Harsh Vardhan (s. 13. joulukuuta 1954[1]) on intialainen poliitikko, joka toimii maansa tiede- ja terveysministerinä. Koulutukseltaan hän on otorhinolaryngologiaan erikoistunut kirurgi. Hän on toiminut poliitikkona Lok Sabhassa kaksi kautta vuodesta 2014. Aikaisemmin hän oli viiden kauden ajan lainsäätäjänä Delhin paikallisparlamentissa vuosina 1993–2014.[1]
Poliittinen ura
Kouluttauduttuaan lääketieteen alalla hän siirtyi politiikkaan Intian kansanpuolueen (BJP) ehdokkaana vuonna 1993, jolloin hänet valittiin Delhin paikallisparlamentin lainsäätäjäksi.[2] Hänet valittiin Delhin terveysministeriksi samana vuonna. Hän toimi virassa vuoteen 1998, jolloin kongressipuolue voitti vaalit.[1] India Today -lehti kirjoitti vuonna 1999 hänen olevan puolueensa paras ehdokas Delhin pääministeriksi. Artikkeli nosti esille myös hänen lapsuuteensa asti ulottuvat yhteydet hindunationalistiseen Rashtriya Swayamsevak Sangh (RSS) -järjestöön.[3] Hän johti puolueensa Delhin paikallisosastoa vuonna 2003 koetun vaalitappion jälkeen. Hänen kyvykkyytensä Delhin puoluetoiminnan organisoijana sai osakseen kiitosta jopa pääministeri Atal Bihari Vajpayeelta. Vuonna 2007 hänet valittiin kolmannelle kaudelleen Delhin yksikön johtajaksi.[2]
Delhin terveysministerinä hänelle myönnettiin maailman terveysjärjestön palkinto taistelusta poliota vastaan vuonna 1998. Hän myös vaikutti Delhin tupakka- ja huumausainelainsäädännön kehittämiseen. Hänen tekemänsä tupakoinninvastaiset lait saivat korkeimman oikeuden julistamaan jokaiselle osavaltiolle kehotuksen pyrkiä samaan.[4] Vuonna 2013 hänet valittiin puolueensa ehdokkaaksi Delhin pääministeriksi RSS:n ja pääministeriehdokas Narendra Modin tarjoaman tuen turvin.[5] Hän kuitenkin hävisi vaalit, joiden voittajaksi selvisi Arvind Kejriwal. Vaalien jälkeen hänet valittiin uudelleen johtamaan puolueensa Delhin paikallisyksikköä.[6]
Intian kansanpuolueen voitettua vuoden 2014 parlamenttivaalit pääministeri Modi valitsi hänet terveysministerikseen. Myöhemmin hän sai vastuulleen tiedeministeriön.[1] Ympäristöministeri Anil Madhav Daven kuoltua vuonna 2017 hänestä tuli väliaikainen ympäristöministeri.[7] Tiedeministerinä hän aiheutti kohua vuonna 2018 väittämällä, että kuollut kosmologi Stephen Hawking olisi joskus uskonut veda-kirjojen olevan tieteellisempiä kuin Einsteinin suhteellisuusteorian.[8]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|