Georgi Mokejevitš Markov (ven. Гео́ргий Моке́евич Ма́рков, 19. huhtikuuta 1911 Tomskin läänin Novo-Kuskovon kylä – 26. syyskuuta 1991 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Georgi Markov syntyi talonpoikaisperheeseen. Hän työskenteli vuodesta 1924 lähtien Komsomolissa, opiskeli Tomskin yliopistossa ja muutti 1930-luvun puolivälissä Irkutskiin, jossa hänestä tuli kirjailija. Markov oli sotakirjeenvaihtajana toisessa maailmansodassa ja liittyi kommunistipuolueeseen vuonna 1946. Hän toimi Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen ja sihteeristön jäsenenä, ensimmäisenä sihteerinä vuodesta 1971 ja kirjailijaliiton hallituksen puheenjohtajana vuosina 1977–1989. Markov kuului NKP:n keskustarkastuskomissioon vuosina 1966–1971, puolueen keskuskomiteaan vuosina 1971–1990 ja Neuvostoliiton korkeimpaan neuvostoon vuosina 1966–1989. Vuonna 1979 hänet nimitettiin kirjallisuuden, taiteen ja arkkitehtuurin Lenin-palkintojen myöntämisestä päättäneen komitean puheenjohtajaksi.^[1][2]

Markovin Siperiaan sijoittuva historiallinen romaani Strogovy (”Strogovit”, 1939–1946) sai Stalin-palkinnon vuonna 1952. Siperiasta kertovat myös hänen sosialistista realismia edustavat eeppiset romaaninsa Sol zemli (”Maan suola”, 1954–1960), Sibir (”Siperia”, 1969–1973, Leninin palkinto 1976) ja Grjaduštšemu veku (”Tulevalle vuosisadalle”, 1981–1986).^[1][2] Kirjailija sai kahdesti sosialistisen työn sankarin arvonimen (1974, 1984)^[3].