Hygienia tarkoittaa terveydenhoidon oppia joka painottaa tautien ennaltehkäisyä.

Hygienia tarkoittaa terveyden edistämistä ja säilyttämistä (terveysoppi). Erityisesti se huolehtii ympäristön terveellisyydestä niin, että siinä ei kohdata tautia aiheuttavia mikrobeja, vaarallisia kemikaaleja, säteilyä tai muita sairauksia aiheuttavia tekijöitä. Hygienian osa-alueita ovat mm. henkilökohtainen hygienia, elintarvikehygienia, vesihygienia ja työhygienia. Ympäristöhygienian koulutusala kouluttaa alan asiantuntijoita.^[lähde? ]

Hygieniakasvatus kuuluu peruskoulun opetussuunnitelmaan. Sitä opetetaan läpäisyperiaatteella eri oppiaineiden yhteydessä. Suomessa hygieniakäytäntöjä pyritään edistämään myös lainsäädännön keinoin.^[lähde? ]

Hygienia-ajattelun alkuperäksi on usein nimetty 1830-luvun Englanti, jossa koleratuhojen paikalliset vaihtelut herättivät huomaamaan huonojen elinolojen yhteyden kuolleisuuteen. Myös Ranskassa paikallinen hygienialiike kehittyi jo 1800-luvun alussa. Hygienian nousu on usein liitetty bakteriologian nousu, mutta pohjalla vaikutti alun perin miasmateorian havaintoihin huonon ilman ja tautien yhteydestä. Mikrobiologiset edistysaskeleet suuntasivat hygieenisiä toimenpiteitä. Myös kaupungistumisen esiintuomat terveyshaitat, teollisuuden laatuvaatimukset sekä sivistyneistön kansallinen herääminen ovat osaltaan liittyneet hygienian läpimurtoon.^[1]

Suomessa hygienia-ajattelun leviämisen alkuna on pidetty vuoden 1832 piirilääkärijohtosääntöä, joka edellytti viranhaltijoilta terveyttä haittaavien epäkohtien tarkkailua. Varsinaisesti hygieenisyys juurtui kuitenkin vuoden 1879 terveydenhoitoasetuksessa. 1900-luvun vaihteessa hygienia-ajattelun ajateltiin liittyvän myös sivistyneiden valtioiden toimintatapoihin ja siten velvoittavan myös suomalaisia. Vertailukohtia hygienian saavuttamisessa olivat erityisesti Ruotsi ja muut Pohjoismaat, samoin kuin Englanti ja Saksa.^[2]

Henkilökohtainen hygienia vaatii vähintään neljä kertaa viikossa huolellisen sukuelinten, peräaukon sekä muiden alueiden pesun^[lähde? ]. Hiukset kannattaa pestä 3-4 kertaa viikossa, sillä rasvainen päänahka ja hiukset sisältävät paljon mikrobeja^[lähde? ]. Rasvaiset hiukset sisältävät mikrobeja enemmän kuin kuivat. Toisaalta kuiva päänahka levittää ympäristöönsä hiukkasia ja hilsettä. Monilla työpaikoilla, varsinkin hoitotyössä pitkät hiukset tulee pitää kiinni ja niiden koskettelua ja harjausta tulee välttää. Hiussuojan käyttö on myös useissa ammateissa välttämätöntä (esimerkiksi elintarviketeollisuus)^[lähde? ]. Nenää ja suuta ei tule kosketella, eikä myöskään näppylöitä tai näkyviä epäpuhtauksia. Hampaiden ja suunhoito on tärkeää, koska niiden huono hoito altistaa sairauksille. Oikeat aivastamis- ja niistämistavat ovat myös osa hyvää hygieniaa. Iho suojaa ihmistä monilta taudeilta, mutta se on myös herkkä ärsytykselle. Vahingoittunut iho on avoin väylä bakteereille, ja näin ollen huonosti hoidettuna altistaa infektioille.^[lähde? ]

Vaikka ihmiskunta on ammoisista ajoista valmistanut ruokaa, se ei ole oppinut tekemään sitä niin puhtaasti, että ruoan mukana ei kulkisi vatsaan joskus muutakin kuin terveellisiä ainesosia. Salaatit tulee pestä, lihat leikata eri leikkuulaudalla kuin leipä jne. Käsihygienia on ruoanlaitossa tärkeää. Suomessa elintarvikelaki edellyttää hygieniapassia työntekijöiltä, joiden toimenkuvaan kuuluu elintarvikkeiden käsittely.^[lähde? ]

Ulkomailla turistiripulia ei aina aiheuta huonosti valmistettu ruoka vaan erilainen bakteerikanta joka sekoittaa tavanomaiseen "kotoisaan" bakteerikantaan sopeutuneen suoliston toimintaa.^[3]

Hygieniaosaaminen nousee merkittävään asemaan sairaaloissa ja muissa hoitolaitoksissa, joissa sama henkilökunta hoitaa erilaisia potilailla. Jokaisella potilaalla on oma bakteerikantansa (joka voi sisältää myös multiresistenttejä bakteerikantoja, kuten MRSA), samoin on jokaisella hoitajalla. Oikean hygieniakäyttäytymisen kautta hoitaja suojelee niin itseään, hoidettavaa potilasta kuin osaston muitakin potilaita. Kun hygieniasta huolehtiminen laiminlyödään sairaaloissa, seurauksena saattaa olla vakavia tauteja, ns. sairaalabakteereja.^[lähde? ]

Sairaalahygienian merkitys alettiin laajalti ymmärtää vasta 1800-luvulla. Siihen asti kirurgit työskentelivät pesemättä käsiään ja veistään. He pyyhkivät veitsensä takin hihaan ja ompelivat haavat likaisella silkkinauhalla, jota he vetivät taskustaan. Kätilötkään eivät pesseet käsiään, joten todella suuri osa synnyttäjistä kuoli lapsivuodekuumeeseen.^[4][5]

Koko ajan yleistyvä käsidesinfektioaineiden käyttö on selvästi vähentänyt sairaalassa saatujen infektioiden määrää. Lisäksi käsidesinfektio suojaa hoitajan ihoa, joka on merkittävässä asemassa suojaamassa hoitajaa taudinaiheuttajilta. Lisäksi nykyisten käsidesinfektolien sisältämät glyserolit hoitavat tehokkaasti ihoa, kun perinteinen saippuapesu puolestaan kuivattaa ihoa ja jättää merkittävän osan taudinaiheuttajista käsiin. Käsien saippuapesu tuleekin sairaalaoloissa kyseeseen ainoastaan tilanteissa, joissa käsissä on näkyvää likaa. Saippuapesu on myös suhteellisen tehoton keino taudinaiheuttajia vastaan verrattaessa käsidesinfektioaineiden käyttöön.^[lähde? ]

Käsidesinfektioaineiden sisältämä alkoholi denaturoi taudinaiheuttajien proteiinit. Tällöin myöskään taudinaiheuttajat eivät pysty muodostamaan desinfektioaineille vastustuskykyisiä kantoja (proteiinien denaturoituminen estää bakteerien jakautumisen ja mutaatiot proteiinisynteesissä). Saippuapesu myös tutkitusti jättää tehokkaastikin suoritettuna taudinaiheuttajia esimerkiksi kynsien alle, eikä näin ollen takaa suojaa hoitajalle (kuivattaa käsiä ja saattaa aiheuttaa pieniä ihorikkoja) eikä potilaalle (kynsien yms. alta leviävät taudinaiheuttajat). Oikeaoppisesti käsidesinfektio suoritetaan aina ennen ja jälkeen suojakäsineiden pukemisen, siirryttäessä potilaan luota toisen luo, potilasta hoidettaessa siirryttäessä likaisesta puhtaaseen, töihin tultaessa ja sieltä lähdettäessä, ennen ja jälkeen taukoa ja niin edelleen. Siispä käsidesinfektio tulee suorittaa aina, kun käsien voidaan katsoa olevan kontaminoituneet.^[lähde? ]

Käsihygienian lisäksi sairaalahygieniaan kuuluu erottamattomasti aseptisen työjärjestyksen noudattaminen, ympäristön puhtaanapito, käytettävien välineiden puhtaudesta/steriiliydestä huolehtiminen, riittävä ja hyväkuntoinen suojavaatetus, erityissuojainten käyttö (hiussuoja, suusuojain, suojalasit, suojaesiliinat jne.), suojakäsineiden käyttö (tehdaspuhtaat ja steriilit, niin sanottuja Mikki hiiri -hanskoja ei tulisi käyttää), tarvittavat eristystoimenpiteet ja näistä tiedottaminen (osaston/yksikön ulkopuolinen henkilökunta, omaiset, yksikön kaikki työntekijät jne.).

Useissa sairaaloissa ja monissa muissakin hoitolaitoksissa toimii hygieniatyöryhmä tai ainakin hygieniayhdyshenkilö, joka vastaa hygieniaosaamisen tasosta, koulutusten järjestämisestä, tiedottamisesta, uuden tiedon tuomisesta työyksikköön jne. Hygieniasta huolehtiminen on kuitenkin jokaisen sairaalassa työskentelevän vastuulla. Riittävä hygieniaosaaminen tuo suojaa niin hoitajalle itselleen kuin hoidettaville potilaille taudinaiheuttajia vastaan.^[lähde? ]

Yleisesti tunnettu hygienian osa-alue on näkymättömien taudinaiheuttajien määrän pitäminen ihmiskehossa sellaisissa rajoissa, että ihmisen oma vastustuskyky kykenee voittamaan ne, eikä sairastumista tapahdu. Hygieniasta huolehditaan puhdistamalla säännöllisesti sekä ihmiskehon eri osat että kulloinkin käytetty vaatetus sekä välttämällä tietoisesti mahdollisia taudinaiheuttajia tai -kantajia. Hankalissa tai vaativissa olosuhteissa oleskeltaessa on hygieniasta huolehtimisen suhteen tehtävä säännöllisen puhdistautumisen ohella myös aistihavaintoja. Poikkeavat maut suussa, hajut, ihon ja hiusten hilseily ja kutina, hiertymät yms. viittaavat alentuneeseen hygieniatasoon. Yleensä ne ovat merkki esimerkiksi alkavasta tulehduksesta. Tällöin voidaan joutua käyttämään tarkoitukseen kehitettyjä desinfiointiaineita sairastumisen välttämiseksi.^[lähde? ]

Hygieniasta huolehtiminen kuuluu oleellisena osana ihmisen normaaliin sosiaaliseen käyttäytymiseen. Huonoa hygieniaa pidetään sivistymättömyyden merkkinä. Se voi merkitä jopa sitä, että henkilö ei kykene huolehtimaan itsestään (esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä). Myös äärimmilleen viety hygieniasta huolehtiminen voidaan nähdä mielenterveydelliseksi ongelmaksi.^[lähde? ]

Ihmisellä on ihossaan paljon mikrobeja. Runsaasti niitä on varsinkin kynsien ja sormusten alla. Mikrobien määrät ihmisruumiissa:^[lähde? ]

• Päänahka 1,5 ×& 10⁶/m²
• Otsa 0,2 × 10⁶/cm²
• Nenä 1–10 × 10⁶/g
• Kainalo 2,4 × 10⁶/g
• Selkä 314/cm²
• Käsivarret 105–4 500 kpl/cm²
• Sormuksen alla Euroopan väkiluku mikrobeja
• Kynnen alla Suomen väkiluku mikrobeja
• haava Euroopan väkiluvun verran mikrobeja

Monien hankalien, kiusallisten ja vaarallisten tautien leviäminen on helposti kukistettavissa oikealla hygieniaosaamisella. Musta surma on aikoinaan levinnyt kirppujen kautta. Riittävä hygieniaosaaminen olisi hyvinkin vaikeuttanut tämän leviämistä ja pienentänyt kuolleisuutta. Kehitysmaissa, joissa ei ole mahdollisuutta hyvään hygieniaan, esimerkiksi veden puutteen tai sen saastuneisuuden takia, voi selvästi huomata hygieniatason vaikutuksen terveyteen. Erityisesti lämpimässä ja kosteassa ilmastoissa olosuhteet ovat otolliset muun muassa bakteereille.^[lähde? ]

Koska sormissa on paljon mikrobeja, tulisi silmien ja herkkien kasvoalueiden koskettelua välttää. Huono intiimihygienia saattaa puolestaan aiheuttaa muun muassa virtsatietulehduksen. Peräaukon bakteerit saattavat kulkeutua naisilla virtsateihin ja emättimeen jolloin bakteerit, jotka eivät oikeassa paikassa ollessaan ole uhka, aiheuttavat genitaalialueille päästessään virtsatieinfektion, mikä puolestaan voi levitä edelleen munuaistulehdukseksi tai munuaisaltaiden tulehdukseksi. Riittävä intiimialueiden pesu ja ihon sekä limakalvojen kunnosta huolehtiminen ovat välttämättömiä intiimihygieniassa.^[lähde? ]

• Harjula, Minna: Terveyden jäljillä. (Suomalainen terveyspolitiikka 1900-luvulla) Tampere University Press, 2007.
• Mikrobit hoitotyön haasteena ISBN 951-37-4210-5

• Starck, Jukka ym.: Työhygienia. 
Helsinki : Työterveyslaitos, 2008.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hygienia Wikimedia Commonsissa