetitors4 in 1 sportFlag bearer Whitfield Fredrick HaywardMedals Gold 0 Silver 0 Bronze 0 Total 0 Summer Olympics appearances (overview)193619481952195619601964196819721976198019841988199219962000200420082012201620202024 Bermuda competed at the 1964 Summer Olympics in Tokyo, Japan. Sailing Main article: Sailing at the 1964 Summer Olympics Open Athlete Even...

 

August Hermann Francke August Hermann Francke (1663 -1727) adalah teolog Jerman dan guru besar Universitas Halle selama 30 tahun.[1] Selama Francke di sana, universitas ini menjadi pusat dan lumbung Pietisme.[1][2] Ribuan pendeta dan penginjil dengan semangat pietisme (memfokuskan diri pada karya-karya sosial seperti panti asuhan, perawatan orang miskin, pendidikan sekolah-sekolah umum maupun keagamaan) merupakan lulusan universitas ini.[1] Francke adalah murid...

 

Canadian television series (1988–1989) RamonaCover artwork of one of the VHS releasesBased onRamona book series by Beverly Cleary[1]Developed byCecily TruettHugh MartinStarringSarah PolleyOpening themeRamona Q by Lee Ritenour (Canada only) Ramona Q (Instrumental) (United States and overseas only)Ending themeRamona Q by Lee Ritenour (Canada only) Ramona Q (Instrumental) (United States and overseas only)ComposerFred MollinCountry of originCanadaOriginal languageEnglishNo. of seasons1N...

Not to be confused with National Party (Poland, 1989). Political party in Poland National Party Stronnictwo NarodoweFounded7 October 1928; 95 years ago (7 October 1928)Dissolved1947; 77 years ago (1947)Preceded byPopular National UnionHeadquartersWarsaw, PolandIdeologyNational conservatismParliamentarism[1]Antisemitism[1]GermanophobiaPolitical positionRight-wingPolitics of PolandPolitical partiesElections Members of the original Str...

 

1872 Louisiana gubernatorial election ← 1868 November 4, 1872 1876 →   Nominee William Pitt Kellogg John McEnery Party Republican Democratic Popular vote 72,890 55,249 Percentage 56.88% 43.12% Election results by countyKellogg:      50-60%      60-70%      70-80%      80-90%      90-100%McEnery:      50-60%  ...

 

ADI Design Museum - Compasso d’Oro UbicazioneStato Italia LocalitàMilano IndirizzoPiazza Compasso d’Oro, 1 Coordinate45°29′00″N 9°10′49″E45°29′00″N, 9°10′49″E CaratteristicheTipoDesign CollezioniMostra permanente dei premi compasso d'oro Periodo storico collezioni1954-oggi FondatoriADIComune di Milano Aperturamaggio 2021 Visitatori98 011 (2022) Sito web Modifica dati su Wikidata · Manuale L'ADI Design Museum è un museo di Milano che ospita la collezio...

American baseball player and sportscaster (born 1967) Baseball player John SmoltzSmoltz in 2016PitcherBorn: (1967-05-15) May 15, 1967 (age 57)Warren, Michigan, U.S.Batted: RightThrew: RightMLB debutJuly 23, 1988, for the Atlanta BravesLast MLB appearanceSeptember 30, 2009, for the St. Louis CardinalsMLB statisticsWin–loss record213–155Earned run average3.33Strikeouts3,084Saves154 Teams Atlanta Braves (1988–1999, 2001–2008) Boston Red Sox (2009) St. L...

 

Serbian basketball player Željko RebračaRebrača in November 2020VojvodinaPositionPresidentLeagueBasketball League of SerbiaPersonal informationBorn (1972-04-09) 9 April 1972 (age 52)Apatin, SR Serbia, SFR YugoslaviaNationalitySerbianListed height2.13 m (7 ft 0 in)Listed weight120 kg (265 lb)Career informationNBA draft1994: 2nd round, 54th overall pickSelected by the Seattle SuperSonicsPlaying career1990–2007PositionCenterNumber9, 39, 12, 11Career history1990...

 

1519 Portuguese illustrated atlas You can help expand this article with text translated from the corresponding article in Spanish. (September 2012) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the Spanish article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-t...

Battle in the First World War Not to be confused with Battle of Zborov (1649). Battle of ZborovPart of the Kerensky Offensive during the Eastern Front (World War I)Czechoslovak legionnaries in the trenchesDate1–2 July 1917LocationZborov, Galicia, Austria-Hungary (now Ukraine)Result Czechoslovak and Russian victoryBelligerents Czechoslovak Legions Russian Republic  Austria-HungaryCommanders and leaders Vyacheslav Platonovich Troyanov David Krajča Eduard von Böhm-Ermolli Arnold vo...

 

Asburgo-Lorena(DE) Habsburg-Lothringen(FR) Habsbourg-LorraineA.E.I.O.U.Interzato in palo: nel primo d'oro, al leone di rosso rampante, armato, lampassato e coronato d'azzurro, che è d'Asburgo; nel secondo di rosso, alla fascia d'argento, che è d'Austria; nel terzo d'oro, alla banda di rosso caricata di tre alerioni d'argento, che è di LorenaStato Granducato di Toscana Arciducato d'Austria Impero d'Austria Regno d'Ungheria Terre della Corona di Santo Stefano Regno di Boemia Ducato di Modena...