Jeremy Shu-How Lin (kiin.: 林書豪; pinyin: Lín Shūháo; s. 23. elokuuta 1988 Palo Alto, Kalifornia) on yhdysvaltalainen koripalloilija, pelipaikaltaan pelintekijä. Hän on pelannut pääosin NBA:ssa vuodesta 2010 lähtien. Linin myötä yllättäen parantuneet New York Knicksin peliotteet vuonna 2012 muodostivat Linsanity-nimisen ilmiön. Vuonna 2019 Lin voitti Toronto Raptorsissa NBA:n mestaruuden.
NBA-ura
Harvardin yliopistossa yliopistokoripalloa pelannut Lin ilmoittautui vuoden 2010 NBA:n varaustilaisuuteen, jossa mikään joukkue ei kuitenkaan valinnut häntä. Hän teki saman vuoden heinäkuussa vapaana pelaajana sopimuksen Golden State Warriorsin kanssa.
Warriors vapautti Linin sopimuksestaan ennen työsulun takia viivästyneen kauden 2011–2012 alkua, jolloin New York Knicks päätti hankkia hänet riveihinsä. Hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen ottelussa New Jersey Netsiä vastaan heitettyään 25 pistettä, ja toistaen suorituksensa heti seuraavassa ottelussa Utah Jazzia vastaan, jossa saldoksi tuli 28 pistettä, kahdeksan syötön lisäksi.
Linistä tuli kauden 2011–2012 loputtua rajoitettu vapaa pelaaja. Hän allekirjoitti kolmivuotisen, 25 miljoonan dollarin sopimuksen Houston Rocketsin kanssa, johon Knicks sai halutessaan vastata samanlaisella tarjouksella. Knicks kuitenkin päätti hankkia Portland Trail Blazersistä toisen pelintekijän Raymond Feltonin, ja antoi edellisen kauden komeetan vaihtaa seuraa.[1]
Heinäkuussa 2015 Lin siirtyi Charlotte Hornetsiin,[2] heinäkuussa 2016 Brooklyn Netsiin,[3] heinäkuussa 2018 Atlanta Hawksiin[4] ja helmikuussa 2019 Toronto Raptorsiin[5]. Raptors voitti vuonna 2019 NBA:n mestaruuden[6].
Maajoukkueura
Linin vanhemmat muuttivat 1970-luvulla siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin Taiwanista. Liniä on useampaan otteeseen kosiskeltu pelaamaan sekä Kiinan että Taiwanin maajoukkueeseen. Taiwanin koripalloliitto valitsikin hänet vuoden 2011 Aasian mestaruuskilpailuihin alustavaan 24 pelaajan joukkueeseensa, mutta jätti tämän pois lopullisesta ryhmästä polvivammaan vedoten.
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|