Galileo (luotain)

Tämä artikkeli käsittelee avaruusluotainta. Nimen Galileo muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Galileo
Galileo Nasan puhdastilassa
Galileo Nasan puhdastilassa
Organisaatio Nasa
Valmistaja Jet Propulsion Laboratory
Messerschmitt-Bolkow-Blohm
General Electric
Hughes Aircraft Company
Tehtävätyyppi Jupiterin kiertolainen
Ohilennot Venus (1990); 951 Gaspra (1991); 243 Ida (1991)
Kohde Jupiter ja sen kuut
Laukaisu 18. lokakuuta 1989
Laukaisualus Avaruussukkula Atlantis (STS-34)
Kohteessa 7. joulukuuta 1995
Tehtävän kesto 14 vuotta 21. syyskuuta 2003 asti joista 8 vuotta perillä
Massa 2 223 kg
Teho Alus: 570 wattia, laskeutuja: 580 wattia
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto

Galileo oli Nasan suunnittelema avaruusluotain, joka lähetettiin tutkimaan Jupiteria ja sen suurimpia kuita. Se lähetettiin matkaan 18. lokakuuta 1989, ja saapui kohteeseensa 7. joulukuuta 1995. Nimi luotaimelle tuli Jupiterin neljän suurimman kuun löytäneestä italialaisesta tutkija Galileo Galileista. Luotain ohjattiin 21. syyskuuta 2003 tuhoutumaan Jupiterin kaasukehään 48 km/s nopeudella, että vältettäisiin Jupiterin kiertolaisten mahdollinen tartuttaminen Maan bakteereilla.

Galileo koostui kahdesta erillisestä osasta. Luotain oli 339 kilogramman painoinen kapseli, jonka tehtävänä oli tutkia Jupiterin kaasukehää. Tämä osa kuljetettiin Jupiteriin Orbiterin pyörimättömässä osassa, josta se myös suunnattiin, sillä luotaimessa ei ollut moottoreita. Galileo aiottiin alun perin laukaista sukkulan avaruuteen kuljettamalla järeällä Atlas/Centaur-raketilla, joka olisi kyennyt antamaan riittävän nopeuden suoraan matkaan Jupiteriin. Koska Challengerin onnettomuuden jälkeen sukkulat asetettiin lentokieltoon ja Centaur-vaiheen sukkulaan ottaminen kiellettiin, Galileo lähti matkalleen yli kolme vuotta myöhässä. Perille Galileo saapui vielä enemmän myöhässä, Venuksen kautta tehdyn vauhdinhakumatkansa vuoksi. Vauhtia luotain otti myös Maan läheltä. Koska luotain joutui kulkemaan asteroidivyöhykkeen halki päästäkseen Jupiterin systeemin luokse, Nasassa päätettiin että se tutkisi myös asteroidivyöhykkeen pikkuplaneettoja eli päävyöhykkeen asteroideja. Se ohitti 951 Gaspran 29. lokakuuta 1991 ja 243 Idan 28. elokuuta 1993. Luotaimen kuvista löytyi myös Idan Dactyl-kuu vuonna 1994. Galileo oli ensimmäinen pikkuplaneetan ohilennon tehnyt luotain.[1][2]

Galileo-luotaimen mukana oli laskeutumiskapseli, jonka oli tarkoitus tehdä mittauksia Jupiterin kaasukehästä ja joka irtosi kiertolaisaluksesta heinäkuussa 1995, viisi kuukautta ennen törmäämistään Jupiteriin. Kapseli alkoi lähettää tietoja Jupiterin ilmakehän valoisuudesta, paineesta, lämpötilasta, salamoinnista, tuulista. Ensimmäinen painetieto tuli korkeudelta, jossa oli 0,35 ilmakehän paine.[3] Lämpötila nousi odotettua nopeammin, ja kapselia heittelivät 700 km/h nopeudella puhaltavat tuulet, jotka olivat luultua voimakkaampia. Galileon laskeutumisalueella oli odotettua pilvettömämpää ja kuivempaa. Laskeutumiskapselin uskotaan osuneen Jupiterin kaasukehän epätyypilliselle alueelle, "kuumaan pisteeseen" joka muistuttaa joidenkin maan myrskyjen alasvirtausaluetta.[4] Vesipitoisuus kasvoi jatkuvasti, ennen kuin yhteys luotaimeen katosi.[5]

Jupiterin kiertoradalla luotain sai tehtäväkseen myös seurata Shoemaker–Levy 9-komeetan törmäämistä Jupiteriin. Maan päällä ja sen kiertoradalla olevat havaintolaitteet saivat kuvia vain törmäyksen jälkeisistä tilanteista koska törmäys tapahtui maasta katsoen planeetan takana.

Maassa Galileota seurattiin Deep Space Networkin avulla, ja saadut tiedot lähetettiin Jet Propulsion Laboratoryyn, joka vastasi muun muassa Galileon lennosta. Galileo-luotain ohjattiin vuonna 2003 Jupiterin kaasukehään, mihin se tuhoutui. Toukokuussa 2011 ilmoitettiin Galileo-luotaimen lähettämän datan uudelleenanalysoinnin osoittavan Jupiterin Io-kuun pinnan alla olevan magmameren.[6][7]

Kuvia

  • Galileo ohittaa Jupiterin Io-kuun.
    Galileo ohittaa Jupiterin Io-kuun.
  • Galileon iskeytyjä laskeutuu Jupiterin pilvien sekaan.
    Galileon iskeytyjä laskeutuu Jupiterin pilvien sekaan.
  • Galileo-luotaimen Jupiterin ilmakehään syöksynyt laskeutumisosa, joka mittasi jonkin matkaa Jupiterin kaasukehän ominaisuuksia.
    Galileo-luotaimen Jupiterin ilmakehään syöksynyt laskeutumisosa, joka mittasi jonkin matkaa Jupiterin kaasukehän ominaisuuksia.
  • Galileon laskeutumisosa Nasan puhdastilassa.
    Galileon laskeutumisosa Nasan puhdastilassa.

Lähteet

  1. ↑ Chapman, Clark R.: S-Type Asteroids, Ordinary Chondrites, and Space Weathering: The Evidence from Galileo’s fly-bys of Gaspara and Ida. Meteoritics & Planetary Science, 1996, 31. vsk, s. 699–725. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  2. ↑ Veverka, J. & Belton, M. & Klaasen, K. & Chapman, C.: Galileo's Encounter with 951 Gaspra: Overview. Icarus, 1994, 107. vsk, nro 1, s. 2–17. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  3. ↑ Probe mission successful Lunar and Planetary Institute. Viitattu 29.6.2007. (englanniksi)
  4. ↑ Owen, Tobias Chant: Jupiter Cloud composition Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.6.2007. (englanniksi)
  5. ↑ Pilvet joviaanisten planeettojen atmosfääreissä Oulu.fi. Arkistoitu 16.3.2012. Viitattu 29.6.2007.
  6. ↑ Cook, Jia-Rui & Brown, Dwayne C.: Galileo Data Reveal Magma Ocean Under Jupiter Moon Jet Propulsion Laboratory – NASA. 12.5.2011. Viitattu 18.10.2018 (englanniksi).
  7. ↑ Suominen, Mikko: Io-kuulta löytyi pinnanalainen magmameri Tähdet ja avaruus. 13.05.2011. Viitattu 18.10.2018.

Aiheesta muualla