Kleist oli preussilainen aatelismies, upseeri mutta tunsi voimakasta mieltymystä filosofiaan, matematiikkaan sekä luonnontieteisiin, joita hän alkoi opiskella erottuaan armeijasta. Kleist oli mieleltään helposti synkkyyteen vajoava. Hänen mieliajatuksensa oli Immanuel Kantin filosofiasta ”tieto on turhaa ja toiveet turhia”.
Ranskassa hän yritti pestautua Napoleonin armeijaan, mutta hänen palautettiin takaisin Saksaan liian sekavassa mielentilassa. Saksassa Kleist avusti äärikonservatiivista lehdistöä, mutta ei löytänyt politiikasta kutsumusta. Pettyneenä hän vetäytyi yhä enemmän omiin oloihinsa.
Kleist tutustui parantumattomasti sairaaseen Henriette Vogeliin. Kleist ampui ensin naisen ja sitten itsensä 21. marraskuuta 1811.
Tuotanto ja vastaanotto
Kirjailijana Kleist liittyi romantiikan kirjallisuuteen, mutta hän pysytteli syrjässä ajan kirjallisista piireistä. Hän yritti myös saada näytelmiään esitettyä Weimarin klassismin hallinnoimassa Weimarin hoviteatterissa, mutta Johann Wolfgang von Goethe piti hänen töitään moraalisesti arveluttavina. Aikanaan hän ei ollut siten kuuluisa kirjailija, mutta ekspressionistit löysivät Kleistin teokset sata vuotta myöhemmin. Myös ranskalaiset jälkistrukturalistit Gilles Deleuze ja Félix Guattari ovat analysoineet Kleistin näytelmiä teoksissaan.
Kleistin teoksia ovat muun muassa Rikottu ruukku (Der zerbrochene Krug). Rikottu ruukku -komedia osallistui kilpailuun, jossa kilpailijoiden piti kirjoittaa näytelmä Philibert Louis Debucourtin maalaukseen La cruche cassée pohjautuvasta kuparipiirroksesta. Rikottua ruukkua esitetään yhä usein Saksassa. Tunnettu ja edelleen esitetty on myös Homburgin prinssi Friedrich (Prinz Friedrich von Homburg, 1809–1810).
Suomennettuja teoksia
Homburgin prinssi Friedrich. ((Prinz Friedrich von Homburg oder die Schlacht bei Fehrbellin, 1809–1810). Suomentanut ja johdannolla varustanut Lauri Viljanen) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1934.
