Jalkapallon Mestaruussarjan kausi 1948 oli vuonna 1930 perustetun Mestaruussarjan 17. kausi. Kaudella 1948 Mestaruussarja pelattiin 16 joukkueen yksinkertaisena sarjana. Palloliiton edustajakokous päätti 11. huhtikuuta 1948 aloittaa siirtymisen vaiheittain kymmenen joukkueen yhteiseen kevät-syyssarjaan Työväen Urheiluliiton (TUL:n) joukkueiden kanssa, ja ensimmäisessä vaiheessa Mestaruussarjaan otettiin kaikki ne 16 joukkuetta, jotka olisivat osallistuneet oman liittonsa Mestaruussarjaan syksyllä 1948.
Mestaruussarjan voiton jakoivat tasapistein VPS ja TPS, joten Suomen mestaruus ratkaistiin joukkueiden välisellä uusintaottelulla. Olympiastadionilla 7. marraskuuta 1948 pelatun uusintaottelun ja toisen Suomen mestaruutensa voitti VPS maalein 3–0. Viimeiseksi jääneet RTU, Sudet, Kullervo, TuKV, Kiri ja Ponnistus putosivat Suomensarjaan.
Mestaruussarjan maalikuninkuuden kaudella 1948 voitti VIFK:nStig-Göran Myntti 15 maalilla.[1] Mestaruussarjan yleisömäärä kaudella 1948 oli yhteensä 118 311 henkeä eli keskimäärin 978 katsojaa ottelua kohti.[2]
Mestaruussarjaan osallistui 16 joukkuetta, joista kahdeksan Palloliiton sarjoista ja kahdeksan TUL:n sarjoista. Sarjaan otettiin ne joukkueet, jotka olisivat osallistuneet oman liittonsa Mestaruussarjaan syksyllä 1948 eli kuusi joukkuetta kauden 1947–48 Mestaruussarjasta ja kaksi nousijaa kauden 1947–48 Suomensarjasta sekä kuusi joukkuetta kauden 1947–48 TUL:n Mestaruussarjasta ja kaksi nousijaa kauden 1947–48 TUL:n Suomensarjasta.[3]
↑Jalkapallokirja 1949, s. 9. Suomen Palloliitto, 1949.
↑Lahtinen, Esko S. – Malmberg, Kirsti – Meri, Heikki – Salopuro, Kaija – Suomalainen, Ilkka: Jalkapallokirja 1982, s. 119. Suomen Palloliitto, 1982. ISBN 951-9392-02-5
↑Juha Vuorinen ja Markku Kasila: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006 (Suomen urheilumuseosäätiö, 2007)
↑Juha Kanerva (toim.): Jalkapallon pikkujättiläinen (WSOY, 2003); Juha Vuorinen ja Markku Kasila: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006 (Suomen urheilumuseosäätiö, 2007)
a) Suomenmestaruuskilpailua ei pelattu ensimmäisen maailmansodan vuoksi. b) Mestaruussarjaa ei pelattu jatkosodan vuoksi. c) Mestaruussarja korvattiin jatkosodan vuoksi cup-kilpailulla (1942). d) Mestaruussarja korvattiin jatkosodan vuoksi cup-kilpailulla (1945). e) Karsintasarja on laskettu myöhemmin Mestaruussarjan 13. kaudeksi.