Hideaway on Sailor-yhtyeen viides studioalbumi, ja se julkaistiin syyskuussa 1978. Phil Pickett ei ollut edellisellä Checkpoint albumilla, koska musiikilliset erimielisyydet olivat ylitsepääsemättömiä. Pickettin uudelleen palaaminen yhtyeeseen antoi uutta potkua musiikillisesti, mutta se loppujen lopuksi jäi vaisuksi albumin menestyksen kannalta. Kajanus toimi levyn tuottajana. Orkesterisovituksen teki Simon Jeffes (The Penguin Cafe Orchestra). Muut laulu- ja musiikkisovitukset on Sailor-yhtye tehnyt itse. Kappale Stay the Night oli hittilistoilla Tanskassa. Ruotsissa albumi oli #29. Länsi-Saksassa single Give Me Shakespeare oli korkeimmillaan #21 ja myös Itävallassa 4 viikkoa TOP 30:ssä ja korkeimmillaan #21 . Kappale Stay the Night ei soveltunut nuorelle tv-yleisölle, joten kappaletta oli muutettu tv-esiintymisen takia Stay a While -muotoon.[1] Yhtyeelle tuli yllätyksenä, ettei levyä julkaistu muualla kuin Hollannissa. Albumi oli alkuperäisjäsenten viimeinen yhteinen julkaisu ennen comebackiä 1990. Julkaistu LP-levynä ja C-kasettina, 1978 (EPC 83249). Uudelleen julkaisu CD-levynä 2001 / Sony Music (ESCA-7855).
Sailor-yhtye
- Grant Serpell: rummut, lyömäsoittimet, laulu.
- Phil Pickett: piano, basso-syntetisaattori, Hammond-urut, akustinen kitara, laulu.
- Henry Marsh: piano, syntetisaattori, akustinen kitara, sähkökitara, laulu
- Georg Kajanus: akustinen kitara, syntetisaattori, laulu.
Albumin muusikot
- The Benguin Cafe Orchestra: One Life, One Love, One Day
Albumin kappaleet
A-puoli
- 1. Give Me Shakespeare (3:16) G.Kajanus+
- 2. Stay the Night (3:36) Marsh/Serpell^
- 3. Stranger In Paris (3:32) P.Pickett*
- 4. Ashes and Diamonds (3:55) G.Kajanus+
- 5. Jamaica Girl (2:56) Marsh/Serpell^
B-puoli
- 1. One Life, One Love, One Day (3:06) P.Pickett*
- 2. When It Hurts You (3:13) G.Kajanus+
- 3. Pyjama Party (2:44) P.Pickett*
- 4. I Wish I Had a Way With Women (2:46) Marsh/Serpell^
- 5. Machines (3:58) G.Kajanus+
7" Singlet
- Give Me Shakespeare / I Wish I Had a Way With Women: (Länsi-Saksa, Englanti, Alankomaat).
- Stay the Night / Pyjama Party: (Alankomaat, Englanti).
- Stranger In Paris / Jamaica Girl: (Alankomaat).
Albumin tiedot
- Tuottaja: Georg Kajanus
- Äänittäjä: Simon Humphrey
- Äänittäjän apulainen: Graham Dickson
- Erityiskiitos: Jocelyn Towns
- Valokuvaus: Paddy Eckersley
- Albumin suunnittelu: Janusz Guttner
- Albumin pääsuunnittelija: Roslav Szaybo
- Äänitetty CBS studiolla, Lontoossa.
- Kappaleiden julkaisuoikeudet: +Copyright Control, ^GTO Publishing Ltd. / Sailor Music, *Pendulum / Chappell Ltd.
Lähteet