Jalkapallon Mestaruussarjan kausi 1950 oli vuonna 1930 perustetun Mestaruussarjan 19. kausi. Kaudella 1950 Mestaruussarja pelattiin 10 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Joukkuemäärää vähennettiin kaudelle 1950 kahdella, kun Palloliitto oli päättänyt 1948 aloittaa siirtymisen vaiheittain 16 joukkueen sarjasta (1948) kymmenen joukkueen sarjaan.
Mestaruussarjan ja Suomen mestaruuden voitti I-Kissat, joka varmisti ensimmäisen mestaruutensa toiseksi viimeisessä ottelussa 15. lokakuuta, vaikka se hävisi KIF:lle maalein 2–3.[1] Viimeiseksi sijoittuneet TuVe ja Kullervo putosivat Suomensarjaan.
Mestaruussarjan maalikuninkuuden kaudella 1950 jakoivat I-KissojenYrjö Asikainen ja VPS:nJorma Saarinen 15 maalilla.[2] Mestaruussarjan yleisömäärä kaudella 1950 oli yhteensä 187 025 henkeä eli keskimäärin 2 078 katsojaa ottelua kohti. Yleisökeskiarvo oli Mestaruussarjan uusi ennätys.[3] Kauden suurin yleisömäärä nähtiin 1. lokakuuta KuopionKeskuskentällä pelatussa ottelussa KuPS−I-Kissat, kun ottelua saapui seuraamaan 4 764 katsojaa.[4]
Mestaruussarjaan osallistui 10 joukkuetta, joista kahdeksan kaudelta 1949 ja kaksi nousijaa kauden 1949 Suomensarjasta. Suomensarjan Länsilohkon voittaja Haka ja Itälohkon voittaja Kullervo nousivat suoraan. Nousijajoukkueet korvasivat edellisellä kaudella viimeiseksi jääneet HIFK:n, HJK:n, HPS:n ja TuTo:n.[5]
↑Lahtinen, Esko S. – Malmberg, Kirsti – Meri, Heikki – Salopuro, Kaija – Suomalainen, Ilkka: Jalkapallokirja 1981, s. 113. Suomen Palloliitto, 1981. ISBN 951-9392-02-5
↑Juha Vuorinen ja Markku Kasila: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006 (Suomen urheilumuseosäätiö, 2007)
↑Juha Kanerva (toim.): Jalkapallon pikkujättiläinen (WSOY, 2003); Juha Vuorinen ja Markku Kasila: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006 (Suomen urheilumuseosäätiö, 2007)
a) Suomenmestaruuskilpailua ei pelattu ensimmäisen maailmansodan vuoksi. b) Mestaruussarjaa ei pelattu jatkosodan vuoksi. c) Mestaruussarja korvattiin jatkosodan vuoksi cup-kilpailulla (1942). d) Mestaruussarja korvattiin jatkosodan vuoksi cup-kilpailulla (1945). e) Karsintasarja on laskettu myöhemmin Mestaruussarjan 13. kaudeksi.