Gabriel Alejandro Paletta (s. 15. helmikuuta 1986 Buenos Aires, Argentiina) on italialainen jalkapalloilija, joka on pelannut Argentiinan ja Italian lisäksi lyhyen aikaa Englannissa ja Kiinassa. Hän on pelipaikaltaan puolustaja.[1]
190-senttinen Paletta aloitti ammattilaisuransa vuonna 2004 synnyinmaansa pääsarjassa Club Atlético Banfieldin joukkueessa. Vuonna 2005 hänet valittiin mukaan Argentiinan alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen; Alankomaissa pidetyissä kisoissa Argentiina voitti maailmanmestaruuden. Englantilaisseura Liverpool ilmoitti 4. heinäkuuta 2006 hankkineensa nuoren lupauksen joukkueeseensa. Debyyttinsä Liverpoolissa Paletta teki ystävyysottelussa Wrexhamia vastaan. Vuonna 2007 Paletta siirtyi argentiinalaiseen Boca Juniorsiin. Vuonna 2010 hän siirtyi Serie A:ssa pelaavaan Parmaan. Hän pelasi Serie A:ssa Parman, Milanin ja Atalantan joukkueissa yhteensä 191 ottelua ja teki niissä kahdeksan maalia[1].
Paletta voitti Argentiinan alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa nuorten maailmanmestaruuden 2005.[2] Hän kuului Italian A-maajoukkueeseen MM-kilpailuissa 2014 ja pelasi turnauksessa ensimmäisen alkulohko-ottelun Englantia vastaan kokonaan mutta jäi voitosta huolimatta vaihtopenkille seuraavissa otteluissa, jotka Italia hävisi.[1]
Saavutukset
- Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus 2005
Lähteet