Nortimo, Linnanheimo ja Palo näyttelevät elokuvan ydinkolmikkoa.
Herra ja ylhäisyys on suomalainen mustavalkoinen seikkailu- ja komediaelokuva vuodelta 1944. Juoni perustuu Simo Penttilän vuonna 1934 ilmestyneeseen seikkailuromaaniin Sierranuevan sulotar. Herra ja ylhäisyys itse eli kenraaliluutnantti Heikkilä, Meksikon III armeijakunnan komentaja, matkustaa Sierranuevan tasavaltaan, missä hän joutuu poliittisten juonittelujen polttopisteeseen.[1]"Herra ja ylhäisyys" on mainittu yhdeksi suuritöisimmistä suomalaisista seikkailuelokuvista.[2]
Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilä, Meksikon Yhdysvaltojen III armeijakunnan komentaja, saa ulkoministeri Juanarolta tehtäväksi matkata Sierranuevan tasavaltaan, joka on diktatuuri. Heikkilä ottaa mukaan adjutantti Spottornon ja sotilaspalvelija Tlacan. Kolmikko esiintyy tiedemiehinä. Perillä Sierranuevassa don Rodrigo Cortez luulee heitä kätyreikseen. Mies kertoo, että tekeillä on ministeri Juanaron junailema vallankaappaus. Mukana kaappaushankkeessa on myös yhdysvaltalainen Hackett. Cortezin tosiasialliset apurit, merikarhut Ted ja Boone, jäävät hotellihuoneessa Heikkilän ja Spottornon vangeiksi. Läheisessä huoneessa majailee suomalainen viinaanmenevä juonittelija Toivo Torkka. Hotellissa syttyy romanssi Heikkilän ja tumman tenhottaren doña Camillan välille. Heikkilä joutuu auttamaan Camillan ja hänen seuralaisensa don Ramiron pakoon hotellista. Don Ramiro on kansan suosikki presidentiksi ja täten Sierranuevan presidentti Vietanon vainoama. Pako jatkuu seuraavana päivänä Malpicoon. Heikkilä ja Spottorno joutuvat munkeiksi pukeutuneina Vietanon ja doña Camillan häihin. Santarmit kaappaavat Camillan sillä välin, kun Ramiro käy ostamassa viiniä.
Heikkilän ja Spottornon onnistuu vapauttaa Camilla. Myös Cortez lähtee mukaan pakomatkalle. Cortez osoittautuu petturiksi, mutta erään haudankaivajan avulla hänet saadaan vangituksi. Salamyhkäisen kapteeni Cameronin puolestaan sanotaan johtavan kapinaa, joka on juuri alkanut Boronassa. Presidentti Vietanolla on kiire kukistaa kapina. Hän lähtee matkaan junalla, johon myös Heikkilä, Spottorno ja Camilla onnistuvat ujuttamaan itsensä. Juna syöksyy jokeen. Vain Heikkilä, Spottorno ja Camilla pelastuvat. He kohtaavat Torkan, joka aiheutti sabotaasin. Ramiro odottaa kolmikkoa Cameronin seurassa. Tällöin käy ilmi, että todellinen Cameron on Torkka, ja väärä Cameron on puolestaan Hackett. Juanaro lähetti Hackettin Sierranuevaan voidakseen panna toimeen vallankaappauksen Meksikossa. Torkalla taas ei ole mitään tekemistä "Juanaron juntan" kanssa. Hänen onnistuu juonitella Ramiro Sierranuevan uudeksi presidentiksi. Camilla ja Heikkilä jakavat toisilleen rakkaudentunnustuksia, mutta suhdetta he eivät voi aloittaa. Presidentti Ramirolta Heikkilä saa kunniamerkin. Méxicoon palattuaan hän murhaa vallankaappausta aikoneen Juanaron.
Herra ja ylhäisyys kuvattiin kesällä 1943. Ulkokuvat otettiin VihdinNummelassa, jonne lavastettiin meksikolaiset tapahtumapaikat. Nummelan lentokentälle pystytetty meksikolaiskaupungin lavastus oli Suomen elokuvahistorian siihen asti suurisuuntaisin. Jatkuvien sateiden takia se jouduttiin rakentamaan useita kertoja uudestaan.[3] Myös Porin maalaiskunnanYyterissä kuvattiin. Studiokuvaukset tehtiin HelsingissäMunkkisaaren studioilla.[4]
Simo Penttilän alkuperäisteksteihin pohjautuvia elokuvia oli aiemmin filmattu kaksi: Mies Marseillesta (1937) ja Kuollut mies rakastuu (1942).[3]Herra ja ylhäisyys oli Palon ja Linnanheimon viimeinen yhteiselokuva. Laulutaiteilija Antti Koskisella on elokuvassa tunnistamaton rooli.[5]Liisa Tuomi ja Klaus Salin esiintyvät solistiparina musiikkinumerossa "Rumba".
Vastaanotto
Yleisömenestykseltään Herra ja ylhäisyys oli vuoden 1944 toiseksi paras.[5]
Aikalaiskriitikot kehuivat eritoten Herra ja ylhäisyys -elokuvan lavastusta ja puvustusta. Uuden Suomen kriitikko kirjoitti: ”Suomi-Filmi ansaitsee lämpimän tunnustuksen siitä, että se on myös ilmeisistä vaikeuksista huolimatta varoja säästämättä toteuttanut lavastajan suunnitelmat.” Käsikirjoitusta ja juonenrakentelua pidettiin onnahtelevana, mutta teosta verrattiin loisteliaaseen oopperaan, jossa juonen punainen lanka ei lopulta ole merkitsevä. Aamulehdessä kriitikko arvioi: ”Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän seikkailut ovat tosin taitavasti ja älykkäästi konstruoituja, mutta niistä puuttuu seikkailun rytmi ja jännitys sekä myöskin paikka paikoin filmaattinen selvyys.”[6]
Myöskään kriitikko Arto Pajukallio ei vuonna 2011 löytänyt juonesta punaista lankaa vaan hänen näkemyksensä oli, että tarina ”juonitteluineen poukkoilee kuin päätön kanalauma” (Helsingin Sanomat 20.9.2011),[7] Toinen saman aikakauden kriitikko huomauttaa, että poukkoilustaan huolimatta ”sodan varjossa – – toteutettua tuotantoa [kelpaa] katsella kunnioituksella” (Tv-maailma 43/2013).[8]
Lähteet
Suomen kansallisfilmografia 3. Suomen elokuva-arkisto, 1993. ISBN 951-37-1019-X.
