Jōyō (jap.城陽市, Jōyō-shi) on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kansain alueella Kioton prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin eteläosassa Kioton ja Naran puolivälissä Kizujoen oikealla rannalla. Jōyōssa on 76 048 asukasta (vuonna 2017)[2] ja sen pinta-ala on 32,71 neliökilometriä.[1]
Jōyō sijaitsee Kioton ja Naran kaupunkien puolivälissä. Kaupunki on suurimmaksi osaksi alavaa laaksoaluetta, ja maasto kohoaa asteittain kohti itärajan matalahkoja vuoria. Kaupungin länsirajalla on joki nimeltä Kizugawa. Ilmasto laaksossa on leuto keskilämpötilan ollessa 16 °C, mistä syntyvät hyvät edellytykset hedelmäpuiden kasvattamiselle.
Kioton prefektuurin eteläosa kaupungistuu metropolien vaikutuksesta jatkuvasti. Alueella pyritään viljelyn ja urbanisoitumisen rinnakkaisuuteen. Kaupunkialueet ovat yhteenkasvaneita, eikä rajoja juuri huomaa. Jōyōn naapurikaupunkeja ovat Kyōtanabe, Uji ja Yawata.
Talous
Jōyōssa tuotetaan 60 % Japanissa tarvittavista kulta- ja hopealangoista. Näitä käytetään hyväksi erityisesti kimonoiden tuotannossa.
Kaupunki on suurkaupunkialueiden tuntumassa, mutta ilmastollisesti alue suosii viljelyä. Maatalouden tuotteita alueella ovat riisi ja bataatti sekä varsinkin hedelmät, kuten viikuna ja ume.
Matkailu
Aodanin umetarha
Aodanin umetarha on matkailunähtävyys, jossa 20 hehtaarin alueella on noin 10 000 ume- eli japaninaprikoosipuuta. Tarhan tarkkaa alkuajankohtaa ei tunneta, mutta siitä löytyy mainintoja Kamakura-kaudentanka-runoista.
Twinkle Jōyō
Twinkle Jōyō on talvinen valojuhla, jossa sytytetään tuhansia värillisiä lamppuja.