Imeväiskuolleisuus

Imeväiskuolleisuus tarkoittaa ensimmäisen elinvuotensa aikana kuolleiden lasten osuutta kaikista syntyneistä. Yleensä luku ilmoitetaan tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden.[1] Imeväiskuolleisuus on osa lapsikuolleisuutta, joka tarkoittaa alle viisivuotiaana kuolleiden lasten osuutta.[2] Lapsikuolleisuuden vähentäminen on yksi Yhdistyneiden kansakuntien määrittelemistä vuosituhattavoitteista.[3]

Imeväiskuolleisuus on yleistä etenkin kehitysmaissa, joissa ei välttämättä ole saatavilla puhdasta vettä, riittävää ravintoa tai kehittynyttä terveydenhoitoa. Esimerkiksi joissain Afrikan maissa imeväisiä kuolee yli sata tuhatta lasta kohden, kun taas Euroopan unionin keskiarvo on 4,22 lasta tuhatta lasta kohden. Imeväiskuolleisuus on kuitenkin laskenut maailmanlaajuisesti selvästi 1800- ja 1900-lukujen aikana.

Syyt

Imeväiskuolleisuuden syyt jaetaan endogeenisiin eli sisäsyntyisiin ja eksogeenisiin eli ulkosyntyisiin. Endogeenisia syitä ovat äitiin ja lapseen sisäisesti liittyvät syyt ja eksogeenisia syitä esimerkiksi mikrobeista ja ympäristöstä johtuvat. Merkittävin endogeeninen syy on ennenaikainen syntymä, josta aiheutuu useita terveysriskejä. Synnytyskomplikaatiot ovat toinen merkittävä syy, ja kolmantena ovat synnynnäiset viat, kuten sydänviat.[4]

Jos vauva selviää kuukauden ikäiseksi, endogeeniset riskit vähenevät ja eksogeeniset riskit kasvavat kolminkertaisiksi niihin nähden. Taudit ovat yleisimpiä eksogeenisia kuolemansyitä, etenkin keuhkokuume ja ripuli. Myös aliravitsemus, ilmansaasteet, likainen vesi tai saastunut ruoka aiheuttavat imeväiskuolleisuutta. Sota voi lisätä imeväiskuolleisuutta jopa 60 prosenttia, kun ravinnon ja terveydenhuollon saatavuus heikkenee.[4]

Vähentämispyrkimykset

Unicef ja Maailman terveysjärjestö pyrkivät vähentämään imeväiskuolleisuutta ennen kaikkea näillä neljällä keinolla:[4]

  • sairauksien ehkäisemisellä rokotuksin ja lisäravintein
  • vauvojen sairauksien paremmalla hoidolla
  • äitien terveydenhoidon parantamisella odotusaikana, synnytyksessä ja sen jälkeen
  • ravitsemuksen parantamisella – WHO suosittelee esimerkiksi rintaruokinnan tehostamista äidinmaidonkorvikkeiden sijaan pikkulasten terveyden edistämiseksi monistakin syistä[5]

Maittain ja alueittain

Imeväisten kuolleisuus on yleistä etenkin kehitysmaissa, joissa ei ole puhdasta vettä tai kehittynyttä terveydenhoitoa ja ravinto on alhaisen elintason vuoksi puutteellista. Suomessa imeväiskuolleisuus on hyvin vähäistä. Vuonna 2003 Suomen imeväiskuolleisuus oli Eurostatin mukaan 3,0 tuhatta lasta kohden, mikä oli Euroopan unionin toiseksi alhaisin luku Ruotsin jälkeen.[6]

Imeväiskuolleisuuden kehitys ja ennuste alueittain 1950–2050 YK:n mukaan.
  Afrikka
  koko maailma
  Aasia
  Latinalainen Amerikka ja Karibia
  kehittyneet maat

Imeväiskuolleisuus alueittain vuonna 2010 Maailmanpankin mukaan:[4]

Alue Imeväiskuolleisuus
Itä-Aasia ja Oseania 18,79
Euroopan unioni 4,22
Latinalainen Amerikka ja Karibia 18,09
Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka 25,57
Pohjois-Amerikka 6,39
Etelä-Aasia 51,64
Saharan eteläpuolinen Afrikka 76,36
koko maailma 41,00

Seuraavassa taulukossa on maita, joissa imeväiskuolleisuus on suurimpia maailmassa. Luvut perustuvat YK:n väestöarvioon vuosille 2005–2010, ja ne on ilmoitettu tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden.[7]

Imeväiskuolleisuus maittain vuonna 2006.
Sija Maa Imeväiskuolleisuus
1 Sierra Leone 160,3
2 Afganistan 157,0
3 Liberia 132,5
4 Angola 131,9
5 Mali 128,5
6 Tšad 119,2
7 Norsunluurannikko 116,9
8 Somalia 116,3
9 Kongon dem. tasavalta 113,5
10 Guinea-Bissau 112,7
Suomi 3,7

Maiden väliseen vertailuun vaikuttaa se, että eri maissa imeväiskuolemat voidaan tilastoida eri perustein. Esimerkiksi Japanissa (imeväiskuolleisuus 3,14) vastasyntyneen täytyy vetää edes yksi henkäys ennen kuolemaansa tullakseen lasketuksi imeväisenä kuolleeksi. Yhdysvalloissa (7,07) sen sijaan vastasyntynyt voidaan laskea imeväiskuolleeksi herkemmin, kunhan hän vain ehtii osoittaa jonkinlaista elonmerkkejä ennen kuolemaansa.[4]

Historia

Imeväiskuolleisuus on ollut maailmanhistorian aikana 200–400 jokaista tuhatta syntynyttä kohti, ajoittain tautiepidemioiden aikana jopa yli 500 jokaista tuhatta syntynyttä kohti. Vauvojen kuolemat ovat olleet niin yleisiä, että lapsia ei monissa kulttuureissa kirjattu ylös tai edes nimetty ennen heidän ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Missään maassa ei imeväiskuolleisuutta tilastoitu ennen 1800-luvun alkua. 1700-luvulla länsimaissa alettiin täyttää soita, mikä vähensi sääskien levittämien tautien määrää, ja samaan aikaan ravinnon saatavuus, hygienia ja asumisen laatu paranivat. Samalla teollistumisen seurauksena kuitenkin syntyi ahtaita, likaisia asuinolosuhteita, mikä lisäsi tautiepidemioita ja imeväiskuolleisuutta.[4]

Vielä vuonna 1900 vasta kolmessa maassa, Ruotsissa, Norjassa ja Uudessa-Seelannissa, imeväiskuolleisuus oli alle 10 prosenttia, kun muualla maailmassa se oli yleensä 15–30 prosenttia. 1900-luvun alussa imeväiskuolleisuus alkoi vähetä voimakkaasti, ensin kehittyneissä maissa ja sitten myös kehitysmaissa. Vielä vuosisadan puolivälissä Latinalaisessa Amerikassa imeväisyyskuolleisuus oli 12 prosenttia, Aasiassa 18 prosenttia ja Afrikassa yli 20 prosenttia. Nykyaikaisen terveydenhoidon levittyä kehitysmaihin toisen maailmansodan jälkeen niidenkin imeväiskuolleisuus on laskenut, ensimmäiseksi Itä-Aasiassa ja viimeiseksi Afrikassa.[4]

Katso myös

Lähteet

  1. Tilastokeskus: Käsitteet ja määritelmät
  2. Lapsikuolleisuus lähes puolittunut kahdessa vuosikymmenessä Suomen YK-liitto. Viitattu 2.2.2015.
  3. Goal 4. Reduce child mortality (Arkistoitu – Internet Archive) Millennium Development Goals
  4. a b c d e f g Christopher Bates: Global Social Issues : An Encyclopedia, luku Infant Mortality, s. 589–594. Sharpe Incorporated, M. E., 2013. ISBN 9780765682925
  5. International Code of Marketing of Breast-Milk Substitutes 1981. WHO. Viitattu 2.2.2015. (englanniksi)
  6. Tilastokeskus: EU:n väestöä kasvattaa muuttoliike
  7. United Nations World Population Propsects: 2006 revision, s. 85–89 (Table A. 18).

Aiheesta muualla

Read other articles:

For the third film of the Bring It On film series that uses this title, see Bring It On: All or Nothing.2001 film by Mike Leigh All or NothingBritish DVD coverDirected byMike LeighWritten byMike LeighProduced bySimon Channing WilliamsStarringTimothy SpallLesley ManvilleEdited byLesley WalkerMusic byAndrew DicksonProductioncompaniesThin Man FilmsStudioCanalDistributed byUGC Films UKRelease dates 17 May 2002 (2002-05-17) (Cannes) 18 October 2002 (2002-10-18) Ru...

 

См. также: Живой квест Участники в образе людей викторианской эпохи. Ролевая игра живого действия (от англ. Live action role-playing game, LARP) — разновидность ролевой игры, которая характеризуется непосредственным отыгрышем действий персонажа. Весьма схожа с театральным действи...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. PastorAgustinus Tri Budi UtomoPr.GerejaGereja Katolik RomaKeuskupanSurabayaImamatTahbisan imam27 Agustus 1996 (27 tahun, 204 hari)Informasi pribadiNama lahirAgustinus Tri Budi UtomoLahir(1968-04-12)12 April 1968Ngawi, IndonesiaKewarganegaraa...

MF1Berkas:Midland F1 Racing logo.pngNama resmiMidland F1 RacingKantor pusatSilverstone, Northamptonshire, Britania RayaPendiriAlex ShnaiderStaf terkenalColin KollesJames KeyPembalap terkenal Tiago Monteiro Christijan AlbersNama sebelumnyaJordan Grand PrixNama selanjutnyaSpyker F1 TeamSejarah dalam ajang Formula SatuMesinToyotaGelar Konstruktor0Gelar Pembalap0Jumlah lomba18Menang0Posisi pole0Putaran tercepat0Lomba pertamaGrand Prix Bahrain 2006Lomba terakhirGrand Prix Brasil 2006 Midland F1 R...

 

Untuk badan intelijen Israel, lihat Mossad. Bagian dari sebuah serial tentangAliyah Imigrasi Yahudi ke Tanah Israel Konsep Tanah yang Dijanjikan Pertemuan Israel Diaspora Negasi Tanah air bagi bangsa Yahudi Zionisme Pertanyaan Yahudi Undang-undang Kepulangan Aliyah Pra-Modern Kembali ke Sion Yishuv Lama Perushim Aliyah pada zaman modern Pertama Kedua Pada Perang Dunia I Ketiga Keempat Kelima Aliyah Bet Bricha Dari negara-negara Muslim Yaman Irak Maroko Lebanon dari Uni Soviet pasca-Soviet dar...

 

Pangkalan Angkatan Udara OffuttBagian dari Air Combat Command (ACC)dekat Omaha, Nebraska dan Bellevue, Nebraska Offutt Air Force BaseKoordinat41°07′10″N 095°54′31″W / 41.11944°N 95.90861°W / 41.11944; -95.90861 (Offutt AFB)Informasi situsDikontrol oleh Angkatan Udara Amerika SerikatSejarah situsDibangun1918Digunakan1948–sekarang Pangkalan Angkatan Udara Offutt (Offutt Air Force Base) adalah pangkalan Angkatan Udara Amerika Serikat yang t...

Untuk pemerintahan kolonial Prancis, lihat Indochina Prancis. Asia Tenggara Daratan Semenanjung Indochina IndochinaPopulasi243.201.036 (1 Juli 2019)PDB (PPP)$2,877 triliun (2021)GDP (nominal)$1,485 triliun (2022)Negara Kamboja Laos Malaysia Myanmar (Burma) Thailand Vietnam Asia Tenggara Daratan (sebelumnya dikenal sebagai Indochina atau Semenanjung Indochina) adalah bagian kontinental Asia Tenggara. Terletak di sebelah timur anak benua India dan di selatan Tiongk...

 

Tom KennyLahirThomas James Kenny13 Juli 1962 (umur 61)Syracuse, New York, A.S.PekerjaanAktor, KomedianTahun aktif1989–sekarangSuami/istriJill Talley ​(m. 1995)​Anak2 Thomas James Kenny (lahir 13 Juli 1962) adalah seorang aktor dan komedian Amerika. Dia dikenal karena menyuarakan karakter eponim dalam SpongeBob SquarePants Serial TV, video game, dan film. Kenny telah mengisi suara banyak karakter lain termasuk Heffer Wolfe di Rocko's Modern Life; Ice K...

 

Italian fencer Aldo MontanoPersonal informationBorn (1978-11-18) 18 November 1978 (age 45)Livorno, ItalyHeight1.84 m (6 ft 0 in)Weight82 kg (181 lb)SportCountryItalySportFencingWeaponSabreHandright-handedNational coachGiovanni SirovichClubG.S. Fiamme Azzurre[1]Head coachAndrea TerenzioFIE rankingcurrent ranking Medal record Men's fencing Representing  Italy Olympic Games 2004 Athens Individual sabre 2004 Athens Team sabre 2020 Tokyo Te...

Obesity in children For the medical journal, see Childhood Obesity (journal). Medical conditionChildhood obesityChildren with varying degrees of body fatSpecialtyEndocrinology, pediatrics, bariatrics  Part of a series onHuman body weight General concepts Obesity (Epidemiology) Overweight Underweight Body shape Weight gain Weight loss Gestational weight gain Diet (nutrition) Weight management Overnutrition Childhood obesity (Epidemiology) Medical concepts Adipose tissue Classification of ...

 

Village in Estonia Village in Rapla County, EstoniaHeldaVillageHeldaLocation in EstoniaCoordinates: 59°01′46″N 24°55′47″E / 59.02944°N 24.92972°E / 59.02944; 24.92972Country EstoniaCounty Rapla CountyMunicipalityRapla ParishOfficial village2010Area • Total5.45 km2 (2.10 sq mi)Population (01.02.2010[1]) • Total43 • Density7.9/km2 (20/sq mi) Helda is a village in Rapla Parish, Rapla Cou...

 

この項目には、一部のコンピュータや閲覧ソフトで表示できない文字が含まれています(詳細)。 数字の大字(だいじ)は、漢数字の一種。通常用いる単純な字形の漢数字(小字)の代わりに同じ音の別の漢字を用いるものである。 概要 壱万円日本銀行券(「壱」が大字) 弐千円日本銀行券(「弐」が大字) 漢数字には「一」「二」「三」と続く小字と、「壱」「...

Pour les articles homonymes, voir Conciles de Vienne. Concile de Vienne Informations générales Numero XVe concile œcuménique Convoqué par Clément V Début 16 octobre 1311 Fin 6 mai 1312 Lieu Vienne (Isère) Accepté par Église catholique Liste des conciles Deuxième concile de Lyon (1274) Concile de Vienne Concile de Constance (1414-1418) modifier  Le concile de Vienne est pour l'Église catholique romaine le quinzième concile œcuménique. Il fut convoqué par le pape Clément ...

 

براونينغ     الإحداثيات 48°33′25″N 113°00′50″W / 48.5569°N 113.014°W / 48.5569; -113.014   [1] تقسيم إداري  البلد الولايات المتحدة[2]  التقسيم الأعلى مقاطعة غلاسير  خصائص جغرافية  المساحة 0.715732 كيلومتر مربع0.709483 كيلومتر مربع (1 أبريل 2010)[3]  ارتفاع 1334 متر...

 

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2019) سانت معلومات شخصية الميلاد 8 فبراير 1997 (27 سنة)  سيريكوندا  مواطنة غامبيا  الحياة العملية المهنة موسيقي  تعديل مصدري - تعديل   سانت (بالإنجليزية: Saint...

المركز الدولي لتسوية المنازعات الاستشارية (بالإنجليزية: International Centre for Settlement of Investment Disputes)‏    الاختصار (بالفرنسية: CIRDI)‏،  و(بالإنجليزية: ICSID)‏  تاريخ التأسيس 1965  المنظمة الأم مجموعة البنك الدولي[1]  الموقع الرسمي الموقع الرسمي  تعديل مصدري - تعديل   &#...

 

حرب الجبل الغربي 2011 جزء من ثورة 17 فبراير  التاريخ 18 أغسطس 2011  الموقع الجبل الغربي  31°52′00″N 11°50′00″E / 31.866666666667°N 11.833333333333°E / 31.866666666667; 11.833333333333   تعديل مصدري - تعديل   31°52′00″N 11°50′00″E / 31.866666666667°N 11.833333333333°E / 31.866666666667; 11.833333333333 خريطة للص...

 

List of MPs for constituencies in Scotland (2017–2019)← 2015–20172019–2024 → Colours on map indicate the party allegiance of each constituency's MP. This is a list of the 59 members of Parliament (MPs) elected to the House of Commons of the United Kingdom by Scottish constituencies for the Fifty-Seventh Parliament of the United Kingdom (2017 to 2019) at the 2017 United Kingdom general election. Composition For results by constituency, see Results of the 2017 Unite...

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Jason F. WrightLahirJason Fletcher Wright1 Februari 1971 (umur 53)Florrisant, Missouri AmerikaPekerjaanPenulis, Pembicara, PolitikusKebangsaanAmerikaAlmamaterBrigham Young UniversityKarya terkenalThe Wednesday LettersPasanganKodi EreksonAnak...

 

В Википедии есть статьи о других людях с такой фамилией, см. Бунич. Павел Григорьевич Бунич Рождение 25 октября 1929(1929-10-25)[1]Москва, РСФСР, СССР[1] Смерть 20 октября 2001(2001-10-20) (71 год)Москва, Россия Место погребения Новое Донское кладбище Дети Бунич Андрей Павлович Партия...