Hv3 (H9 ennen vuotta 1942) oli Suomen Valtionrautateiden käytössä ollut väliraskas henkilöjunien höyryveturi. Hv3 oli muutoin samanlainen kuin Hv2-veturi, mutta se oli varustettu neliakselisella tenderillä ja Knorr-esilämmittimillä, jotka lämmittivät kattilaan syötettävää vettä. Hv2 sen sijaan oli Hv1-veturin pohjalta suunniteltu veturi. Erona Hv1-sarjaan veturissa oli kapeampi aluskehys, jonka ansiosta ne olisi myöhemmin voitu muuttaa kapeammalle yleiseurooppalaiselle raideleveydelle.[1]
Hv3-vetureita valmistettiin kaikkiaan 24 kappaletta. Osan vetureista valmisti suomalaiset Tampella ja Lokomo, osan saksalainenSchwartzkopff. Vuonna 1920 Schwartzkopffilta tilattiin 10 veturia. Ne valmistuivat 1921 ja saivat numerot 638–647. Keväällä 1932 Tampellalta tilattiin viisi veturia, jotka valmistuivat vuosina 1932–1933 ja saivat numerot 781–785. Lokomolta tilattiin yhdeksän veturia kahdessa erässä vuosina 1937 ja 1939. Ne valmistuivat 1938–1941 ja saivat numerot 991–999. Hv2- ja Hv3-veturit saivat alun perin sarjatunnuksen H9, mutta vuonna 1942 ne jaettiin tenderin pituuden mukaan sarjoihin Hv2 ja Hv3. Hv3-vetureissa oli pidempi, neliakselinen tenderi.[1]
Veturin vesitilan suuruus oli 19 kuutiometriä ja hiilitilan suuruus 6 kuutiometriä. Tulipinnan ala oli 109,8 neliömetriä ja tulistimen 30,7 neliömetriä. Työpaine oli 12 kilopondia neliösentille, sylinterin halkaisija 51 senttiä ja männän iskun pituus 60 senttiä.[1] Veturi pystyi vetämään noin 600–700 tonnin vaunukuormaa noin 890 hevosvoimansa avulla. Pikajunakäytössä sen perässä oli tavallisesti kymmenisen vaunua eli noin 400 tonnin paino.
Hv3-veturit palvelivat matkustajaliikenteessä maan tärkeimpiä varikkoja, kunnes dieselöinti syrjäytti ne 1970-luvun alkuun mennessä. Saksassa valmistetut veturit erosivat muun muassa kattilansa ja valaistusjärjestelmänsä takia jonkin verran Suomessa valmistetuista, ja ne hylättiin vuonna 1965. Muiden vetureiden ajot loppuivat 1970.[1]
Elokuvantekijä Jan-Eric Nyströmin valmistama 1:8-mittakaavan pienoismalli Hv3-veturista, jolla tapahtumapäivinä ajetaan yleisöä Suomen Rautatiemuseon puistoradalla.
Hv3-sarjasta on säilynyt kolme yksilöä, joista 781 on Keravan rautatieasemalla muistomerkkinä[2], 995 kunnostettuna museoveturina ja 998 Haapamäen museovarikolla. Vuonna 1941 valmistuneen veturin 995 kunnosti ajokuntoon Tapani Laaksomies Suolahdessa. Se on sarjan ainoa ajokuntoinen veturi. Veturi tuotiin 1978 kunnostettavaksi muistomerkiksi Ouluun. Veturi oli Oulussa vuoteen 2004, jolloin se siirrettiin Suolahteen.[3] Veturi kunnostettiin vuosina 2004–2011, ja se aloitti liikennöinnin 2011.[4]
Pölhö, Eljas & Pykälä-Aho, Mia: Suomen juna- ja raitiovaunukuvasto / Finnish Motive Power 1.1.1996, s. 114. Frank Stenvalls Förlag. ISBN 91-7266-133-X Suomi/Englanti
↑ abcdEonsuu, Tapio & Honkanen, Pekka & Kilpinen, Tapani & Pölhö, Eljas: Suomen veturit 1. osa. Valtionrautateiden höyryveturit, s. 85–91. Frank Stenvalls Förlag, 1975. ISBN 91-7266-021-X
