Hämevaara (ruots.Tavastberga) on kaupunginosa Länsi-Vantaalla, Espoon rajan tuntumassa. Naapurikaupunginosia ovat Vantaalla Linnainen, Pähkinärinne ja Rajatorppa sekä Espoon puolelta Lintuvaara. Vuoden 2020 lopussa kaupunginosan väestöstä muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien osuus oli 9,9 prosenttia[2].
Hämevaarassa on pääasiallisesti omakotitaloja ja niiden lisäksi muutama kerros- ja rivitalo. Hämevaarassa ei ole muita palveluja kuin päiväkoti ja kirpputori, lähin kauppa sijaitsee Pähkinärinteessä. Lisäksi Hämevaarassa sijaitsee Pöllökallio, joka on jääkautista rantakivikkoa. Alueella toimii Hämevaara-seura, jonka tunnuksena on pöllö. Hämevaarassa sijaitsee myös lentoliikenteen radiomajakka, taajuudella 381 KHz.[3]
Viisaritien ja kaupunginrajan väliin on kaavoitettu uusia pientalotontteja (Vieteritie, Vieterikuja ja Vieteririnne).[4]
Hämevaarantien ja Rajatorpantien kulmaukseen on valmistunut kerrostalokortteli.[5]
Lähteet
Vantaa alueittain (2003). Ladattavissa kahtena pdf-tiedostona Vantaan kaupungin sivuilta. Alkuosan sivut 28–31 kertovat Hämevaarasta. (Arkistoitu – Internet Archive)