Isä Akaki, siviilinimeltään Andrei Kuznetsov (17. lokakuuta 1873 Vologdan alue – 31. tammikuuta 1984 Heinävesi^[1]) oli suomenvenäläinen munkki ja kuollessaan Valamon luostarissa Pohjoismaiden vanhin asukas sekä tiettävästi vanhin Suomessa koskaan elänyt mies ennen Aarne Arvosta. Hänen iästään ei ole täyttä varmuutta. Hän oli oman ilmoituksensa mukaan syntynyt 30. lokakuuta 1874, jolloin hän olisikin ollut kuollessaan 109-vuotias.^[2]

Kuznetsov lähti teini-ikäisenä luostariin, koska arveli elämän siellä voittavan kotiolot. Lisäksi hän halusi välttää asepalveluksen tsaarin armeijassa. Ratkaisuun vaikutti myös synnynnäinen huonokuuloisuus, joka olisi ollut toimeentulon esteenä luostarin ulkopuolella.

Kuznetsov lähti Solovetskin luostariin Vienanmeren yksinäiselle saarelle. Siellä hän työskenteli hevosten hoitajana ja tallimiehenä. Vuonna 1898 hän siirtyi Petsamoon Pyhän kolminaisuuden luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi 1913 viidentoista kilvoitteluvuoden jälkeen. Nimen Akaki hän sai Maltan piispan, pyhän Akakioksen mukaan.

Petsamon luostarissa elettiin arktisista oloista huolimatta vilkkaan rakentamisen aikaa, ja luostarista muodostui hengellinen ja kulttuurikeskus. Munkki Akaki jatkoi tallirengin töissä, jotka hän hallitsi hyvin. Suurimmillaan hänellä oli huollettavanaan sadan hevosen lauma.

Luostarin elämä häiriintyi pahasti talvisodan ja jatkosodan aikana, joten munkit siirtyivät 1942 Uuden Valamon luostariin Heinävedelle, jonne Valamon luostari oli siirtynyt Laatokalta sodan jaloista. Isä Akaki hoiti siellä hevosia vielä 90-vuotiaana, kunnes luostari lopetti hevosten pidon. Loppuun asti hänellä oli viittansa taskuissa omenoita ja sokeripaloja hevosilleen, joita hän hoiti kuin omia lapsiaan.

Niin kauan kuin luostarissa oli ajopelejä ja niitä vetämään pystyviä hevosia, hän toimi myös ajomiehenä kuljettaen niin asioilla käyneitä luostarin toimihenkilöitä kuin vieraitakin. Yleensäkin hevosilla ajelu joskus hurjaakin kyytiä oli kaikkien munkkien ainoita todellisia huvittelumuotoja; esimerkiksi Valamon saarilla missä heillä oli omat tiet ja rauha ajaa mielen mukaan, he käyttivät tilaisuutta täydestä sydämestään. Hevoset olivat aina hyvin hoidettuja ja kurinalaisia.

Vielä tämänkin jälkeen hän osallistui kevyempiin töihin. Hän tyytyi niukkaan ravintoon ja askeettiseen elämänmenoon. Raamattu ja rukoileminen olivat hänen voimansa vielä satavuotiaana.

Vielä yli 100-vuotiaana hän jaksoi kävellä omin jaloin kirkkoon. Vuonna 1980, jolloin isä Akakin syntymästä oli tulossa 107 vuotta, hän sai Heinäveden kunnalta kirjeen, jossa hänet kutsuttiin peruskoulun ensimmäiselle luokalle tietokoneohjelman väärinkäsityksen takia: tietokone ei osannut erottaa eri vuosisadoilla syntyneitä toisistaan ja sen johdosta kaikille, joiden syntymävuosi päättyi -73, lähetettiin kutsu kouluun. Väärinkäsitys huvitti isä Akakia suuresti.^[3]

Hän kuoli 110 vuoden ja 106 päivän ikäisenä 31. tammikuuta 1984^[1] nautittuaan viimeisenä iltanaan Herran ehtoollisen ennen nukkumaan menoa.

• Antti Hervonen: Vuosisadan vartijat, Ikääntymisen suomenmestarit kertovat (Tammi 2001) ISBN 951-31-2056-2