Filipp Ivanovitš Golikov (ven. Фили́пп Ива́нович Го́ликов; 29. heinäkuuta (J: 16. heinäkuuta) 1900 Borisovo, Permin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 29. heinäkuuta 1980 Moskova, Neuvostoliitto)^[1] oli Neuvostoliiton marsalkka, joka toimi rintamakomentajana toisessa maailmansodassa ja Neuvostoliiton sotilastiedustelun GRU:n johtajana vuosina 1940–1941.

Golikov opiskeli Kamyšlovin kymnaasissa vuoteen 1918, jolloin hän liittyi kommunistiseen puolueeseen ja puna-armeijaan. Hän osallistui Venäjän sisällissotaan sotilaana, agitaattorina ja poliittisena ohjaajana. Hän oli vuosina 1922–1926 agitaatiotehtävissä Länsi-Siperiassa ja sen jälkeen eri sotilaspiirien agitprop-johtajana. Golikov valmistui sotakoulusta vuonna 1931 ja Frunzen sotilasakatemiasta vuonna 1933. Hän oli 1931–1933 rykmentin, 1933–1936 divisioonan, 1936–1937 prikaatin, 1937–1938 armeijakunnan ja 1938–1939 Vinnitsan armeijaryhmän komentajana. Hän komensi syyskuusta 1939 heinäkuuhun 1940 Neuvostoliiton 6. armeijaa, joka osallistui hyökkäykseen Puolaan.^[1]

Golikov oli heinäkuusta 1940 heinäkuuhun 1941 Neuvostoliiton sotilastiedustelun johtajana ja puna-armeijan apulaisesikuntapäällikkönä.^[1] Tehtävässään kokematonta Golikovia pidetään Josif Stalinin ohella yhtenä pääsyyllisistä siihen, että Saksan hyökkäys kesäkuussa 1941 tuli neuvostojohdolle täytenä yllätyksenä. Golikov ei uskonut Saksan hyökkäävän Neuvostoliittoon niin kauan kun Britannia oli kukistamatta, joten hän kieltäytyi välittämästä Saksan hyökkäysvalmisteluja koskevia tiedustelutietoja yleisesikunnan päällikkö Georgi Žukoville tai puolustusministeri Semjon Timošenkolle.^[2][3] Saksan aloitettua sodan Golikov johti heinäkuussa 1941 Britanniaan ja Yhdysvaltoihin matkannutta neuvostoliittolaista sotilasvaltuuskuntaa, joka neuvotteli ase- ja muusta avusta.^[1]

Lokakuussa 1941 Golikov määrättiin 10. armeijan komentajaksi, mistä hän siirtyi helmikuussa 1942 komentamaan 4. iskuarmeijaa. Huhtikuusta heinäkuuhun 1942 hän oli Brjanskin rintaman ja elokuusta syyskuuhun 1. kaartinarmeijan komentajana.^[1] Hän oli samalla lounaisrintaman apulaiskomentajana Stalingradin taistelun alkuvaiheessa. Nikita Hruštšov syytti Golikovia pelkuruudesta Stalingradissa.^[3] Lokakuusta 1942 maaliskuuhun 1943 Golikov oli Voronežin rintaman komentajana.^[1] Helmikuun alussa 1943 Golikovin Voronežin rintama ja Nikolai Vatutinin komentama lounaisrintama saartoivat pihtiliikkeellä Voronežin ja Harkovan, joista Golikovin joukot valtasivat Harkovan 16. helmikuuta.^[4][5] Saksalaiset käynnistivät kuitenkin pian vastahyökkäyksen ja valtasivat Harkovan takaisin 14. maaliskuuta.^[4] Tämän jälkeen Golikoville ei enää annettu komentajantehtäviä.^[1]

Golikov oli huhtikuusta toukokuuhun 1943 puolustusasiain apulaiskansankomissaarina ja sen jälkeen puolustusasiain kansankomissariaatin kaaderiosaston johtajana koko lopun sodan ajan ja aina vuoteen 1950. Sen jälkeen hän oli mekanisoidun armeijan komentajana 1950–1956, panssarijoukkojen sotilasakatemian johtajana 1956–1958 sekä puna-armeijan ja -laivaston poliittisen pääosaston johtajana 1958–1962. Golikov sai Neuvostoliiton marsalkan arvon toukokuussa 1961 ja toimi vuodesta 1962 yhtenä puolustusministeriön ylitarkastajista.^[1] Hän oli myös NKP:n keskuskomitean jäsen vuosina 1961–1966.^[3] Kuoltuaan vuonna 1980 hänet haudattiin Moskovan Novodevitšin hautausmaalle.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filipp Golikov Wikimedia Commonsissa