Clason kävi koulunsa Tukholmassa ja aloitti vuonna 1874 opinnot teknillisessä korkeakoulussa. Hän opiskeli aluksi koneinsinööriksi, mutta siirtyi vuonna 1877 arkkitehtilinjalle ja viimeisteli opintonsa vuosina 1879–1881 kuninkaallisessa taideakatemiassa, jossa hänen opettajanaan toimi F. W. Scholander.[1][3] Oltuaan kaksi vuotta teknillisen korkeakoulun assistenttina ja yli-intendentinviraston ylimääräisenä arkkitehtina Clason perusti oman toimiston vuonna 1883.[1] Yhtiökumppanina hänellä oli aluksi Kasper Salin.[4] Clason matkusti vuosina 1883–1886 Euroopassa. Hän oli vuodesta 1889 kuninkaallisen taideakatemian jäsen ja vuosina 1890–1904 arkkitehtuurin professori teknillisessä korkeakoulussa. Hän kuului Tukholman kaupunginvaltuustoon vuosina 1900–1910 sekä useisiin kaupungin lautakuntiin.[1][3] Vuodesta 1899 Clason kuului myös Nordiska museetin johtokuntaan ja oli vuodesta 1906 sen puheenjohtaja.[5] Vuosina 1904–1917 hän oli yli-intendentinviraston ensimmäinen intendentti ja vuosina 1918–1923 rakennushallituksen rakennusneuvos.[2]
Clason teki läpimurtonsa Tukholmaan suunnitelluilla yksityistaloilla, kuten Strandvägenin uusrenessanssityyliset Thaveniuksen talo ja Bünsowin talo (1888). Tukholman vanhaankaupunkiin valmistunut Österlånggatan 14 (1889) jäljitteli 1600-luvun kauppiastaloja. Niitä seurasivat italialaista renessanssia jäljittelevä Östermalmin kauppahalli (1889, Kasper Salinin kanssa), hollantilaista renessanssia edustava norlantilaisen osakunnan talo Uppsalassa ja venetsialaista gotiikkaa mukaileva Hallwylin palatsi Tukholmassa. Clasonin suurin monumentaalityö on Tukholman Djurgårdenilla sijaitseva mahtava Nordiska museet, jonka arkkitehtuuri sai innoitusta muun muassa Ruotsin ja Tanskan vanhoista linnoista. Hän voitti sen suunnittelukilpailun vuonna 1889 yhdessä Magnus Isæuksen kanssa, mutta Isæuksen kuoltua jo seuraavana vuonna Clason viimeisteli suunnittelmat yksin.[1][3] Museo valmistui vuonna 1907. Noihin aikoihin nuorempi arkkitehtipolvi alkoi kritisoida Clasonia historiallisten eurooppalaisten tyylisuuntien kierrättämisestä, joten hän siirtyi myöhäistuotannossaan mukailemaan uutta kansallisromanttista tyyliä.[4]
