Grumsin kunta

Grumsin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Värmlannin lääni
Maakunta Värmlanti
Keskustaajama Grums
Kuntakoodi 1764
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 386,36 km²
Väkiluku (31.12.2020)  ([2]) 9 043
 – Väestötiheys 23,4 as./km²









Grumsin kunnan alueella sijainneet pitäjät.

Grumsin kunta (ruots. Grums kommun) on Värmlannin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Värmlantiin. Kunnan keskustaajama on Grums.[3]

Kunnan maapinta-ala on 386,36 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 9 043 henkeä (31.12.2020).[2]

Vuonna 2007 kunnassa oli 44,93 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 11,6 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys

Grumsin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1939 Grumsin taajaväkinen yhdyskunta. Vuonna 1948 koko kunta muutettiin Grumsin kauppalaksi ja taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin.

Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin seuraavat "suurkunnat":

  • Ed (Ed ja Borgvik)
  • Stavnäs (Stavnäs, Högerud ja Värmskog)

Edin alueella sijaitsivat Slottsbronin ja Segmonin yhdyskunnat. Vain vähän aiemmin muodostettuun kauppalaan kuntauudistus ei vaikuttanut.

Kuntaliitosten toteuttaminen Grumsin kuntablokissa aloitettiin vuonna 1969, jolloin Ed liitettiin Grumsin kauppalaan. Vuonna 1971 kauppala muuttui Grumsin kunnaksi, johon liitettiin Värmskogin seurakunta jaetusta Stavnäsin maalaiskunnasta.[6]

Vaakuna

Nykyinen kuntavaakuna kuului aiemmin Grumsin kauppalalle. Värmskogin maalaiskunnalla oli myös oma vaakuna.

Väestönkehitys

Grumsin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
8 800
1955
  
9 607
1960
  
10 062
1965
  
9 896
1970
  
10 355
1975
  
10 872
1980
  
10 805
1985
  
10 224
1990
  
10 274
1995
  
10 304
2000
  
9 551
2005
  
9 408
2010
  
9 091
2015
  
8 945
2020
  
9 043
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[7][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[8]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 888 9,9
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 131 1,5
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 653 7,3
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 7 273 81,3

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 163 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 1,8 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 5,9 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 242 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 2,3 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 171 109 kruunua.[11] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 55 000 kruunua.[12]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[13]

  • 0–17-vuotiaat: 17,8 %
  • 18–64-vuotiaat: 58,5 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 23,7 %

Elinkeinot

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[14][15] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 2,9 2,5
  jalostus 44,6 37,5
  palvelut 51,2 58,6
  tuntematon 1,3 1,4
  Työpaikkoja ja työllisiä 3 356 3 850
  työpaikkaomavaraisuus 87,2

Taajamat

Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 71,5 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 2 590 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Grums 5 025
2 Slottsbron 1 039
3 Segmon 437

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Entiset taajamat

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]

Pientaajamat

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[19]

Entiset pientaajamat

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[20]

Kunnanvaltuusto

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, alueiden valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Grumsin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[21]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 2 3 4 5 5 4 4 3 3 3 5 6 5 4
  Keskustapuolue 12 12 10 8 7 8 5 5 4 4 4 4 4 3
  Liberaalit 2 3 3 2 4 3 2 1 1 0 1 1 0 0
  Kristillisdemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 1 1 2 1 0 0 1 2 1
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 26 25 25 27 27 26 19 22 13 17 16 17 16 17
  Vasemmistopuolue 3 2 3 3 2 3 2 2 3 2 2 1 1 1
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 5
  Muut 0 0 0 0 0 0 6 4 6 3 2 0 0 0
  Yhteensä [22] 45 45 45 45 45 45 39 39 31 31 31 31 31 31

Piirit

Kartta Grumsin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[23]

  • Grums
  • Ed-Borgvik
  • Värmskog

Historialliset seurakunnat

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[24] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Borgvik
  • Ed
  • Grums
  • Värmskog

Kirkot

Lähteet

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2020 Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.1.2022. (ruotsiksi)
  3. Grums Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Sveriges kommuner åren 1952-1986 (PDF) (Förändringar i kommunindelning och kommunkoder) Meddelanden i samordningsfrågor 1986:5. Statistiska centralbyrån. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
  7. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  8. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  9. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  10. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  11. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  13. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  16. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  18. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  19. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  20. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  21. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.1.2022. (ruotsiksi)
  22. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  23. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  24. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Grums kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.

Read other articles:

Karl Ludwig Harding Asteroid yang ditemukan: 1 3 Juno 1 September 1804 Karl Ludwig Harding (29 September 1765 – 31 Agustus 1834) adalah seorang astronom asal Jerman yang terkenal berkat penemuan asteroid 3 Juno olehnya. Harding merupakan siswa Universitas Georg August Göttingen jurusan teologi, di mana pada tahun 1796 dia bekerja untuk Johann Hieronymus Schröter, seorang astronom yang antusias, menjadi tutor anak dari Schröter. Kemudian Harding ditunjuk menjadi pengamat dan...

 

FiloNama dalam bahasa asli(grc) Φίλων τοῦ 'Αλεξανδρείας BiografiKelahirank. 15 SM Aleksandria Kematiank. 50 M (63/64 tahun)Aleksandria Data pribadiKelompok etnikIbrani KegiatanSpesialisasiFilsafat PekerjaanFilsuf, sejarawan, penulis dan pengarang PeriodeKekaisaran Romawi Tertarik denganLogos dan Alegori AliranPlatonisme Pertengahan Dipengaruhi olehPlatonisme dan stoikisme Karya kreatifKarya terkenal Against Flaccus (en) About the contemplative life (en) On the E...

 

UNESCO sebagai lembaga internasional merilis dokumen yang bertujuan untuk melawan disinformasi di masa Pandemi Artikel ini adalah bagian dari seri tentangPengobatan alternatif dan semu Informasi umum Pengobatan alternatif Perdukunan Sejarah Kebangkitan pengobatan modern Ilmu semu Pengobatan semu Antisains Skeptisisme Gerakan skeptis Nihilisme terapeutik Kedokteran dan sains pinggiran Akupunktur Akupresur Air seni unta Apiterapi Aromaterapi Association for Research and Enlightenment Detok...

American writer Susan CainBornSusan Horowitz Cain1968[1] (1968-03-20) March 20, 1968 (age 56)[better source needed]OccupationWriter, former lawyer and negotiations consultant[2]LanguageEnglishNationalityAmericanCitizenshipAmericanAlma materPrinceton University (A.B.)[3][4] Harvard Law School (J.D.)[5][6]GenreSuccess, Management, Education, Psychology, Self-Help, Interpersonal RelationsNotable worksQuiet: The Power of ...

 

Kedung Tumpang merupakan sebuah pantai yang terletak di Desa Pucanglaban, Kecamatan Pucanglaban, Kabupaten Tulungagung, Jawa Timur.[1] Pantai ini dikenal dengan salah satu pantai dengan adanya karang-karang dan tebing yang terjal yang dapat menjadi salah satu hal untuk menarik wisatawan.[1] Selain itu, dengan adanya ceruk (lekukan yang berbentuk seperti kolam) di tengah karang-karang tersebut, wisatawan dapat menggunakannya untuk berenang. Penduduk di sekitar lokasi tersebut k...

 

عنتالرياضة في تونسالمنتخبات كرة القدم الأمريكية رجال كرة السلة رجال محليين رجال تحت 20 رجال تحت 19 رجال تحت 17 رجال 3x3 رجال تحت 23 سنة 3x3 رجال تحت 18 سنة 3x3 سيدات سيدات تحت 20 سيدات تحت 19 سيدات تحت 17 سيدات 3x3 سيدات تحت 23 سنة 3x3 سيدات تحت 18 سنة 3x3 كرة اليد رجال رجال تحت 20 رجال تحت 18 سيدات �...

American teen drama television series EuphoriaGenre Teen drama Psychological drama Created bySam LevinsonBased onEuphoriaby Ron LeshemDaphna LevinWritten bySam Levinson[a]Directed by Augustine Frizzell Sam Levinson Jennifer Morrison Pippa Bianco Starring Zendaya Maude Apatow Angus Cloud Eric Dane Alexa Demie Jacob Elordi Barbie Ferreira Nika King Storm Reid Hunter Schafer Algee Smith Sydney Sweeney Colman Domingo Javon Walton Austin Abrams Dominic Fike Narrated byZendaya[b]Com...

 

Ini adalah nama Korea; marganya adalah Kim. Kim Bum-Soo김범수, 金範修Informasi latar belakangLahir26 Januari 1979 (umur 45)Gyeongsangnam-do Changwongun GusanmyeonAsalKorea SelatanGenreR&B, SoulPekerjaanPenyanyiInstrumenVokalTahun aktif1999-sekarangLabelIlgwang Polaris Entertainment(a/k/a Polaris Entertainment)Situs webwww.kimbumsoo.com Nama KoreaHangul김범수 Hanja金範修 Alih AksaraGim Beom-suMcCune–ReischauerKim Pŏmsu Kim Bum-soo (Hangul: 김범수; Hanja&...

 

この記事は検証可能な参考文献や出典が全く示されていないか、不十分です。出典を追加して記事の信頼性向上にご協力ください。(このテンプレートの使い方)出典検索?: コルク – ニュース · 書籍 · スカラー · CiNii · J-STAGE · NDL · dlib.jp · ジャパンサーチ · TWL(2017年4月) コルクを打ち抜いて作った瓶の栓 コルク(木栓、�...

Railway line connecting Barharwa and Katwa, West Bengal Barharwa–Azimganj–Katwa loop (incl. Nalhati–Azimganj branch line)Barharwa Junction is an important railway station of Barharwa–Azimganj–Katwa loopOverviewStatusOperationalOwnerIndian RailwaysLocaleJharkhand, West BengalTerminiBarharwaKatwaStations39ServiceOperator(s)Eastern RailwayHistoryOpened1913TechnicalLine length170 km (106 mi)Number of tracks2Track gauge5 ft 6 in (1,676 mm) broad gaugeElectri...

 

Hong Kong actor Bowie WooBornWu Gai Sau (1932-01-18) 18 January 1932 (age 92)Guangzhou, ChinaOccupationActorYears active1953–presentSpouseLui Wing Ho (married 1957-2016 (her death))AwardsGolden Bauhinia Awards – Lifetime Achievement Award2003 TVB Anniversary Awards – Lifetime Achievement Award2003 Hong Kong Film Awards – Lifetime Achievement Award2023 Chinese nameTraditional Chinese胡楓胡繼修Simplified Chinese胡枫胡继修TranscriptionsStandard MandarinHanyu Piny...

 

本條目存在以下問題,請協助改善本條目或在討論頁針對議題發表看法。 此條目需要編修,以確保文法、用詞、语气、格式、標點等使用恰当。 (2013年8月6日)請按照校對指引,幫助编辑這個條目。(幫助、討論) 此條目剧情、虛構用語或人物介紹过长过细,需清理无关故事主轴的细节、用語和角色介紹。 (2020年10月6日)劇情、用語和人物介紹都只是用於了解故事主軸,輔助�...

1948–1956 executive body in North Korea 2nd Central Committee← 1st3rd →Emblem of the Workers' Party of North Korea30 March 1948 – 29 April 1956(8 years, 30 days)OverviewTypeCentral Committee of the Workers' Party of KoreaElection2nd CongressLeadershipChairmanKim Il Sung (49–56)Kim Tu-bongVice ChairmenKim Il SungChu Yong-haFirst SecretaryHo Ka-iSecond SecretaryYi Sung-yopThird SecretaryKim Sam-yongPolitical Committee14 membersStand...

 

For other uses, see Taille (disambiguation). Former land tax on Ancien Régime French peasants This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Taille – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (September 2007) (Learn how and when to remove this message) Ancien Régime Structure Estates of the realm Great ...

 

Commuter rail line in Southern California 91/Perris Valley LinePedestrian bridge and tracks at the Fullerton stationOverviewLocaleSouthern CaliforniaTerminiL.A. Union StationPerris–SouthStations12 (1 planned)ServiceTypeCommuter railSystemMetrolinkOperator(s)MetrolinkDaily ridership1,597 (June 2023)[1]HistoryOpenedMay 2002 (2002-05)TechnicalLine length83.8 miles (134.9 km)[2]CharacterElevated and surface-levelTrack gauge4 ft 8+1⁄2 in (1,435...

NSA database of US telephone calls National Security Agency surveillanceMap of global NSA data collection as of 2007[update], with countries subject to the most data collection shown in red Programs Pre-1978 ECHELON MINARET SHAMROCK PROMIS Since 1978 Upstream collection BLARNEY FAIRVIEW Main Core ThinThread Genoa Since 1990 RAMPART-A Since 1998 Tailored Access Operations Since 2001 OAKSTAR STORMBREW Trailblazer Turbulence Genoa II Total Information Awareness President's Surveillance P...

 

Human settlement in EnglandNorthwichWitton Street, NorthwichNorthwichLocation within CheshirePopulation50,531 (2021)[1]OS grid referenceSJ651733Civil parishNorthwichUnitary authorityCheshire West and ChesterCeremonial countyCheshireRegionNorth WestCountryEnglandSovereign stateUnited KingdomPost townNORTHWICHPostcode districtCW8, CW9Dialling code01606PoliceCheshireFireCheshireAmbulanceNorth West UK ParliamentMid CheshireWebsitenorthwichtown...

 

Romanzo del WestJohn Wayne nel trailerTitolo originaleTall in the Saddle Lingua originaleinglese, spagnolo Paese di produzioneStati Uniti d'America Anno1944 Durata87 min Dati tecniciB/Nrapporto: 1,37:1 Generewestern, giallo, sentimentale RegiaEdwin L. Marin SoggettoGordon Ray Young (romanzo) SceneggiaturaMichael Hogan, Paul Fix ProduttoreRobert Fellows, Theron Warth Casa di produzioneRKO Radio Pictures Distribuzione in italianoRKO (1947) FotografiaRobert De Grasse MontaggioPhilip Mart...

Partai Pejuang Tanah Air Nama dalam bahasa MelayuParti Pejuang Tanah Airڤرتي ڤجواڠ تانه اءيرNama dalam bahasa Mandarin祖國鬥士黨祖国斗士党Zǔguó dǒushì dǎngNama dalam bahasa Tamilஉள்நாட்டு போராளிகள் கட்சிUḷnāṭṭu pōrāḷikaḷ kaṭciKetua umumLowongPresidenMukhriz MahathirSekretaris JenderalAmiruddin HamzahPendiriMahathir MohamadDibentuk12 Agustus 2020Disahkan8 Juli 2021Dipisah dariPartai Pribumi Bersat...

 

Pour les articles homonymes, voir August (nom). Benoît August Benoît August en janvier 2021. Fiche d'identité Naissance 20 décembre 1976 (47 ans)Mont-de-Marsan (France) Taille 1,83 m (6′ 0″) Poste Talonneur Carrière en senior PériodeÉquipeM (Pts)a 1998-20012001-20042004-2013 US DaxStade français ParisBiarritz olympique 64 (25)[1]207 (125)[1] Carrière en équipe nationale PériodeÉquipeM (Pts)b 2007 France 1 (0) Carrière d'entraîneur PériodeÉquipe  2014-2...