Hellhammer
Tiedot
Toiminnassa	1982–1984
Tyylilaji	speed metal, thrash metal, black metal,[1][2] death metal[3]
Kotipaikka	Zürich, Sveitsi
Laulukieli	englanti
Jäsenet	”Satanic Slaughter”, laulu, kitara ”Slayed Necros”, basso ”Denial Fiend”, rummut
Levy-yhtiö	Noise Records
Infobox OKNimi-testi OK

Hellhammer oli sveitsiläinen äärimetalliyhtye, joka toimi vuosina 1982–1984. Se kuuluu black metalin tärkeimpiin edelläkävijöihin. Lyhyen toimintansa aikana yhtye julkaisi kolme demokasettia ja EP-levyn Apocalyptic Raids. Rock-lehdistössä Hellhammer sai kielteisiä arvosteluja, joiden vuoksi laulaja-kitaristi Thomas Gabriel Fischer ja basisti Martin Eric Ain päättivät lopettaa yhtyeen toiminnan ja perustivat tilalle uuden Celtic Frost -yhtyeen, joka saavutti edeltäjäänsä suurempaa menestystä. Hajoamisensa jälkeen Hellhammeria on vähitellen alettu pitää yhtenä merkittävimmistä äärimetallin pioneereista, ja se on innoittanut Mayhemin ja Sepulturan kaltaisia yhtyeitä.

Teini-ikäinen Thomas Gabriel Fischer perusti Hellhammerin Sveitsin Birchwilissä.^[4] 1980-luvun alussa hän soitti bassokitaraa Grave Hill -nimisessä yhtyeessä ja haaveili mahdollisimman äärimmäisen metallimusiikin tekemisestä. Koska yhtye ei löytänyt samanhenkistä kitaristia, siinä oli kaksi basistia ja Fischer soitti bassoaan säröpedaalin läpi saadakseen sen kuulostamaan kitaralta.^[5] Myöhemmin hän siirtyi soittamaan sähkökitaraa.^[6]

Hellhammer sai kimmokkeen brittiyhtye Venomin singlestä ”In League with Satan”, jota Fischer innostui 45 rpm:n sijaan kuuntelemaan 33 rpm:n kierrosnopeudella, jolloin se kuulosti hitaammalta ja matalammalta. Muut Grave Hillin jäsenet eivät pitäneet kuulemastaan, mutta yhtyeen kanssa aikaa viettänyt Urs Sprenger innostui Fischerin ajatuksesta tehdä samanhenkistä musiikkia. Toukokuussa 1982 Fischer ja Sprenger perustivat uuden yhtyeen,^[5] joka aluksi toimi uuden aallon brittimetallin innoittamalla nimellä Hammerhead (’Vasarahai’). Sprengerin ehdotuksesta nimi vaihdettiin pian muotoon Hellhammer.^[7] Nuoret muusikot ottivat itselleen myös taiteilijanimet. Fischeristä tuli ”Tom Warrior” ja Sprengeristä ”Steve Warrior”, sillä monissa tunnetuissa brittiyhtyeissä oli keskushahmoina veljekset.^[5] Kaksikon tavoitteena oli tehdä musiikkia ammattimaisesti.^[8]

Fischer ja Sprenger alkoivat etsiä Hellhammerille rumpalia.^[5] Ensimmäinen rumpali Peter Stratton ei pitänyt yhtyeen äärimmäisestä tyylistä ja oli mukana vain muutamia kuukausia. Lähikaupungissa järjestetyillä rockfestivaaleilla Fischer ja Sprenger näkivät Moorhead-yhtyeen esiintyvän ja kiinnittivät huomiota rumpali Jörg Neubartin taitavaan soittoon. He kertoivat soittavansa ”maailman raskaimmassa bändissä” ja pyysivät Neubartia yhtyeeseen. Tämä otti taiteilijanimekseen Bruce Day Paul ja Brian Dayn mukaan. Kolmikko ryhtyi säveltämään Hellhammerille kappaleita, mutta pettymyksekseen he huomasivat ulkopuolisten pitävän yhtyeen musiikkia epäkiinnostavana tai sietämättömänä.^[9]

Kielteisestä palautteesta huolimatta Hellhammerin jäsenet harjoittelivat ahkerasti ja näkivät paljon vaivaa julkisuuskuvansa eteen.^[10] Yhtyeen tavoitteena oli tarjota kokonaisvaltainen elämys, johon musiikin ohella kuuluivat myös johdonmukainen ulkoasu ja tematiikka.^[9] Fischerin isä tunsi äänittäjän,^[10] joka kesäkuussa 1983 taltioi liikkuvalla äänityslaitteistolla Hellhammerin ensimmäiset demot.^[11] Kokemattomat muusikot olivat innoissaan päästyään studioon^[12] ja äänittivät lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon musiikkia. Rahan säästämiseksi kappaleet tallennettiin 8-raitaiselle magneettinauhalle niin, että kuhunkin kappaleeseen käytettiin vain neljä raitaa.^[11]

Sessioiden 16 kappaletta julkaistiin Death Fiend- ja Triumph of Death -nimisinä demokasetteina. Ensimmäinen sisälsi yhtyeen varhaisimman tuotannon ja jälkimmäinen uudempaa musiikkia. Valmiit nauhat kuultuaan jäsenet pettyivät huonoon äänenlaatuun ja miksaukseen. Markkinoille oli lisäksi tullut Metallican kaltaisten aloittelevien äärimetalliyhtyeiden julkaisuja, jotka olivat taitavasti soitettuja ja ammattimaisesti tuotettuja. Niihin verrattuna Hellhammerin musiikki kuulosti entistäkin kömpelömmältä.^[12] Jäsenet lähettivät demonauhoja levy-yhtiöihin, joiden yhteystiedot olivat löytäneet omistamiensa äänilevyjen kansista, mutta saivat vastaukseksi pelkkiä hylkäyksiä.^[13] Yhtye alkoi kuitenkin saada innostuneita kirjeitä metallimusiikin harrastajilta, mikä vakuutti jäsenet siitä, että äärimetallille oli kysyntää. Fanzineissä Hellhammerin demot saivat ajoittain myönteistä palautetta.^[14]

Triumph of Deathin julkaisun jälkeen Hellhammerin toiminta lamaantui hetkeksi. Fischerin mukaan hän ja Sprenger jakoivat musiikillisen näkemyksen mutta eivät tulleet ihmisinä toimeen keskenään. Sprenger käytti mielellään päihteitä eikä kehittynyt soittajana yhtä nopeasti kuin muut jäsenet.^[15] Sprengerin jätettyä Hellhammerin yhtyeessä soitti useita lyhytaikaisia basisteja. Loppuvuodesta 1983 toiminta vakiintui,^[16] kun basistiksi liittyi Martin Stricker eli ”Martin Ain”,^[15] joka oli aiemmin soittanut Schizo-nimisessä yhtyeessä. Hellhammerin tapaan Schizo halusi tehdä mahdollisimman äärimmäistä musiikkia, ja yhtyeiden jäsenet viettivät paljon aikaa yhdessä.^[17] Älykkään ja yleissivistyneen Ainin vaikutuksesta Hellhammerin musiikki kehittyi syvällisempään suuntaan, mutta hänen herkkä luonteensa ja ailahtelevat mielialansa aiheuttivat toisinaan vaikeuksia.^[18]

Tuore saksalainen levy-yhtiö Noise Records kiinnostui Hellhammerista, jota saksalaisen fanzinen kirjoittaja oli kuvaillut maailman äärimmäisimmäksi yhtyeeksi.^[19] Fischer lähetti yhtiölle valikoiman Triumph of Deathin parhaita kappaleita ja mainitsi saatekirjeessä, että yhtye ponnisteli kehittyäkseen ammattimaisemmaksi. Vastauksessaan levy-yhtiön edustaja tarjosi Hellhammerille levytyssopimusta, mikäli yhtye kykenisi vuoden loppuun mennessä äänittämään paremman demon. Jäsenet innostuivat harjoittelemaan entistä määrätietoisemmin, ja joulukuussa 1983 he postittivat Satanic Rites -kasetin Saksaan. Fischer soitti demolla sekä sähkö- että bassokitaraa,^[20] sillä soittotaidoistaan epävarma Martin Ain oli väliaikaisesti eronnut yhtyeestä.^[21]

Noise tarjoutui ottamaan Hellhammerin mukaan kokoelma-albumille ja julkaiseman EP-levyn,^[20] mikä rohkaisi Ainia sitoutumaan yhtyeeseen.^[22] Yhtye jatkoi harjoittelua ja säveltämistä,^[20] ja maaliskuussa 1984 jäsenet matkustivat Berliiniin, missä he äänittivät kuusi kappaletta.^[22] Yhtye tuotti kappaleet itse, mikä kuului niiden huonossa äänenlaadussa.^[23] Neljän kappaleen EP Apocalyptic Raids ilmestyi huhtikuussa 1984^[24] ja neljän yhtyeen split-albumi saman vuoden lokakuussa.^[25] Hellhammerin jäsenten ehdotuksesta kokoelma-albumi nimettiin Death Metaliksi, joka oli myös yhtyeen julkaiseman omakustannelehden nimi.^[22]

Fischer ja Ain olivat tyytymättömiä Apocalyptic Raidsiin.^[26] Myöskään Noise Recordsin edustajat eivät vakuuttuneet kuulemastaan ja harkitsivat jopa valmiin EP:n hyllyttämistä.^[23] Ilmestyttyään Apocalyptic Raids sai rocklehdistöltä murska-arvosteluja, ja Hellhammerin uskottavuus oli aallonpohjassaan.^[23]

Fischer ja Ain pelkäsivät menettävänsä levytyssopimuksensa ja päättivät uudistua perusteellisesti. 31. toukokuuta 1984 he pitivät kokouksen, jossa tekivät pikkutarkan suunnitelman kokonaan uudesta yhtyeestä nimeltä Celtic Frost.^[23] Seuraavana päivänä Fischer ja Ain lähettivät suunnitelmansa levy-yhtiölle, joka heidän yllätyksekseen vastasi innostuneesti ja tarjosi mahdollisuutta pienoisalbumin levyttämiseen.^[27] Ennen pitkää yhtye hylkäsi okkulttisen tematiikan ja kehittyi taiderockin suuntaan.^[28] Uuden tyylin prototyypiksi muodostui ”Visions of Mortality”, joka oli viimeinen Fischerin ja Ainin Hellhammerille kirjoittama kappale.^[29]

Hellhammerin maine oli pitkään Celtic Frostille ja siinä soittaneille muusikoille taakka, jonka he yrittivät parhaansa mukaan unohtaa.^[30] Jäsenet eivät tienneet, että Hellhammer nautti nuorten eurooppalaisten äärimetallimuusikoiden parissa kulttimainetta. Fischer muutti Yhdysvaltoihin ja sai kuulla yhtyeensä myöhäsyntyisestä suosiosta vasta palattuaan Eurooppaan vuonna 1994.^[13] Tämän jälkeenkin Hellhammerin entiset jäsenet pitivät etäisyyttä black metal -piireihin ja vierastivat niiden ääriajattelua ja rikollisuutta.^[31] Vasta keski-ikää lähestyessään he alkoivat suhtautua nuoruudenyhtyeeseensä myönteisemmin. Hellhammerin koko tuotanto julkaistiin vuonna 2009 kokoelmalevyllä Demon Entrails. Seuraavana vuonna ilmestyi historiikki Only Death Is Real.^[30]

Fischer perusti vuonna 2019 tribuuttiyhtyeen Triumph of Death, joka esittää Hellhammerin musiikkia. Kokoonpanossa ei soita muita alkuperäisen yhtyeen jäseniä, sillä Sprenger ei terveydentilansa vuoksi kykene esiintymään^[32] ja Ain kuoli vuonna 2017 sydänkohtaukseen.^[33] Triumph of Death on tehnyt konserttikiertueita^[34] ja julkaisi vuonna 2023 livealbumin Resurrection of the Flesh.^[29][3]

Hellhammerin musiikki on yksinkertaista ja raskasta metallimusiikkia.^[9] Tyylillisesti se on sekoitus speed-, thrash-, black-^[1][2] ja death metalia.^[3] Sävellyksissä vuorottelevat painostavan hitaat ja hyökkäävän nopeatempoiset osuudet.^[9] Kappaleet on äänitetty heikolla äänenlaadulla, ja AllMusic-sivuston kriitikko Eduardo Rivadavia kuvailee niitä ”äärimmäisen alkukantaisiksi”.^[1] Jäsenet pyrkivät määrätietoisesti kehittämään musiikkiaan ja soittotaitojaan, ja Hellhammerin loppuaikojen sävellykset olivat ensimmäisiä kappaleita monimutkaisempia, vaikka säilyttivätkin niiden äänekkään ja äärimmäisen tyylin.^[29] Fischerin laulun ominaispiirteitä ovat vahva sveitsiläinen korostus, matala murahtelu ja ajoittaiset kiljaisut.^[9] Sanoituksissa toistuvia aiheita ovat kuolema, Saatana, tuho ja maailmanloppu.^[2] Aluksi sanoitukset olivat suoria pastisseja Venomin tuotannosta, mutta myöhemmin niihin tuli omaperäisempää ainesta.^[10] Sanoitusten kypsymiseen vaikutti Martin Ain, joka luki paljon ja oli kiinnostunut uskonnoista ja esoteriasta.^[36]

Fischer piti UFOn kaltaisista NWOBHM-yhtyeistä. Lukion jälkeen Fischer sai käsiinsä Venomin musiikkia ja vaikuttui kuulemastaan.^[37] Hän ihaili myös Venomin julkisuuskuvaa ja levynkansien taidetta.^[37] Muita esikuvia olivat Motörhead, Discharge,^[37] Rush^[5] ja Angel Witch.^[9] Jäseniä kannusti Sveitsin suosituimman rock-yhtyeen Krokusin saavuttama kansainvälinen menestys.^[13] Sprenger oli innokas punkin kuuntelija.^[38] Jäsenet pitivät myös uuden aallon musiikista ja keräilivät underground-levyjä.^[13]

Hellhammerin synkkään tyyliin vaikutti Fischerin onneton lapsuus. Fischerin vanhemmat erosivat hänen ollessaan kuusivuotias, minkä jälkeen hän asui äitinsä kanssa pienessä maalaiskylässä. Äiti oli usein poissa kotoa jopa viikkojen ajan, eikä Fischerillä ollut muita läheisiä sukulaisia tai ystäviä. Myöhemmin hänen äitinsä sairastui psyykkisesti, eivätkä muut kylän asukkaat halunneet olla perheen kanssa tekemisissä. Teini-ikäisenä Fischeriä pahoinpideltiin koulussa päivittäin. Hän alkoi paeta yksinäisyyttään äitinsä ison levykokoelman pariin.^[39] Myös muilla Hellhammerin jäsenillä oli ollut vaikea lapsuus ja nuoruus.^[13] Karkeudestaan huolimatta yhtyeen musiikki oli hyvin henkilökohtaista ja heijasti jäsenten todellisia tuntemuksia.^[39][13] Tämä erotti sen muista varhaisista black metal -yhtyeistä, joiden musiikissa oli usein huumoria ja jotka käsittelivät okkultismia ja saatananpalvontaa kauhutarinan lähtökohdista.^[40] Fischerille Hellhammer edusti pakoa ahdistavista olosuhteista ja avuttomuuden tunteista, joiden kanssa hän oli äitinsä luona asuessaan joutunut elämään pikkulapsesta saakka.^[30]

Hellhammer ei koskaan konsertoinut.^[5] Jäsenet näkivät kuitenkin paljon vaivaa julkisuuskuvansa eteen. Yhtyeen promootiokuvat ovat mustavalkoisia ja niissä on vahva kontrasti. Kasettien ja vinyylilevyjen kansikuvat ovat yksinkertaisia mustavalkoisia piirroksia. Tyylin esikuvia olivat hardcore- ja crust punk -yhtyeet sekä brittiläiset metalliyhtyeet, jotka usein joutuivat suosimaan riisuttua estetiikkaa taloudellisesta pakosta.^[41]

Katso myös: Black metalin ensimmäinen aalto

Hellhammer oli Venomin ja Bathoryn ohella keskeinen äärimetallin edelläkävijä, joka hajoamisensa jälkeen innoitti lukuisia metallimusiikin suuntauksia ja tyylilajeja. Keskeisin vaikutus yhtyeellä oli black metaliin.^[4] Hellhammerin julkaisuille ominainen huono äänenlaatu muodostui monen norjalaisen black metal -äänilevyn tunnuspiirteeksi.^[15] Vaikka yhtye ei saavuttanut lyhyen toimintansa aikana suosiota^[1] eikä koskaan julkaissut pitkäsoittoa,^[3] sen demot levisivät kasettivaihdon kautta ja saivat äärimetallin harrastajien keskuudesta ihailijoita.^[1] Jäsenet julkaisivat Death Metal -nimistä fanzinea ja omaksuivat iskulauseen ”only death is real” (suom. vain kuolema on todellista), mikä vaikutti death metal -lajityypin nimeämiseen.^[22]

Hellhammer innoitti muiden muassa Mayhemiä^[42] ja Gallhammeria.^[43] Mayhemin rumpali Jan Axel Blomberg jopa otti taiteilijanimekseen yhtyeen mukaan Hellhammer.^[13] Sekä Napalm Death^[44] että Sepultura ovat levyttäneet oman versionsa Hellhammerin kappaleesta ”Messiah”.^[45] Blasphemyn laulaja Nocturnal Grave Desecrator and Black Winds ihaili Hellhammerin demojen raakaa äänimaailmaa ja Rotting Christin laulaja-kitaristi Athanasios ”Sakis” Tolis niiden synkkää ja surumielistä tunnelmaa.^[4] Electric Wizardin laulaja ja kitaristi Jus Oborn on muistellut, kuinka hänen ensimmäinen yhtyeensä sai alkunsa ”Triumph of Death” -kappaleen soittamisesta: ”Tuo biisi... Pystyimme soittamaan sitä tuntikausia, aina vain lujempaa ja lujempaa!”^[46]

»Siinä oli bändi, joka teki hyvin vähän mutta niin kovin hyvin. Heidän tapansa soittaa raakaa metallia oli täysin riisuttu perusaineksiin, eikä sitä ole monikaan kyennyt jäljittelemään. Monet [Hellhammerin] ja Celtic Frostin riffit – – ovat niin raskaita, ettei yhtä raskasta voi oikein tehdä kuin varastamalla.»
(Mikko Aspa^[4])

• Tom Gabriel Warrior (Satanic Slaughter) – laulu ja kitara, 1982–1984
• Martin Eric Ain (Slayed Necros) – bassokitara ja taustalaulu, 1983–1984
• Bruce Day (Denial Fiend / Bloodhunter) – rummut, 1982–1984^[16]

• Steve Warrior (Savage Damage) – bassokitara ja laulu, 1982–1983
• Stephen Priestly (Evoked Damnator) – rummut ja bassokitara, 1983
• Mike Owens (Grim Decapitator) – bassokitara, 1983
• Vince Caretti (Dei Infernal) – kitara, 1984
• Pete Stratton – rummut, 1982^[16]

• Death Fiend (1983)
• Triumph of Death (1983)
• Satanic Rites (1983)

• Apocalyptic Raids (EP, 1984)
• Death Metal (split, 1984)
• Blood Insanity (single, 2016)

• Demon Entrails (2008)

• Fischer, Tom Gabriel: Are You Morbid? Into the Pandemonium of Celtic Frost. London: Sanctuary, 2000. ISBN 1-86074-310-2 Internet Archive. (englanniksi)
• Moynihan, Michael & Søderlind, Didrik: Lords of Chaos. The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground. Venice, California: Feral House, 1998. ISBN 0-922915-48-2 Internet Archive. (englanniksi)
• Patterson, Dayal: Black Metal. Evoultion of the Cult. Port Townsend, Washington: Feral House, 2013. ISBN 978-1-9362-3975-7 Google-kirjat Viitattu 30.4.2024. (englanniksi)

• Yhtyeen verkkosivut (arkistoitu)
• Hellhammer Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)