Evelyn Hooker

Evelyn Hooker
o.s. Gentry
Henkilötiedot
Syntynyt2. syyskuuta 1907
North Platte, Nebraska, Yhdysvallat
Kuollut18. marraskuuta 1996 (89 vuotta)
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkinnot Coloradon yliopisto
Johns Hopkinsin yliopisto
Tutkimusalue psykologia

Evelyn Hooker (o.s. Gentry; 2. syyskuuta 1907 – 18. marraskuuta 1996) oli yhdysvaltalainen psykologi, joka tutki erityisesti homoseksuaalisuutta. Hän tuli tunnetuksi kokeestaan, jolla hän osoitti, ettei homoseksuaalisia miehiä pysty erottelemaan heteroseksuaalisista miehistä mielenterveyden perusteella. Hänen tutkimustyönsä loi perustelut homoseksuaalisuuden poistamiseksi mielenterveyden häiriöt sisältävästä Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders -luettelosta vuonna 1973. Hän vaikutti huomattavasti homoseksuaalisuuden tulemisessa yleisesti hyväksytyksi tutkimuskohteeksi.[1]

Varhainen elämä ja koulutus

Hooker syntyi vuonna 1907 köyhään maaviljelijäperheeseen, joka muutti useasti osavaltiosta toiseen. Hookerin ollessa 12-vuotias he muuttivat Sterlingiin, Coloradoon, jotta Hooker pystyi käymään high schoolia siellä. Hän oli suunnitellut menemistä Coloradon opettajakouluun, mutta henkilökunnan suosituksesta meni Coloradon yliopistoon. Hän joutui rahoittamaan elämistä opiskelujen aikana siivoamalla. Psykologian valintaan aineekseen oli vaikuttanut se, että hän oli kuullut pidemmällä psykologian opinnoissa olevien voivan saada töitä opetusavustajana. Hänen suoritettua maisterintutkinnon vuonna 1930 yliopisto tarjosi hänelle opetuspaikkaa, mutta hän hylkäsi sen voidakseen hakea jatkokoulutukseen.[2][3][4]

Hooker haki tohtoriohjelmaan Yalen yliopistoon, mutta psykologian osaston johtaja, joka itse oli valmistunut Yalesta, kieltäytyi suosittelemasta häntä sukupuolensa perusteella. Sen sijaan hän sai paikan Johns Hopkinsin yliopistosta, saaden tohtorin arvon vuonna 1932. Hän sairastui tuberkuloosiin vuonna 1934 ja vietti ystäviensä rahoituksella kaksi vuotta parantolassa Kaliforniassa. Hän sai nimettömän stipendin ja siirtyi Berliinin psykoterapian instituuttiin vuosiksi 1937–1938. Berliinissä hän asui juutalaisperheen luona. Vuonna 1938 hän kävi Neuvostoliitossa. Parantolassa sekä totalitaristisissa Saksassa ja Neuvostoliitossa vietetty aika vaikuttivat hänen haluunsa auttaa ihmisiä.[2][3][4]

Ura

Hooker haki paikkaa psykologian laitokselta Kalifornian yliopistosta Los Angelesista (UCLA) vuonna 1939, mutta häntä ei valittu, koska laitokselle ei haluttu enempää naistyöntekijöitä. Sen sijaan hänet ohjattiin yliopiston laajennusosastolle, jossa hän opetti useita vuosia.[2] Hän tapasi pitämällään psykologian perusteiden kurssilla huippuopiskelija Sam Fromin, joka tarjosi Hookerille kyytejä autollaan. Hooker tutustui homoseksuaaliseen Fromiin ja tämän homoystäviin, joihin kuului filosofeja, runoilijoita ja insinöörejä. From kehotti Hookeria tutkimaan homoseksuaalisuutta, josta tämä oli myöntänyt, ettei tiennyt mitään.[3][5][6]

Psykiatrinen koe vuonna 1957

Hooker päätti Fromin kehotuksesta tutkia homoseksuaalisten miesten mielenterveyttä. Hän oli vakuuttunut, että hänen tapaansa homoseksuaaliset miehet eivät olleet mielisairaita, kuten tuolloin yleisesti uskottiin. Hän haki rahoitusta tutkimuksilleen National Institute of Mental Healthilta, joka lähetti hänen luokseen tarkastajan, jolle hänen oli muun muassa osoitettava heteroseksuaalisuutensa. National Institute of Mental Health myönsi rahoituksen, vaikka sen saamisen epävarmuudesta oli varoiteltu ja projektiin oli suhtauduttu epäilyksellä.[3] Hänellä oli myös vaikeuksia löytää sopivaa psykiatrista konsulttia, joka ei olisi kieltänyt ”normaalien homoseksuaalien” olemassaoloa.[7][8]

Hooker valitsi kolmekymmentä homoseksuaalista ja kolmekymmentä heteroseksuaalista mieskoehenkilöä. Koehenkilöiden valitseminen oli vaikeaa, koska homoseksuaalisille koehenkilöille täytyi taata yksityisyys ja heteroseksuaalisille koehenkilöille ei voinut alussa paljastaa tutkimuksen liittyvän homoseksuaalisuuteen, koska he eivät olisi välttämättä suostuneet osallistumiseen. Lisäksi hänen piti hylätä kaikki heteroseksuaalisiksi tunnistautuneet hakijat, jotka reagoivat voimakkaasti kysymykseen heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan. Hän pyysi koehenkilöitä tekemään joukon psykologisia testejä. Hän asetti koehenkilöiden testivastaukset pareihin siten, että vastaajien ikä, koulutustaso ja älykkyysosamäärä olivat vastaavia ja toinen vastaajista oli homoseksuaali ja toinen heteroseksuaali. Hän pyysi sitten psykiatrian asiantuntijoita vastausten perusteella arvioimaan, kumpi parista oli homoseksuaali. Asiantuntijoiden vastaukset eivät osuneet oikeaan satunnaisuutta paremmin.[3][9][10]

Myöhemmät vaiheet

Hooker jatkoi tutkimuksia homoseksuaalisuuden parissa. Hänet nimitettiin National Institute of Mental Healthin perustaman Task Force on Homosexualityn johtajaksi. Task Force julkaisi raportin, jossa se kehotti dekriminalisoimaan homoseksuaalisuuden. Hookerin tutkimustyö vaikutti huomattavasti tähän päätökseen ja myöhemmin homoseksuaalisuuden poistamiseksi mielenterveyden häiriöt sisältävästä Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders -luettelosta vuonna 1973. Chicagon yliopiston yhteydessä toimii hänen kunniakseen nimetty Evelyn Hooker Center for Gay and Lesbian Mental Health.[11]

Lähteet

  • Floyd, Joanne Quarfoth & Szymanski, Lynda Anne (2007): Evelyn Gentry Hooker : The “Hopelessly Heterosexual” Psychologist Who Normalized Homosexuality. Teoksessa Gavin, Eileen A. & Clamar, Aphrodite J. & Siderits, Mary Anne (toim.): Women of Vision : Their Psychology, Circumstances, and Success, s. 177–188. New York: Springer Publishing Company. ISBN 9780826102539 (englanniksi)
  • Minton, Henry L.: Departing From Deviance : A History of Homosexual Rights and Emancipatory Science in America. Chicago: University of Chicago Press, 2002. ISBN 9780226530444 (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Floyd & Szymanski 2007, s. 178
  2. ↑ a b c Floyd & Szymanski 2007, s. 179–181
  3. ↑ a b c d e Valente, Sharon (2002): Evelyn Gentry Hooker (1907-1996). Teoksessa Bullough, Vern L.: Before Stonewall : Activists for Gay and Lesbian Rights in Historical Context. New York: Routledge. ISBN 9781560231929 (englanniksi)
  4. ↑ a b Minton 2002, s. 221–222
  5. ↑ Floyd & Szymanski 2007, s. 182
  6. ↑ Minton 2002, s. 220–221
  7. ↑ Floyd & Szymanski 2007, s. 183
  8. ↑ Minton 2002, s. 223–224
  9. ↑ Floyd & Szymanski 2007, s. 184–185
  10. ↑ Minton 2002, s. 227–229
  11. ↑ Floyd & Szymanski 2007, s. 185–187

Aiheesta muualla