Gloria Estefan (alk. Gloria María Milagrosa Fajardo García, s. 1. syyskuuta 1957 Havanna, Kuuba) on kuubalaissyntyinen yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan latinopopin kuningattarena, koska hän on parhaiten angloamerikkalaisen kulttuurin keskellä menestynyt latinalaisamerikkalaisen kevyen musiikin esittäjä. Estefanin levyjä on myyty yli 70 miljoonaa, ja hän on voittanut viisi Grammy-palkintoa.[1]
Estefan on julkaissut 21 albumia vuodesta 1977 alkaen Miami Sound Machine -yhtyeen kanssa. Ensimmäinen menestys oli Dr. Beat vuonna 1984. Parhaiten myynyt albumi on ollut Cuts Both Ways vuodelta 1989. Levyn nimi (suomeksi ”Kaksiteräinen”) viittaa sekä espanjan- että englanninkielisten kuuntelijoiden suosioon. Sitä on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.
Gloria Estefan esitti vuoden 1996 Atlantan olympialaisten tunnuskappaleen Reach.
Hänelle myönnettiin vuonna 2015 Presidential Medal of Freedom -mitali.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|