Kelttiläinen uskonto oli muinaisten kelttien harjoittama monijumalainen uskonto. Eri puolilla Eurooppaa asuneiden kelttien uskomuksissa oli paikallisista eroista huolimatta paljon yhteisiä piirteitä. Keltit uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään, ja he hautasivat vainajiensa mukana ruokaa ja aseita tuonpuoleista varten. Heillä oli useita jumalia, joista osaa palvottiin koko kelttiläisessä maailmassa, mutta jotkut olivat maantieteellisiin alueisiin sitoutuneita heimojumalia.[1] Kelttien palvontamenoihin liittyi eläin- ja ihmisuhreja.[2]
Kreikkalaisten ja roomalaisten tavoin keltit olivat polyteistejä. Heillä oli suuri joukko erilaisia jumalia. Muutamia, kuten Lughia, palvottiin laajemmalti, mutta useimmat olivat paikallisia jumalia. Monia jumalia palvottiin tietyssä, heille pyhitetyssä paikassa, esimerkiksi pyhässä lehdossa tai lähteellä.[4]
Poseidoniuksen mukaan Gallian kelttien uskonnollisia menoja ohjasi kolme ammattiryhmää: druidit, bardit ja vaatit eli ”näkijät” (vates). Myös Irlannissa ja Walesissä oli nämä kolme ryhmää, ainoana erona oli, että näkijöiden nimenä oli filidh.[2]
Puiden palvonta oli kelteille tärkeää, ja temppelien sijasta palvontapaikkoina olivat pyhät lehdot. Kelteillä oli myös pyhiä lampia, lähteitä ja rotkoja. Lisäksi keltit rakensivat pyhäköiksi eräänlaisia puisia aitauksia.
Roomalaiset ja kreikkalaiset väittivät, että keltit uhrasivat säännöllisesti ihmisiä palvontamenoissaan. Cicero, Caesar, Suetonius ja Lucanus kertovat teoksissaan Galliassa tehdyistä ihmisten uhrauksista, ja Plinius vanhemman mukaan ihmisuhrit olivat tavallisia myös Britanniassa.[2]Antiikin kirjoittajien mukaan druidien asema oli uhrimenoissa keskeinen. Antiikin lähteet todennäköisesti liioittelevat ihmisuhrauksia, mutta arkeologinen tutkimus on kiistatta todistanut niitä tapahtuneen.
Kelttien soturikulttiin kuului päänmetsästys. Kelteillä oli tapana katkaista surmatuilta vihollisiltaan päät ja säilyttää ne voitonmerkkeinä. Keltit saattoivat myös uskoa, että pää oli kuolemattoman sielun asuinpaikka, ja säilyttämällä vastustajiensa päät he hallitsivat näiden sieluja.[6]
Druidit
Druidit olivat kelttien pappisluokka, joka vastasi kelttien myytti- ja uskomusperinteen säilyttämisestä. Druidit valittiin yleensä ylimysten joukosta. Heidän koulutuksensa kesti pitkään, sillä kaikki tieto välitettiin suullisesti, ja noviisien oli opeteltava ulkoa suuret määrät runoja, lakeja, loitsuja ja historiatietoa. Druidit toimivat myös yleisesti parantajina kelttiyhteiskunnassa. Keltit pitivät monia puita pyhinä, ja druidit yhdistettiin etenkin tammiin ja niissä kasvavaan misteliin. Ilmeisesti sanan druidi kanta oli kantakelttiläisen kielen tammea merkitsevässä sanassa. ”Druidi” lienee alun perin lausuttu dru-vid tai dru-vind (hän joka tuntee tammen).[2][5] Nimityksellä on luultavasti viitattu druidien tehtävään pyhien lehtojen suojelijoina.
Roomalaiset pitivät druideja Rooman valtaa vastustaneen liikehdinnän johtajina, minkä vuoksi druidit joutuivat roomalaisten erityisen vainon kohteiksi.[5]
Lähteet
James, Simon: Keltit. ((Exploring the World of the Celts, 1993.) Suomentanut Tarja Kontro) Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-19271-X
Sjöblom, Tom: Druidit. Tietäjiä, pappeja ja samaaneja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-842-3
Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 5. osa, Kal–Koo. Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-07244-3
