Leopardi syntyi pienessä Recanatin kaupungissa. Hänen vanhempansa olivat ankaria katolilaisiakristittyjä, jotka torjuivat vapaan ja uuden ajattelun, eikä kotikaupunkikaan ollut henkisesti samalla tasolla kuin hän. Nuori Leopardi sulkeutui siksi omaan maailmaansa ja keskittyi tutkimaan kreikkalaisia ja latinalaisia kirjailijoita. Liiallinen rasitus heikensi hänen terveytensä. Hän kirjoitti latinaksi ja italiaksi tutkimuksia ensimmäisen ja toisen vuosisadan reettoreista ja kirkkoisistä. Tämän ajan tutkimuksista huomattavin on Saggio sugli errori popolari degli antichi (1815).[3] Vuonna 1817 Leopardi tutustui elinikäiseen ystäväänsä ja tukijaansa Pietro Giordaniin (1774–1848).[2]
Leopardi ryhtyi runoilijaksi ja alkoi samaan aikaan kannattaa liberaaleja ja patrioottisia aatteita. Isänmaallisuus henkii jo hänen ensi canzoneistaanAll’Italia ja Sopra il monumento di Dante (1818). Mutta jo hänen kolmannessa isänmaallisessa canzonessaan Ad Angelo Mai (1820) ilmenee maailmantuskaa, mikä sitten synkkänä pohjavirtauksena kulkee kaikissa hänen runoissaan (Canzoni e versi, 1824–1826. Canti 1831–1835).[3]
Perhe oli taloudellisessa ahdingossa ja pelkäsi, että nuori Leopardi voisi yhteiskunnallisten vakaumuksiensa vuoksi joutua vaaroihin. Tämän vuoksi hänen täytyi 24-vuotiaaksi pysyä Recanatissa omaistensa valvonnan alaisena, sairaana ja synkkämielisenä. Vuonna 1822 hän viimein pääsi lähtemään kotoa, siirtyi Roomaan, missä ei viihtynyt ja palasi 1823 kotiin. Milanolainen kustantaja Stella kutsui hänet 1825 Milanoon ja antoi hänelle vaatimattoman toimen kustantamossaan. Myöhemmin Leopardi oleskeli Bolognassa, Firenzessä ja Pisassa.[3] Hän tutustui kirjailija Alessandro Manzoniin ja historioitsija Pietro Collettaan.[2]
Leopardin ystävä paroni Bunsen oli hankkinut hänelle yliopistonopettajan paikan Bonnissa, mutta hän hylkäsi tarjouksen terveyssyistä. Kun Leopardi ei enää jaksanut lukea eikä kirjoittaa, hän joutui purkamaan Stellan kustannusliikkeen kanssa tekemänsä sopimuksen ja palaamaan jälleen Becanatiin. Hän viipyi siellä vuoteen 1830, ja napolilainen Pietro Colletta antoi hänelle vuoden ajan rahallista tukea. Becanatista Leopardi palasi Firenzeen, missä hän 1831 omisti Cantinsatoscanalaisille ystävilleen.[3]
Kun Colletta ei enää voinut avustaa Leopardia, hänelle avasi kotinsa Napolissa toinen italialainen kirjailija, Antonio Ranieri. Tämän talossa Leopardi eli kuolemaansa asti. Leopardin kuoleman jälkeen Ranieri julkaisi teoksen Sette anni di sodalizio con Giacomo Leopardi, jota arvosteltiin Leopardin esittämisestä liian nurjassa valossa.[3]
Runojen lisäksi Leopardi julkaisi filosofisia tutkielmia sekä suorasanaisia, lähinnä dialoginmuotoisia kirjoitelmia 0peretti morali, joiden perussävy on moraalinen.[3]
Mietteitä. ((Pensieri, 1837.) Suomentanut ja selityksin varustanut Pauliina de Anna. Esipuheen kirjoittanut Marco Barsacchi) Turku: Savukeidas, 2015. ISBN 978-952-268-135-5
_-_ritr._A_Ferrazzi,_Recanati,_casa_Leopardi.jpg)
