Japanilaiset epäonnistuivat Papua-Uuden-Guinean valloittamisessa. Myöhemmin käyty Korallimeren taistelu päättyi ratkaisemattomana, mutta liittoutuneet pystyivät estämään japanilaisten maihinnousun Australiaan.
Japani onnistui pitämään Jaavan, Sumatran, Timorin ja Balin saaret sodan loppuun saakka, siihen asti kunnes saarella olevat japanilaisjoukot antautuivat liittoutuneille vuonna 1945.
Hollannin Itä-Intiassa ja Borneon pohjoisosissa sijainneiden, Britannian hallitsemien Brunein, Pohjois-Borneon ja Sarawakin kuningaskunnan alueilla oli rikkaat luonnonvarat, ja alueilta saatiin öljyä ja kumipuuviljelmiltäraakakumia. Luonnonvarojen vuoksi alueen ajateltiin olevan Japanin ykköskohde mahdollisen sodan syttyessä. Erityisesti japanilaiset havittelivat alueelta saatavaa öljyä. Öljy teki Malaijien saaristosta erittäin tärkeän Japanin kannalta, koska Japanissa ei ole luonnollista öljyn lähdettä. Lisäksi Japani menetti 93 prosenttia öljystään, kun Yhdysvaltain presidentinFranklin D. Rooseveltin käskystä kaikki öljynkuljetukset Japaniin lakkautettiin. Saariston sijainnilla oli myös strategista arvoa, koska alue oli Itä-Aasian, Australian ja Intian välissä. Ilmasodan kannalta Borneon saari tarjosi Japanille myös lyhyen etäisyyden Malaijaan ja Singaporeen.[2][3][4]
Alankomaat julisti sodan Japanille 8. joulukuuta, hieman ennen kuin tieto Pearl Harborin iskuista oli saavuttanut Alankomaiden viranomaiset Lontoossa.[5]
Varsinaiset sotatoimet alkoivat 15. joulukuuta. 17. joulukuuta japanilaisjoukot laskeutuivat onnistuneesti Miriin, pohjoiseen Sarawakiin, jossa sijaitsi öljyntuotantokeskus. Kahden päivän taistelun jälkeen alueella sijainnut pieni hollantilainen varuskunta oli kukistettu. Mirin jälkeen japanilaiset etenivät Kuchingiin 24. joulukuuta, josta britit olivat jo paenneet ja tuhonneet lähtiessään kaupungin lentokentän.[4]
Japanin hyökkäykset Hollannin Itä-Intiaan, Sarawakiin, Pohjois-Borneoon, Bruneihin ja Portugalin Timoriin.
Japanilaiset tekivät ilmaiskuja brittien ja hollantilaisten strategisesti tärkeille alueille ja kehittivät ilmaherruuden. Japanilaisjoukkoja pudotettiin Mirin ja Kuchingin lisäksi myös Seriaan, Jesseltoniin ja Sandakaniin. Iskujen tarkoituksena oli saada Hollannin Itä-Intian ja Britannian öljyntuotanto japanilaisten haltuun.[4]
Joulukuun loppuun mennessä suurin osa Hollannin ja Britannian joukoista oli paennut hollannin hallitsemaan Singkawangin kaupunkiin. Borneon saaren pohjoisimmat alueet olivat täysin japanilaisten hallussa, kun japanilaisjoukot laskeutuivat Bruneinlahdelle 6. tammikuuta 1942.[4]
Yhdysvaltalaiset, britit, alankomaalaiset ja australialaiset yhdistivät kaikki saatavilla olevat maa- ja merijoukot 15. joulukuuta koordinoidakseen taistelua Japania vastaan. Vaikka liittoutuneet yhdistivät voimansa ja joukkonsa, oli eri osapuolilla eri päämäärät. Alankomaat piti Hollannin Itä-Intiaa ja britit Singaporea tärkeimpänä puolustuskohteena. Liittoutuneet eivät kuitenkaan pystyneet pysäyttämään, tai edes hidastamaan japanilaisia suuresta mies- ja kalustoylivoimasta johtuen. Japani valtasi lento- ja öljykentät hiljalleen, kunnes liittoutuneiden yhteinen komentoryhmä hajosi 25. helmikuuta.[6]
Tarakanin ja Balikpapanin taistelut
Borneon saaren pohjoisimmat Britannian hallitsemat osat vallattuaan Japani jatkoi tammikuussa 1942 etenemistään Borneon hollantilaisten hallitsemille alueille. 11. tammikuuta japanilaisjoukot laskeutuivat Borneon koillispuolella olevalle Tarakanin saarelle, tavoitteenaan vallata saaren 700 öljylähdettä, öljynjalostamo ja lentokenttä. Japanilaisilla oli huomattava miesylivoima hollantilaisiin nähden, ja hollantilainen everstiluutnantti S. de Waal päätti tuhota saaren öljykentät jotta japanilaiset eivät saisi niitä haltuunsa. Vain pienen vastustuksen jälkeen japanilaiset murtautuivat hollantilaisten puolustuksen läpi ja hollantilaisjoukot joutuivat antautumaan 12. tammikuuta. Kostoksi öljykenttien tuhoamisesta japanilaiset teloittivat antautuneet hollantilaisjoukot.[7][4][8]
Borneon itärannikolla sijaitseva Balikpapan oli keskeinen öljyteollisuuskaupunki. Japani hyökkäsi Balikpapaniin 23. tammikuuta. Kaupungin turvana oli Yhdysvaltain laivaston sukellusvene, mutta se onnistui torpedoimaan vain yhden japanin sota-aluksista ja liittoutuneiden joukot onnistuivat vain viivyttämään japanilaisten maihinnousua. Balikpapan oli siirtynyt japanilaisten hallintaan 24. tammikuuta.[4][9]
Japani etenee Jaavanmerelle ja Sumatralle
Japanilaiset jatkoivat samanaikaisesti sotatoimiaan Malaijalla ja Singaporessa ja Kaakkois-Aasia oli siirtymässä kokonaisuudessaan japanilaisvallan alle. Helmikuun 15. Japani hyökkäsi valloittamiltaan Malakan niemimaan ja Borneon suunnalta Sumatralla sijaitsevaan Palembangiin, saadakseen myös sen öljykentät haltuunsa. Maaliskuun loppuun mennessä Japani oli miehittänyt Sumatran.[10][11]
Helmikuun 19. japanilaiset saivat haltuunsa Balin lentokentän ja hyökkäsivät Jaavalle. Jaavan ilmatilassa käytiin suuri ilmataistelu, jossa 75 liittoutuneiden konetta tuhottiin. Liittoutuneiden tappio tarkoitti sitä että liittoutuneet eivät enää pystyneet antamaan ilmasuojaa maajoukoilleen Tyynenmeren sodassa.[7]
27. helmikuuta käytiin Jaavanmeren taistelu, jossa liittoutuneet yrittivät estää japanilaisia valloittamasta Jaavaa. Hollanti, Australia, Britannia ja Yhdysvallat menettivät taistelussa yhteensä 14 laivaa, kun japanilaiset eivät menettäneet yhtään alusta. Japanin maihinnousu Jaavalle viivästyi lopulta vain vuorokaudella.[12][7][13]
8. maaliskuuta Hollannin Itä-Intian hallitus päätti antautua japanilaisille valloittajille ehdoitta. Japanilaiset jatkoivat Hollannin Itä-Intian valloituksen jälkeen hyökkäystä Kaakkois-Aasiassa Filippiineille ja Burmaan.[7]
Jälkiseuraamukset
Liittoutuneet eivät yrittäneet vallata takaisin menetettyjä saaria myöhemmin sodan aikana. Japanilaisjoukot saarilla luovuttivat Japanin vetäytyessä sodasta toisen maailmansodan päätteeksi. Suurin osa joukoista palasi Japaniin, mutta osa jäi saarille elämään. Jotkut sotilaista auttoivat singaporelaisia Indonesian vallankumouksessa.
Lähteet
Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
Willmott, H.P.; Messenger, Charles; Cross, Robin: Toinen maailmansota. Suomentanut Suistola, Jouni. WSOY, 2005. ISBN 951-0-31432-3
Turtola, Martti; Pajala, Lasse: Toinen maailmansota kaikilla rintamilla. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23029-8
De tweede wereldoorlog van dag tot dag. Oosthoek's Uitgeversmij, 1984. ISBN 90-6046-312-9(hollanniksi)
