PROFILPELAJAR.COM

Kampurajalka on eräs yleisimmistä alaraajan synnynnäisistä epämuodostumista. Kampurajalan luut ovat muovautuneet virheasentoon. Jänteet, nivelsiteet, lihakset sekä joskus myös jalan verisuonet ovat kehittyneet epänormaalisti. Jänteet ja nivelsiteet ovat hyvin kireät, ja lihakset ovat rakenteellisesti pienemmät kuin normaalissa jalassa.

Kampurajalan jalkaterä voi olla normaalia pienempi tai lyhempi. Jalan liikettä ja tuntoa kontrolloivat hermot saattavat olla epänormaalisti kehittyneet. Jalka on jäykkä, ja siitä puuttuu normaali liikkuvuus. Lyhyet jänteet ja nivelsiteet jalan sisäpuolella rajoittavat liikettä ulospäin ja aiheuttavat jalan kääntymisen sisäänpäin. Tiukka akillesjänne nostaa kantapään tavanomaista korkeammalle ja sisemmäksi. Vastasyntyneellä on kampurajalasta huolimatta hyvin pehmeät ja joustavat luut ja jänteet, joten oikein toteutettu manipulointi asennon korjaamiseksi on päteville lääkäreille helppoa.

Kampurajalan uskotaan yleisesti kehittyvän raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, ja se voidaan havaita ultraäänitutkimuksessa, yleensä 20. raskausviikon paikkeilla. Kampurajalka voi olla molemmissa jaloissa (bilateral, bilateraalinen) tai vain toisessa jalassa (unilateral, unilateraalinen). Noin puolet tapauksista on molemminpuolisia.

Yleisyys

Juho "Nätti-Jussi" Nätin vasen jalkaterä osoitti taaksepäin, koska kampurajalkaa ei koskaan hoidettu.

Kampurajalkaa esiintyy yleensä yhdellä tuhannesta elävänä syntyneestä vauvasta. Polynesiassa on havaittu kampurajalkaa esiintyvän kuudella lapsella tuhannesta. Pojilla kampurajalkaa esiintyy kaksi kertaa useammin kuin tytöillä.

Synnynnäinen kampurajalka voi olla periytyvä, mutta ei tiedetä tarkkaan, mikä sen aiheuttaa. Joissakin suvuissa kampurajalkaa ilmenee useilla jäsenillä, ja toisissa taas ei tunneta kuin yksittäinen tapaus.

Jos jommallakummalla vanhemmista on kampurajalka, jälkikasvulla on suurempi riski saada se. Jos toinen vanhemmista on kampurajalkainen, todennäköisyys sen periytymiseen on 3–4 prosenttia. Jos molemmilla vanhemmista on kampurajalka, jälkikasvulle se tulee 15 prosentin todennäköisyydellä. Kampurajalkaisen lapsen sisaruksilla on noin 2 prosentin todennäköisyys saada myös kampurajalka.

Hoito

Kampurajalka on korjattava, jotta käveleminen onnistuu kunnolla. Korjaamiseen on kehitetty monia eri tapoja, joista lääkärit ovat kiistelleet jo 150 vuotta. Ennen nykyaikaista lääketiedettä jalkoja korjattiin manipuloinnein, eli jalkaa hierottiin ja venytettiin oikeaan asentoon. Manipulointia tehtiin monta tuntia päivässä, ja sen jälkeen jalkaan saatettiin laittaa side, jolla korjattu asento pyrittiin säilyttämään. Jo Hippokrateen kirjoituksista löytyy tietoa kampuroiden hoidosta, johon kuului muun muassa venyttelyä ja sitomista. Eräät Australian alkuperäiskansat käyttävät tätä menetelmää edelleen, ja siellä yleensä isoäidit hoitavat lapsenlastensa jalat kuntoon.

Lääketieteen kehittyessä ja tehokkuusajattelun vallatessa alaa kampurajalkoja alettiin korjata leikkausten avulla. 1800-luvulla konservatiivisen hoidon rinnalle tuli leikkaushoito, jota yhä edelleen käytetään yleisesti kampuroiden hoidossa Suomessa ja muualla maailmassa. Tiettyinä aikoina jalat leikattiin heti vauvan synnyttyä, kun taas viime aikoina on pyritty palaamaan konservatiivisempaan hoitoon, manipulointiin, johon jossakin vaiheessa kuitenkin yhdistetään leikkaus. Vanhemmat ovat usein kiinnostuneita mahdollisimman lempeästä tavasta korjata epämuodostumaa, ja eräs lääkäri on sanonut ympyrän sulkeutuvan kampurajalan hoidossa, kun pikkuhiljaa palataan pääasiassa manipulointi- ja sidonta- (kipsaus)menetelmän käyttöön.

Kampurajalka voidaan jaotella neljään eri ryhmään: synnynnäinen, teratologinen, syndroominen tai positionaalinen. Tässä artikkelissa puhutaan synnynnäisestä kampurajalasta. Neljä eri kampurajalkatyyppiä määritellään seuraavasti:

Synnynnäinen kampurajalka on yleisin kampurajalan tyyppi. Synnynnäisestä kampurajalasta puhuttaessa viitataan usein idiopaattiseen kampuraan, mikä tarkoittaa, että kampurajalka syntyy itsestään ilman mitään todistettavaa syytä. Lapsella, jolla on synnynnäisen kampurajalka, ei ole muita poikkeavuuksia. Joissakin suvuissa esiintyy useita kampurajalkatapauksia, minkä takia tutkijat uskovat, että kampurajalka on perinnöllinen.

Teratologinen kampurajalka esiintyy osana neuromuskulaarista häiriötä, kuten esimerkiksi spina bifida tai artrogrypoosi. Kampurajalkaa ei aina välttämättä esiinny näistä häiriöistä kärsivillä lapsilla. Teratologinen kampurajalka on usein vaikea ja vaatii lähes aina radiaalia leikkaushoitoa varhaisessa vaiheessa korjauksen saavuttamiseksi.

Syndroominen kampurajalka on kyseessä silloin, kun lapsella on monia erilaisia geneettisiä häiriöitä ja kampurajalka on osa suurempaa häiriötä. Lapsilla, joilla on kromosomiepämuodostuma, esimerkiksi Downin syndrooma, voi esiintyä myös syndroomista kampurajalkaa.

Positionaalinen (posturaalinen) kampurajalka aiheutuu kohdun tilanahtaudesta, eli lapsen jalka muovautuu ahtaassa tilassa väärään asentoon. Positionaalisen kampurajalan voi aiheuttaa kaksosraskaus, pieni kohtu, tai sikiön epänormaali asento kohdussa. Positionaalinen kampurajalka on helppo korjata ilman kirurgista operaatiota kipsien tai lastojen avulla. Positionaalinen kampurajalka ei ole rakennevika vaan ”pakkausvirhe”, minkä takia sitä ei pidetä todellisena kampurajalkana.